KissanKulmasta

Veronmaksajat: Jos ette maksa, tulee Sota! Rutto! Nälänhätä! Vilu! Ja viinakin loppuu, huutelevat kimpassa hallitus, pankit ja muu sen sortin sakki

Taloustilanne alkaa olla peittelemättömän katastrofaalinen.

New York Times kertoo armollisesti eurooppalaisille, mitä EU:ssa tapahtuu.

Haluatteko tekin tietää?

 

"Julkisuudessa siitä ei puhuta, mutta taustalla keskustelut tiiviimmästä eurosta käyvät kuumina", kertoo The New York Times.

Useiden lehden siteeraamien pitkän linjan talousvaikuttajien ja pankkiirien mukaan askeleita kohti yhä yhtenäisempää talousliittoa on alettu viime aikoina ottaa "merkittävästi" aiempaa nopeammin. Valmistelut tapahtuvat kuitenkin kulisseissa eivätkä ne ole vielä tulleet julkisille asialistoille, NYT kertoo.

Tämä salailu on käytännön toteutus Suomen hallitusohjelmasta nimeltään "Avoin, rohkea ja oikeudenmukainen Suomi" sekä avoimesta ja läpinäkyvästä Euroopasta.

"Yhteinen talouspolitiikka vaatii muutoksia nykyisiin sopimuksiin ja se vie aikaa. Kehitys on kuitenkin jo nyt nähtävissä pienemmissä päätöksissä", NYTin lähteet toteavat.

"Nämä päätökset osoittavat päättäjien havainneen vain tiiviimmän yhteistyön pelastavan euroalueen katastrofilta."

http://www.talouselama.fi/uutiset/ny+times+eujohtajat+valmistelevat+kuli...

 

USA:ssa varoitellaan, että tilanne Euroopassa saattaa ajautua mellakoihin tai sotaan saakka.

Asiasta olikin KissanKulmassa puhetta tammikuussa: Ennusteita vuodelle 2011 http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58307-ennusteita-vuodelle-...

 

Odotetaan, että EU:n täytyy tehdä rakenteellisia muutoksia tai joidenkin maiden on erottava euroalueesta. Eli kaksi erillistä euroaluetta tai liittovaltio.

Jos ette tottele niitä pankkimiehiä ja poliittisia päättäjiä jotka teidät tähän kuseen viisainen asiantuntijaneuvoineen järjestivät niin sitten kolmas (virallinen mediassa tarjoiltu) vaihtoehto on sisällissota. Pankit t ä y t y y pelastaa! kuuluu huuto kaikkialta - tai muuten...

Vaihtoehtoja on kaksi muutakin. Palaan niihin tuonnempana bloggauksessa.

Jatkakaamme:

Bring Out Your Dead - UBS Quantifies Costs Of Euro Break Up, Warns Of Collapse Of Banking System And Civil War

http://www.zerohedge.com/news/bring-out-your-dead-ubs-quantifies-costs-e...

"Under the current structure and with the current membership, the Euro does not work. Either the current structure will have to change, or the current membership will have to change."

"It is also worth observing that almost no modern fiat currency monetary unions have broken up without some form of authoritarian or military government, or civil war."

"So you see: save the euro for the children, so we can avoid all out war (and UBS can continue to exist)..."

 

Meillä menee tosi hyvin-jutut ovat vaihtaneet suuntaa.

Saksan pankkikokouksessa myönnetään, että "there is now a full-on Euro banking crisis".

Deutsche Bank CEO Just Gave A Terrifying Speech In Frankfurt

http://www.businessinsider.com/josef-ackermann-euro-banks-speech-frankfu...

"..."Since the financial crisis, some European banks have lost a third or more of their market capitalization," he said, according to Google Translate..."

Pankkiraukat ovat menettäneet kolmasosan tai enemmänkin pääomastaan, markkinat vellovat vauhkoina. Vaikka tekivätkin vuonna 2009 biljoonavoitot.

 

Tämä on nyt se systeemi jota meidän veronmaksajien tulee rahoittaa (poliittisessa puheessa uudelleen pääomittaa) "markkinoiden luottamuksen palauttamiseksi". Tämä on se systeemi, jolle olemme luottaneet roposemme. Turvassa tuntuvat olevan, jep.

Tämän systeemin pelastamiseksi Suuri valiokunta hyväksyi 5.9 2011 vaivihkaa ERVV:n ja EVM:n uudet tukimuodot eli ikuisen velkasammon. Suositan lämpimästi tutustumaan EVM:n todelliseen sisältöön blogin liitelinkeissä. Ei edes Stephen King ole keksinyt mitään yhtä hyytävää.

Eurobondia eivät sentään hyväksyneet, vielä.

Tieto asiasta annettiin ilmoitusasiana - kuten Suomessa tapana on.

Elämme tasa-arvon ja vahvan demokratian aikaa - todella! - kuten Tarja Halonen usein puhuessaan mainitsee.

Suuren valiokunnan lausuntoon sisältyy sentään 2 eriävää mielipidettä.

 

 

Toisessa artikkelissa Talouselämä kirjoittaa otsikolla "Kohuraportti: Euron ei pitäisi olla olemassa" UBS:n investointipankki raportista, jonka ZeroHedge-sivusto julkaisi.

Raportin nimi on Euron hajoaminen - seuraukset.

Talouselämä kirjoittaa: "Pankki arvioi (monien muiden tavoin), että nykymuodossaan euro ei voi toimia: valuuttaliitto ei pitkällä aikavälillä ole kestävä, jos siihen ei kuulu myös nykyistä läheisempää poliittista ja taloudellista liittoa."

Liittovaltio-teema tuodaan siis taas vahvasti esiin.

Sentään UBS tekee sen myönnytyksen, että tunnustaa epäsuorasti jäsenmaiden poliitikkojen ja liike-elämän puhuneen - nätisti sanottuna - läpi päänsä: "UBS:n mukaan koko europrojekti on myyty eurooppalaisille äänestäjille kyseenalaisin perustein. Kaikki euromaat olisivat raportin mukaan paremmassa jamassa, jos ne eivät olisi liittyneet euroon."

Sitten alkaa pelottelu:

"Euroalueen täydellistä hajoamista UBS ei kuitenkaan pidä kovin todennäköisenä. Syy: hajoaminen olisi erittäin kallista hupia.

Jos jokin euroalueen ongelmamaa lähtee eurosta, maan talous romahtaa niin paljon, että lasku on jopa 40-50 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Ja jos jokin rikas maa, esimerkiksi Saksa lähtee eurosta, lasku olisi ensimmäisenä vuonna 6000-8000 euroa jokaista saksalaista kohti ensimmäisenä vuonna ja 3500-4000 euroa seuraavina vuosina. Ensimmäisen vuoden lasku olisi 20-25 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kreikan, Irlannin ja Portugalin pelastaminen kävisi paljon halvemmaksi."

ja edelleen: "Raportti nostaa esille myös sellaisen historiallisen näkökohdan, että valuuttaliitot eivät ole koskaan hajonneet kovin rauhallisissa merkeissä. Pahimmillaan edessä voisi olla sisällissotia ja lievimilläänkin laajaa yhteiskunnallista levottomuutta. Pelkästä valuuttakurssien säätöoperaatiosta ei olisi kyse.

UBS:n raportin johtopäätös on, että euroalue pysyy kasassa jotenkuten ja yhteistyö tiivistyy. Mutta jos katastrofiskenaario kuitenkin tapahtuu, sijoittajille ei ole tarjolla paljon hyviä neuvoja. Euron hajoaminen ei synnytä voittajia."

 

http://www.talouselama.fi/uutiset/kohuraportti+quoteuron+ei+pitaisi+olla...

 

Ei ole vaihtoehtoja!-tematiikka jyllää.

IMF:n piiristäkin kuuluu taas. Nyt alkavat julkistetut päätelmät siitä, että Kreikkaa ei voi pelastaa, nousta otsikoihin.

Kreikka menee konkurssiin viimeistään maaliskuussa 2012, kuuluu arvio. Kreikalle ehdotetaan jo irroittautumista eurosta.

http://www.zerohedge.com/news/game-over-senior-imf-official-i-expect-har...

Sopii kuvaan. Ensin Kreikkaan syydetään rahaa tukipaketteina, sitten kerrotaan ettei sitä voi pelastaa mutta että valitettavasti rahat nyt meni Kreikalle joten niitä ei riitä muiden valtioiden pelastamiseen joten nyt on i h a n p a k k o kuulkaa viritellä globaalivaluutta että taloutemme pelastuisi (velkaantumaan lisää pankeille).

Velkaantumaan lisää pankeille, koska pankki "luo rahan" tyhjästä asiakkaan (kotitalous tai julkinen sektori) ottaessa velkaa.

Talouskasvua ei ole ilman velanottoa nykyjärjestelmässä.

Ja globaalivaluutta on luonnollisesti IMF:n SDR-yksikkö (Special Drawing Rights).

 

Tältä porukalta se velka otetaan:

Wall Streetilla sisällissota

Kun talouden tila synkkenee, käyvät yritykset Wall Streetilla toistensa kimppuun oikeusjutuilla.

"Full-Blown Civil War Erupts On Wall Street: As Reality Finally Hits The Financial Elite, They Turn On Each Other Finally, after trillions in fraudulent activity, trillions in bailouts, trillions in printed money, billions in political bribing and billions in bonuses, the criminal cartel members on Wall Street are beginning to get what they deserve. As the Eurozone is coming apart at the seams and as the US economy grinds to a halt, the financial elite are starting to turn on each other. The lawsuits are piling up fast."

17 pankkia sai syytteitä

"The Federal Housing Finance Agency (FHFA), as conservator for Fannie Mae and Freddie Mac (the Enterprises), today filed lawsuits against 17 financial institutions, certain of their officers and various unaffiliated lead underwriters."

"1. Ally Financial Inc. f/k/a GMAC, LLC - $6 billion

2. Bank of America Corporation - $6 billion

3. Barclays Bank PLC - $4.9 billion

4. Citigroup, Inc. - $3.5 billion

5. Countrywide Financial Corporation -$26.6 billion

6. Credit Suisse Holdings (USA), Inc. - $14.1 billion

7. Deutsche Bank AG - $14.2 billion

8. First Horizon National Corporation - $883 million

9. General Electric Company - $549 million

10. Goldman Sachs & Co. - $11.1 billion

11. HSBC North America Holdings, Inc. - $6.2 billion

12. JPMorgan Chase & Co. - $33 billion

13. Merrill Lynch & Co. / First Franklin Financial Corp. - $24.8 billion

14. Morgan Stanley - $10.6 billion

15. Nomura Holding America Inc. - $2 billion

16. The Royal Bank of Scotland Group PLC - $30.4 billion

17. Société Générale - $1.3 billion"

ja luottoluokittajat Moody's sekä S&P syytettynä luottoluokitusten vääristelystä.

Älkää suotta riemuitko. Yhdysvaltain talousvalvontaviranomainen SEC on hävittänyt pankkeja ja korporaatioita vastaan kerättyä todistusaineistoa jo vuodesta 1993.

Pelkkää lumetta meluaminen siitä, että pankit joutuisivat vastuuseen tekosistaan. Tai jos joutuvat, siihen tarvittaneen vallankumous. SEC:in johtoporras on entistä tai tulevaa pankkiväkeä, ja pyöröovi hyrrää vinhaa vauhtia:

Verkkomedian artikkeli Yhdysvaltain talousvalvontaviranomainen SEC:in toiminnassa paljastuneesta korruptiosta http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=1029

sekä luottoluokittajien luotettavuudesta

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=1001

Ajatus pankkien petturuudesta uutisoimalla lienee saattaa ihmiset niin raivoon, että hyväksyvät kiltisti IMF:n ja YK:n tarjoileman maailmanvaluutan ettei "tätä tapahtuisi koskaan enää".

Maailmanvaluutta keskittyy entistä pienemmän kikkaryhmän kätösiin eli seurausta voisi kutsua finanssieliitin hallitsemaksi lumedemokratiaksi.

 

Täytyy nyt tässä yhteydessä muistaa, että siksi on tarvittu tätä Suomen perustuslain muutosesitystä

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=1100

ja käsittää, että nämä laajemmat kuviot (talouden mahdollinen romahtaminen sekä toimivallan siirtojen legitimoiminen ja uudet organisaatiorakenteet) ovat tod.näk. syy siihen miksi valtamedia ja poliittiset päättäjämme ovat pääsääntöisesti vaienneet koko asiasta ja pyrkineet viemään "uudistuksen" läpi aivan salaa.

En ole aivan yksin ajatuksissani. Solarin johtaja ja Yhdysvaltain entinen apulaisasuntoministeri Catherine Austin-Fitts kuvaa pitkään, hartaasti ja perustellen ajatuksiaan tietyistä hierarkkisista rakenteista, ja keinoista joita niiden torjunnassa voi käyttää.

Austin-Fitts ja esipuheen kirjoittaja Mike Ruppert valottavat nk. vahvan dollarin politiikkaa, jolla Yhdysvaltain talouden alasajo aloitettiin: dollarin arvo pidettiin keinotekoisesti korkealle jota kautta valtion velkaa päästiin kasvattamaan. Samalla siirrettiin lähes kaikki reaaliomaisuus/-varallisuus (real financial equity) muille maille off-shore ja piiloon verottajalta.

Juttu kannattaa lukea, koska siinä on suorat paralleelit vahvan markan politiikkaan: kun Suomea alettiin valmistella eurokuntoon.

Mustat budjetit, sisäpiirikaupat ja jopa viitta-ja-tikari-parafernalia on kaikki ollut käytössä kun taloutta on ajettu kaaokseen jotta päästään siihen vaiheeseen että uudet "talouden säännöt" tullaan hyväksymään riemun kiljahduksin.

Käynnissä todella on, kuten entinen Wall Streetin ekonomisti, professori Michael Hudson sanoo "taloussodankäynti kansallisvaltioita vastaan" ja jonka tarkoitus on sama kuin valloitussodan.

Miksi, Miten ja Mihin "tietä kaaokseen" tarvitaan selviää ainakin osittain täältä http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36477-tiet-kaaokseen

Osa käytetyistä keinoista on ollut maailmanlaajuisesti samoja:

- Yhdysvalloissa neljä valtiovarainministeriä peräjälkeen kieltäytyi esittämästä auditoitua kirjanpitoa ja raportoivat noin 4 biljoonan (

$4 trillion) dollarin verran rahaa menneen dokumentoimattomaan "säätämiseen". (adjustment; säätö, hienosäätö, sovitus, asetus, tarkistus, viritys, tarkennus, selvittely, sovitus)

- Kaksi hallintoa (Clinton & Bush) hylkäsivät sellaisen politiikan, joka olisi lisännyt tuottavuutta ja työllisyyttä samalla kun velkaa (ja maahanmuuttoa) kasvatettiin

- kullan, hopean ja muiden arvometallien hinta pidettiin manipuloimalla alhaisena samalla kun hallitusten kultavarat siirrettiin yksityisiin käsiin pois keskuspankeista

- eläkerahastot menettivät arvoaan "kirjanpitorikosten aallon" ja muiden talouspetosten takia

- hallitus suosii korporaatioita alihankinnoissa

- keskuspankeista jaettiin halpakorkoista lainaa korporaatioille ja pankeille; pankit lainasivat saamansa rahan valtioille kalliilla korolla jotta velkaantuminen lisääntyi. Veroja on pakko korotttaa, jotta pankeille voidaan maksaa korkoa niiden valtioille antamista lainoista.

- räjäytettiin talouskuplia. Synnytettiin uusi kupla, jota pumpattiin veronmaksajien rahoilla suuremmaksi. Kun se uhkasi räjähtää, huudettiin taas veronmaksajaa apuun pelastamaan pankkeja/valtiota/euroaluetta, milloin mitäkin. Seurauksena velan määrä kasvaa koska pankkien pelastamiseen tarvittavan rahan valtio lainaa pankeilta.

Ja ralli jatkuu. Jos ette maksa, tulee sota ja kaaos ja tuho ja nälkä ja vilu.

Ruttokin, selvä se.

Jos noin niin kuin mediaa on uskominen.

Ei ole. Vaihtoehtoja on. Muuan vaihtoehdoista on talousreformi ja talousdemokratia http://hildakoo.blogspot.com/2011/09/oikea-rahareformi-alkoi.html

Toinen hyödyllinen vaihtoehto on ryhtyä omavaraiseksi: kylväkää mieluummin talvinaurista, tutustukaa harjuviljelyyn (hügelkultur), permakulttuuriin ja ennen kaikkea toisiinne.

Jättäkää poliitikkojen ja pankkien ja median pelottelut omaan arvoonsa. Just ignore them. Me emme tarvitse heitä mihinkään.

 

 

http://www.scoop.co.nz/stories/HL0503/S00090.htm#ftnote

 

http://www.scoop.co.nz/stories/HL0503/S00090.htm#ftnote

http://www.scoop.co.nz/stories/HL0503/S00090.htm#ftnote

http://www.scoop.co.nz/stories/HL0503/S00090.htm#ftnote>

http://www.scoop.co.nz/stories/HL0503/S00090.htm#ftnote>

 

http://www.scoop.co.nz/stories/HL0503/S00090.htm#ftnote

Jamey Hecht, "Failure and Crime Are Not the Same: 9/11's Limited

Hangouts,"

http://www.fromthewilderness.com/free/ww3/112203_failure_crime.html.

Catherine Austin Fitts, "The Myth of the Rule of Law,"

http://www.solari.com/gideon/q301.pdf; "The Negative Return on Investment

Economy,"http://www.solariactionnetwork.com/phpBB2/viewtopic.php?p=3771#3771

and

"The American Tapeworm,"

http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0304/S00228.htm.

For a description of an "economic hit" of which my company was a target,

see the "Litigation," available online at http://www.solari.com/gideon.

For a list of recommended books on 9/11, including The New Pearl Harbor

and 9/11 Commission Report: Omissions and Distortions by David Ray Griffin,

Crossing the Rubicon by Mike Ruppert, The Complete 9/11 Timeline by Paul

Thompson, Inside Job by Jim Marrs and others, seehttp://www.911truth.org/.

Catherine Austin Fitts, "9/11 Profiteering,"

http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0403/S00244.htm.

Kelly Patricia O'Meara, "Strong Dollar Hides Weak Policy,"

http://www.gata.org/StrongDollar.htm.

Kelly Patricia O'Meara, "Missing Money Articles,"

http://www.solari.com/learn/articles_missingmoney.htm; "Treasury Checks and

Unbalances,"http://www.insightmag.com/news/2004/04/27/National/

 

Treasury.Checks.And.Unbalances-658744.shtmlhttp://www.insightmag.com/news/2004/04/27/National/Treasury.Checks.And.Unbalances-658744.shtml

 

Catherine Austin Fitts, "The Story of Edgewood Technology Services,"

http://www.scoop.co.nz/mason/stories/HL0207/S00101.htm.

Mike Ruppert, "Global Economic Collapse Likely,"

http://www.fromthewilderness.com/free/ww3/11_09_01_Derivatives.html

 

http://www.sandersresearch.com/Sanders/NewsManager/ShowNewsGen.aspx?News...

*************************************************

muut liitteet:

Ennusteita vuodelle 2011 http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58307-ennusteita-vuodelle-...

EVM tiivistettynä

http://riikkasoyring.nettisivu.org/euroopan-vakausmekanismi-evm-maaraa-e...

 

Hallitusohjelma Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/hallitusneuvottelut-2011...

 

Euroopan neuvoston suositukset Suomelle = yksityistäkää, myykää, leikatkaa

http://ec.europa.eu/europe2020/pdf/recommendations_2011/csr_finland_fi.pdf

Valiokunnan lausunto SuVL 3/2011

Lue myös: Talousvaliokunta hyväksyy ERVV:n ja EVM:n muutokset kriittisin huomioin

Lue myös Edilex-uutinen

Valtiovarainvaliokunta: Euroopan rahoitusinstrumenttien uudet tukimuodot hyväksyttävissä - vakuudet tulee vaatia (2.9.2011)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Aiheen laajuuteen nähden ylläoleva on lyhyt bloggaus.
En kuuntele valituksia kuin korkeintaan jäsentelystä :D

Ja n y t menen ja tempaisen kupposen kuumaa pakuriteetä (sitä Eviran kieltämää jota ei saa myydä elintarvikkeena).

Saatatte muuten itsekin haluta kupposen kuumaa tuon tekstin seuraksi.

S S

Äh, Zeitgeist-paskaa siitä, kuinka rahat vain tulevat jostain taikurin hatusta. Joku lisäsi sinut mustalle listalle salaliittoteorioiden takia. En nyt ihmettele yhtään miksi.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

ethän nyt sekoita keskenään rahanluomista (velan eli niiden paperilappusten/bittien tietokoneelle) ja arvonluomista rahalle?

Kuitenkin melko iso arsenaali on sinua vastassa tässä asiassa,jos väität rahasta vastaan. Arvon muodostuminen on asia erikseen se pitää tehdä työllä/energian käytöllä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Ei se ole Z-paskaa, vaan Suomen pankki.

Rahan luonne ja pankkien monopoli

Ensin on tiedettävä pari perusasiaa rahasta. Rahaa on pääasiassa kahta laatua. Raha on pankkirahaa joka kapitalistisessa talousjärjestelmässä on luottoanalyysiin perustuvaa velkasuhteiden rahallistamista: pankit tekevät velasta kirjauksella “rahaa” joka näkyy saldona asiakkaan tilillä. Asiakas voi olla kotitalous, yritys tai valtio.

Tai raha on keskuspankkirahaa (setelirahoitus). Keskuspankkiraha on liikepankkien saataviin lukeutuvaa varallisuutta.

Pankeilla on monopoli tuotteeseen nimeltä raha. Pankit lainaavat raha-tuotettaan kaikille sitä haluaville, mutta sillä ehdolla lainattu tuote eli raha palautetaan korkoineen. Korot ovat “tuotteen hinta”. Korot on mahdollista maksaa täsmälleen sillä samalla raha- tuotteella, jonka tuottamiseen pankeilla on monopoli.

Korkoon tarvittavaa rahaa ei luoda eli velkaantuminen säilyy.

Pankin varallisuus karttuu sen myöntämistä veloista, kun asiakkaat maksavat sekä velkapääoman lyhennystä että velan korkoja. Talletukset taas ovat rasitteita pankkien taseissa, koska pankit ovat sitoutuneet vaihtamaan kaikki talletukset keskuspankkirahaksi, jos asiakas niin haluaa.

Talouskasvu puolestaan on riippuvaista talouden velkamäärän kasvusta, ja se näkyy myös bkt:n kasvuna. Bkt, bruttokansantuote mittarina ei kuitenkaan kerro mitään rahan jakaantumisesta, vain sen että kokonaisvelka kasvaa ja joku maassa ansaitsee.

Velan nopea kasvu siis korreloi talouskasvun kanssa.

Taantumassa tai lamassa velan määrän kasvu vastaavasti hidastuu. Se taas hidastaa talouskasvua entisestään: raha ei liiku. Vain liikkuva raha on ostovoimaa joka luo työpaikkoja. Pankkien tukeminen kriisiaikoina ei tuo liikkuvaa rahaa, jolla ostovoimaa syntyy. Enemmän hyötyä olisi esimerkiksi valtion kotimaahan tekemistä investoinneista.

Verotus ja talouskasvu liittyvät saumattomasti toisiinsa nykyjärjestelmässä.

Velanmaksuun ja julkisten palveluiden ylläpitämiseen sanotaan tarvittavan verotusta.

Verottamalla työtä (ansiotuloverotus), kulutusta (arvonlisävero) ja energiaa (ympäristö- ja energiaverot, polttoaine- ja dieselvero) vähennetään kotitalouksien ja yritysten käytettävissä olevaa rahamäärää, mikä hidastaa talouskasvua.

Tällainen verotuksen painottaminen on ongelmallista, koska verorasite kohdistuu eniten pieni- ja keskituloisiin. Samalla verotuksen painottaminen kuvatulla tavalla ylläpitää pääoman omistajien tuotto-osuutta tunneloimalla rahat omistajien tileille, joita ei juurikaan veroteta: varallisuusvero on poistettu ja pääomaverotusta kevennetty. Hallintarekisteriä koskevaa lakia ollaan muuttamassa Mari Kiviniemen (kesk) aloitteesta niin, että omaisuuden piilottaminen verotuksen ulottuvilta on entistä helpompaa.

Tällöin valtio ja kunnat ajautuvat rahoittamaan sosiaalietuuksia, projekteja ja muita julkisia toimintoja lainarahalla ylläpitääkseen lakisääteisiä velvoitteitaan. Tällöin valtio ja kunnat myös väistämättä velkaantuvat pankeiksi kutsutuille yksityisille osakeyhtiöille. Ja tällöin väistämättä myös veronmaksajien taakka kasvaa. Jostainhan pankkien korkoihin tarvittava raha täytyy nykäistä. Veronmaksajien taakan kasvaessa heille taas jää vähemmän rahaa käyttöön, jolloin talouskasvu hidastuu.

Täältä löydät lähdeviitteet http://riikkasoyring.nettisivu.org/ajatukset/artik...

tai sitten voit tutustua asiaan Suomen pankin sivuilla. On olemassa ainakin Korhosen tekemä opastus, joka löytyy pdf:na.

S S

"Ensin on tiedettävä pari perusasiaa rahasta. Rahaa on pääasiassa kahta laatua."

Raha ei ole aktiivinen toimija taloudessa, vaan on pelkkä vaihdon väline.

"Raha on pankkirahaa joka kapitalistisessa talousjärjestelmässä on luottoanalyysiin perustuvaa velkasuhteiden rahallistamista: pankit tekevät velasta kirjauksella “rahaa” joka näkyy saldona asiakkaan tilillä. "

Pankit antavat rahaa lainaksi ja saavat vastineeksi vakuuden. Lainatun rahan korko on osuus rahan tuomasta talouskasvusta sekä vakuuksien ollessa pieniä, korvaus pankille luottotappioista.

"Pankeilla on monopoli tuotteeseen nimeltä raha. "

Keskuspankilla. Monopoli on sikäli harhaanjohtavaa, että keskuspankki lapioi osan painamistaan rahoista polttouuniin.

"Korkoon tarvittavaa rahaa ei luoda eli velkaantuminen säilyy."

Sitä luodaan talouskasvulla.

"Pankin varallisuus karttuu sen myöntämistä veloista, kun asiakkaat maksavat sekä velkapääoman lyhennystä että velan korkoja."

Toisaalta sitten jättävät maksamatta, jolloin vakuutena oleva omaisuus realisoidaan. Pankkien ollessa ahneita, se ei yleensä ole kriisissä paskankaan arvoista. Se kuitenkin heijastaa rahan todellista arvoa. Siksi sitä kutsutaan realisoinniksi.

"Talletukset taas ovat rasitteita pankkien taseissa, koska pankit ovat sitoutuneet vaihtamaan kaikki talletukset keskuspankkirahaksi, jos asiakas niin haluaa."

....kuten myös velkarahan.

"Talouskasvu puolestaan on riippuvaista talouden velkamäärän kasvusta, ja se näkyy myös bkt:n kasvuna. Bkt, bruttokansantuote mittarina ei kuitenkaan kerro mitään rahan jakaantumisesta, vain sen että kokonaisvelka kasvaa ja joku maassa ansaitsee."

Ei, bruttokansantuote on taloudellisen aktiviteetin kasvua. Jos ihmiset pesevät toistensa paitoja ja laskuttavat siitä saman summan, niin se kasvattaa bruttokansantuotetta. Bruttokansantuotteen suhde rahaan on se, että rahan takuuna on bruttokansantuotteen kasvu. Koska raha on pelkkä vaihdon väline, kun vaihtoa tapahtuu enemmän, tarvitaan enemmän rahaa ja toisinpäin.

"Velan nopea kasvu siis korreloi talouskasvun kanssa."

Saattaa hyvin olla, mutta siinä ei ole kausaalisuutta.

"Taantumassa tai lamassa velan määrän kasvu vastaavasti hidastuu. Se taas hidastaa talouskasvua entisestään: raha ei liiku. Vain liikkuva raha on ostovoimaa joka luo työpaikkoja. Pankkien tukeminen kriisiaikoina ei tuo liikkuvaa rahaa, jolla ostovoimaa syntyy. Enemmän hyötyä olisi esimerkiksi valtion kotimaahan tekemistä investoinneista."

Tämän suhteen olen samaa mieltä.
"Verottamalla työtä (ansiotuloverotus), kulutusta (arvonlisävero) ja energiaa (ympäristö- ja energiaverot, polttoaine- ja dieselvero) vähennetään kotitalouksien ja yritysten käytettävissä olevaa rahamäärää, mikä hidastaa talouskasvua."

Ei, vaan sen sijaan se siirtyy yksityisestä kulutuksesta julkiseen kulutukseen. Julkinen kulutus esimerkiksi käyttää 300 euroa yhden citykanin tappamiseen puhumattakaan muusta törsäyksestä. Jos puheet eurooppalaisten kulutushalujen hiipumisesta pitävät paikkansa, julkisen törsäyksen merkitys korostuu entisestään.

"Tällainen verotuksen painottaminen on ongelmallista, koska verorasite kohdistuu eniten pieni- ja keskituloisiin. Samalla verotuksen painottaminen kuvatulla tavalla ylläpitää pääoman omistajien tuotto-osuutta tunneloimalla rahat omistajien tileille, joita ei juurikaan veroteta: varallisuusvero on poistettu ja pääomaverotusta kevennetty. Hallintarekisteriä koskevaa lakia ollaan muuttamassa Mari Kiviniemen (kesk) aloitteesta niin, että omaisuuden piilottaminen verotuksen ulottuvilta on entistä helpompaa."

Tästä olen samaa mieltä.

"Tällöin valtio ja kunnat ajautuvat rahoittamaan sosiaalietuuksia, projekteja ja muita julkisia toimintoja lainarahalla ylläpitääkseen lakisääteisiä velvoitteitaan. Tällöin valtio ja kunnat myös väistämättä velkaantuvat pankeiksi kutsutuille yksityisille osakeyhtiöille. Ja tällöin väistämättä myös veronmaksajien taakka kasvaa. Jostainhan pankkien korkoihin tarvittava raha täytyy nykäistä. Veronmaksajien taakan kasvaessa heille taas jää vähemmän rahaa käyttöön, jolloin talouskasvu hidastuu."

Velkaantuminen ei ole väistämätöntä, sillä veroastetta voidaan nostaa. Julkisen vallan velkaantuminen pankeille on suoraa pankkitukea, sillä julkisen vallan toimien ei voida odottaa tuottavan niin suurta arvonlisäystä että se kattaisi koron tai tulisi jopa voittoa. Siksi ne ovatkin julkisia.

Tuomas Hako

Ei yhtään yllätä laitavasemmiston tuki USA:lle ja Israelille ja niiden vaalimile virallisille totuuksille. Varsinkin feikkien.

Lauri Pajunen

Haluaisitko selittää sitten Stacy Siivonen, mistä se raha oikein sitten tulee, ellei juuri niinkuin Riikka tuossa yllä selitti? Äläkä uskalla vastata, että seinästä...

Sen lisäksi, haluatko selittää, miksi rahan arvo laskee koko ajan? (Inflaatio, kröhöm...) Eikö yleensä tietyn tuotteen arvo laske, kun sen määrä markkinoilla kasva?

S S

"Haluaisitko selittää sitten Stacy Siivonen, mistä se raha oikein sitten tulee, ellei juuri niinkuin Riikka tuossa yllä selitti? Äläkä uskalla vastata, että seinästä..."

Raha on vaihdon väline ja sitä painaa keskuspankki tarpeen mukaan.

"Sen lisäksi, haluatko selittää, miksi rahan arvo laskee koko ajan?"

Siksi, koska talous kasvaa ja tarvitaan lisää rahaa.

S S

USA ja Israelko ne kansantaloustieteen teorioita tekevät? Itse asiassa äärioikeisto kehittelee jatkuvasti salaliittoteorioita korvatakseen sen, ettei niillä ole mitään yhteiskunnallista kokonaisnäkemystä. Yksi laitaoikeiston lempiteorioista on se, että raha tulee niin kuin taikurin hatusta.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Jotain piristävää vaihteeksi. Lukijalta tuli tieto:

"Protestit käyvät kuumina Etelä-Euroopassa. Ranskassa uskotaan, että paluu omaan valuuttaan olisi hyväksi."

http://rt.com/news/eurozone-greece-currency-euro-937/

"Protests have spread across Europe as Greece, Italy and Spain are struggling to hold on to the euro. Meanwhile, residents of the strongest European economies, such as France, believe that their countries would be better off with a national currency."

"...“We are in a historic moment – [the] eurozone is exploding,” concluded Dupont-Aignan..."

S S

Minä olen bi, mutta lesbot pitävät minua lesbona. Ei, Riikka Söyring ei kiinnosta minua siinä mielessä, jos sitä ajattelit.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Siinä ke. Mia-Petra Kumpula-Natri kohdassa 57:30 myöntää rahojen menevän pankkiireille http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tallent...

Keskuspankki on liike- ja investointipankkien vararahasto, joka on olemassa siksi että ne voivat vivuttaa enemmän ja vivuttamisesta taas tulee inflaatio, samoin kuin rahan ylenpalttisesta luomisesta, joka taas tapahtuu tyhjästä tilikirjauksena. Ei sitä rahaa ole olemassakaan vaikka vakuus on olemassa.

Kannattaa todella tutustua N.Murray Rothbardin teoksiin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Stacy siis luulee vieläkin,että pankit lainaavat vain talletettuja rahoja ja rahaa tulee lisää talouskasvusta jotenkin ihmeellisesti,kun keskuspankki laittaa sitä liikkeelle todettuaan talouden kasvaneen kö vai hä?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

oolrait! Asia on sitten harvinaisen selvä :)

Tuomas Hako

Mikko Ellilä Hommassa:

"Miljardibisneksiä pyörittävä pankki, joka itse hyötyy Kreikan, Irlannin ja Portugalin tukipaketeista, väittää tukipakettien olevan välttämättömiä tuollaisen maailmanloppuskenaarion estämiseksi.

Tukiaisista hyötyvän pankin julkaiseman "raportin" mukaan, jos ERVV-tukipaketteja ym. miljardien tulonsiirtoja veronmaksajilta pankeille ei olisi, bkt romahtaisi 50%. No vittu joo.

Seuraavaksi varmaan Suomen kansallisoopperan johtaja ilmoittaa, että ilman oopperatalon rahoittamista verovaroista Suomeen tulee ydinsota tai jotain vastaavaa.

Ylekin voisi julkaista "tutkimuksensa", jonka mukaan tv-lupamaksun lakkauttaminen tappaisi pari miljoonaa suomalaista nälkään. Lisäksi esim. Kokoomus voisi julkaista "raportin", jonka mukaan puoluetuen leikkaaminen aiheuttaisi maapallon räjähtämisen.

Idioottilehdet varmaan kertoisivat näistäkin "tutkimuksista" ikään kuin ne olisivat jotain objektiivista tietoa"

http://hommaforum.org/index.php/topic,25882.6930.html

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Tuomas Hako,

peesaan Hannu Heikkistä. Röhönauru :D

Ehdottaisin vielä että Hesari julkaisee oman mediatutkimuksensa tulokset raportissa "Puolueeton uutisointi ja tutkiva journalismi yhtiömme johtotähtenä"

Dari-anne Suomalainen

JOko sota pitäisi aloittaa, minulla olisi kyllä muita suunnitelmia.;)

Kieltäydyn toistaiseksi, kunnes saadaan varmennuksia asioille ja varsinkin teoille.

Sami poistunut

Kiitos tietojen haalimisesta! Hyvää työtä.

Hannu Heikkinen

Erittäin hyvä kirjoitus jälleen, Riikka.

Verkkomedia.org on ollut useamman päivän polvillaan.
Toimii todella hitaasti. Varmasti ihan vaan sattumalta.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Hannu Heikkinen,

Verkkomedia.org on saamieni tietojen mukaan ollut pari päivää palvelun esto-hyökkäyksen alla.

Tekevät kyllä työtä vuorotta siellä saadakseen sivut rullaamaan.

Ensi kerran hyökättiin Islanti-jutun jälkeen, sitten Bill Gates&THL-jutun jälkeen ja nyt se alkoi perustuslain muutosesitystä ruotivasta jutusta. Näin ymmärsin.

Hannu Heikkinen

Mikä on heidän toimintasuunnitelmansa? Ovatko he miettineet, miten
toimivat, jos jatkossa häirintä muuttaa muotoaan tai pahenee ja kohdistuu
suoraan vastuuhenkilöihin?

Pekka Heikkinen

Se on vaan niin, että aika loppuu Suomenkin pelastamiselta ellei siihen ryhdytä NYT! Noita pelkokuvioita tulee jo joka tuutista ja aina siellä on takana ne, jotka ovat tämän kaaoksen aikaan saaneet, tavalla tai toisella.

Jos tulee heinäsirkat niin tulkoot, on suomalaiset isommistakin kurimuksista selvinneet. Ei tuo tällaista kansaa kaada ikinä! Rotat pitää vaan upottaa laivan mukana.

Vilho Juntunen

"USA:ssa varoitellaan, että tilanne Euroopassa saattaa ajautua mellakoihin tai sotaan saakka."

Taitaa vaan käydä niin, että siellä USAssa sisällissoditaan kohta puoliin.
Kun taas täällä Euroopassa vuoden päästä laulellaan niinkuin ennen kaksi
vanhaa tukkijätkää: "Muistatkos sie vielä sen ajan kun kapitalisteja hyysättiin?"

http://www.youtube.com/watch?v=65F3ZtxcCNs

Toivo Kärki (sävel), Reino Helismaa (sanat): Kaksi vanhaa tukkijätkää

Laulun alussa kuvataan suorastaan tunnelmallista iltahetkeä näin:

"Kaksi vanhaa tukkijätkää istuu tummetessa illan. Uitto hiljaa on ja tuntuu tuoksu herkkä niittyvillan."

Kieltämättä tulee herkkä tunnelma mieleen tuosta 'niittyvillan tuoksusta'. Niittyvilla kun on täysin hajuton.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Antti Pesonenkin on ehättänyt kommentoimaan:

"Tiedotusvälineille 7.9.2011

Markka-Suomi pärjäisi euro-Suomea paremmin

Keinottelijoilla on hätä. Euron ja koko nykyisen talousjärjestelmän kriisi
nostaa esille mitä omituisempia perusteluja sille, että pääomien liikkeisiin eikä työn ja tuotannon tulosten jakamiseen ei saa puuttua.

Julkisuuteen saatettiin äskettäin investointipankki UBS:n ”laskelmat” siitä, mitä tapahtuisi eurosta eroaville maille. Pankin mukaan euroalue tuskin hajoaa, koska sen poliittiset ja taloudelliset seuraukset olisivat liian kovat.

UBS:n ns. laskelmien luonne paljastuu tarkkaavaiselle lukijalle helposti. Pankki vääristelee räikeästi tosiasioita väittäessään, että ”negatiivisin seuraus vahvalle euromaalle olisi kansainvälisen kaupankäynnin huomattava
vaikeutuminen. Maa joutuisi EU:n rajojen ulkopuolelle, eikä kykenisi enää
nauttimaan unionin vapaan liikkuvuuden suomasta ulkomaankaupan helppoudesta.”

Vapaaseen kaupankäyntiin ja ihmisten liikkumiseen ei tarvita EU-jäsenyyttä.

Euroopan talousaluesopimuksen (Eta) puitteissa toimivat Norja, Islanti ja
Liechtenstein sekä EU:n kanssa erillissopimuksia solminut Sveitsi käyvät
kauppaa kuten EU-maat. Ja ihmiset liikkuvat Eta-maissa vapaasti.

Investointipankki UBS huomauttaa raportissaan, että nykyhistoria ei juuri tunne tapauksia, joissa raha- tai talousliitosta eronnut yhteiskunta jatkaisi elämäänsä ilman sisällissotaa tai äärimmäisiä yhteiskunnallisia levottomuuksia.

Tämäkin väite on perätön. 1990-luvulla hajonneet Neuvostoliitto ja Jugoslavia osoittavat, että ne osavaltiot, jotka erosivat ensimmäisten joukossa, selvisivät ilman sisällissotaa ja vakavia levottomuuksia. Jugoslaviassa esimerkkinä on Slovenia, Neuvostoliiton osalta Baltian maat.

Toinen asia on, miksi uudelleen itsenäistyneet maat saatiin houkuteltua toiseen, pehmeämpään diktatuuriin.

Toisaalta UBS:n arviosta voi EU:sta eroamisen pelottelun ohessa lukea, että EU ei ole suinkaan rauhan tae, kuten on väitetty, vaan pikeminkin ruutitynnyri.
Tämä pitää paikkansa.

Kun kyseessä on investointipankin arvio, pitäisi siihen suhtautua sellaisena. Investointipankilla on oma lehmä ojassa, siis oma etu kyseessä.
Toki investointipankissa nähdään, että sen etua ajaa vahvimmin EU, joka kieltää jäsenmaitaan puuttumasta pääomien liikkeisiin. Investointipankin etu ei kuitenkaan ole sama kuin kansalaisten suuren enemmistön etu.

Ilman omaa rahaa ei ole omaa taloutta eikä omaa talouspolitiikkaa.
Yhteiskunnallinen kehitys voi olla omista tarpeista lähtevää ja omat olosuhteet huomioivaa vain kun lainsäädännöstä ja taloudesta voidaan päättää itsenäisesti.

Valtioksi rakennettava EU palvelee harvojen etua. Niihin harvoihin kuuluvat investointipankkien lisäksi muutkin, jotka hyötyvät pääomien keskittymisestä"

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Pekka Heikkinen

"sikainfluenssa-hypetys" Tuokin vielä. Kielsin ehdottomasti Suomessa asuvia perheenjäseniäni ottamasta sitä rokotetta ja kuinka oikeassa olinkaan. Jos yksikin pienimmistämme olisi nyt narkoleptian uhri, rokotteen tekijöiden ja sitä vaatineiden vastuuvapaus ei olisi minulle voimassa.

Täsmälleen samat tekijät molemmissa, niin tuossa rokotus-hypetyksessä kuin myös rahatjavaltayksille -kuviossa.

(muokkaus) Tutkin rokotteen historiaa erittäin paljon ennen kuin annoin ohjeita läheisilleni ja sieltä paljastui uskomattomia asioita.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Hannu Heikkinen,

häirintää kohdistuu jo.

Josta tuli mieleeni. Avasin äsken tuon yo. bloggauksen aktivoidakseni yhden linkin ja kas - koko kone tilttasi.

Päivemmällä kirjoitellessani automaattisulake kärähti pari kertaa parinkymmenen sekunnin välein, siis vain se sulake jonka varassa koneeni on.

Taidan kirjoittaa painavaa asiaa kun sitä ei kestä edes sulaketaulu :D

Pekka Heikkinen

Tietokone kannattaa aina suojata virrantasaajalla. Kahden kovalevyn menettäminen, toinen Dominikaanisessa Tasavallassa ja toinen Kaakkois-Aasiassa opetti tuon minulle kovalla kädellä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Jari-Petri Heino,

sain jotakuinkin samanlaisen kirjeen oikeuskanslerilta.

----
tiesittenkös muuten että THL myy suomalaisten kudoksia Amerikkaan?

Hankintailmoitus: THL:ltä ostetaan oheisen ilmoituksen mukaan USA:han
suomalaisilta otettuja näytteitä, tutkitaan diabeteksen geneettistä perimää

*FBO DAILY ISSUE OF SEPTEMBER 04, 2011 FBO #3571*
*SOLICITATION NOTICE*

Q -- Generation of Primary Fibroblast Cell Lines in Finland

*Notice Date*
9/2/2011
*Notice Type*
Presolicitation
*NAICS*
541711 ? Research and Development in Biotechnology
*Contracting Office*
Department of Health and Human Services, National Institutes of
Health, National Heart, Lung and Blood Institute, Rockledge Dr.
Bethesda, MD, Office of Acquisitions, 6701 Rockledge Dr RKL2/6100
MSC 7902, Bethesda, Maryland, 20892-7902
*ZIP Code*
20892-7902
*Solicitation Number*
NHLBI-CSB-(HG)-2011-350-DLM
*Archive Date*
9/21/2011
*Point of Contact*
Dorothy Maxwell, Phone: 301-435-0352
*E-Mail Address*
maxwelld@mail.nih.gov
(maxwelld@mail.nih.gov)
*Small Business Set-Aside*
N/A
*Description*
THIS IS A NOTICE OF INTENT, NOT A REQUEST FOR A PROPOSAL. A
SOLICITATION DOCUMENT WILL NOT BE ISSUED AND PROPOSALS WILL NOT BE
REQUESTED. The National Heart, Lung, and Blood Institute (NHLBI)
Office of Acquisition (OA) on behalf of the National Human Genome
Research Institute (NHGRI) intends to negotiate and award a purchase
order on a noncompetitive sole source basis to Teryveyden JA
Hyvinvoinnin Laitos, P.O. Box 30, Helsinki, Finland 00271 to
generate primary fibroblast cell lines. The National Institute of
Health (NIH) is the nation's leading medical research agency and the
primary Federal agency conducting, supporting and making medical
discoveries that improve people's health and save lives. The
National Human Genome Research Institute (NHGRI), is currently
working on a generation of primary fibroblast cell lines project
from Finnish subjects enrolled in NHGRI project ZIA HG000024-25 GTB:
"Genetic analysis of type II diabetes in the Finnish population".
This project has been developed over the past 15 years to discover
the genetic basis of diabetes. Research using cells with the
specific genetic background of our subjects is key to understanding
diabetes and discovering potential therapeutics to treat the
disease. The clinical laboratory must have IRB approval. TERVEYDEN
JA HYVINVOINNIN LAITOS (THL) is the site for collection of the
patient samples. They are the only clinical laboratory approved
under the IRB OH95-HG-N030 "Mapping Genes for Non-Insulin Dependent
Diabetes Mellitus" for the contact and collection of samples from
this group of subjects. We require the cell lines from these
specific subjects because they are part of a longitudinal study
where the subjects are exact same persons for which we have an
immense amount of medical history, genotype and phenotype
information. The clinical laboratory at THL are uniquely qualified
for the biopsy of skin samples and the generation of primary
fibroblast cell lines because they are the only group approved to
collect samples from this population. We have established an
approved and well tested protocol for the collection, processing and
shipping of the samples to NHGRI for analysis. Any deviation from
this approved protocol will affect the continuity and the
reproducibility of the results. Procure : • The Contractor will
Generate primary fibroblast cell lines from 150 subjects in the
FUSION study of "Type 2 Diabetes". Industry Classification (NAICS)
Code is 541711, Research and Development in Biotechnology, with size
standard in number of 500 Employees. The acquisition is being
conducted under FAR Part 13, simplified acquisition procedures,
therefore the requirements of FAR Part 6 B Competitive Requirements
are not applicable (FAR Part 6.001).and the resultant purchase order
will include all applicable provisions and clauses in effect through
the Federal Acquisition Circular (FAC) 05-53 (August 4, 2011). This
notice of intent is not a request for competitive proposals.
Interested parties may identify their interest and capabilities in
response to this synopsis, by September 6, 2011, 7:30 a.m. Eastern
Standard Time. The determination by the Government not to compete
the proposed contract based upon responses to this notice is solely
within the discretion of the Government. Information received will
normally be considered solely for the purpose of determining whether
to conduct future competitive procurement. Inquires to this
announcement, referencing synopsis number
NHLBI-CSB-(HG)-2011-350-DLM, may be submitted to the National Heart,
Lung and Blood Institute, Office of Acquisition, COAC Services
Branch, 6701 Rockledge Drive, Suite 6149, Bethesda, Maryland
20892-7902, Attention: Dorothy Maxwell. Response may be submitted
electronically to maxwelld@mail.nih.gov. Faxes will not be accepted.
Responses will only be accepted if dated and signed by an authorized
company representative. Note: In order to receive an award from the
NHLBI, contractors must have a valid registration in the Central
Contractor Registration (CCR) www.ccr.gov, and ORCA
https://orca.bpn.gov/login.aspx.
*Web Link*
FBO.gov Permalink

(https://www.fbo.gov/spg/HHS/NIH/NHLBI/NHLBI-CSB-(HG)-2011-350-DLM/listing.html)

*Place of Performance*
/Address:/ Helsinki, Non-U.S., United States
*Record*
SN02561507-W 20110904/110902235434-fa943a4efbf74201ee81348356b42d18
(fbodaily.com)
*Source*
FedBizOpps Link to This Notice

(may not be valid after Archive Date)

------------------------------------------------------------------------
| FSG Index

| This Issue's Index
|
Today's FBO Daily Index Page |

Pekka Heikkinen

Tämä maailma pyörii täysin kylmästi rahan ja vallan ympärillä. Eihän voi olla mitenkään muuten ymmärrettävissä esimerkiksi se, että aivotoiminnoiltaan täysin normaalin tuntuiset poliitikot (mm. Katainen) tieten tahtoen ajavat suomalaiset vaikka suohon, kunhan heidän ja 'isojen poikien' halut tulevat täytetyiksi. Jotkut saavat siitä hommasta rahaa ja paljon enemmän on luvassa kunhan vaan hoitavat homman.

Otetaan pieni ajatusleikki. Jos Sinä olisit henkilö joka ylimpänä päättää mitä maassasi tehdään ja sinulle tarjottaisiin vaikkapa miljardi euroa siitä, että väännät maasi tukemaan kaikkea sitä mistä sinulle on ohjeet annettu. Mitä kuvittelisit tekeväsi? Näin todellinen tilanne ilman epäilyksiä on.

Käyttäjän retku83 kuva
Mikko Saari

Rahalla ja vallalla on juuret, jotka katkaisemalla niistä tulee kitukasvuisia munattomia irvikuvia. Juuret on ihmisten perustarpeissa ja ehkä huomaamattomissakin koukutuksissa.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Emeritus-mep Esko Seppänen suosittaa samaa:

"(...) Markkinavoimat, joita varten on purettu valtioiden vallankäyttöön kuuluneet valvonta ja säätely ja joille on luovutettu valta korkoihin ja valuuttakursseihin, ovat kriisisyyllisiä ensin yksityisen sektorin ja sitten julkisen sektorin ylivelkaannuttamiseen. Nyt nämä varkaat huutavat, että ottakaa varas kiinni. Niiden näkymättömät ja nopeat jalat, joilla ne pötkivät vastuutaan pakoon, ovat korot. Ne piiskaavat koroilla valtioita toimimaan rahan ehdoilla ja siis epädemokraattisesti.

Ihmiskunnan on käytävä taistoon markkinoiden diktatuuria vastaan.

Minun vaihtoehtoni markkinavoimien kurinpalautukselle on nopea velkasaneeraus eli Kreikan ja mahdollisesti muidenkin maiden velkojen velkojen osittainen anteeksianto. Parempi on kertarysäys kuin markkinavoimien edessä ainainen poliittinen tutina ja rakenteiden ratina. Ne pelaavat ajanvoittopeliä tarkoituksenaan siirtää mahdollisimman suuri osa ylivelkamaiden luotoista maksukykyisempien maiden vastuulle ennen edessä väistämättömästi olevaa velkasaneerausta. Nyt se vielä tapahtuisi osin holtittomasti lainaa antaneiden pankkien (ja niitä muistuttavien sijoittajien) kustannuksella, kun taas ”ajan voittaminen” merkitsee niille vähemmän ja meille enemmän maksettavaa. Pelastakoot maat (ennen muuta Ranska ja Saksa) itse pankkinsa, jotka koetaan tärkeiksi pelastaa, ja pelastamattomia odottakoon suomalaisten säästöpankkien kohtalo.

Pelkästä joidenkin velkojen anteeksiannosta ei maailma heti parane vaan saattaa – vähäksi aikaa – huonotakin. Me kansalaiset emme voi kuitenkaan ikuisesti tyytyä päältä katselijan rooliin markkinavoimien potkiessa maahan kaatamiaan ja maassa makaavia ylivelkamaita ja uhkaillessa sekä pelotellessa meitä muita lamalla ja muilla helvetin tulilla.

Velkasaneerauksen suurin este lienee pelko varsinaisten kriisisyyllisten eli holtittomaan rahanlainaukseen syyllistyneiden yksityisten pankkien toimeentulon vaikeutumisesta. EU on ollut niiden sosiaaliturva. Samaan aikaan, kun sisäisen devalvaation keinoin huononnetaan eurokansalaisten sosiaaliturvaa, valtioiden pankeilta lainaamalla velkarahalla parannetaan pankkien takaus- ja vakuusturvaa. Sitä olisivat myös. eurobondit eli yksittäisten lainatarvemaiden liikkeelle laskemat ja EU- tai EMU-maiden yhdessä takaamat joukkovelkakirjat.

Kriisejä käyttää joku aina hyväksi. Saksa ja Ranska haluavat EU:n liittovaltioimisella lisätä omaa valtaansa. Lisää niiden liittovaltiota olisi jäsenmaiden lainsäädäntöön kirjattava vajekatto, automaattiset vajesanktiot ja epädemokraattinen ”taloushallitus”. Lisää sellaista liittovaltiota olisi vähemmän demokratiaa.

EU:hun, kokoomuksen nappulaliigaan ja muihin suomalaisiin kotibryssiin emme voi näissä asioissa luottaa (...)"

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_c...

Käyttäjän RikuMaki kuva
Riku Mäki

Hyvä Riikka, tekstin vauhdikkuus oli sopiva suhteessa pituuteen.

Kumma juttu muuten, olin illalla ulkona ja kuulin oudon äänen. Vähän sen jälkeen alueen yli lensi helikopteri ja zuumaili valolla metsään.

Sitten menin sisälle. Kun olin sammuttanut valot loisteputket hohtivat pimeässä.

Onkohan vika todellisuudessa?

Ai niin, kuu oli siellä missä tavallisesti. Eli jossain muualla kuin pitäisi.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

The Telegraph antaa kyytiä IMF:lle ja Lagardelle:

"Oh yes, the CDOs are still out there, levered-up 10-fold or more, those weapons of "financial mass destruction", lurking off-balance-sheet and largely undeclared in the "shadow banking system". They're the reason many Western banks are technically insolvent – and why the interbank market remains moribund, with banks reluctant to lend even to each other, given concerns over counter-party risk.

With wholesale credit channels blocked, lending to credit-worthy firms and households remains thin. That's why the wheels of finance are gummed up and the West's economic recovery has been so feeble. Bank claims about "a lack of demand for credit" are propaganda – an attempt to deflect attention from their own bombed-out balance sheets and the sector's singular failure to disclose their massive loses. Those arguing otherwise either doesn't understanding banking or, directly or indirectly, are in the pay of the banks."

Samassa jutussa todetaan, että ei auta kuin pilkkoa pankit osasiinsa ja lakata hölmöilemästä so. että pankkeja kannattaisi pelastaa ja että jäljelle jäävien pankkien on vain kiltisti kirjattava tappiot taseisiinsa ja jatkettava toimintaa siitä.

Ja että euroalueen ihmiset eivät halua laajempaa talousliittoa/liittovaltiota, eivät ole koskaan halunneet.

Ja että poliitikot voisivat vaihteeksi kokeilla rehellisyyttä :D

Euroalue on Telegraphin mukaan kokonaisuudessaan epävakaa.

"Does Lagarde understand that, in the end, the eurozone structure is economically incoherent, making it even harder for Europe to extricate itself from a brewing bank meltdown? I think not. Europe's bail-outs have been "illegal", as she herself admitted in an interview last December. But "we violated the rules because we wanted to close ranks and save the euro zone".

So speaks somebody who lacks the economic understanding, and certainly the sense of public responsibility, to lead the International Monetary Fund."

Juttu kannattaa lukea kokonaisuudessaan http://www.telegraph.co.uk/finance/comment/liamhal...

DI:lle kiitoksia artikkelin tuomisesta huomiooni.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Stacy Siivonen,

"Ei, vaan sen sijaan se siirtyy yksityisestä kulutuksesta julkiseen kulutukseen. Julkinen kulutus esimerkiksi käyttää 300 euroa yhden citykanin tappamiseen puhumattakaan muusta törsäyksestä. Jos puheet eurooppalaisten kulutushalujen hiipumisesta pitävät paikkansa, julkisen törsäyksen merkitys korostuu entisestään."

Veroa menee paljolti pankeille korkojen maksuna, se on siis pankkien osinkoa.
Olin aikanaan peräti ällistynyt, kun luin FED:in historiaa, ja sain selville että IRS (verovirasto) perustettiin nimenomaan keräämään FED:ille ja pankeille veron kautta osinkoa.

"Velkaantuminen ei ole väistämätöntä, sillä veroastetta voidaan nostaa. Julkisen vallan velkaantuminen pankeille on suoraa pankkitukea, sillä julkisen vallan toimien ei voida odottaa tuottavan niin suurta arvonlisäystä että se kattaisi koron tai tulisi jopa voittoa. Siksi ne ovatkin julkisia."

Julkisen vallan velkaantuminen yksityisesti omistetuille osakeyhtiöille eli pankeille nimenomaan on ongelma.
Ja virtuaaliraha. On arvioitu, että noin 650-670 tuhatta miljardia maailman varallisuudesta on virtuaalirahaa. Reaaliomaisuus; tuotanto, infra, jalostus jne ovat vain parin prosentin luokkaa maailman varallisuudesta.
Silti virtuaalikuplia paikataan reaalitalouden puolelta.

Jos veroastetta nostetaan, on se pois kuluttajilta > ei talouskasvua > lisävelkaa yksityisiltä pankeilta julkisten palvelujen kasvaneen tarpeen ylläpitämiseen (tai leikkauksia jolloin tulopuoli alkaa ontua) > paine korottaa veroja kasvaa, koska otetun velan korot täytyy maksaa.

Ongelma on pitkälti siinä, että rahan luomisen oikeus on annettu yksityisiin käsiin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Lauri Pajunen,

"Sen lisäksi, haluatko selittää, miksi rahan arvo laskee koko ajan? (Inflaatio, kröhöm...) Eikö yleensä tietyn tuotteen arvo laske, kun sen määrä markkinoilla kasva?"

Minulla on lukemistona edesmennen talousprofessori Murray N. Rothbardin The Case Against FED-niminen kirja.

Oikein mainio teos. Hän selittää rautalangasta vääntäen, että pankit luovat inflaation ja millä tavalla se tapahtuu ja mitä siitä seuraa yhteiskunnallisesti: pysyvä vääristymä vähän joka sektorilla.

Käyttäjän anjaseitakumpu kuva
Anja Seitakumpu

Hei

Verkkomedian uutispalvelu suljettu tänään 7.9.2011
--

Useita vuorokausia jatkuneet palvelinongelmat ovat pakottaneet toistaiseksi keskeyttämään uutisoinnin verkkomediassa.

Pahoittelemme tapahtumaa ja ratkaisemme akuuttia ongelmaa.

Odotamme tilanteen ratkeamista jo lähipäivinä.
....,
--

Tiedote osoitteessa: https://www.facebook.com/notes/janus-putkonen/arvo...
--

Nyt on kyllä pakko sanoa, että tuo on kyllä hemmetin harmillista.

Tuomas Hako

Minusta Verkkomedia syyllistyi rikokseen julkaistessaan Kontturin blogin, jossa pahoiteltiuin KGB:n toimineen mukamas liian hellämielisesti Liettuassa sodan jälkeen. Samaa sarjaa on syytellä liettualaisia sotaveteraaneja hirveiksi rikollisiksi. Suomessa on annettu tuomioita siitä, että on valitellut KGB:n kaltaisen elimen vainonneen liian vähän jotain ryhmää. Uuden lain mukaan sellaista ei kai saisi pitää edes esillä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Stacey Siivonen,

mainitsit tuossa aiemmin jonkun henkilön laittaneen minut mustalle listalle salaliittoteoretisoinnin takia.

Olen ennenkin kummastellut noita reaktioita. Jos kerron (lähdeviitteen/linkin kera josta voi itse tarkistaa) George Bushin, Jyrki Kataisen, A. Stubbin tai jonkun muun vastuuttoman vastuunkantajan puhuneen uudesta maailmanjärjestyksestä, MINÄ olen salaliittoteoreetikko.

Jos siteeraan IMF:n ex-bossin Strauss-Kahnin puheita (lähdeviitteen/linkin kera) uudesta talousjärjestyksestä, maailmanvaluutasta ja - hallituksesta, MINÄ olen salaliittoteoreetikko.
Tai esitän Medjedevin kuvaa, jossa hän näyttää uutta maailmanvaluutta-kolikkoa (vuonna 2009).
Tai WTO:n Pascal Lamyn puheita, joissa hän mainitsee maailmanvaluutan ja uuden maailmanjärjestyksen.

Jos esitän YK:n asiakirjoja, joissa suunnitellaan maailmanhallitusta, MINÄ olen salaliittoteoreetikko.

Jos kerron 9/11-komission puheenjohtajan sanoutuneen irti 9/11-komission raportista sen epärehellisyyden takia (kirjoitti kirjan aiheesta), MINÄ olen salaliittoteoreetikko.

On se niin kummallista.

Salaliitothan ovat vain aivan tavallista arkipäivän opportunismia ja ahneutta vailla mitään viitta-ja-tikari/hollywood-mystiikkaa.
Jotkut vain liittoutuvat hyötyäkseen tai päästäkseen johonkin päämääräänsä nopeammin kuin rehellisin keinoin olisi mahdollista. Mahdollisesti jopa tappavat sen takia Ei siinä mitään ennenkuulumatonta tai uskomatonta ole.

Tässä muuten mep Marta Andreasen puhuu aiheesta Financial Fraud within European Union http://www.youtube.com/user/RedIceRadio#p/c/6E297F...

Käyttäjän RikuMaki kuva
Riku Mäki

Se helikopteri on pörrännyt täällä koko päivän.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Painostus jatkuu. Ei vaihtoehtoja!-pelottelu jatkuu.

Nyt äänessä on Trichet -eräs niistä, joka on ollut junailemassa kansakuntia pissiseen paikkaan.

Trichet saa palstatilaa mediasta, huutelee liittovaltiosta:

A FEDERAL EUROPE IS NOW 'INEVITABLE’
http://www.express.co.uk/posts/view/269455/A-feder...

Taitavat olla jo epätoivoisia kun ihmiset eivät vieläkään tahdo liittovaltiota ja Ranskassakin osoitetaan mieltä euroalueesta eroamiseksi.

Tuomas Hako

Merkelin roisto vaatii lujasti täydellistä liittovaltiota ja Lissabonin sopimuksen ehdotonta noudattamista. Piski Katainen alkoi heti apinoida. Vuorosanat ovat kirjoittaneet kai Bilderbergin asiamiehet.

Toimituksen poiminnat