KissanKulmasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Amerikan hegemonia

Amerikan armeijan dokumentti zombeista ja WW3

Otsikko ei siis ole vitsi.

Kyseessä on ihan virallinen dokumentti - zombien varalta, Amerikan hienonkuuloisen viraston tekemä.

https://en.wikipedia.org/wiki/CONOP_8888

--

Tuli tänään vain vastaan tällainen, ehkä hieman huvittavakin wikipedia artikkeli.

Aihe eli sota on itsessään perin vakava ja ajankohtainen asia.

Amerikka on saattanut poliittisella trollaamisellaan lähi-idän raivon partaalle, käyttäen hyväksi Israelia.

Kyllä jossain, kohta joku pamahtaa kun meno ei ota loppuakseen.

Suomesta kaksipuoluemaa

Olen havainnut Suomen amerikkalaistuneen voimakkaasti parikymmentä vuotta. Meille Suomessa läntiset arvot ovat nykyään samat kuin amerikkalaiset. Muualla EUssa ei vielä olla näin suomettuneita rapakon taakse. Olen myös havainnut, että meille on muodostumassa kaksipuoluejärjestelmä kovaa vauhtia. Yksi oikeistopuolue ja yksi ns demokraattinen puolue, joka sekin porvarillinen pohjimmiltaan. Kokoomus on nykyään oikeistopuolueen musta ydin ja sillä seuraavat siivet: vihreät, siniset ja ruskeat eli entinen kepu. Lisäksi kielivähemmistösiipenä Kokoomukseen kuuluu RKP.

Juurettoman Nato-keskustelun vaietut ulottuvuudet

Turvallisuuspoliittista keskustelua vaivaa yksipuolinen jämähtäminen Nato-jäsenyyden ympärille. Ikään kuin kysymys sotilasliiton jäsenyydestä olisi irrallaan muusta maailmasta ja historiasta.

Osa keskustelijoista tuntuu elävän kylmän sodan "poteroissa" olettamalla, että Nato on samanlainen puolustusliitto kuin silloin. Tällöin ohitetaan se, että Naton jäsenmäärä on tuplaantunut ja siihen on liittynyt paitsi entisiä itäblokin maita myös entisiä neuvostotasavaltoja niin että sotilasliitto ulottuu Venäjän rajoille asti.

Länsi menettänyt moraalisen johtajuutensa

Länsivallat ovat Yhdysvaltain johdolla tehneet kansainvälisessä politiikassa raskaita virheitä. Karkeimmat ovat tapahtuneet Ukrainassa ja Lähi-idässä. Vahingon niistä kärsivät Euroopan maat – ei Yhdysvallat ainakaan välittömästi.

Saamme syyttää johtajiamme siitä, etteivät nämä ole maailmalla kyenneet rakentavaan yhteistoimintaan, eivät esittämään vaihtoehtoja kriisien ratkaisemiseksi, eivätkä edistämään Euroopan asiaa moraalisesti kestävällä tavalla.

Myllerrykset maailmassa jatkuvat

Paul Craig Roberts kirjoittaa vakavaa tekstiä Amerikan ongelmista

 

Washingtonin aggressiivisten ja mielettomien sodanlietsojien asenne, jonka he ovat suunnanneet Venäjää ja Kiinaa vastaan, on vaurioittanut  Reaganin ja Gorbatsevin saavutuksia, jotka  lopettivat kylmän sodan ja poistivat ydinsodan uhan.

Nyt uuskonservatiivit ja USAn sotateollisuuskompleksi sekä kampanjarahoituksista  riippuvat poliitikot ovat elvyttäneet ydinsodan uhan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä