*

KissanKulmasta

Kaikki blogit puheenaiheesta köyhyys

Ei, maailma ei muutu jatkuvasti paremmaksi

Helsingin Sanomat julkaisi tänään toimittaja Heikki Aittokosken artikkelin, jossa argumentointiin, että:

”… elämä niin rikkaassa kuin köyhässä maailmassa on keskimäärin parantunut jatkuvasti. Silti tyytymättömyys – turhautuminen, jopa suoranainen raivo – on viime vuosina vallannut alaa.”

Luokaamme aktiivisesti uusköyhälistöä

Ben Zyskowicz on niitä hyvin toimeentulevan kansan osan kansanedustajia, jotka hyväksyivät työttömien rankaisun siitä, että työpaikkoja ei juuri ole. Hän oli myös puoluetovereidensa Juhana Vartiaisen (ex.dem, nyk. änk.kok) ja Ville Rydman (änk.kok) kanssa yksi kolmesta hallituspuolueiden edustajista, jotka vaivautuivat edes poikkeamaan suuressa salissa, kun siellä keskusteltiin ns. aktiivimallista. Nämä kolme kansanedustajaa ovat puolueensa änkyräoikeistosiipeä. Ministereitä siellä ei näkynyt ainuttakaan. Siis hallitus oli kokonaisuudessaan jossain muualla.

Potkaiskaamme köyhää persiille

Hallituksemme on valmistelemassa toista osaa työttömien luusereiden persiille potkimiseksi. Tämä ns. aktiivimalli tämän vuoden alussa voimaan tullut ns. aktviivimalli on vasta alkusoittoa. Keväällä tulee eduskuntaan hyväksytettäväksi uusi rumbaisu: jos työtön ei hae kerran viikossa töitä, on sanktiona kahden kuukauden työttömyyspäivärahan menetys.

 

Esimerkki kahdesta perheestä aktiivimalliin liittyen


Käytän kahta kuvitteellista esimerkkiä, joiden laatimiseen on otettu aineksia todellisuudesta. Esimerkit ovat kuitenkin kuvitteellisia (ja yhdistelty useasta perheestä).

Uusivuosi, tuleeko muutos?

Olin uudenvuoden aattona Hakaniemessä järjestetyssä soppatykkitilaisuudessa ja hienoa oli huomata kuinka paljon on ihmisiä jotka välittävät toisistaan ja myös maastamme. Vaikka tilaisuus ei ollut poliittinen, tuli sitä kuitenkin aihetta sivuten juteltua niitä ja näitä muiden mukana olleiden kanssa.Mieleenpainuvin oli ehkä keskustelu siitä miten Hallitus kehtaa karsia vähävaraisilta ja antaa hyväosaisille vieläkin enemmän.

Leonid Brežnevin Uudenvuodenpuhe 1979

Eletään vuoden 1979 ”pysähtyneisyyden aikaa” Neuvostoliitossa ja sen kommunistisissa satelliiteissa. Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnevistä kuvataan televisiomateriaalia Uudenvuodenpuheeseen. Netissä julkaistu  – englanniksi tekstitetty – raakamateriaali paljastaa todellisuuden. Brežnev on supervaltion 73-vuotias kiistaton johtaja, mutta niin henkisesti kuin fyysisestikin silmin nähden heikossa kunnossa. Silti hän tulee säilymään vallassa vielä kuolemaansa, vuoteen 1982 asti.

On muodikasta sulkea silmät köyhyydeltä - Välittäminen on hyvyyden keskus

Ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet köyhiä tai joilla ei ole kosketuspintaa köyhyyteen voivat pahimmillaan kuvitella, että köyhät ovat tehneet jotain väärin tai köyhyys olisi ihmisen oma vika. Näinä vaikeina taloudellisina aikoina köyhien ja köyhyyttä kokemattomien välinen kuilu on entistä syvempi. Tutkimukset vahvistavat edellisen väittämän. Tutkimuksen mukaan joka neljäs varakas suomalainen on sitä mieltä, että köyhyys on köyhän ihmisen oma syy.

 

Hallituksesta ja heidän valheistaan

Olen ollut köyhyysaktivisti jo vuosien ajan. Koskaan aiemmin ei aikuisikäni aikana ole kuitenkaan köyhiä kohdeltu yhtä kurjasti, kun tänä aikana. 1990 - luvun lama oli murhenäytelmä, josta voisi kirjoittaa loputtomasti. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen aikana on tehty joukko uusia raskaan luokan virheitä, toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirtäminen Kelaan on kaikista merkittävin.

Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, vai miten se menee?

Otsikko on yksi poliittisen fraseologian perusviisauksista. Toinen yhtä suosittu on ”hallitus ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille”. Mutta aina huonosti nämä lauseenparret sopivat yhteen datan kanssa. Tulonjakotilaston uudet luvut kertovat, että viime vuosina pienituloisten saamat nettotulonsiirrot (tulonsiirrot miinus tuloverot) ovat kasvaneet ja suurituloisten maksamat nettotulonsiirrot kasvaneet (kuvio 1). Tuloeroja mittaava Gini –indeksin arvo on sekin laskenut. Tosin muutosta on yleensä luonnehdittu sanomalla, että tuloerot ovat pysyneet ennallaan.

Suomen etsikkoaika - köyhät pois, varakkaille uusi elämä!

Idän suuntaan kumartamisen politiikka lienee tullut tiensä päähän.

Entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjä, on sallinut maahamme rauhanomaisen rinnakkainelon. 

Viiimeisten vuosikymmenten ajan, kansallemme on iskostettu, miten maamme on vaurastunut ja kansa voi hyvin.

Totuus on kuitenkin toinen.

Vain hyvin toimeentulevat voivat, hyvin. Paremmin kuin koskaan.

Nykyinen hallituksemme on pitänyt huolen siitä, että vain hyvinvoivien elämä kohenee ja köyhät joko selviytyvät roposillaan tai kuolevat ennen aikojaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä