“Euroopan yhteinen EU-presidentti, euroarmeija, EU-poliisi, EU-passi ja EU-rajavartiolaitos ovat lähempänä toteutumista kuin ehkä uskotkaan. Varsovassa päättynyt ulkoministerikokous esittää julkilausumassa nämä tavoitteeksi. EU-liittovaltiolle halutaan voimakas institutionaalinen pohja.”
Yhdysvaltain sotaministeri Leon Panetta kertoi New York Timesille, ettei Iranilla ole ydinasetta. Vätymmekö sodalta? Tuskin.
--------------
Yhdysvaltain sotaministeri Leon Panetta kertoi The New York Timesille (NYT), ettei Iranilla ole ydinasetta.
Panettan lausunto ei ollut etusivun otsikko, kuten helposti luulisi, vaan myöntö oli sujautettu sivulauseeseen.
Panetta sanoo: "Ovatko he (iranilaiset) kehittämässä ydinasetta? Eivät"
Lähi -Idän tilanne kärjistyy nopeasti. Euroopan Unioni ja Yhdysvallat harkitsevat laajoja lisätoimia Syyriaa sekä Irania vastaan. Lisätoimet käsittävät muun muassa Iranin keskuspankin muissa maissa olevien varojen jäädyttämisen sekä öljynvientikiellon, kertovat DPA, Reuters ja Haaretz.
Myös tietokoneohjelmien viennin kieltoa Syyrialle harkitaan, samoin vakuutusten myymisen Syyrian pankki- ja energiasektorille kieltämistä.
Eduskunta käsittelee tänään keskiviikkona Suomen perustuslain muutosesitysta LJL3/2011 (aiemmin tunnuksilla HE60/2010 ja LA44/2010). Yleisradio keskittyy uutisoinnissaan harhaanjohtavasti pohdiskelemaan pelkästään presidentin valtaoikeuksien kaventamista. Perustuslakiin - joka on tärkein lakimme - ollaan kuitenkin kirjaamassa merkittävämpiäkin muutoksia. Perustuslakimuutoksen äänestys on viimeisten tietojen mukaan eduskunnassa perjantaina.
Toimittaja: Riikka Söyring
19.10.2011, Verkkomedia.org
Kuluneella viikolla valtuudet aloittaa maailmanlaajuinen sota on siirretty Yhdysvaltain presidentille siten, ettei kongressin lupaa sodan aloittamiseen tarvita.
Yhdysvalloissa on hyväksytty NDAA-säädös; National Defense Authorization Act.
Säädös sallii Yhdysvaltain presidentin aloittaa sodan missä päin maailmaa tahansa, milloin tahansa ja kuinka pitkäksi aikaa tahansa ilman kongressin suostumusta.
- Juuri kun luulin, että mikään paljastus Wall Streetin törkeistä touhuista ei enää shokeraa, FED julkaisi pakon alla dokumentit pankkien saamasta hätäavusta vuosina 2007 ja 2010; koskaan en ole ollut niin järkyttynyt, toteaa asiaa seurannut reportteri.
------------------------------
Ranskan ilmatieteen laitoksen mallinnos Fukushiman saasteiden leviämisestä ympäri maailmaa.
Euroriski realisoituu: Suomen valtion lainat eivät enää kelpaa Ålandsbankenille
Euron tarun loppu näkyvissä, sanoo Ålandsbankenin Törnqvist
Talouselämän tuore numero (2/2011) kuvaa realistisin ottein euron nykytilaa. Keskeisenä ajatuksena on Ålandsbankenin sijoitustoiminta. "Suomen valtionlainoja meillä ei ole salkussa lainkaan. Emme voi perustella asiakkaille, miksi pitäisi olla sellaisen maan papereita, joka antaa lainalupauksia ympäri Eurooppaa." sanoo Ålandsbankenin varainhoitoyhtiön toimitusjohtaja Stefan Törnqvist.
Sensaatiomaisia paljastuksia GM-ruoan vaikutuksista Venäjältä: hedelmättömyyttä ja jopa karvan kasvua suussa.