Yhdysvaltain sotaministeri Leon Panetta kertoi New York Timesille, ettei Iranilla ole ydinasetta. Vätymmekö sodalta? Tuskin.
--------------
Yhdysvaltain sotaministeri Leon Panetta kertoi The New York Timesille (NYT), ettei Iranilla ole ydinasetta.
Panettan lausunto ei ollut etusivun otsikko, kuten helposti luulisi, vaan myöntö oli sujautettu sivulauseeseen.
Panetta sanoo: "Ovatko he (iranilaiset) kehittämässä ydinasetta? Eivät"
Mitä polkua Persiaan?
Suunnitelmat hyökkäykselle Iraniin kuvataan vuonna 2009 ilmestyneessä, korporaatiorahoitteisen ajatushautomo Brookings -instituutin analyysiraportissa ´Which Path to Persia?´. Viime aikainen lehtiuutisointi antaa ymmärtää, että suunnitelma on lähtenyt käyntiin.
Euroopan vertikaalinen integraatio
Vertikaalinen integraatio on investointitermi, ja merkitsee sitä, että mahdollisimman paljon tai kaikki tuotantoketjun osat ovat saman tahon omistuksessa tai kontrollissa esimerkiksi osakeomistusten kautta.
Vertikaalinen integraatio sopii hyvin kuvaamaan prosessia, joka Euroopassa on meneillään. Valtaa ollaan siirtämässä komission aloitteesta kaiken demokraattisen kontrollin ulottumattomiin.
Presidentinvaalikohun määrä on suhteeton presidentin tosiasialliseen valtaan nähden.
Miksi?
Presidentti valitaan suoralla kansanäänestyksellä. Teidän, hyvät äänestäjät, ei haluta ymmärtävän, että äänestätte PR -presidenttiä, jolla ei ole valtaa.
Joillain medioilla sentään on kohtuullisen rehellinen ote tiedottamisessa. Näin jälkikäteen...
Finanssikriisi ja muut talouden vaikeudet herättävät ihmetystä siitä, kuka maailmantaloutta oikein ohjaa. Nyt ihmettelyyn on saatu tieteellinen vastaus: 147 monikansallista yritystä, kirjoittaa Hannu Sokala Talouselämä -lehdessä.
Siksi ei tulekaan kummastella, että Talouselämä -lehti huutaa toisessa, Hanna Säntin kirjoittamassa artikkelissa: Suomi, pelasta itsesi!
Eduskunta käsittelee tänään keskiviikkona Suomen perustuslain muutosesitysta LJL3/2011 (aiemmin tunnuksilla HE60/2010 ja LA44/2010). Yleisradio keskittyy uutisoinnissaan harhaanjohtavasti pohdiskelemaan pelkästään presidentin valtaoikeuksien kaventamista. Perustuslakiin - joka on tärkein lakimme - ollaan kuitenkin kirjaamassa merkittävämpiäkin muutoksia. Perustuslakimuutoksen äänestys on viimeisten tietojen mukaan eduskunnassa perjantaina.
Toimittaja: Riikka Söyring
19.10.2011, Verkkomedia.org
Suomi valmistautuu terroriuhkaan - Osuuko katse oikeaan suuntaan?
Europol vahvistaa parasta aikaa joukkojaan. Suomi odottaa kutsua tällä viikolla pidettävään kokoukseen, jossa otetaan syyniin erityisesti pohjoismaissa olevia "ääriliikkeitä" sekä äärioikeistolaisia ryhmiä. Tätä varten luodaan omat 50 henkilön poliisivoimat.
Uutisissa haastateltujen poliisijohtajien mukaan näitä liikkeitä on tarkkailtu Suomessa aikaisemminkin, mutta niiden ei uskota olevan tällä hetkellä vaaraksi.
Veriteon tekijän mysteeri - mies vailla menneisyyttä
Googlaamalla Norjan iskuista nimetyn tekijän on mahdotonta löytää muuta artikkeliyhteyttä, kuin tuoreet uutisoinnit Norjan veritöistä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että "aktivistiksi" ilmoitetulla miehellä ei ole oikeastaan mitään nettihistoriaa takanaan, eikä siten mies ole oikeastaan ollut edes olemassa netissä ennen perjantain iskua.
Kuvia Libyasta. Politiikan tutkija ja Lähi-Idän tuntija Mahdi Darius Nazemroaya on oleskellut Libyassa ja kuvannut tapahtumia siellä.
Ensimmäisissä kuvissa näkyy talojen katoille kokoontuneet länsimaisen median edustajat jotka eivät raportoi mitään siitä, mitä he näkevät: satoja tuhansia libyalaisia osoittamassa mieltään NATOa ja "humanitaarista interventiota" vastaan sekä Gaddafin puolesta.