KissanKulmasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Ilmastonmuutos

Ilmastohysteria ja moraalinen paniikkikuvio

Elämme ilmastohysterian aikaa. Koko ihmiskunta on herännyt ilmastonmuutokseen, mutta käsittelee aihetta jokseenkin järjenvastaisella tavalla. Sosiologiselta kannalta vallalla olevan ilmastohysterian voidaan katsoa olevan osa laajempaa moraalista paniikkia. Moraalinen paniikki on yhteiskunnassa syntyvä tunne siitä, että jokin ilmiö uhkaa sosiaalista systeemiä. Moraalipaniikilla on usein vaikutuksia yhteisön arvoihin, mielipiteisiin ja ajatteluun. Sillä voi olla myös vaikutuksia poliittiseen lainsäädäntöön sekä vaikutusta henkilön käytännön toimintaan.

IPCC:lle vaihtoehtoinen strategia?

Johtopäätös

 

Kun IPCC:n tähän mennessä hypoteettisena pidettävälle, ilman näyttöä todellisuudesta olevalle ilmaston herkkyydelle ei tieteellistä perustetta näytä olevan, YK:n poliitikkojen on syytä varautua vaihtoehtoiseen strategiaan uhkaavien menetysten estämiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Ensisijaisena vaihtoehtona näen sen, että Pariisin sopimuksen toimimattomiksi ratkaisuiksi osoittautuneet hiilidioksidipäästöjen leikkaukset korvataan esimerkiksi toimenpiteillä luonnollisiin ilmastonmuutoksiin ja sään ääri-ilmiöihin sopeutumisiksi.

Ympäristölle ja ilmastolle haitalliset tuet, miksi tätä ei mainita?!

Suomessa tuetaan hedelmöityshoitoja julkisista varoista. Nykyään julkisen terveydenhuollon osuus kaikista hedelmöityshoidoista on jo yli puolet. Myös yksityisen puolen hoidoista voi saada Kela-korvausta. Vuonna 2016 6,5 prosenttia kaikista syntyneistä lapsista oli hedelmöityshoitojen tuloksia. Osuus on ollut kasvussa. Nykyään voidaan olla jo yli seitsemän prosentin.

Podcast-sarja eurovaaliehdokkaista: Tiina Sandberg (SKP)

Tein neliosaisen podcast-sarjan eurovaaliehdokkaista. Tarkoituksena oli ehtiä haastattelemaan jokaisen puolueen yksi ehdokas, mutta valitettavasti aikataulu ei antanut periksi. Neliosaisessa sarjassa puolueina on mukana satunnaisgeneraattorin kautta: SDP, KD, SKP ja Vasemmistoliitto.

 

Toisessa osassa haastattelin Suomen kommunistisen puolueen Tiina Sandbergia. Sandbergin mukaan Suomen naapurissa asuu 200 kiloinen bodari, jonka kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä.

Podcast-sarja eurovaaliehdokkaista: Mikkel Näkkäläjärvi

Tein neliosaisen podcast-sarjan eurovaaliehdokkaista. Tarkoituksena oli ehtiä haastattelemaan jokaisen puolueen yksi ehdokas, mutta valitettavasti aikataulu ei antanut periksi. Neliosaisessa sarjassa puolueina on mukana satunnaisgeneraattorin kautta: SDP, KD, SKP ja Vasemmistoliitto.

 

Ensimmäisessä osassa haastattelin SDP:n eurovaaliehdokasta Mikkel Näkkäläjärveä. Haastattelu on tehty eurovaalikampanjan ensimmäisenä päivänä, ennen Näkkäläjärveen kohdistunutta kohua.

 

EU -vaalien uhkakuvat

 

EU-komission pääsihteeriä Martin Selmayria haastateltiin eilen (21.5) YLE:llä. Hän kertoi, että tulevat EU-vaalit on historian tärkeimmät. No, näinhän aina sanotaan vaaleista. Mutta ehkä olennaisempaa oli, mitä hän sanoi vaalien merkityksestä. Selmayr kertoi, että EU:lla on lukuisia uhkia, Trump, Kiina ja Venäjä, joiden takia EU:n täytyy tiivistää rivejään.

Mikä on menestyksen resepti?

Tänään Lappeenrannassa vieraillessani pysähdyin miettimään tulevaisuuden menestyksen edellytyksiä, ja sitä, miten upeaa osaamista Lappeenrannassa on, erityisesti yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteistyö ympäristö- ja ilmastoasioissa ja uuden ympäristöteknologian osaamisessa ja kehittämisessä. Ympäristöteknologian osaamisella on kasvava kysyntä muuttuvassa maailmassa. Tämä osaaminen poikii ja näkyy koko alueen osaamisessa ja menestyksessä.

Kehitysavun leikkaaminen - vuosisadan huonoin ajatus

Näin vaalien alta on kuultu vaatimuksia siitä, että Suomen tulisi luopua kehittyvien maiden tukemisesta kehitysyhteistyön kautta. Mielestäni tämä on yksi vuosisadan ehdottomasti huonoimmista ajatuksista.

Työntekijöitä on kuultava ilmastonmuutoksessa

Maailman lämpötila on jo noussut noin asteella esiteollisesta ajasta. Hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n viime lokakuussa julkaiseman raportin mukaan maailman kasvihuonekaasupäästöjä on leikattava niin energian tuotannossa kuin teollisessa valmistuksessa vuoteen 2050 mennessä 70-90 prosenttia, jotta ilmaston lämpeneminen olisi mahdollista rajoittaa 1,5 asteen.

Viesti on selvä, Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoa on kiirehdittävä. Vaihtoehtoja ei ole, sillä ilmaston lämpeneminen vaikuttaa jo nyt negatiivisesti niin ihmisten elinolosuhteisiin, elinkeinoihin kuin työhön.

Mitä sinä aiot?

Voi sitä itkua ja hammastenkiristystä joka syntyy, kun huomataan talouskasvuun perustuvan maailmanjärjestyksen loppu. Meidän esi-isämme unelmoivat vaurauden perään, mutta eivät osanneet aavistaa kuinka tylsämielisiksi roboteiksi se ihmisen muuntaa. (Totisesti, paljon on jo robotteja jotka kelpaavat korvaamaan ihmisen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä