Euroopan unioni ja "presidentti" Herman van Rompuy ovat julkaisseet torstaina 5. marraskuuta ehtymättömästä ideapajastaan uuden version ideapaperia, jossa luonnostellaan "todellista talous- ja rahaliittoa".
Todellisen talous- ja rahaliiton luonteeseen kuuluu, että kansallisista parlamenteista hankkiudutaan vähin äänin eroon. Tämä ilmaistaan ideapaperissa siten että todetaan: "erään johtavan periaatteen" pitäisi olla se, että "demokraattisen kontrollin" tulisi tapahtua "tasolla, jossa päätökset tehdään".
Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvova elin SEC (US Securities and Exchange Comission) on joutunut suurennuslasin alle. Viranomaisten epäillään peitelleen ja tuhonneen pankkien petolliseen toimintaan liittyvää todistusaineistoa jo lähes 20 vuoden ajan. Kymmeniä tuhansia asiakirjoja on tuhottu.
Yhdysvaltain talousvalvonnan viranomaiset rikossyytteisiin?
Huolestuttavia uutisia talouden tilasta sataa eri puolilta maailmaa. Talouden pulssi heikkenee, ja potilaat tekevät kuolemaa. Ovatko syynä väärät lääkkeet vai harkittu murha? Molempia vaihtoehtoja on tarjottu.
Uutissivusto BlackListedNews on listannut eri lähteistä uusia valvontamenetelmiä, joilla väestöä aiotaan tulevaisuudessa monitoroida.
Osa keinoista on jo käytössä, osa aiotaan ottaa käyttöön.
BlackListedNews toteaa: Maailmassa, jossa jokainen on (hallituksen) mielestä potentiaalinen terroristi, melle kerrotaan että sellaiset asiat kuin vapaus, oikeudet ja yksityisyys ovat turhaa ylellisyyttä joihin ei ole varaa. Kun vain hallitus saa valvoa kaikkea ja kaikkia, olemme muka turvassa.
Mitä tulevaisuus pitää sisällään?
Kun maailmat eivät kohtaa
Värivallankumoukset. Ruusu-, Neilikka-, Jasmiinivallankumoukset. Arabian kevät. Tunisia. Syyria. Egypti.
Niillä siellä on vallankumouksia. Vapautta ja demokratiaa janoavat kansat vaativat oikeuksiaan: säädyllistä palkkaa työstä, järkihintaisia elintarvikkeita, sananvapautta.
Sortajatyrannit ja riistäjät tipautetaan (länsimaiden avustuksella) valtaistuimiltaan niin että kolina käy. Humanitaarista interventiota tippuu niskaan pommikoneista, tunkee ilmatilaan ohjuksina.
Suomi valmistautuu terroriuhkaan - Osuuko katse oikeaan suuntaan?
Europol vahvistaa parasta aikaa joukkojaan. Suomi odottaa kutsua tällä viikolla pidettävään kokoukseen, jossa otetaan syyniin erityisesti pohjoismaissa olevia "ääriliikkeitä" sekä äärioikeistolaisia ryhmiä. Tätä varten luodaan omat 50 henkilön poliisivoimat.
Uutisissa haastateltujen poliisijohtajien mukaan näitä liikkeitä on tarkkailtu Suomessa aikaisemminkin, mutta niiden ei uskota olevan tällä hetkellä vaaraksi.
Tapaus Kansallinen itsenäisyys eli Kuinka Ruotsi onnistui pysyttelemään ulkona Kreikka-katastofista
Ruotsi on taloudellinen menestystarina, koska se ei koskaan liittynyt euroon, arvioi Bloomberg Business Week.
Ruotsin talous on kasvanut tasaista 6.4 prosentin vauhtia ensimmäisellä kvartaalilla, mikä on vahvin kasvu euroalueella.
Ruotsilla on oma rahansa, kruunu mutta siitä huolimatta se nauttii tullivapaista yhteismarkkinoista ja lähettelee ministereitä, komissaareja ja edustajia Brysseliin.
Euroopan uusi hallinto vaatii: -Vähemmän hyvinvointia!
Rosvot johtavat maatamme, luki Rovaniemeltä tulleen naisen kyltissä.
Sää suosi eduskuntatalon eteen kokoontuneita. Pankkitukien vastaisessa mielenilmauksessa tunnelma oli kuin piknikillä, mukavien ihmisten kokoontuminen. Pakettiautosta kaivettiin kadulle valtava retkiwokki ja hetkeä myöhemmin herkullinen risoton tuoksu leijaili ilmassa. Fillaripoliisit rupattelivat kokin ja Paraisilta tulleen, Uusi Suomi-verkkolehdessä bloggaavan Henry Björklidin kanssa.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori