KissanKulmasta

Kidutus kansainvälistyy. YK:n tuore raportti lohdutonta luettavaa

Yhdistyneet Kansakunnat (YK) on julkaissut UNAMA-raportin kidutuksesta Afganistanin vankiloissa.Tutkitut pidätyskeskukset ovat Yhdysvaltain ja NATO:n ohjauksessa ja rahoittamia.Tutkimuksia suoritettiin 47 eri kohteessa 22 maakunnassa. Euroopan neuvoston ihmisoikeusasiamies Thomas Hammarberg on puolestaan puuttunut Yhdysvaltain Euroopassa sijainneisiin kidutuskeskuksiin. Molemmat raportit ovat lohdutonta luettavaa.

 

Raakaa kiduttamista

Afganistanin vankiloita ja NATO:n toimintaa setvivän YK:n raportin mukaan kidutus on raakaa ja systemaattista. Pidätettyjä vankeja on roikotettu raajoistaan seinillä, hakattu kaapelipampuilla ja puukepeilllä, kynnet on revitty irti ja heitä on kidutettu sähköiskuilla – jopa sukupuolielimiä on revitty, kunnes vangit ovat menettäneet tajuntansa, raportti kuvailee.

Toiminta on ollut säännöllistä. Kidutusta suorittaneiden afganistanilaisten viranomaisten yhteistyökumppaneina on toiminut amerikkalaisia sotilashenkilöitä sekä NATO:n väkeä. Yhteistoiminnan laatuun on kuulunut neuvonta ja rahoitus.

Raportin mukaan osa kidutetuista oli pidätettyjä, joita ei ollut vielä asetettu syytteisiin.

NATO-komentaja kenraali Allen, joka näki luonnoksen raportista, keskeytti epäiltyjen kapinallistaistelijoiden siirron kuuteentoista raportissa nimetystä 47 kidutuskeskuksesta.

Toistaiseksi yhtään syytettä kiduttajia kohtaan ei ole nostettu.

Mahdollisuutta Yhdysvaltain ja NATO:n saamisesta vastuuseen kidutuksista Afganistanissa pidetään erittäin etäisinä. Nyt tehdyt paljastukset saattavat kuitenkin asettaa uusia rajoitteita Yhdysvaltain avustuksille Afganistanissa.

 

Somalia ja salaiset vankilat

The Nation-lehden tutkiva reportteri Jeremy Scahill julkaisi lokakuussa reportaasin Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n Somaliassa sijaitsevista kidutuskeskuksista. Vastaterrorismi-ohjelman osana CIA perusti ja rahoitti salaisia vankiloita. Somalian salainen kidutuskeskus sijaitsi Somalian kansallisesta turvallisuudesta vastaavan NSA:n päämajan kellarikerroksissa.

Osa NSA:n tiloissa kidutetuista vangeista kaapattiin kotimaassaan kuten Keniassa ja siirrettiin salaa Somaliaan "syväkuulusteltavaksi".

Scahillin mukaan, vaikka NSA:n salaista vankilaa virallisesti johti ja käytti NSA, NSA:n agenttien palkat kuitenkin maksoi Yhdysvaltain tiedustelupalvelu, joka myös osallistui vankien kuulusteluun.

Omaksuessaan presidenttiyden, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama antoi virkaanastumisensa toisena päivänä toimeenpanomääräyksen, joka kielsi CIA:n niin kutsutut Mustien alueiden ohjelmat.

Muutamaa kuukautta myöhemmin, huhtikuussa 2009, CIA:n silloinen johtaja Leon Panetta antoi lausonnon, jonka mukaan CIA "ei enää operoi "Mustien alueiden" kidutuskeskuksia" ja että "alueita suljettiin". Samaan aikaan kuitenkin CIA ylläpiti "erikoissuhteita" joiden alla CIA:n kanssa yhteistyössä olevat hallitukset ylläpitivät "erikoisvankiloita" CIA:ta varten, kirjoittaa The Harper´s Magazine.

Glenn Carle puolestaan kuvaa kirjassaan The Interrogator yksityiskohtaisesti CIA:n yhteistyön laatua Marokon tiedustelupalvelun kanssa, ja siellä sijainneita syväkuulustelukeskuksia.

Kun presidentti Obama astui valtaan, hän vannoi Yhdysvaltain voittavan taistelun terrorismia vastaan "tavalla joka on yhteensopiva arvojemme ja ihanteidemme kanssa", huomauttaa The Harper´s Magazine ironisesti.

 

Euroopan kidutuskeskukset

Syväkuulustelu-toiminta ei kuitenkaan ole rajoittunut vain Afrikan sarveen tai Lähi-Itään. Euroopan neuvostoon (CoE) riippumattomana kuuluva instituutio, ihmisoikeuksien komissio sekä ihmisoikeusasiamies, komissaari Thomas Hammarberg, ovat syyskuussa antaneet kannanoton Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n Euroopassa sijainneisiin kidutuskeskuksiin.

Kannanotossa vaaditaan Yhdysvaltain Euroopassa sijainneiden kidutuskeskusten tutkimista.CIA:lla oli lukuisia läheisiä yhteistyökumppaneita eri maissa – mukaan lukien Euroopan maat.

Vuodesta 2001 alkaen Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA kehitti laajaa verkostoa vastaterrorismioperaatioitaan varten. Operaatioissa kaapattiin ja pidettiin tallessa eniten etsittyjä epäiltyjä, kertoo Euroopan neuvoston raportti.

Kidutuskeskuksissa saatujen tietojen arvo on kyseenalaistettu, mutta eräs selväksi tullut asia on toistuvan ja ylenpalttisen, ihmisoikeuksia loukkaavan ja väkivaltaisen toiminnan kaava, ihmisoikeusasiamies, komissaari Thomas Hammarberg toteaa.

Erittäin laajojen turvallisuusjärjestelyjen suojassa toimineita pidätyskeskuksia – niin kutsuttuja Mustia alueita (Black sites) – sijaitsi ainakin seitsemässä eri kohteessa, joihin CIA toimitti vankejaan niin sanottuun syväkuulusteluun, sanoo Hammarberg.

CIA:n pidättämäksi joutuminen merkitsi salaista eristysvankeutta määrittelemättömän pitkän ajan, Hammarberg kuvaa.

Euroopan Neuvoston, yksityisten kansalaisten sekä kansalaisjärjestöjen työn avulla on saatu selvitettyä, että Yhdysvaltain hallituksen auktorisoimiin kuulustelutekniikoihin kuului pakotettu alastomuus, stressaaviin asentoihin kahlehtiminen, nukkumisen estäminen, ruoalla manipulointi ja ruokavalio, läimäyttely, vesikuulustelu, aseella uhkailu ja niin edelleen.

CIA:n kuulustelumenetelmät olivat epähumaaneja ja sisälsivät kidutusta.

Epäilynalaisia (HVD, high-value detainees) kuljetettiin Mustan alueen kuulustelukeskuksesta toiseen.

Kesti useita vuosia, kertoo Hammarberg, ennen kuin ensimmäiset tosiasiat alkoivat pulpahdella pintaan niissä maissa, joissa kidutuskeskukset sijaitsivat.

Yhdysvaltain hallitus väitti pitkään, että "sijainteja koskevien yksityiskohtien" sekä "missä tahansa ´ohjelmaan´ kuuluneessa toiminnassa avustaneiden ulkomaisten yhteistyökumppaneiden avun laatu" tulee pitää salassa.

Yksittäisten, riippumattomien tutkijoiden ansiosta sekä FOIA-säädöksen perusteella hankittujen hallituksen omien asiakirjojen ansiosta selvempi kuva on muodostumassa, toteaa Hammarberg.

Vielä näin vuosia myöhemmin täydellinen salailu vallitsee sen suhteen, kuka alunperin antoi luvan perustaa ja käyttää Euroopassa sijainneita kidutuskeskuksia.

Tehokasta tutkintaa on viivytetty, Hammarberg sanoo.

 

Britannialle tuomio

Aivan toivotonta kaikki ei ole. Brittiläinen asianajotoimisto Public Interest Lawyers voitti kuuden irakilaisasiakkaansa jutun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Strasbourgissa tänä vuonna.

Syytettynä oli brittihallinto sekä Iso-Britannian Irakissa olevat sotajoukot, jotka todistettavasti murhasivat useita siviilejä - niin vauvoja kuin vanhuksia. Oikeudessa käsitellyt tapaukset tapahtuivat vuosina 2003–2004, jolloin britit muodostivat Irakissa miehityshallinnon yhdessä yhdysvaltalaisten kanssa.

Brittihallinto väitti ettei brittisotilaita voida tuomita rikoksista, jotka ovat tapahtuneet Ison-Britannian ulkopuolella.

Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuin ei ollut samaa mieltä ja määräsi brittihallinnon maksamaan irakilaisille tuhansien eurojen korvaukset ja oikeudenkäyntikulut. Kahdeksannen tapauksen tutkinta on vielä kesken.

 

----------------

Suomi kauttakulkumaana

Suomen hallitus antoi vuonna 2010 valtioneuvoston selonteon

UaVM 1/2010 vp ? VNS 7/2009 vp, Versio 2.2 Suomen ihmisoikeuspolitiikasta, jossa

käsitellään Suomen kautta tehtyjä, kidutettavaksi siirrettäviä vankeja kuljettavia lentoja. Valtioneuvoston selonteossa sanotaan mm. seuraavaa: "Vankien kuljetukset maasta toiseen (ns. CIA-lennot) ovat johtaneet kyselyihin, selvityksiin ja oikeustapauksiin, joissa on perätty myös EU-maiden osallisuutta vankien oikeuksia loukkaavaan toimintaan. Suomi on pitänyt selvityksiä tarpeellisina ja on omalta osaltaan vastannut mm. Euroopan neuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston asiaa koskeviin kyselyihin."

Amnesty International on löytänyt lisää tietoja uusista Suomen kautta kulkeneista lennoista, jotka saattavat liittyä CIA:n vankikuljetuksiin vuosina 2001–2006 "terrorismin vastaisen sodan" yhteydessä. Julkisesti saatavilla olevaa tietoa yhdistelemällä Amnesty on löytänyt tietoja esimerkiksi vuonna 2005 Kabulista saapuneesta lentokoneesta sekä vuonna 2002 Uzbekistaniin lentäneestä koneesta. Kummatkin koneet on yhdistetty CIA:han.

Aiemmin julkisuudessa olleen tiedon mukaan Suomeen on laskeutunut kolme lentokonetta, jotka on yhdistetty CIA:n peiteyhtiöihin.

Kesällä 2001 Helsinki-Vantaalle laskeutui Gulfstream-suihkulentokone, toukokuussa 2003 Afganistanin Kabulista saapui rahtikone ja syyskuussa 2004 Afganistanin Bagramista Boeing 707 -kone.

CIA:n vankilennot nousivat uudestaan esiin syyskuun lopussa, kun Amnesty International julkaisi raportin "Unlock the Truth in Lithuania: Investigate Secret Prisons Now".

Raportti dokumentoi Liettuan osallisuutta Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n vankilento-ohjelmaan ja sen ylläpitämään salaiseen vankilaan Liettuassa. Raportissa yhdistettiin Suomeen vuonna 2004 laskeutunut lentokone Liettuan salaiseen vankilaan.

Amnesty on toimittanut uudet lentotiedot viranomaisille. Ulkoministeriö on luvannut selvittää asian.

------------------

 

Aiemmin tiedossa olleet lennot:

N227SV Gulfstream IV, (Assembly Point Aviation / Richmor Aviation), 18.6.2001, tuntematon reitti

N8213G Lockheed L-382 muunneltu C-130 HERCULES (Prescott Support), 16.5.2003, reitti: Kabul – Athens – Tel Aviv – Yerevan – Frankfurt – Helsinki – Stockholm – Frankfurt – Alger – Ponta Delgada

N88ZL Boeing 707 (Lowa Ltd), 20–21.9.2004, reitti: Guantanamo – Bagram – Helsinki – Washington DC – Miami

Uudet lennot:

N482EV6 Boeing-747 (Evergreen I.A.), kuusi kertaa vuosina 2001–2003, reitti tuntematon

N510MG Gulfstream IV (Wachovia Financial Services), useita kertoja vuosina 2002–2006, reitti: Cleveland – Pori/ Turku/ Helsinki/ Kruunupyy

N733MA Boeing 737 (Miami Air), 17.12.2002, reitti: Keflavik – Helsinki/Vantaa – Bishkek

N521DB Boeing 727-243 (Falcon Air Express), 12–13.8.2004, reitti tuntematon

N960BW CASA C-212-CC Aviocar 200 (Aviation World Services), 3.10.2004, reitti tuntematon

N1HC Gulfstream V (United States Aviation Co.), 9.7.2005, reitti Kabul – Helsinki – Tulsa

N787WH Boeing 737 (Victory Aviation?), 29.4.–1.5.2006, reitti tuntematon

N88ZL Boeing 707 (Lowa Ltd/Principal Air Services), 3.7.2006, reitti: Banjul – Helsinki – Tokio

N88ZL Boeing 707 (Lowa Ltd/Principal Air Services), 15.9.2006, reitti tuntematon

-----------

Missä näitä "salaisia vankiloita" sijaitsee tai on sijainnut?

Puola

Eräs Mustan alueen kuulustelukeskuksista avattiin Puolassa joulukuun 5. päivä 2002.

Ensimmäiset vangit, Abu Zubayah sekä Abd Al-Nashiri lennätettiin Bangkokista Szymanyn lentokentälle samana päivänä. Lisää vankeja tuotiin helmi-, maalis- ja huhtikuun aikana.

Vaikka Puolan viranomaiset eivät osallistuneet vankien kuulusteluun, CIA:lle annettu lupa operoida Puolan maaperällä oli selvästikin peräisin korkealta puolalaiselta taholta.

Puolan valtakunnansyyttäjä tutkii tapausta parhaillaan.

Romania

Romanian "toimipiste" avattiin 23. syyskuuta 2003, heti Puolan kuulustelukeskuksen sulkemisen jälkeen. Tiedetään, että ainakin yksi vangeista siirrettiin Puolasta Romaniaan jatkokuulusteluihin.

Romanian kuulustelukeskus jatkoi toimintaansa yli kahden vuoden ajan.

Romanian viranomaiset eivät ole osoittaneet halua selvittää, mitä Romanian maaperällä on tapahtunut.

Liettua

Liettuan hallitus on teettänyt parlamentaarisen tutkimuksen. Tutkimus identifioi kaksi kuulustelukeskusta Liettuan maaperällä.

 

 

lähteet:

The Nation: CIA´s Secret sites in Somalia http://www.thenation.com/article/161936/cias-secret-sites-somalia

The Harper´s Magazine http://harpers.org/archive/2011/07/hbc-90008152

United Nations Report http://unama.unmissions.org/Portals/UNAMA/Documents/October10_%202011_UN...

The New York Times http://www.nytimes.com/2011/10/11/world/asia/un-report-finds-routine-abu...

Antiwar http://news.antiwar.com/2011/09/07/afghan-officials-reject-un-report-exp...

Antiwar http://news.antiwar.com/2011/09/06/nato-ends-detainee-transfers-to-afgha...

Amnesty International http://www.amnesty.fi/raportit/liettuan-tutkittava-osallisuus-cia-n-toim...

The Council of Europe (CoE) http://commissioner.cws.coe.int/tiki-view_blog_post.php?postId=175

U.S Department of Justice http://media.luxmedia.com/aclu/olc_08012002_bybee.pdf

ACLU: Documents Released Under FOIA http://www.aclu.org/accountability/released.html

U. S District Court http://www.aclu.org/files/pdfs/safefree/oig_declofwendyhilton.pdf

CIA: Office of Inspector General; Special Review http://media.luxmedia.com/aclu/IG_Report.pdf

SEIMAS of the Republic of Lithuania: Report http://www3.lrs.lt/pls/inter/w5_show?p_r=7694&p_d=94366&p_k=2

Council of Europe: Report http://www.cpt.coe.int/documents/ltu/2011-05-19-eng.htm

Valtioneuvoston selonteko http://www.edilex.fi/virallistieto/mt/uavm20100001

 

Public Interest Lawyers http://www.publicinterestlawyers.co.uk/news_details.php?id=103

 

-----------------

kommentti:

Annettu: 14.01.2010
Valtioneuvoston asetus

Suomen ja Amerikan yhdysvaltojen 11 päivänä kesäkuuta 1976 allekirjoittamaan luovutussopimukseen tehdyn pöytäkirjan voimaansaattamisesta sekä pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta

http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2010/20100004


"Rikos katsotaan sellaiseksi, että sen johdosta rikoksentekijä voidaan luovuttaa, jos se on sekä luovutuspyynnön esittäneen että sen vastaanottaneen valtion lainsäädännön mukaan teko, josta voidaan tuomita vankeusrangaistus, jonka enimmäispituus on yli yksi vuosi, tai ankarampi rangaistus. Rikoksesta voidaan luovuttaa myös, jos kyse on yrityksestä tehdä sellainen rikos, josta voidaan luovuttaa, tai jos kyseessä on tällaisen rikokseen suorittamiseen tähtäävä salahanke tai osallistuminen tällaisen rikoksen tekemiseen. Jos pyyntö koskee sellaisesta rikoksesta tuomitun henkilön rangaistuksen täytäntöönpanoa, josta voidaan luovuttaa, vapausrangaistuksesta on oltava jäljellä vähintään neljä kuukautta."


- siis riittää, että olisi "yritys tehdä rikos" tai "rikoksen suorittamiseen liittyvä salahanke" ja rajana on 1 vuoden vankeusrangaistus Suomessa. Minusta rajapyykki on aika matala, mutta oikeusoppineilla voi olla tarkempi käsitys asiasta.

Vaikka ongelmia ei olisi nyt, muuttuu ja madaltuu rikoskynnys jatkuvasti. Esimerkiksi nyt esitetään, että rikoksen suunnittelu kriminalisoidaan - sen ongelma on siinä, että mikä katsotaan rikoksen suunnitteluksi. Onko kansaisliikkeeseen kuuluminen tai niiden tapahtumien suunnittelu, Attack, Greenpeace jne. kohta kriminalisoitu?

Missä kulkee näiden uusien lakien rajat? Eivät missään luultavasti, koska niitä tehdessä ei välttämättä ennakoida sitä, mitä seuraavaksi kriminalisoidaan tulevina vuosina. Vaikuttaa siltä, että EU:n direktiivihullutusten myllystä voi tulla melkein mitä tahansa ulos.  (KPM)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Jaha, ja sitten takaisin hommiin ! :D

------------
Piristykää! Osama bin Laden on löytynyt jälleen, hengittää ja voi hyvin. :D

http://kaijaolinarvola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85...

...toisaalta, näiden jatkuvien ylösnousemusten seurauksena sota terrorismia vastaan ei kovin helposti pääty :(

Ei tälle voi enää kuin nauraa. Niin älyvapaata on vastuullisten tahojen touhu.

Käyttäjän gemini63 kuva
Riku Lehtola

Ei jumanlaares! Kuitenkin tässä ihan kotomaisessa kidutuksessakin on jo ihan tarpeeks. Aina kun näkee Kataisen, Urpilaisen tai Stubbin tv:ssä, niin tuntuu, kuin joku kuristaisi ja happi loppuisi... =)

Hannu Heikkinen

Ei löydy enää sanoja tälle kuvottavalle sortovaltion toiminnalle.

Ja Pravda taas sensuroi uutisen kattamaan pelköstään sitä, että Afganistanin
viranomaiset ovat kiduttaneet...

Toimituksen poiminnat