KissanKulmasta

Ennusteita vuodelle 2011

  • http://www.talouselama.fi/multimedia/archive/00086/N_ytt_kuva_2011-01-1_86065a.jpg
    http://www.talouselama.fi/multimedia/archive/00086/N_ytt_kuva_2011-01-1_86065a.jpg

Jonkinasteinen kaaos lienee monessakin maassa monellakin sektorilla vallitseva tekijä vuonna 2011.

Mahdollisia/todennäköisiä syitä:- ennalta arvaamaton (tai järjestetty) shokki taloudessa, ruokatuotannossa tai hinnoissa, sosiaalinen tai humanitaarinen shokki sekä laajat luonnonkatastrofit

Seuraava kupla joka puhkeaa, on valtioiden velkasitoumukset, pankkien taseet ym. digitaali"vauraus". Todennäköisesti kevään ja syksyn 2011 aikana. USAn QE II ei ainakaan parantanut asiaa. Sitä ei myöskään tee ERVV eikä ESM-sopimus.

Intia ja Iran varautuvat solmimalla kultaa öljystä-sopimusta.

Kykenevätkö Kiina ja Venäjä ottamaan vetäjän roolia, kun USA -ja USAn myötä globaalitalous- romahtaa? Euroalue ei kykene, sillä on ongelmia omasta takaa. Entä muut BRIC-maat? Tuskin.

Monessa maassa kuohuu, ja sosioekonomiset ongelmat ovat valtavat jo nyt.

Onko maailmanvaluutta ratkaisu talousongelmiin? Ei, jos sitä ja pankkeja ei sidota sosioekonomisiin tavoitteisiin. YK:n alaiset IMF sekä Maailmanpankki ovat yksityisesti omistettuja. Maailmanvaluutan luominen tällaisessa tilanteessa vain nopeuttaisi meneillään olevaa omaisuuden uusjakoa.

Lisäksi löytyy tuskin enää ketään, joka uskoisi YK:n kykenevän toimimaan minkään ylivalvojana. Sillä on itselläänkin entiset (lukuisat), jo vuosien takaiset lahjus-, korruptio-, rahanpesu- jne selvittämättä. Maton alla on melkoinen möykky saastaa.

USAssa työttömyys kasvaa. Virallisten tilastojen mukaan se pienenee. Miten se on mahdollista? Siellä tehtiin THL:t eli aiemmin työttömyyttä seurattiin 2 vuoden jaksoissa. Nyt sitä seurataan 5 vuoden taulukolla, jolloin mukaan saatiin vähän iloisempi käyränkäppyrä.

Mutta mihin piilotetaan ne uudet 25 miljoonaa amerikkalaista, jotka elävät ruokakupongeilla?

Koululaitos rapistuu Suomeakin nopeammin. Oppitunteja leikataan ja kouluja suljetaan. Mitkä nousun eväät! Innopolia vaan kehiin kun 20 vuoden päästä jo lukutaitokin lienee katoamassa enemmistöltä.

Euroopassa on myös kasvava työttömyys ja hyvinvointivaltiota puretaan vauhdilla. "Ei ole vaihtoehtoa" on lause jonka saamme kuulla usein vuonna 2011.

Kiina puolestaan yrittää kontrolloida uutta, piilossa kasvavaa talouskuplaa ja samalla pitää väestönsä työllistettynä.

Venäjällä on heikko sosiaaliturva ja rikas eliitti. Jyrkkä vastakohta saattaa osoittautua ärtymyksen aiheeksi. Kuten Suomeakin valloitellut kenraali Kulnev sanoi: -Tyhjä maha on huonokuuloinen.

Intiassa ja Brasiliassa, monessa muussakaan maassa tilanne ei ole parempi.

Yleinen päättämättömyys, löperöinti ja asioista vaikeneminen kostautunevat vielä -päättäjille jotka ovat tottumuksen voimasta kieltäytyneet puhumasta asioista niin kuin ne ovat, ja tehneet vain kosmeettisia korjauksia (vrt. euroalueen velkatakaukset). Rakennevika ei korjaannu pakkelia lisäämällä.

 

 

Mistä tullaan otsikoimaan vuonna 2011

- Inflaatio ts. siirretään hallitusten holtittoman taloudenpidon ja pankkien sekoilun kulut veronmaksajalle

- Yhdysvaltain konkurssi, myös osavaltioiden ja kuntien.

- Yhdysvaltain valtion velkasitoumukset-kupla poksahtaa (treasury bonds)

- Euroalueen valtion velkasitoumukset-kupla poksahtaa = korkotason nousu joka lisää tuntuvasti inflaation vaikutuksia ja katastrofin aineksia

- Yhdysvaltain poliittinen epästabilisaatio ja päättämättömyys sekä siitä seuraava turhautuminen ja lisääntyvät väkivallanteot

- antisemitismin kasvu Yhdysvalloissa

- Yhdysvallat lisää Latinalaisen Amerikan maiden (Meksiko, Venezuela, Kuuba, Kolumbia jne) painostusta epätoivossaan turvata itseleen raaka-ainevarantoja

- Euroalueen poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen integraatio = liittovaltiokehitys, josta suuri osa kansalaisista on täysin tietämättömiä. Ja heidät pyritäänkin pitämään siinä tilassa mahdollisimman pitkään. Euroalue ei noudata alkuperäistä Euroopan yhteisön ideaa, eikä se myöskään ole ajatuksena suosiossa kansan keskuudessa.

- Saksassa Vihreät ja Ranskassa National Front nousevat tod.näk. hallituspuolueiksi: kestävää kehitystä ja protektionismia pariteettina

- Kullan paluu: kultakantaan paluu/ kultareservit

- Yhdysvaltain keskuspankki FEDin romahdus

- Kiinan yuanin nousu (sijoituskohteenakin) reservivaluutan asemaan monessa maassa

- Sosiaaliturvan leikkaukset (ovat muuten nyt parhaillaan eduskunnan sosiaalivaliokunnan käsittelyssä) sekä työttömyyden kasvu. Yhdistelmänä valtion taloudelle tappava. Samoin "kohderyhmille": työttömät että työssä käyvät kärsivät seuraukset. Odotettavissa siis vihaisia nuoria miehiä kadulla, lakkoja ja metakkaa. Jonka seurauksena otteita kovennetaan yhteiskunnan turvaamisen nimeen.

- Geopoliittisten blokkien synty. Väistämätöntä, koska USA on menettänyt johtoasemansa. Toki vielä kotvan teeskennellään joka taholla että ajetaan yhteisiä etuja mutta ketään sillä ei kyllä hämätä

- BRIC-maat ja moni muukin maa alkaa suojella talouttaan pankkeja koskevalla sääntelyllä (ja saavat aikaan kateutta Euroopan ja USAn veronmaksajissa, joilla menee kurjasti) eurolta, dollarilta ja globaalitaloudelta

- EU lähenee Kiinaa, Venäjää ja muita BRIC-maita. Niin minäkin tekisin.

 

 

Mistä ei puhuta vuonna 2011?

Vuonna 2011 vaietaan häveliäästi vuonna 2010 otsikoissa olleista aiheista kuten

- maailmantalouden toipuminen

- G20 maat pelastavat maailman talouden. Haha!

- euron romahdus. Todennäköisesti euro vaappuu eteenpäin talousalueena mutta demokratia menetetään rahan (talouden) pelastamisen takia. Onko se sitten sen väärti, raha? Saksan ja Kiinan talouskasvu todennäköisesti hiipuu ja juurikin samoista syistä kuin se kasvoi vuonna 2010 (matalapalkka-alat)

- Afganistan ja NATO-kumppanuus. Nato-kumppanit katoavat Afganisnistanista kuin -no silleen.

- jättipankit

- monikulttuurisuus: oikeiston nousun takia aiheesta ollaan pienellä vaihteella mutta lainsäädäntöä ja kampanjoita valmistellaan takahuoneissa. Kannattaa nyt tässä kohtaa miettiä huolella sitä, onko noudatettu maahanmuuttopolitiikka maahanmuuttajien vai maahanmuuttopolitiikasta päättäneiden poliitikkojen syy.

- joulumyynnit ja kuluttajien odotukset/luottamus talouskasvuun

Pikainen summaus: hajasijoita rahasi eri pankkeihin (josta tuli mieleeni: Ruotsi myy Nordeaa salaa pois). Ylipäänsä kuluttaminen vähenee (paitsi varakkailla), työttömyys lisääntyy, kaikki kallistuu, asuntojen hinnat alkavat laskea (paitsi isoissa kaupungeissa). Moni maa tekee konkurssin. Osta siemeniä ja ruokaa varastoon.

Loppusanat: minulla iskee toisinaan tällainen viktoriaaninen mieliala päälle: valmistaudu pahimpaan, toivo parasta -ja tee työtä paremman eteen. Rukoilemisestakaan tuskin on haittaa.

lisäys: Unohtakaa Joku Muu-ajattelu. Joku Muu ei tule ja hoida asioita puolestanne. Ei pidäkään. Ajatelkaa itse, harkitkaa, ja sitten toimikaa. Osaatte kyllä.

 

http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49573-avuksi-kuntapaattajille-leap-e2020-raportti-39-maan-riskit 

The Independent, 01/13/2011 MarketWatch, 01/13/2011Times of India, 01/08/2011 Bloomberg, 01/07/2011; Telegraph, 01/05/2011 Forbes, 01/12/2011 JapanTimes, 01/04/2011 DollarCollapse, 01/08/2011Xinhua, 01/02/2011La Tribune, 01/05/2011; Libération, 12/24/2010; El Pais, 01/05/2011Reuters, 01/08/2011Wall Street Journal 01/12/2011, Alternet, 12/27/2010; CNN, 01/08/2011; IGPA-Illinois, 01/2011; LADailyNews, 01/13/2011Irish Times, 12/31/2010;Deutsche Welle, 01/03/2011; Telegraph, 01/13/2011Washington Post on 01/05/2011Bloomberg, 01/07/2011WashingtonBlog, 01/13/2011USAToday, 12/20/2010Reuters 12/16/2010 Anti-Semitism is commonplaceUSAToday, 12/16/2010Business Insider, 12/29/2010Huffington Post 01/12/2011Zero Hedge, 01/10/2011Bloomberg, 01/12/2011Naked Capitalism, 12/20/2010Spiegel, 01/03/2011Times of India, 01/11/2011Asia Times, 12/22/2010Wall Street Journal, 01/07/2011Yahoo News, 01/06/2011Financial Times, 03/01/2011La Tribune, 04/01/2011 Telegraph, 07/12/2010New York Times, 01/12/2011Council on Foreign Relations, 01/04/2011 Gazeta Wyborcza/PressEurop

 

Hu questions the future of US dollar http://edition.cnn.com/2011/BUSINESS/01/16/hu.china.US.dollar.ft/index.html?eref=edition_business&utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+rss%2Fedition_business+%28RSS%3A+Business%29

BRIC creator adds newcomers to list http://www.allvoices.com/news/7908558-bric-creator-adds-newcomers-to-list

Subnational Government bail-outs in Germany http://www.iadb.org/res/publications/pubfiles/pubR-396.pdf

EKP on roskapankki http://widian.eu/teknologiateollisuus/uutinen.mjsp;jsessionid=4E204D268DB65B038321FCBDF37F105D?page=/fi/uutishuone/toimialauutiset/2011-1/ekp-sta-uhkaa-tulla-roskapankki

josta kertovat myös uutiset EU:n takausrahaston korottamistarpeista. Tässä ei pelasteta jäsenvaltioita, ei edes pankkeja vaan taloutta. Ja koska finanssitalous on irtautunut reaalitaloudesta, onnistuminen -tai edes se kumpaa taloutta pelastetaan- on kyseenalaista.

kts. myös kotisivuiltani (blogin sivupalkki) juttu EU:n tilanteesta.

lisäys: tässä Taloussanomien katsaus EU:n velkakriisistä: Kaikkien Aikojen Suurimmat Pankkitalkoot http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/01/19/vaikea-myontaa--nyt-pelastetaan-pankkeja/2011779/12

lyhyesti http://henry2.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58579-taloussanomat-nyt-pelastetaan-pankkeja-katso-kuva Ja niin kuin odottaa sopiikin, Suomea vastaan pankkitalkoissa häärää velkatalkoo-puolueen kyky VM Katainen

lisäys: ja siinä NATOttelijoille http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Wikileaks+USA+varoittaa+Suomen+Nato-j%C3%A4senyyden+vaarantavan+Ven%C3%A4j%C3%A4-suhteet/1135263125780

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (130 kommenttia)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Tiet kaaokseen http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010...

Huomatkaa nyt sitten, että olen oikein mielelläni väärässä ennustellessani ikäviä asioita, kasatessani koostetta ikävistä tai kääntäessäni jonkun muun henkilön kirjoittamaa tuomiopäivän julistusta.

Vilho Juntunen

Riikka!
Mehän katsotaan elämä(lue kapitalismi) loppuun asti ihan vaikka piruuttaan.

Vieras (nimimerkki)

Ymmärretään. On hyvä, että uskallat katsoa ikäviä asioita silmiin. Positiivista ja toivoakin tarvitaan, mutta ei tinkimällä totuudesta.

Seppo Hildén

Riikka, alat päästä perusasioiden äärelle. Mutta ei tarvitse tarkastella pelkästään maapalloa ja vuotta 2011, vaan koko maailmankaikkeus perustuu kaaokselle. Ja tämän ovat päätelleet sitten minua paljon viisammat kaverit.

Tämän toimintamallin kun tajuaa, niin turha stressaaminen asioiden oikein sujumisesta itsekullakin ihmeesti vähenee.

Kaaos rules.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Seppo Hilden,

on totta että maailmankaikkeus perustuu kaaokseen.

Enemmän minua huolettaa se, että massazombifikaation (tm: tripale) ansiosta/takia suurin osa joutuu kaaokseen valmistautumattomana ja sikäli siis puolustuskyvyttömänä.
Moni joutuu kaaokseen itse aiheuttamattaan.

Henkinen pääoma taas on loistanut poissaolollaan keskusteluista jo pitkään päättäjätasolla. Meillä ei ole sivistynyttä, henkisesti suurta VALTIOmiestä. Meillä on vain poliitikkoja.

Ei se riitä että näperrellään pilkunviilauksessa. Tarvitaan kokonaisvaltaista näkemystä.

Kun siis henkinen osasto on heikoissa kantimissa, yritän omalta osaltani tuoda keskusteluun sen puuttumisen, sen tarpeen ja puuttumisen seuraukset.
Heikoimmat kärsivät.
Joten soisin, että itse kukin omalta osaltaan pyrkisi pitämään yllä sivistyksen liekkiä.

augoiedes simplicus (nimimerkki)

Ja kaaoksen vastakohta on järjestys. Olemmekohan epäonnistuneeet luomissaamme järjestelmissämme. Olisiko aika visioida jotakin muuta.
Where there is no vision, the people perish.

Seppo Hildén

Riikka, totesit:

"Enemmän minua huolettaa se, että massazombifikaation (tm: tripale) ansiosta/takia suurin osa joutuu kaaokseen valmistautumattomana ja sikäli siis puolustuskyvyttömänä.
Moni joutuu kaaokseen itse aiheuttamattaan."

Tämä juuri on koko jutun juoni koko maailmankaikkeudessa. Moni asia joutuu kaaokseen itse aiheuttamattaan. Niin törmäilevät planeetat kun törmäilevät ihmisetkin.

Ei näihin pysty vaikuttamaan isossa kuvassa ja turha täten stressata etukäteen. Sotia tulee ja maailmanlaajuisia taloudellisia lamoja sillon tällöin eikä niitä millään pystytä ennkoimaan taikka välttämään vaikka kuinka edellisen sodan/laman jälkeen koko ihmiskunta huutaa yhteen ääneen, että opittu on ja ei koskaan enää.

Ollaan me sen verran lyhytmuistisia ja hassuja, me ihmiset.

137 (nimimerkki)

Kaaoksesta puheenollen erittäin hyvä dokumentti Jim Al-Khalililta,
The Secret Life of Chaos:
http://www.youtube.com/watch?v=jeCnWWH5AvM&feature...

Suosittelen ja kaverilla on muutama muukin todella hyvä pätkä...

Vieras (nimimerkki)

Inflaatio on pian nousemassa ongelmaksi meillä ja muualla? Öljynhinta ja Fed avainasemassa. Raakaöljyn myötä kallistuu aivan kaikki. Ainakin yhdessä pörssissä hinta on nyt 99 dollaria/ tynnyri. Jännintä on että yhtään mikään ei puhu palautumisesta alemmalle tasolle paitsi ehkä tilapäisesti. Olemme keskellä peak oilia.

On selitetty että peak oil on huiputusta. Väärin. Jos öljyä olisi runsaasti saatavilla niin kukaan ei mitenkään pystyisi kontrolloimaan koko maailman markkinoita. Kiina, Venäjä, USA ja OPEC samassa rintamassa? Heh. Joutuvat jo hädissään poraamaan Jäämerellä tosi vaikeissa oloissa, mitä ei koskaan ennen ole edes yritetty. Nyt suunnitelmat ovat jo pitkällä. Mm Venäjä ja BP (!) kimpassa...

Venäjän tilanne on paras, sieltä ei energia lopu. Voivat ottaa rennosti. Kiinan talouskasvu tyssää pian energiaongelmaan ja USA joutuu todella kuseen ellei suorastaan romahda koska he ovat haavoittuvaisimpia kaikista täydellisen öljyriippuvuuden takia. USAssa näyttävät pojat olevan pahojen uhkien edessä joka rintamalla: pankit, teollisuus, työttömyys, sosiaalinen levottomuus, energia...

Euro selviää mm siksi että Kiina pumppaa avuksi miten paljon rahaa tahansa. Haluavat tukea euroa dollarin vastapainona.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Kiinalaiset eivät ole niin tyhmiä, että olisivat unohtaneet Venezuelan, Iranin jne.

USAn tilanne on pahempi kuin Suomen media kertoo. Olen yhteydessä suoraan sinne, jotenka kuulen että tyytymättömyys ja vaikeudet ovat paljon laajempia kuin täällä yleensä tiedetään.

Lisäksi FEDillä on mahdollisesti edessä julkinen auditointi (hyvä asia) mutta seuraukset ovat alkuun tod.näk. varsin railakkaat.

Itseäni huolettaakin se, että euro selviää. Seurauksena on tod.näk. EU:n militarisointi ja suljetun yhteiskunnan alkuvaihe.

antisionisti ei antisemitisti (nimimerkki)

Ei yhtään positiivista ennustetta. :( En tiedä onko sinulle selvää missä mennään "ilmaisten" energioiden kehittelyssä, sillä vuosi 2010 oli varsinainen läpimurtojen vuosi monelle näiden parissa touhunneelle. Nyt tämän vuoden puolella on useampi valmistaja saamassa laitteensa sarjatuotantoon ja myyntiin. Tässä floridalainen keksintö esiteltynä: http://pesn.com/2011/01/07/9501738_Company_V_has_m...

http://pesn.com/ <- tuolta löytyy tietoa eri tavoista joita kehitellään, erityisesti suosittelen tutustumaan tuohon PESwikiin (PES=pure energy systems)

Luonnollisesti nämä uudet energian tuotantotavat kaatavat tämän koko nykyisen imperiumin. Eivät nämä kyllä mitään uutta teknologiaa ole vaan yli 100 vuotta vanhoihin keksintöihin perustuvia asioita. Tuolta ajalta pitäisi mielestäni lähteä myös mm. kemian ymmärrystä hakemaan ja heittää nämä nykyiset bulkkiteoriat roskakoriin...

Ei saa jäädä tuohon negatiivisuuteen vaikka ei hyvältä näytäkään monella rintamalla, jos asiaa katsoo kusetuksen verhon takaa. Tositiedettä (real science) kun opiskelee niin johan alkaa kirkastumaan ajatusmaailma. ;)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

antisionisti ei antisemitisti,

tokihan seurailen vapaata energiaa :)
Käänsin Magneetille artikkelin (jota en löytänyt netistä mutta sama artikkeli tässä http://www.automerkit.fi/uutiset-trendit/go-green/... )
bakteerin entsyymeillä valmistamasta polttoaineesta jne.

En suinkaan ole synkkänä. Siksihän sanoin -Valmistaudu pahimpaan, toivo parasta ja tee työtä paremman eteen.

Tosiasioiden tunnistaminen on pohja jolta ponnistetaan, ei sen kummempaa.
Kun ongelma on määritetty ja asetettu kokonaiskuvaan, sen ratkaiseminen muuttuu helpommaksi.

Ja siinä odotan kommentoijien apua ja ideoita. Joku Muu-mentaliteetti täytyy hylätä. Joku Muu-ajattelu tarkoittaa sitä mielentilaa, jossa odotetaan Jonkun Muun hoitavan kaiken ajattelusta lähtien. Mielellään ilmaiseksi.
Sellainen meininki on nyt So Last Season ;)

137 (nimimerkki)

Ennenkuin bakteeribensaa saadaan autoihin niin eikös kannattaisi ruveta tankkaamaan hampusta tehtyä biodieseliä, ainakin reilusti puhtaampaan suuntaan mentäisiin.
http://www.hempcar.org/petvshemp.shtml

Ilmastonlämpeämisestä vöyhkäävät ainakin voisivat lämmetä ajatukselle... =)
"Reduction in Net Carbon Dioxide (CO2) Emissions"

Käyttäjän veehoo kuva
Viljo Heinonen

Miksi jätit realitaloudesta irtautuneen rahatalouden kehityksen ennustamatta, vaikka toisaalta se tuli taustalla esille opitkin matkaa? Tyydytäänkö edelleen vain ihmettelemään ja myötäilemään pelossa, että pääoma karkaa muualle?
Miten päästään tuon monikerrokisen lainoituksen herraksi pois pelitaloudesta? Reaalitaloushan maksaa sen yläpuolella olevalle rahataloudelle kaikki sen kertautuneet korot.
Se on nykyisen heikon talouskehityksen lähde ja kun reaalitaloudessa menee heikosti, rahatalouden kuristusote siitä vain kovenee. Onko vuonna 2011 mitään toivoa pudottaa tuo nykyajajn varsinainen riistäjä harteiltamme?

Kalle Kaniini (nimimerkki)

"Työn orjat sorron yöstä nouskaa ..."

Kyllä se riistäjä putoaa harteiltamme, kunhan kuulutamme, että on tulossa maanjäristys, ja kaikki kansa siirtyy taloista kaduille.
Niin ne näkyvät tekevän muualla päin. Miksi se ei meille soveltuisi.
Hullu työn tekemisen kulttuurihan se mahdollistaa riistämisen.
Kaduilla on mahdollista tehdä kaikenlaista kivaa yhteisöllistä talkootyötä, vaikkapa lumen luontia, mikä vähentää veronmaksua.

Hei, missä kaikki osuuskauppaväki on?
"Onks' Viljoo näkyny?"

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Viljo Heinonen,

en mielestäni jättänyt sitä pois. Jätin sen vain alleviivaamatta.

Kyllä meillä on toivoa: miksi emme sitoisi pankkien ennen verotusta lasketusta voitto-osuudesta osaa suoraan sosiaalisiin ohjelmiin à la Venezuela?
Pankit hyötyisivät itsekin pitkällä juoksulla vaurauden tasaisemmasta jakautumisesta, joten on vain järkevää niiltäkin "sijoittaa" (vaikka sitten pakotettuna) yhteiseen ja yleiseen hyvinvointiin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Hu Jintao on tulossa Washingtoniin. Siinä olisi mainio tilaisuus saada sotarikollinen kiikkiin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Jouni Snellman,

kuka niistä? Vierailija vai isännät? :D

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Turvaa ei ole ja rauha on haudassa, mutta nyt kiitos Rikkalle, kyllä vaan, meillä elettään pimmeyen aikaa ja hämmästyttää, miten nopea on vauhti ja miten hittaasti ihmiset alkaa kattohmaan tätä hommaa. Seki mitä meille kerrottaan, miten net kehtaa, vaikkapa tuo media.

Vieras (nimimerkki)

Liemessä ollaan edelleen talouden kanssa ja hyvät neuvot olisi kaikilta taloustaitajilta tarpeen.
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2011/01/12...

"EU-komissio varoittaa, että euromaiden velkakriisi kärjistyy vielä lähikuukausina.

Tämän vuoksi komissio ehdottaa, että nykyistä kriisimekanismia ja erityisesti siihen kuuluvaa satojen miljardien tukirahastoa laajennetaan nopeasti."

Alan kallistua sille kannalle kuin muutama tuttavani on varoittanut ja Riikkakin vinkkaa, että saattaisi olla hyvä idea varastoida ruokaa ja siemeniä. Aiemmin olen vielä vähän naureskellut alarmisteille. Viimeaikaisten tietojen valossa ei naurata enää.

Vieras (nimimerkki)

Asiaa käsitellään myös tulevassa kotimaisessa dokumenttielokuvassa, jonka toinen traileri on nähtävissä:
http://www.youtube.com/watch?v=TQNJBFlmJ2s

Vanhat Tavat (nimimerkki)

On proteiinit hampunsiemenistä jo pitkään vatsa imenyt, kun uittaa yön yli vedessä on helpompi pureksia... Pitää kai opetella itse tuottamaan moiset, kun meinaan luomu maksaa 12€ ja tavan 4.5€, ja kun tietää mitä luomu merkitsee, eli maksa meille viis donaa vuodes ja lopeta lannoitus niin voit luomunan munia myyä...
Pitkään on varoiteltu, yhtä pitkään foliopipoja jaettu, netti pahalainen vaan kun saa sanaa leviämään jo liikaa sekä alkaa nuoret suodattamaan joukosta pakan sekoittajat hämmentimineen!

Vieras (nimimerkki)

Lisää ennusteita:

"Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"
11. Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa,
12. kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,
13. ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.
14. Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä.
15. Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,
16. ja sanovat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu pellavaan ja purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä, kun semmoinen rikkaus yhdessä hetkessä tuhoutui!"
17. Ja kaikki laivurit ja kaikki rannikkopurjehtijat ja merimiehet ja kaikki merenkulkijat seisoivat loitolla
18. ja huusivat nähdessään hänen palonsa savun ja sanoivat: "Mikä on tämän suuren kaupungin vertainen?"
19. Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä hetkessä tuhoutui!"
20. Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
21. Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä."

Uusi testamentti, ilmestyskirja 18 luku

juri g.

Paljon asiaa Riikalla. Painotan ja muotoilen tässä paria:

- Setelirahoitus ja sitä seuraava hyperinflaatio poistaa velat sekä leikkaa palkat, eläkkeet ja sosiaaliedut.

- Kell' rahaa on, siirtäköön säästönsä Ruotsin kruunuiksi, Sveitsin frangeiksi ja/tai Hongkongin punniksi. Kiinteästä omaisuudesta kannattaa pitää kiinni, mutta maksaa mahdolliset asuntolainat n0peasti pois.

Jukka-Pekka Wuorikoski

RS! Loistava analyysi!

Hyvä kun joku kirjaa nämä, toki kaikkien tietämät, itsestäänselvyydet yhteen.
Syyn ja seurauksen lakihan, S>R, tässä vain toteutuu. Joskushan se voi järkyttää myös "yhteiskuntarauhaa". Lähivuosina, todennäköisesti kasvavassa määrin, jatkossa myös sos.med. avustuksella kuten Tunisiassa viime päivinä.

Minun ei tarvinnut edes katsoa tähdistä, kahvinporoista eikä uudenvuoden tinoista kertomaasi!

http://wuorikoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/56718-s...

ja

http://wuorikoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57989-t...

Ystävällisesti

JPW

P.S. Leipäjonossa tavataan

Tauno Tuomio (nimimerkki)

Kohtapuolin alkava 3.maailman sota kestää, niin illujen eri
arvioiden että Raamatunkin mukaan 91 päivää.
Raha järjestelmä hajoaa sitä ennen , eli sapuskaa kannattaa
jemmailla ,jos suinkin mahdollista.Valtio varmaan ruokkinee
jollain tavoin,sirutettuja kansalaisiaan..

Veden puhdistukseen ;

http://www.aqsil.com/index_fi.html

ja meillä lopunajan seurantaa 24/7

http://lopunaika.blogspot.com/

Vieras (nimimerkki)

Kolmas maailmasota ei ala kohta, sillä se sota on ollut olemassa niin kauan kuin ihmisiäkin on ollut ja se on tiedotussota, informaatiosota, manipulointi, aivopesu tai miksi sitä nyt kukin itse haluaa kutsua.

Tai oikeammin näin

I Tiedotussota maailman alusta alkaen jatkuu yhä edelleen ->

II toinen maailmansota

III kolmas maailmansota

Jos uusi maailmasota tulee se on jo neljäs maailmansota.

Vieras (nimimerkki)

Totta.. maailmansota on jatkunut ja ollut käynnissä niin kauan kuin maailma on ollut ihmisten asuttama.

Tommi Mäkinen

"Taunolla" se on kova hinku myydä tätä lopunajanuskontoa!

Käyttäjän JoannaKurki kuva
Joanna Kurki

Täytyy tunnustaa että mielenkiintoinen kokoelma ajatuksia, mahdollisuuksia ja skenaarioita. En mielelläni lähde julkisesti arvaamaan mitä oikeasti tulee tapahtumaan, missä järjestyksessä ja millä laajuudella mutta on noissa paljon ajattelemista jos joku vaan jaksaa sellaiseen rasittavuuteen alkaa.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

JPW,

kiitän kehuista. mutta en voi ottaa ansiota itselleni. Luen paljon ja ajattelen sitten lukemaani eli kyllä muutkin näitä asioita pohtivat ja näiden henkilöiden ajatuksia tarkastelemalla etenen taas itse kappaleen matkaa.

Ja sanonpa taas: nyt on osa ongelmia tunnistettu, nyt niille voidaan alkaa etsiä kokonaisvaltaisia ratkaisuja eikä niitä normaaleja paikka-malleja.

Jokseenkin ottaa pattiin se ratkaisutyyli, missä ongelman väliaikaisratkaisu aiheuttaa kasan uusia ongelmia jotka vuorostaan täytyy ratkaista... ad infinitum.

Dari-anne Suomalainen

Me elämme niin pinnalla, emme näe syntyjä syviä.

Jos ihmiset näkisivät he huomaisivat, että olemme ansainneet sen mitä saamme.

Rukoukset eivät auta, ellemme luovu väärästä.

Vieras (nimimerkki)

Voi kun se olisikin niin, että ihmiset saavat sen mukaan palautetta tässä ajassa siitä, mitä ovat tehneet...vaan monta kertaa näyttää menevän pitkään ihan toisinpäin. Tuntuu, että ihan loputtomasti ja mielettömyyksiin saakka voidaan jatkaa vääryyksiä ilman, että taivas tekisi rajaa...

Rukouksen uskon auttavan silti, olipa tilanne mikä hyvänsä. Ei meistä ihmisistä ole pyhimyksiksi, eivätkä kaikki jaksa. Rukoilla saa ja voi olipa missä elämäntilanteessa hyvänsä...

Mika Kuusela

"Sosiaaliturvan leikkaukset (ovat muuten nyt parhaillaan eduskunnan sosiaalivaliokunnan käsittelyssä"

Millaisia leikkauksia sieltä on tulossa?

augoiedes simplicus (nimimerkki)

Kiitos Riikka että jaksat valistaa.
Tämän kaiken sanoo myös Hector laulussaan Lapsuuden loppu vuodelta 1974.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Mika Kuusela.

kerroin asiasta edellisessä bloggauksessani EKP on roskapankki + muuta seminaarin antia.

Siellä "uudistetaan" siihen suuntaan että minimietuudet sidotaan asumispaikkaan so. jos ei ole asuntoa, ei saa minimietuuksia, noin niin kuin yksinkertaistettuna.

Samalla muitakin myöntämisperusteita "tarkistetaan" ja myönnettyjä summia kutistetaan.

Asiaa kannattaa eurooppaministeri Astrid Thors (rkp) ja puoltaa EU:n direktiivit. Siirrymme "yleiseurooppalaiseen käytäntöön" jolla köyhälistön alapuolelle saadaan kurjalisto.

Vieras (nimimerkki)

Suuri pyrstötähti voi olla tulossa - ennätysmäärä pieniä komeettoja SOHOn kuvissa. 16.01.2011

"SOHO-aurinko-observatorio havaitsi joulukuussa ennätysmäärän Auringon lähelle tulevia pyrstötähtiä. Vain 10 päivän aikana peräti 25 pientä komeettaa syöksyi Aurinkoon luotaimen näkökentässä.

Tilasto on täysin ennennäkemätön SOHOlle. Nasan mukaan ilmiötä voi luonnehtia jopa komeettamyrskyksi. Aurinkoa hipovien niin kutsutun Kreutzin perheen pyrstötähtien määrä on jo pitkään ollut selvässä kasvussa.

Kehitys saattaa ennustaa ison komeetan saapumista sisempään aurinkokuntaan. Mikäli ennuste osoittautuu oikeaksi, mahdollinen uusi suuri pyrstötähti voisi näkyä jopa päivätaivaalla paljain silmin.

"Kyse on vain ajasta", toteaa tutkija Karl Battams Nasasta. "Tiedämme, että tuolla [aurinkokunnan ulko-osissa] on joitain huomattavia kohteita."

Esimerkiksi tutkijat nostavat komeetta Ikeya-Sekin vuodelta 1965. Se ilmestyi kuin tyhjästä, ja oli Nasan mukaan kirkkain komeetta tuhanteen vuoteen. Pyrstötähti taivalsi Auringon läheltä ja sen havaittiin hajoavan ainakin kolmeen osaan.

"SOHO ei ollut vuonna 1965 havaitsemassa kuinka monta pikkukomeettaa sukelsi Aurinkoon ennen Ikeya-Sekiä", Battams toteaa. "Ilman lisätietoa emme voi tietää varmasti kuinka pian saatamme olla etuoikeutettuja näkemään yhden todellisista hirviöistä."

Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus 2 tai 3/2011)
http://www.avaruus.fi/uutiset/aurinko-planeetat-ja...

Vieras (nimimerkki)

Tutkijat:
Pimeä kappale aurinkokunnan laidalla viskoo komeettoja kohti Maata.
Keskiviikko 8.12.2010 klo 15.25 (lähde: iltalehti)

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010120812830944_...

"Tuore tutkimus esittää, että aurinkokunnan laitamilla piilottelee kookas pimeä kappale.

Monet tutkijat ovat selvittäneet olettamusta, että Auringolla on kaukainen, himmeä seuralainen, jota ei toistaiseksi ole havaittu. Hypoteesien mukaan pahaenteisesti nimetty Nemesis (kreikkalaisen mytologian koston jumalatar), ruskea tai punainen kääpiö, aiheuttaa vetovoimallaan häiriöitä Oortin pilven komeettojen liikkeisiin.

Noin 30 miljoonan vuoden välein Nemesis syöksee tappavan komeettasuihkun kohti Maata, mikä selittäisi toistuvat massasukupuutot.

Tutkijat ovat kuitenkin todenneet, että jos Nemesis olisi olemassa, sen rata ei voisi olla läheskään yhtä vakaa kuin on väitetty. Nyt Louisianan yliopiston tutkija John Matese ja hänen kollegansa Daniel Whitmire esittävät, että Auringolla saattaa ollakin aivan toisenlainen seuralainen.

Käytyään läpi komeettahavaintoja yli sadan vuoden ajalta, aina vuodesta 1898 lähtien, he uskovat, että huomattavan osan Maahan näkyvistä komeetoista on tönäissyt sisempään aurinkokuntaan pimeä, kaukainen planeetta.

Nemesiksen pikkusisko

Komeettojen ytimen muodostavat kosmiset lumipallot liikkuvat yleensä Oortin pilvessä lähes valovuoden päässä Auringosta, kunnes jokin ulkopuolinen voima nykäisee niiden kiertoradan sijoiltaan. Whitmiren mukaan tälle on kolme selitystä: Linnunradan jatkuva gravitaatiovoima, ohi kulkeva tähti tai Nemesiksen kaltainen kaukainen taivaankappale.

Matese ja Whitmire kuitenkin uskovat, että Nemesiksen sijaan aurinkokunnan laitamilla piilee Tykhe (Nemesiksen sisar, onnen ja sattuman jumalatar): massaltaan jopa neljä kertaa Jupiteria suurempi planeetta. Heidän mukaansa Linnunradan gravitaatio on vastuussa 80 prosentista Oortin pilvestä tulevista komeetoista. Tykhe selittää loput.

Teoriassa on kuitenkin vielä aukko: Se pätee vain komeettoihin, jotka tulevat pallomaiselta uloimmalta Oortin pilveltä. Sen sijaan litteämmältä, donitsia muistuttavalta sisemmältä pilveltä tulevat komeetat eivät luo tutkijoiden laskelmiin sopivaa kuviota.

Havainto jo tehty?

Jos Tykhe on olemassa, se on niin kaukainen ja kylmä, että sitä on vaikea löytää. Matese kuitenkin uskoo, että Nasan infrapunataajuuksia tarkkaileva WISE-avaruusteleskooppi on saattanut havaita sen.

Avaruusteleskoopin alkuperäinen tehtävä päättyi lokakuussa, ja tutkijat analysoivat parhaillaan sen keräämää dataa. Jos WISE ei ole löytänyt todisteita Tykhestä, voidaan joutua odottamaan vuosia, ennen kuin toiset teleskoopit vahvistavat tai kieltävät sen olemassaolon.
Lähteet: Space.com, Wired.com "

Lainattua spekulaatiota:

- "PLANEETTA X on mystinen. Siitä ei ole saatu kunnon kuvia tavanomaisin menetelmin. IRAS-satelliitti (Infrared Astronomical Satellite) sai siitä ei-tavanomaisen kuvan 1982, ja siitä kerrottiin Washington Postissa sekä New York Time-lehdissä. Planeetta X:n ominaisuuksiin kuulunee se, että se on kylmä.

Sen ympärillä kiertelee ”kuita” ja sen perässä lienee pitkä pyrstö, joka on syntynyt ”avaruusrojun” liittyessä sen vanaveteen.

- PLANEETTA X on tiedemiesten laskelmien mukaan 3 – 5 kertaa suurempi kuin maapallo (arviot vaihtelevat) ja sen massa satakertainen maan massaan verraten. Sillä on erittäin voimakas elektromagneettinen sydän, joka saa aikaan häiriöitä toisissa taivaankappaleissa tullessaan niitä lähelle. Juuri tämä ominaisuus antoi virikkeitä sen etsimiseksi ja havaitsemiseksi.

- Sen liikkuminen avaruudessa pitkällä ellipsinmuotoisella kiertoradallaan vaihtelee, välistä kiihtyen, välillä hidastuen. Siksi ajankohdan määrittäminen, milloin se saapuu aurinkokuntaamme on ongelmallinen ja on aiheuttanut virhelaskelmia. Sen pitäisi tulla eteläisen pallonpuoliskon puolelta, väärältä puolelta, koska avaruuden havaintoasemat ovat pääosin pohjoisella puoliskolla.

Tämä lienee yksi syy siihen, ettei siitä ole saatu tavanomaisia kuvia, tai jos on, niitä ei ole annettu julkisuuteen, kuten jotkut epäilevät. Se ei laskelmien mukaan törmää maapalloon, vaan leikkaa sen kiertoradan, mutta se on tarpeeksi paha aiheuttamaan ongelmia ilmankin.

- ENSIMMÄISET havainnot tuntemattoman taivaankappaleen olemassaolosta saatiin laskennallisesti Neptunuksen Uranuksen kiertoradoissa havaituista häiriöistä. Vei aikansa, ennen kuin alettiin puhua planeetasta.

? Asiaa käsittelevän pastori F M Rileyn laatiman kirjoituksen mukaan planeetta X, eli kymmenes planeetta, löydettiin 1982.
Hänen kirjoituksensa tuntuu ainakin maallikon silmin asialliselta, joskin hän ”syyllistyy ennustamaan” sen tuloa maapallon vaikutuspiiriin ja esittää aika-arvioita, jotka ovat osoittautuneet täysin virheellisiksi.

RILEY kertoo aluksi, että sumerilaiset kirjoittivat muistiin tällaisen vieraan kappaleen vierailusta ja esittivät nuolenpääkirjoituksissaan, jotka on pystytty tulkitsemaan. Sumerilaiset antoivat planeetalle nimen ”Nibiru”, risteävä planeetta. He katsoivat, että se oli 12. planeetta, koska heidän arvionsa mukaan myös kuu ja aurinko olivat planeettoja.

- Ensimmäisenä huomiona on todettava, että vakavasti otettavia uusia havaintoja on yllättävän vähän käytettävissä. Tämä johtunee osaltaan siitä, Nasa kielsi Nibirusta otettujen kuvien ja tietojenkin julkistamisen 1983 sen saaman laajan kiinnostuksen vuoksi. Tarkoituksena lienee ollut välttää paniikin leviäminen kansa pariin, mutta tämä on aiheuttanut kaikenlaisten huhujen ja runsaiden ”tieteellisiksi” väitettyjen kirjoitusten leviämisen web-sivujen välityksellä.

- ?? ERÄS WEB-SIVU esittelee varoitusten ja valmistautumiskehotusten tueksi aikamääriä, joista voitaneen mainita muutamia: Nibirun pitäisi jo nyt näkyä paljaalla silmällä eteläisellä pallonpuoliskolla, ja vuoden 2009 toukokuun 15. päivä laajemmalla alueella.

- ? Toukokuussa 2011 Nibirun pitäisi näkyä kaikille ilman apuvälineitä. Jos Nibiru kulkee odotusten mukaan, se tulisi aiheuttamaan suuria ongelmia maassa toukokuun tienoilla 2011, mutta pahimmillaan sen vaikutukset olisivat helmikuussa 2013. Joulukuussa 2014 se poistuisi maan läheisyydestä tämän arvion mukaan.

- On huhuja, että NASA olisi vahvistanut tämän ja laskenut, että tapahtuisi magneettikenttien muutoksia ja maanjäristyksiä.

- ? Itse NASA on tätä Nibirua seurannut jo vuodesta 1981, Neptunuksen ja Uranuksen ratojen häiriintyessä (=tästä pieni lehtiuutinen 1982). Nibiru on nyt havaittavissa Antarktiksella. Nasa on perustanut teleskooppi aseman seuraamaan Nibirua!"

- Muiden muassa Venäjä valmistautuu rakentamalla kovalla kiireellä 5 000 maanalaista bunkkeria Moskovaan. Aikataulu ? Ennen vuoden 2012 loppua.

http://www.youtube.com/watch?v=5OADS8rMYJU
http://forumserver.twoplustwo.com/41/politics/russ...

Vieras (nimimerkki)

Tässä avaruusuutinen eiliseltä, 16.1.2011:

Suuri pyrstötähti voi olla tulossa - ennätysmäärä pieniä komeettoja SOHOn kuvissa
http://www.avaruus.fi/uutiset/aurinko-planeetat-ja...

"SOHO-aurinko-observatorio havaitsi joulukuussa ennätysmäärän Auringon lähelle tulevia pyrstötähtiä. Vain 10 päivän aikana peräti 25 pientä komeettaa syöksyi Aurinkoon luotaimen näkökentässä.

Tilasto on täysin ennennäkemätön SOHOlle. Nasan mukaan ilmiötä voi luonnehtia jopa komeettamyrskyksi."

"Kehitys saattaa ennustaa ison komeetan saapumista sisempään aurinkokuntaan. Mikäli ennuste osoittautuu oikeaksi, mahdollinen uusi suuri pyrstötähti voisi näkyä jopa päivätaivaalla paljain silmin."

