*

KissanKulmasta

Kaikki blogit puheenaiheesta EU Kreikka

Eurooppalainen hyväksikäyttö

http://yle.fi/uutiset/ratkaisu_loytyi__kreikka-neuvottelut_paattyivat/81...

 

Eurooppa-neuvosto pääsi tänä aamuna (13.7.) sopuun Kreikalle annettavan kolmannen (3.) lainapaketin ehdoista. Kreikka – Euroopan sosiaalipummi – ei ansaitse enään jatkuvien lainoittajien laiminlyöntien jälkeen rahaa sen enempää Euroopan keskuspankilta, IMF:ltä, EVM:ltä kuin Suomelta tai muilta jäsenvaltioiltakaan.

 

 

Schäublen „Kreikka rahasto“.

Euro-ryhmän ja Kreikan vääntö „Kreikka rahastosta“ veroparatiisi Luxemburgissa on mielenkiintoinen. Tämän rahaston on suunniteltu nielevän Kreikan kansallisomaisuutta 50 miljardin edestä. Näin kertoo meille valtamedia, mutta kukaan ei kerro rahaston rakenteista.

 

Kenties olisi syytä tutkia asiaa hieman tarkemmin ?

 

Hissuttelun tie on kuljettu loppuun

(Aamulehti 2.7)

Olen surulla seurannut Kreikan valintoja. Ilmeisesti Kreikan johtavat poliitikot kuvittelivat, että heidät pelastetaan tilanteessa kuin tilanteessa. Pääministeri Tsipras antoi täysin mahdottomia lupauksia äänestäjille ja nyt rahat on lopussa. Kreikan hallitus esitti keinona lisärahojen saannille verokorotuksia – ei rakenteellisia muutoksia. Milloin veronkorotuksilla on luotu kestävää kasvua?

Kreikan ja Venäjän kriisit

“The Tao that can be spoken is not the eternal Tao
The name that can be named is not the eternal name”

- Tao Te Ching, 400 Eaa
 

Palasin juuri keskieuroopasta parin viikon lomalta. Lukiessani siellä uutisia tulin vihaiseksi siitä idiotismista mikä nykyjärjestelmässämme tuottaa yhteiset päätökset.

 

Kreikan kriisissä keskeisenä argumenttina on ollut, että on väärin jättää velat maksamatta (Mistä olen samaa mieltä).

 

Kreikan kriisi on pirun ovela vedätys.

Kreikan kriisissä ei ole kyse rahasta, vaan geopolitiikasta ja energiasta. Tämän oivasti asetellun vedätyksen juuret on syvemmällä, kuin yhden miehen muisti riittää. Orkesterin kapelimestarit on tuttuja ja merkittäviä miehiä alusta loppuun.

 

Tankit sittenkin kadulle Ateenassa ?

Jussi Halla-Ahon letkautus sai aikoinaan aikaan kohun Suomessa.

 

Nyt Saksan tiedustelupalvelu BND (Bundesnachrichtendienst) varoittaa samasta vaarasta, joka muhii kreikkalaisissa esikunnissa ja varuskunnissa!

 

Mitä sotilasvallankaappaus toisi tullessaan ?

Kreikka: Ei kurjistamiselle, kyllä demokratialle

Kreikassa ensi viikon sunnuntaina järjestettävässä kansanäänestyksessä on kyse Kreikan ja samalla Euroopan suunnasta. Vaihtoehtoina ovat kurjistaminen ja koveneva autoritaarinen komento – tai leikkauspolitiikan hylkääminen ja demokratian vahvistaminen.

Kreikka vs paperitiikeri nimeltä EU

EU-Kreikka -neuvottelujen seuraaminen on kuin katsoisi huonoa komediaa. Pieni maa vedättää, kääntää, vääntää, hämmentää ja EU-johtajat myötäilevät, uhkailevat, peräytyvät. Mukkelis, makkelis ja pyllymäkeä. Tänään tulleen uutisen mukaan Kreikka aikoo järjestää kansanäänestyksen ehdotetusta tukipaketista. No, sen lopputuloksen voi arvata.

Kreikan lainojen maksuohjelma täältä ikuisuuteen…….

Länsi-Euroopan maat ovat jo varautuneet Grexittiin. Nyt IMF valmistaa itä-Euroopan maita, joissa on vielä riskejä olemassa, Grexitin iskua varten. Tämä johtuunee siitä, että Kreikan pankeilla on melkoisen vahva vaikutus myös Kreikan naapurimaiden pankkitoimintaan.

 

Vedot Grexitistä peruttu!

Kreikan valtiokonkurssia ennakoivat uutiset lisääntyvät. Viimeisin Grexittiä tukeva uutinen tulee vedonlyöntialalta (1). Grexit-vedot olivat vielä vuoden alussa 1:5 ja suhteen laskiessa 1:3 kohdalle vedonlyöntiyritykset vetivät „töpselin irti“.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä