KissanKulmasta

Aika kuunnella taloustieteilijöitä: ´mikä maailmassa mättää?

"On helppoa hämmentyä siitä, mitä tällä hetkellä Euroopan talouksissa oikein tapahtuu" aloittaa professori Jorge Buzaglo katsauksensa euroalueen kriisisumaan.

Buzaglon mukaan media on täysin keskittynyt pintakuohuun, mutta syvät virtaukset ovat luotaamatta. Huomio keskitetään vain siihen mitä rahoitusmarkkinoilla tapahtuu sekä niin kutsuttujen PIIGS -maiden (Portugali, Italia, Irlanti, Kreikka, Espanja) vaikeuksiin so. kuinka PIIGS -maat kykenevät jatkamaan taloutensa rahoittamista.

Pinnan alle katsottaessa huomataan kuitenkin, että euroalueen vaikeudet johtuvat samantapaisesta kauppataseen epätasapainosta kuin Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppa.

Buzaglo sanoo, että Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kaupan epätasapainolla on juurensa suunnattoman suuressa luoton laajennuksessa sekä Yhdysvaltain velassa, joka rahoitti laajan tuonnin ja kulutuksen kasvun; Yhdysvallat toi enemmän kuin vei, mikä aiheutti vientialijäämän ja kasvavan ulkomaanvelan.

Ulkomaanvelka ei kuitenkaan voi kasvaa loputtomiin; sijoittajat päättävät jossain vaiheessa velan olevan kestämättömän.

Velan kasvun pysäyttää taantuma.

Samoin Euroopassa laaja luottolaajennus kasvatti kulutusta PIIGS -maissa mutta kulutus lisäsi tuontia ja vientialijäämää - ja kasvatti Saksan ylijäämää.

Saksa lisäsi ylijäämäänsä tiukalla matalapalkkapolitiikalla ja hillitsemällä kotimaan kysyntää.

Maiden kyky maksaa velkaansa takaisin riippuu Buzaglon mukaan kuitenkin viennistä saatavista tuloista. PIIGS -maiden asema on vaikeampi kuin esimerkiksi kehittyvien tai kehitysmaiden koska ne eivät ole täysin riippumattomia taloudessaan; koska ne kuuluvat Euroopan Unionin ja euroalueen poliittiseen ja taloudelliseen kehykseen.

Kriittinen piste ohitetaan kun velan suhde vientituloihin on 2-3. Euroalueen ongelma on se, että ei ole olemassa mitään sääntöjä siitä, miten ja missä vaiheessa tällaisia kaupan epätasapainon ongelmia hoidetaan; EU:n sisällä on rakenteellinen asenne, ettei tällaista epätasapainon ongelmaa edes ole olemassa, sanoo Buzaglo.

Buzaglo toteaa tylysti, että euroalueella on sokeasti uskottu siihen uusliberalistiseen dogmiin, että markkinat korjaavat itse itsensä. "Uusklassisessa utopiassa kaikki mitä tarvitaan, on vapaat markkinat ja itsekkäät yksilöt. Rahoitusmarkkinoita pidetään lähes jumalaisen kaikkitietävinä ja niiden toimintaan sekaantumista pyhäinhäväistyksenä, josta finanssijumalat rankaisevat. Kaikkia vaarasta varoittavia merkkejä väheksytään tai ne jätetään huomiotta...vielä sittenkin kun markkinat romahtavat. Onko kollektiivinen bipolaarinen psykoosi rationaalista?"

Ongelmat eivät ole talousteorian ongelmia, vaan oikean maailman elävän elämän ongelmia.

Media - ja suuri yleisö median avustamana - liittää ongelmat "kansallisiin piirteisiin" kuten Kreikkalaiset ovat laiskoja, Saksalaiset ovat aina halunneet vallata Euroopan jne, suree Buzaglo.

Seurauksena naiivista uskosta yhteisvaluuttaan ja kansainvälisen rahoitustoiminnan sääntelemättömyyteen on sosioekonomisia ongelmia, ja suuria sellaisia. Buzaglo suosittaa, että aletaan välittömästi kehitellä investointirahastoa, joka investoi Eurooppaan luoden työllisyyttä ja jonka toimintaa Euroopan keskuspankki EKP tukee rahapolitiikalla ja rahakannan laajennuksella.

Buzaglon mielestä EKP:n tulisi myös valvoa nykyistä tiukemmin rahoitustoimintaa, myös taatakseen erilaisten rahoitustuotteiden (johdannaiset ja vastaavat) turvallisuuden.

Rahoitusvalvonnan tulisi tiukentaa otettaan ja alkaa tosissaan estää talouspetoksia, rahanpesua, veronkiertoa ja laitonta pääomapakoa, sanoo Buzaglo.

Euroalueen sisällä on monta veroparatiisia, ja myös valtioiden omistajaohjauksessa olevat yritykset hyödyntävät niiden palveluja. Näin raha katoaa kansantaloudesta.

 

Richard C. Koo

Kansainvälisesti tunnettu, Nomura -instituutin ekonomisti Richard C. Koo katsoo euroalueen toistavan Japanin kadotettujen vuosikymmenten virheitä.

Koo sanoo, että merkittävin ero tavallisen taantuman ja kadotetun vuosikymmenen tuottavan taantuman välillä on se, että jälkimmäisessä vaihtoehdossa yksityissektori vähentää velkaantumista voiton maksimoimisen sijaan: kun velkarahoitettu kupla puhkeaa, sijoitusten ja varallisuuden hinta romahtaa mutta velat jäävät.

Tällöin kotitaloudet vajoavat pinnan alle, jolloin ne selvityäkseen alkavat joko säästää ja/tai lyhentää velkojaan mikä taas vähentää luoton kysyntää josta seuraa aivan omanlaisensa taantuma, tasetaantuma.

Koo sanoo rahapolitiikan olevan ensimmäisen uhrin, kun tapahtuu muutos velkojen minimoimisen suuntaan; rahapolitiikka joka on klassinen hoito taantumissa; ihmiset eivät enää halua lainata lisää rahaa vaikka korko olisi kuinka alhainen.

Myös luotottajat ovat haluttomia luotottamaan.

Kierrossa olevan rahan määrä, rahakanta, joka koostuu mm. pankkitalletuksista, muuttuu koska yksityissektori turvautuu talletuksiinsa maksaakseen velkansa pois.

Vaikka keskuspankki kykenee lisäämään likviditeettiä pankkisysteemin sisällä, sen on silti vaikea estää pankkitalletusten määrän kutistumista; ei ole enää halukkaita lainanottajia ja rahaa ei voida vivuttaa, sanoo Koo.

Yhdysvaltain yksityisesti omistettu keskuspankki Federal Reserve (FED) ja Englannin Pankki (BoE) molemmat yrittivät elvyttää taloutta likviditeetin lisäämisellä, mutta epäonnistuivat täysin; kotitalouksille tarjolla oleva luottotarjonta häiriytyi silti.

Koon mukaan myöskään inflatoiminen ei hyödytä, koska kotitaloudet maksavat velkaansa takaisin vastauksena sijoitusten ja varallisuuden arvon laskuun, ei kuluttajahintojen muutosten takia.

Nollakoroista huolimatta koko talous siirtyy deflationaariseen kierteeseen: kukaan ei ota lainaa eikä kuluta, joten talous menettää jatkuvasti rahaa kierrosta.

Kierre katkeaa vasta, kun yksityissektori on liian köyhää säästääkseen mitään tai kun se on saanut tasekirjansa tasapainoon.

 

Koo antaa selventävän esimerkin:

Kuvitelkaa talous, jonka tulot ovat 1000 rahaa, ja joka säästää 10 prosenttia. Kotitalous siis käyttää 900 rahaa ja säästää 100 rahaa.

Oppikirjan mukaan rahoitusmarkkinat ottavat kotitalouden säästämät 100 rahaa ja lainaavat sen edelleen. Kun lainaaja käyttää lainaamansa 100 rahaa, kokonaiskulutus on 1000 rahaa (kotitalouden kuluttamat 900 rahaa + 100 rahaa) ja talous pyörii.

Jos kukaan ei halua lainata tuota kotitalouden säästämää sataa rahaa, alennetaan korkotasoa siinä toivossa että joku käy velkakoukkuun.

Mutta oikeassa elämässä, missä kotitaloudet vähentävät velkaansa, kukaan ei ota lainaa edes nollakorolla, jolloin kulutukseen käytetään vain 900 rahaa. Tuo 900 rahaa edustaa jonkun muun tuloa, ja jos tuo henkilö hänkin säästää 10 prosenttia, vain 810 rahaa käytetään edelleen; säästetty 90 rahaa jää päätymättä kiertoon jolloin talous kutistuu 810 rahaan, sitten 730 rahaan ja niin edelleen.

Näin tapahtui Suuren Laman aikana; Yhdysvallat menetti vuosien 1929 -1933 välillä 46% bkt:staan pääasiassa koska velkoja alettiin maksaa takaisin ja se aiheutti deflatorisen kierteen. Rahakanta supistui tuona neljänä vuotena 30 prosenttia.

Toipuminen suuren kuplan puhkeamisesta kestää yleensä vuosia ja vuosia, Japanin tapauksessa 15 vuotta, sanoo Koo.

Kupla taas syntyy, koska raha on velkaa ts. raha syntyy, kun pankissa kirjataan jonkun ottama velka "rahana" tilille. Pankki siis väärentää rahan tyhjästä. Väärentäjä hyötyy, mutta väärän rahan lähtiessä kiertoon, sen arvo on alempi mitä edemmäs se käyttäjäketjussa siirtyy jolloin seuraa inflaatio. Pankit siis luovat inflaation, sanoi edesmennyt professori Murray N. Rothbard.

Koon mukaan on olemassa kahdenlaisia taantumia: niitä, jotka laukaisee normaali bisnessykli, ja niitä, jotka syntyvät kun yksityissektori alkaa maksaa velkaansa pois.

Jälkimmäiselle ei ekonomian oppikirjoissa ole edes nimeä, mutta Koo kutsuu sitä tasetaantumaksi.

- Jos tasetaantuma jätetään hoitamatta, se kehittyy väistämättä lamaksi, sanoo Koo.

Yhdysvaltain, Iso -Britannian, Espanjan ja Irlannin (mutta ei Kreikan) taloudet ovat tasetaantumassa.

Saksan eikä Japanin yksityissektori ei myöskään ota lainaa huolimatta siitä, että korot ovat olleet alhaalla kolme vuotta.

Silti poliitikot ajavat leikkauksia budjettiin vaikka se vain pahentaa tilannetta; kun hallituskin lakkaa kuluttamasta samaan aikaan kuin yksityissektori ja vetää siten rahaa pois kierrosta, seurauksena voi olla vain deflaatiokierre.

Nykypolitiikka lisää alijäämää, Koo toteaa.

Koko euroalue on tasetaantumassa.

Euroalueen kriisin syynä on, että euroalueen velkaa ostetaan euroalueen sisällä.

Eläkerahastot, jotka eivät pidä oman maansa valtionvelkakirjoista, ostavat toisen euroalueen maan valtion velkakirjoja joten sikäli rahaa liikkuu, mutta koska Saksa ja Hollanti ovat keskittyneet säästämiseen ja leikkauksiin, raha liikkuu epätasaisesti euroalueella ja aiheuttaa epätasapainoa.

Tämä pakottaa muutkin säästämään ja euroalue heikkenee nopeasti. Muutama vuosi sitten, telecom -kuplan puhjettua, rahavirta kulki toiseen suuntaan.

Saksan pankit, jotka olivat vajonneet tasetaantumaan, ostivat Etelä -Euroopan valtioiden velkaa josta sai korkeamman koron. Seurauksena Saksasta tuleva rahavirta kasvatti kiinteistökuplan Etelä -Euroopan maihin.

Euroalueella rahoitusvirralla on siis taipumus kasvattaa äärimmäisiä tilanteita: kun ajat ovat hyvät, rahaa virtaa kasvaviin talouksiin etsimään korkeampaa tuottoa - ja luoden samalla kuplia. Kun kuplat puhkeavat, varat siirtyvät kiireesti toisaalle.

Muutokset ovat syklisiä, ja taipuvaisia toistamaan itseään. Kuplassa olevat maat saavat enemmän rahaa kuin haluavat tai tarvitsevat ja rahan tarpeessa olevat taas katselevat sivusta, kun raha virtaa toisaalle estäen samalla näiden EU -maiden hallituksia piristämästä talouttaan tarpeellisella piristysruiskeella.

Eräs tapa korjata tätä euroalueelle tyypillistä ongelmaa olisi kieltää jäsenmaita myymästä valtionvelkaa muiden jäsenmaiden sijoittajille, toisin sanoen vain oman maan kansalaisilla olisi lupa pitää hallussaan valtionvelkakirjoja.

Tällöin raha pysyisi kotimaassa ja pyörittäisi kotimaan taloutta, päättelee Koo.

 

Marshall Auerback

Marshall Auerback Levy -instituutista sanoo pilkallisesti olevan vaikeaa innostua mistään EU -päättäjien esittämistä ratkaisuista euroalueen itseaiheutettuun kriisiin, koska päättäjät yhä jääräpäisesti kieltäytyvät tunnustamasta, että euroalueen ongelmat johtuvat valuvioista EMU:ssa.

"Pankkien ´ongelmat´ ja vastaava ´tarve´ pankkien uudelleen pääomittamiseen ovat vain oireita valuviasta. ´Hoito´ pankkeja uudelleen pääomittamalla ei paranna sairautta, joka on valtioiden maksukyvyttömyys; tarjottu ´hoito´ on yhtä älykästä kuin yritys hoitaa sydänkohtausta kemoterapialla."

Auerback uskoo, että huolimatta markkinoiden innostuneesta vastauksesta viimeisimpään ratkaisuehdotukseen, ´hoito´ pahentaa potilaan tilaa ennen pitkää.

Auerback katsoo, että on typerää verrata euroalueen tilaa Yhdysvaltojen taantumaan, koska euroalueella on käytössä yhteinen valuutta mutta valtiot eivät itse laske sitä liikkeelle kun taas Yhdysvalloissa valtio tekee niin.

Auerback sanoo, että Euroopan keskuspankki EKP:lla olisi kapasiteettia luoda rajoittamaton määrä euroja, joka olisi ainoa uskottava tapa estää markkinoita kikkailemasta euroalueen yksittäisten vatioiden maksukyvyllä.

"EKP ei halua ´kantaa tappiota´ vaikka kyseessä on ainoastaan kirjanpidollinen tappio jolla ei ole mitään tekemistä EKP:n kyvyn luoda euroja kanssa. Päinvastoin: kun jäsenmaat suostutellaan mukaan sellaiseen viikunanlehteen kuin Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV), se uhkaa sellaisten maiden kuin Saksan ja Ranskan luottoluokituksia heti kun markkinat huomaavat bluffin... koska mikään näistä maista ei ole suvereeni suhteessa valuuttaan (maat käyttävät euroa mutta eivät laske sitä liikkeelle), ja se laajentaa potentiaalista maksukyvyttömyysongelmaa vieden Saksan muiden mukana."

"Onko kukaan vaivautunut kysymään, mitä maksukyky merkitsee keskuspankille joka luo itse rahansa? Jos miettii edes 30 sekuntia, ymmärtää että kysymys on täysin epäoleellinen keskuspankille jolla on oma itsenäinen valuuttansa."

Willem Buiter kirjoittaa esseessään Can Central Banks Go Broke? "keskuspankin voivan aina taata minkä tahansa entiteetin - myös itsensä - laskemalla liikkeelle rahaa -- jos entiteetin liabiliteetit ovat kotimaisessa valuutassa ja nimellisiä (eli ei indeksiin sidottuja). Jos taas kyseessä olevan entiteetin liabiliteetit (vastuunalaisuudet, sitomukset) ovat määritetyt vieraassa valuutassa tai ovat indeksiin sidottuja, keskuspankin antama takaus ei ehkä ole mahdollinen."

- mikä itseasiassa on riskivapaan, suvereenin valtion standardimääritelmä - "se, joka luo itse oman valuuttansa."

Vain jos yhdistetty hallinnollinen sektori: valtiovarainministeriö ja keskuspankki laskevat liikkeelle sitoumuksia (esimerkiksi ottamalla velkaa) joka on arvotettu vieraassa valuutassa, maksukyvyttömyys tulee mahdolliseksi.

Euroalueella jäsenmaat takaavat oman keskuspankkinsa jotka keskuspankit "omistavat" EKP:n joka puolestaan on viime hädän lainaaja ja takaaja näille pankeille EMU:ssa. EKP ei siis voi mennä konkurssiin, ei vaikka sen pääoma olisi imetty kuiviin epäortodoksiseen rahapolitiikkaan sekautumisen takia.

Ja koska EKP:lla on monopoli valuutan luojana, EKP voi itse päättää (rahan) hinnan.

"Kuitenkin kun EKP ilmoitti velkakirjaostoista, se samalla teki selväksi että se lopettaa sen heti kun mahdollista, mikä muutti ´tulivoiman´ bazookasta hernepyssyksi...EKP ja muut, jotka vastustavat EKP:n osallistumista yhteisen valuutan pelastamiseen käyttäytyvät kuin keskuspankki operoisi yhä kultakantaan sidottuna, ja se on mielipuolisuutta. Mitä laillisuusvaatimuksiin tulee: E i  o l e  o l e m a s s a  EKP:ta koskevia minimipääomavaatimuksia."

Euroalueen erikoisuuksiin kuuluu se, että EKP siirtää voittoja kansallisille valtioille mutta tappioiden aikana se pyytää pääomaa jos sen pääoma hupenee.

Euroopan Neuvostolla (joka edustaa EU:n jäsenmaiden hallituksia) ei ole valtuuksia myöntää tätä.

Eli EKP on täydellinen ´roskaluottovarasto ´ja voisi aivan hyvin toimia roskaluottojen varastona vuosienkin ajan - kuten Sveitsin pankki toimi vuoden 2008 kriisin aikana.

EKP ei kuitenkaan halua tehdä tätä: tappioiden pelko saa aikaan sen ettei se halua toimia velkakirjojen ostajana mutta toisaalta velkakirjojen ostaminen on - paradoksaalista kyllä - ainoa tapa säilyttää sen tasekirjojen tasapaino koska vain velkakirjojen (kuten Kreikan) ostaminen takaa sen että ne eivät menetä arvoaan, ja estää Kreikkaa menemästä vararikkoon, huomauttaa Auerback.

Niin brutaalille kuin se kuulostaakin, EKP käyttää kreikkalaisten tuloja ylläpitääkseen oman taseensa tasapainoa, sanoo Auerback: "Kun ERVV esiteltiin, yhdessä leikkausohjelmien kanssa, EKP alkoi menettää vipuvoimaansa ja luottoriskitartunta alkoi levitä euroalueen ydinmaihin uhaten niiden AAA -luokituksia. Mistä taas seuraa, että jankuttaminen pankkien uudelleen pääomittamisen tarpeesta on vain hämäystä. Tosiasiassa pankit eivät tarvitse uudelleen pääomittamista; pankeilla on aina mahdollisuus saada uutta pääomaa markkinahintaan."

Euroopan rahoitusvakausväline ERVV:ssä on Auerbackin mukaan siinäkin rakenteellinen heikkous: "Ranskalaiset ovat oikeassa. Ei ole mitään järkeä ottaa tätä ohjelmaa käyttöön ilman EKP:n taustatukea...EKP voi luoda triljoonia euroja pelkällä näppäimistön näpäytyksellä ja hälventää markkinoiden huolen kansallisesta maksukyvystä jolloin eri maiden velkasitoumukset muuttuvat vähemmän huolestuttaviksi ja tarve massiiviselle pankkituelle poistuu."

"ERVV:n kautta kaikki euroalueen maat saavat tartunnan, koska ne ovat sen jälkeen velkojen takaajia."

"Onhan tässä muitakin vaihtoehtoja. Kenties Saksan asenteen takana on joku machiavellinen suunnitelma. Kenties onkin Saksan päämäärä nähdä muu Eurooppa deflatoituna maan rakoon jolloin Saksa ostelee maat pala kerrallaan...jää nähtäväksi."

Euroalueen ongelma on rakenteelliset viat. Poliitikkojen tulisi hoitaa ensin pohjimmainen ongelma eli vakavaraisuus/ maksukyky. Sen jälkeen muutkin palaset loksahtavat paikoilleen ja taloudellinen pakkopaita voidaan riisua, Auerback sanoo.

EKP:n tulisi ostaa valtioiden velkakirjoja surutta; näin markkinat vakuuttuisivat siitä että niihin sijoittaminen on turvallista ja elämä jatkuisi taas.

 

Randall Wray

kehottaa valmistautumaan seuraavaan kriisiin, joka varmasti seuraa koska nykyisen hoitamisessa sössittiin tilaisuus tehdä vaadittavia korjausliikkeitä.

Wrayn mukaan subprime -luotot laukaisivat kriisin, mutta se olisi voinut olla mikä tahansa; niin hauras oli talouden rakenne.

Wray sanoo, että kokonaisuudessaan subprime -universumi oli kooltaan vaatimaton - vähemmän kuin 2 biljoonaa dollaria - verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltain bkt:een eikä riitä selittämään talouden romahtamista.

Pikemminkin kyseessä on pitkäjaksoinen muutos, jossa talous on siirtynyt jatkuvasti epävakaampaan tilaan.

Suurin syy on talouden "financialization" ; "rahoitustuminen", jossa kasvava osuus bkt:sta on siirtynyt rahoitussektorille, ja sitä kuvaa lisääntynyt vivuttaminen, jossa velkaa pinotaan velan päälle, sekä kerrostuneet kytkökset rahoituslaitosten välillä.

Seurauksena minkä tahansa rahoituslaitoksen kaatuminen aiheuttaa dominoefektin, jossa toinen toisiltaan ja toisilleen lainailleet yritykset alkavat romahdella.

Nykyinen malli, "rahastonhoitaja -kapitalismi" jossa korkeinta tuottoa etsivät rahastonhoitajat hallitsevat massiivisen kokoisia rahastoja, luo toistuvia kuplia talouden eri aloille, mukaan lukien tasekirjojen ulkopuolella toimivat varjopankit.

Sääntely on olematonta.

On vaikea kuvitella, miten nykyisenkaltainen kriisi olisi voinut iskeä ilman varjopankkeja ja rahastonhoitajia, sanoo Wray.

Käsi kädessä "rahoitustumisen" kanssa on kulkenut palkkojen stagnaatio ja kasvava epätasa -arvo. Mediaanitulot eivät ole kasvaneet oikeastaan lainkaan sitten 1970 -luvun, ja tuotannon hyödyt ovat lipuneet eniten ansaitsevien pussiin.

Finanssitalous on kasvanut samaan aikaan kun reaalitalous on kutistunut.

 

Hyman P. Minsky huomautti jo 1950 -luvulla että talouden rakenteen muuttuminen terveestä hauraaksi ei johdu hallituksen harjoittamasta sääntelystä vaan finanssikapitalismin "normaaleista" operaatioista sekä kannustimista.

Ei pidä uskoa markkinoiden yksinään luovan tervettä, vakaata työllisyystilannetta tai talouskasvua tai laajalti jakautuvia tuloja. Ei ole olemassa mitään automaattisia prosesseja jotka ajaisivat taloutta kohti täystyöllisyyttä.

Talouden tasapainottaminen vaatii koko finanssisysteemin uudelleen rakentamista ja sääntelyä, yhdessä hallitusten täystyöllisyyttä ajavan politiikan kanssa, Wray painottaa.

 

 

Yhteenvetoa ongelmien syistä:

- valuviat EMU:ssa

- finanssitalouden kerrostunut, toisiinsa kytkeytynyt rakenne > dominoefektivaara

- finanssi- ja reaalitalous eivät kasva synkronissa

- raha syntyy, kun pankit luovat sen tyhjästä

- tuijottaminen bkt -lukuun. Bkt ei kerro mitään siitä, miten ja minne raha jakautuu. Bkt:n kasvu korreloi velanoton määrän kanssa

- kauppataseen so. tuonnin ja viennin epätasapaino EU -alueen sisällä

- tasetaantuman olemassa oloa ei tunnisteta

- leikkaukset ja talouskuurit hidastavat talouskasvua. Nykyinen rahoitusmalli vaatii jatkuvaa talouskasvua - ja jatkuvaa velanottoa

- EKP:n roolin epämääräisyys

- Sääntelyn ja valvonnan puute

- federalismi - ja EU -uskonnon aiheuttama sokeus tosiasioille

------------------

 

Lähteet:

Richard C. Koo (Nomura Research Institute, Tokyo): The world in balance sheet recession: causes, cure, and politics http://www.paecon.net/PAEReview/issue58/Koo58.pdf

Marshall Auerback [Levy Institute, USA]: Europe’s non-solution: the ‘bazooka’ turned on itself http://www.paecon.net/PAEReview/issue58/Auerback58.pdf

Jorge Buzaglo [Sweden] : The Eurozone crisis: Looking through the financial fog with Keynesian glasses http://www.paecon.net/PAEReview/issue58/Buzaglo58.pdf  

Randall Wray [Levy Institute and University of Missouri – Kansas City, USA]: Waiting for the next crash: the Minskyan lessons we failed to learn http://www.paecon.net/PAEReview/issue58/Wray58.pdf

 Taloussanomat: Toivo Martikainen: Euro on kuin Neuvostoliitto; usko määrittää politiikkaa http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2011/12/20/euro-kuin-neuvostoliitto-usko-maarittaa-politiikkaa/201119229/12

 EU Observer: Doubts increase over usefulness of new fiscal treaty http://euobserver.com/843/114698

 Murray N. Rothbard: The Case Against FED

Financial Times: Kenneth Rogoff: The eurozone will cast a lengthening shadow in 2012

----------

Artikkeli on julkaistu myös Verkkomediassa http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=2085

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kiitos ja kumarrus. Hyvät joulut!

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Julkaisin tämän tekstin Vellu Heinon pyynnöstä bloggauksenakin: Ole hyvä, Vellu Heino!

---------

Ja tuolla juttua tuoreesta OECD:n raportista http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=2012

"Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD (Organisation for Economic Co-operation and Development) julkaisi joulukuun alussa raporttinsa 'Divided we stand'. Raportin mukaan sosiaalinen sopimus on purkautumassa."

Käyttäjän Hermits kuva
Tomi Virtovuo

Kiitos, Riikka! Olipa taas melkoinen kasa tietoa. Hyvää joulua sulle ja perheellesi!

Olli Pusa

Riikka. Et kommentoinut paljoa vaan välitit kommentteja. Jokainen joutuu itse pohtimaan asiaa.

Tuosta EKP:n roolista halauaisin kuitenkin laittaa kommentin. Varsin moni puhuu siitä, että EKP:n pitäisi ostaa rajoittamattomasti kriisimaiden lainoja. Se takaisi rauhan. Asiaa perustellaan myös sillä, että USA:ssa FED ostaa liittovaltion papereita.

Tuo vertaus on minusta täyttä huijausta. Ei FED USA:ssa osta esimerkiksi Kalifornian tai jonkin muuna osavaltion velkapapereita. Se ei pelasta osavaltioita. Se kyllä painaa surutta rahaa liittovaltion tarpeisiin. Mutta jos näitä rahoja kaadetaan osavaltiolle, siitä päättävät Obama, senaatti ja kongressi.

Jos EKP alkaisi ostaa esimerkiksi Kreikan tai Italian velkapapereita pitääkseen niitä hengissä, se alkaisi rahoittaa "osavaltiota". Amerikkalaista vastaava käytäntö olisi, että EKP painaisi rahaa esim. komissiolle, jonka "budjetissa" päätettäisiin jonkinlaisen poliittisen päätösprosessin kautta jakaa tukea "osavaltiolle". Se olisi puhdasta tulonsiirtounioinin toimintaa. Osa maista avustaa toisia budjettiteitse.

Jos EKP ostaisi esimerkiksi 2000 miljardilla eurolla kriisimaiden velkakirjoja, joiden todellinen arvo olisi luottoriski huomioon ottaen 1000 miljardia, EKP lahjoittaisi 1000 miljardia kriisimaille. Suomen osuus 20 miljardia. Siis EKP hoitaisi tulonsiirtounionin rahanjakoa mailta toiselle keskuspankkien salailevassa maailmassa. Emmehän me edes tiedä, miten Liikanen äänestää EKP:n neuvostossa. Suomen päättäjät ovat ilmoittaneet vastustavansa eurobondeja. Jos he hyväksyvät saman asian toteuttamisen EKP:n kautta, eivätkö he ymmärrä mistä on kyse, vai valehtelevatko he meille?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Mielestäni Marshalilla on selkeä virhe tekstissä.

Mutta tuo Buiterin juttu on mielenkiintoinen..se on suoraan ongelman ytimessä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Olli Pusa,

"Riikka. Et kommentoinut paljoa vaan välitit kommentteja. Jokainen joutuu itse pohtimaan asiaa."

Tosi on. Ajattelen, että Uskoa ei tarvitse, mutta ajatella täytyy. Itse.

En halua sanella kenellekään, mitä hänen tulee ajatella vaan mieluummin niin että jokainen ajattelee ihan itse.

Tuo, mitä muuten sanot EKP:sta, Yhdysvalloista, osavaltioista ja rahansiirtomalleista on kyllä hyvä huomio. Reaganin aikainen varavaltiovarainministeri Paul Craig Roberts sanoikin Lincolnin tuhonneen osavaltioiden itsenäisyyden ja että sama on nyt tapahtumassa Euroopassa.

Mallin ongelma on se sama vanha: veronmaksajat maksavat finanssitalouden kuluja reaalitaloudesta. Ja kun tuotanto hiipuu...

Voisi yksinkertaistaen sanoa, että kyseessä on luokkasota jota "raha omistajineen" käy muuta maailmaa vastaan.

Sanot myös että "Suomen päättäjät ovat ilmoittaneet vastustavansa eurobondeja. Jos he hyväksyvät saman asian toteuttamisen EKP:n kautta, eivätkö he ymmärrä mistä on kyse, vai valehtelevatko he meille?"

Varmaan molempia.

Kyllähän sinä politiikkaa tunnet: sama mies, eri hattu eli annetaan asialle uusi nimi niin kyllä se siitä. Näinhän Lissanbonin sopimuksen kanssakin tehtiin.

Järkevintä minusta olisi ajaa liian suurta pankkisektoria rauhallisesti ja vähän kerrallaan alas. Nythän se elää ihan omaa elämäänsä mutta loisena arjen kupeessa.
Tästä on jo normaalille yrityselämällekin haittaa.

Jos näin ei toimita, ollaan kohta orjatalous -mallissa jossa neofeodaali -isäntäpankki määrää.

Käyttäjän veehoo kuva
Viljo Heinonen

Kyllähän Riikan kirjoituksessa on paljon tietoa, mutta sellaisenaan se ei johda mihinkään. Lopputulemaksi jää, että talousviisaat ovat eri linjoilla kriisin hoitomahdollisuuksista. Otan vain yhden esimerkin tämän hetken tositiolanteesta.

EKP on laskenut liikkeelle satoja miljardeja uutta velkarahaa. Sen seurauksena pankit ovat ottaneet hanakasti tarjouksen vastaan. Kyse on kahdesta asiasta. Pankit paikkaavat taseitaan, mutta suurimmalta osin ne laittavat otamansa halvan rahan uudelleen kiertoon rahoittamalla velkamaista, jolloin korkoero jää pankin voitoksi.

Seurauksena on velkaantuneiden maiden velan kasvu edelleen ja niiden julkisen sektorin supistaminen sekä kansalaisten ansiotason alentaminen, jotta valtio ja yritykset selviävät vastuistaan. Hyvä kysymys kuluu: Miksi EKP rahoittaa pankkeja, eikä suoraan velkamaita, jolloin suora halpa lainoitus voisi kääntää niiden taloudet kasvuun. Tällään velkamaat ovat rahaa keräävien ja kierrättävien pankkien armoilla?

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

EKP:n omistavat pankit. EKP on itse "valtio" eli tavallaan voi ajatella että pankkivaltio EKP rahoittaa omaa tonttiaan so. pankkeja.

Jos EKP rahoittaisi suoraan velkamaita, rahoitussektorin voitto -osuus pienenisi.

Olli Pusa

EKP:n suora jäsenmaiden rahoitus on kiellettyä. Sehän tarkoittaisi tässä tapauksessa kun on kyse osittain luottokelvottomista maista (siksihän ne eivät saa rahaa markkinoilta) sitä, että EKP lahjoittaa meidän yhteisistä varoistamme rahaa kriisimaille. Siis liittovaltion tulonjakopolitiikkaa.

Siis pankit ovat EKP:n bulvaaneja, joiden kautta EKP kiertää säädöksiä. Samalla EKP vastineeksi "lahjoittaa" pankeille veronmaksajien rahaa. Yleensähän ajatellaan, että pankkituen vastapainoksi veronmaksajien pitää saada omistusta pankissa. Kun kriisi on ohi, veronmaksajat saavat rahojaan takaisin omitusta myymällä.

Kaikkein tökeröintä asiassa on, että tuon bulvaanitoiminnan tuotot eivät välttämättä edes jää pankkeihin vaan ne jaetaan johdolle ja omistajille bonuksina ja osinkoina. Pankkien omistajilla ei ole valtaisaa intoa pääomittaa pankkeja.

En laajemmin kuvaa asiaa. Tempun liikeideaa kuvasin aikaisemmin blogissani:

http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91099-eur...

Ville-Kalle Guggenheimer

Mainio kokoelma erilaisia asiantuntija-analyysejä ja -näkemyksiä.

Kaikki asiantuntijat tutkivat jälleen kerran samaa sairasta euronorsua. Kaikki ovat onneksi sentään yhtä mieltä siitä, että euronorsu sairastaa. Kukin asiantuntija on oman kapean alansa spesialisti, joten kun yksi keskittyy kärsään, toinen tutkii korvia, kolmas suolen toimintaa, neljäs keskustelee ruokavaliosta ja viides tonkii jätöksiä. Ja tietysti jokaisella on oma hoito-ohjeensa perustuen ikiomaan asiantuntemukseen.

Poliitikoille taas riittää, että euronorsu on iso ja sillä on todella suuret syöksyhampaat. Poliitikothan rakastavat isoja norsuja, joiden he voivat itselleen ja muille uskotella olevan uskollisia ja tottelevaisia hyötyeläimiä. Onhan myös hienoa päästä ratsastamaan ison norsun selässä rahvaan ihaillessa kadun varsilla. Kuitenkin ainoa asia, jonka he todella ymmärtävät, on se, että jos euronorsu lakkaa syömästä, se varmasti kuolee. Heidän mielestään on tärkeintä tarjota euronorsulle jatkuvasti lisää syötävää. Euronorsu on nyt poliitikkojen ymmärryksen mukaan vain tilapäisesti ruikulilla, joten annetaan sille runsaasti lisää kuitua. Syöttämällä sen voisi jopa saada lihomaan aiempaa suuremmaksi.

Tavallinen kansa sen sijaan ihmettelee, mitä ihmeen hyötyä tuosta isosta ja sairaasta norsusta on itse kullekin. Vaikka kansalla on täysi oikeus kysyä mitä ja miksi, poliitikot ovat joukolla vakuuttuneita siitä, että yhä isompi norsu on kaikille hyväksi. Sen takia poliitikot ovat valmiita panemaan kansan maksamaan mitä tahansa sairaan norsun elättämiseksi ja lihottamiseksi. Kansalaiset vaietkoon ja maksakoon. Mikä on norsulle hyväksi, on myös kansalaisille hyväksi.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Täälläpä hyviä kommentteja, erityisesti pidän norsuvertauksesta :D

Hmm...kyseessä on siis replika Verkkomediassa julkaistusta artikkelista, joten siksi siinä ei ole kommenttejani.

Minun nähdäkseni osa ongelmaa on, että euroalueen valtiot eivät ole suvereeneja valtioita sanan perinteisessä merkityksessä (eivät laske itse liikkeelle käyttämäänsä valuuttaa) mutta toisaalta Euroopan keskuspankki on "suvereeni valtio" siinä mielessä että se laskee liikkeelle omaa valuuttaa.

Voisi siis sanoa, että EKP on itsenäinen pankkivaltio (jolla ei kuitenkaan lain tarkoittamassa tai perinteisessä mielessä ole maarajoja) jonka alueella on vasallivaltioita, jotka leikkivät itsenäisiä. Luonnollisesti tästä seuraa kasa erilaisia ongelmia (ja tästä saisi oman artikkelin; ongelmien erittelystä).

Tämän pankkivaltion alueella taas on veroparatiiseja.

Matti Ylösen Veroparatiisit -kirjassa on kiinnostava kertomus siitä, kuinka moni mep nauttii samaan aikaan palkkaa/saa palkkioita pankkimaailmalta/rahoitussektorilta, ja kuinka he Pia-Noora Kaupin johdolla vesittivät kaikki pyrkimykset pankkien/rahoituslaitosten toiminnan sääntelyyn ja veroparatiisien suitsimiseen.

Osa ongelmaa onkin, että meillä on tällainen velkaan (=raha) perustuva talousmalli, joka vaatii jatkuvaa talouskasvua, ja ettei rahakantaa tai sen liikkeitä kyetä/haluta säännellä mitenkään älykkäästi.
Seurauksena yhä nopeammin syklein toistuva boom and bust; kuplat, jotka räjähtävät.

Rahoitusmaailma tietenkin hyötyy tästä vuoristorataliikehdinnästä. Kyseessä on eräänlainen rahan tehokasvatus, jossa talouteen pumpataan "lannoitteita" erilaisten rahoitusinstrumenttien muodossa niin että kupla kasvaa, ja sitten vaan sadonkorjuuseen.
Raha ei enää ole vaihdonväline tai kirjanpitomenetelmä vaan itsenäinen hyödyke, jolla on oma hintansa ja joka elää omaa elämäänsä reaalitalouden loisena.

Rahoitusmaailman/ pankkien myyntituote on nimenomaan velka ja sen hinta on korko.
Kun pankit eivät saa myytyä velkaa, reaalitalouskin alkaa sakata.
Sen jälkeen huudetaan veronmaksajia apuun eli otetaan rahaa reaalitaloudesta ja samalla aiheutetaan talouskasvun hiipuminen koska vielä harvempi haluaa/kykenee hankkimaan pankkien tuotetta so. velkaa.

Eräs osaratkaisu olisi nykyistä ankarampi sääntely, sekä talletus- ja sijoituspankkien pilkkominen erillisiksi laitoksiksi.
Trusteja ja säätiöitä koskevaa lainsäädäntöä pitäisi tiukentaa.
Pankkien ilmoitusvelvollisuutta (esim. epäilty rahanpesu) pitäisi lisätä.
Veroparatiiseista pitäisi hankkiutua maailmanlaajuisesti eroon kokonaan.
Päästäisiin ehkä pikkuhiljaa tilanteeseen, jossa raha olisi taas vaihdonväline/kirjanpitoa eikä erillinen tuote.

Brasiliassa ja Venezuelassa on hyvät pankkilait, joista voisi ottaa mallia...

Nykypolitiikassa valitettavasti vain sääntelyn, suitsimisen ja "rakenteellisten uudistusten" kohteena tuntuu olevan pelkästää kansanvalta, ei markkinavoimat.

Käyttäjän veehoo kuva
Viljo Heinonen

http://ebolakani.blogspot.com/2011/10/esitetaan-yk...
Joku näissä kaikissa malleissa mättää. Rahatalous on paisunut jo noin kymmenkertaisesksi reaalitalouteen verrattuna. Käytännössä sen pitäisi merkitä, että kaikill maailman ihmisilla, kun mukaan lasketaan sekä yksityisten, yritysten, kuntien ja muiden yhteisöjen sekä valtioiden velat, on velkaa kymmenkertainen määrä suhteessa maksukykyyn.

Velkaisin maa on Japani. Sen velka on yli 200 % BKT:sta. eli vain reippaasti kaksikertainen reaalitalouteen verrattuna. Oma päätelmäni on, että virtuaalirahaa on reippaat 70 % kaikesta, mikä maailmassa voidaan omaisuudeksi laskea. Tuo yli 70 % on vain siitä ihmeellinen osuus, että se on tyäsin irtautumnut reaalimaailmasta. Tuota valtavaa velkojen ja saatavien summaa ei saada koskaan maksettua.

Kysymys onkin siitä, miten tuo nykyajan Moolok, jonka kitaan uppoaa kaikki, saadaan hävitettyä. Maailmasta pitää jossain vaiheessa löytyä rohkeutta todeta virtuaaliomaisuus pelkäksi ilmaksi ja kuolettaa se kerralla yhteisellä päätöksellä.

Tuon tyhjän ainoastaan mielikuvaomaisuuden lopettamisesta ei voi ola haittaa kenellekään. Siinä menee "omaisuus" ainoastaan siltä eliitiltä, joka elää nykyisen rahalaitosjärjestelmän pelimahdolllisuuksista.

Jos minulla olisi valta määrätä, miten toimitaan, määräisin toimeenpantavaksi yleisen inventaarion, jolla määriteltäisiin kunkin valtion todelliset reaaliarvot. Kaikki sen yli menevä julistettaisiin arvottomaksi.

Sen jälkeen lähdettäisiin liikkeelle realitalouden tasolta niine velkoineen ja saamisineen, joilla on vastine reaalitaloudessa. Samalla pitää säätää koko maailmantaloutta koskeva ohje, ettei yli reaaliomaisuuden meneviä lainoja saa kenellekään antaa.

Jos tämä viretuaalitalouden kuoletus tehtäisiin fiksusti, tavalliset kansalaiset tuskin huomaisivat mitään. Meillähän olisi edelleen jäljellä kaikki tuotantolaitokset, maatalousmaa, metsät ja kalavedet, asunnot ja kaikki nykyinen ammattitaito. Reaalitalouden päältä vain olisi pudonnut sen suurin verenimijä, virtuaalitalous.

Olli Pusa

Ja ratkaisuksi eurokriisiin ehdotetaan, että EKP painaa lisää seteleitä ja kaataa niitä kriisimaihin. Sillä saataisiin niille rahaa tuhlattavaksi, eikä se olisi keneltäkään pois.

Kun kuulin tällaisia väitteitä, vastuuntuntoisena kansalaisena ilmoittauduin heti vapaaehtoiseksi. Jos seteleiden painaminen ja jakaminen sinne tänne ei ole keneltäkään pois, EKP voi käyttää minua koekaniinina. Laittaa tililleni muutaman miljoonan (kun se ei ole keneltäkään pois). Lupaan huolellisesti raportoida EKP:lle miten olen rahat tuhlannut. Kumma kyllä rahoja ei vieläkään ole tullut tilille.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Olli,Keneltä se on pois,jos ihmiset/valtio maksaisivat velkansa pois ?

Esitän näinkin tyhmän kysymyksen.. :)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Taloussanomat julkaisi viime vuonna kaavakuvan, jonka mukaan virtuaalirahan ja reaaliomaisuuden suhde on noin 98% - 2% toisin sanoen virtuaalitalouden osuus "rahasta" on 98% ja reaaliomaisuutta (tuotantolaitoksia, kultaa jne) on tuo 2 prosenttia.

Mukana oli silloin hieno kuva, jossa oli nätisti väritetty kärjellään seisova pyramidi. Ei siis ihme, että talous huojuu.

FEIKKI FEIKKI

Yhteenvetona . Kaikki on sössitty niin maar perusteellisesti että eivät kehtaa sitä myöntää.

Ensi vuonna joutuvat luovuttamaan ja sin män manit.

Petteri Sahlsten

Hyvää joulua ja tulevaa (viimeistä, koska niburu yms. :p) uutta vuotta rakas Riikka. Toivon, että pidätte riippumattoman medianne soihtua ensi vuonnakin yhtä korkealla kuin aina ennenkin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Petteri Sahlsten,

Verkkomedia jatkaa kyllä niin kauan kuin jaksamme töitä tehdä ja sille on sosiaalinen tilaus, kuten nyt.

-------------

Hyvää Joulua ja Onnellisempaa Uutta Vuotta kaikille maailman kansoille!

Vilho Juntunen

Riikka, olet ihana ja tomera ihminen etkä mikään "mikä lie etelän vetelä" kuten kerran minulle sanoit. Hyvää Joulua sinulle ja perheellesi.
tv. Ville

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Äijäkullat,

pusi ja hali teille sekä paljon mielenrauhaa!

Toimituksen poiminnat