Vieras (nimimerkki)

Sori. Sama olikin tuossa edellä.

uurija (nimimerkki)

Väliin pläjäys ulkomaita. Tunisiasta alkanut ilmiö on leviämässä Jordaniaan, Egyptiin...
Tunisian CIA-IMF-Mossad -kaappauksesta ei ole saatavilla oikeaa tietoa mediassa.

1. Valtavirtamedia ei kerro, että Tunisia on taloudelliselta ja sivistykselliseltä kehitykseltään huikeasti edellä kaikkia vertailumaita.
Myöskään Puolan IMF-vallankaappauksen yhteydessä keväällä ei kerrottu, että Puolan talous oli voitollinen, ainoana Euroopan valtiona.

2. Tunisian vallankaappaus yritetään esittää köyhien, pitkään tyytymättömien ja nälkäisten kansalaisten rynnäköksi rikkaita vastaan.

YLE 1:llä tänä aamuna oli haastattelijalla e.m. valtavirtamedian nuotit ujutettuna kysymyksiin.
Silti, haastatellun tunisialaissuomalaisen vastaukset eivät sopineet median antamaan kuvaan.

3. Tunisialaishaastateltava mm. sanoi: "levottomuudet puhkesivat täytenä yllätyksenä kansalaisille".

Kansa ei tiennyt levottomuuksien alkamisesta ennenkuin tarkka-ampujat ja vieraat, naamioituneet sotilaat tulittivat väestöä katoilta ja takseista.

On käynnissä tyypillinen IMF-attentaatti (Chile taisi olla ensimmäinen), jota oltiin valmisteltu maan pienen eliitin kanssa.

4. Tunisian kaduilla kuvatut siviili-"mielenosoittajat" näyttävät naamioituneilta, (kaikilla samanlaiset huomioliivit) hyvin ruokituilta, lihaksikkailta, millin koneella parturoiduilta sotilailta.
Lisäksi heiltä löytyy saksalaisia ja ruotsalaisia (väärennettyjä) passeja. Ruotsalaisista kertoo SVT-Aktuellt 16.1.2011.
Suosittu selitys sille, että kahdelta sotilaalta näyttävältä "aktivistilta" löytyi Ruotsin passi, on "ei tiedetä, miten se on mahdollista".

5. Tunisian oma armeija, kansan kunnioittaman uudistajan Habib Bourguiban aikanaan synnyttämä ja tämän hyvinvointi- ja uudistusaatteille yhä uskollinen, poistui Tunisiasta 13.1.2011. Miksi?
Koska tiedetään, että armeija varauksetta suojelisi kansalaisia.
Sen sanoi myös Ylellä aamulla haastateltu tunisialaismies, vaikka ohjelmassa ei kerrottu että armeija oli lähetetty maasta jo ulos...

http://aangirfan.blogspot.com

"Who were the mysterious snipers on rooftops who shot civilians and helped stir up discontent?

On 16 January 2011, it was reported that Tunisia TV said four people had been arrested with German passports

"Tunisian police arrested four people carrying German passports over a shooting incident near the headquarters of an opposition party in the capital on Sunday, state television said, quoting a security source.

And, Gunmen held in Tunis had Swedish passports: police

"Two gunmen who fired shots outside the headquarters of Tunisia's PDP opposition party in the center of the capital on Sunday had Swedish passports, Tunisian police said...

"Earlier an opposition party statement said police and military stopped a carload of armed men, who it described as foreigners, after which shots were fired...

"The gunmen were driving two taxis with their weapons hidden inside camera bags, he said."

NATO special forces?

Israelis with stolen passports?

According to press reports A group of 20 Israelis were evacuated from Tunisia.

"A group of 20 Israelis was evacuated Saturday evening from Tunisia...

"This complicated mission was orchestrated by a number of Israeli authorities, including the foreign ministry.

"The tourists were first transferred ... to Germany and from there to Tel Aviv...

"In 2000, Tunisia decided to sever its relations and to close the Tunisian interest office in Tel Aviv and the Israeli Interest Office in Tunis...

"Netanyahu said the unrest in Tunisia illustrates the widespread instability plaguing the region and shows why Israel must be cautious as it pursues peace with the Palestinians."

When there were riots in Jakarta in May 1998, the military were mysteriously absent.

It is believed that the key general, Prabowo, was close to the CIA and Pentagon.

In Tunisia, the army were mysteriously absent for much of the time.

On 13 January 2011, the army withdrew from Tunis.

4. Who is next?

The CIA-Mossad-NATO reportedly wants to split up Egypt, with the Christian Copts having their own country in Upper Egypt.

Breaking News : A shooting in Minya , Upper Egypt

In Upper Egypt, a gunman opened fire on a train at Samalut.

Al Masry Al Youm reported that one person was killed and 5 were injured in what the newspaper described as a random shooting.

Al Masry Al Youm has published a list with the victims names and they are all Christians.

The gunman escaped after the shooting.

Samalut has a very large Christian community "the second largest community in Egypt".

AntiDis (nimimerkki)

Mites sitä oikeaa informaatiota voisi olla saatavissakaan näin nopeasti mistään?

Ensin valta järjestetään uusiin käsiin ja sitten palautetaan järjestys maahan.

Aikanaan sitten saamme TV:stä nähdä dokumentin, jossa yritetään kertoa se mitä todella tapahtui.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva
Mirjaleena Isoaho

kiitosta riikalle ja uurijalle

Riikka Söyring (nimimerkki)

uurija,

hyvä että toit tuon tekstin näkösälle.

Yön pimeydessä nimittäin aioin kirjoittaa myös Tunisiasta, Egyptistä, Istaelista ja USAsta sekä muutaman muun maan kuvioista mutta päätin sitten että en sekoita sitä tähän "koosteeseen" vaan otan asian erikseen esiin.

Olisi tullut pi-itkä bloggaus, ja monelle myös varmaan sekaannuttava lukukokemus.

Vaan nythän minun ei tuota tarvinne tehdä kun sinä liitit sen tähän yhteyteen.

Vieras (nimimerkki)

Jos mitä niin alkaa tuntumaan siltä että tämä maa tarvitsee todellisen johtajan. Ja sellaiset viisaat hyvät ihmiset puhaltamassa yhteen hiileen. Minusta meidän ei pitäisi sallia valtapoliitikoiden kukkoilua enää yhtään vaan demokratian keinoin ja kynällä saada aikaan parempi Suomi. Valheet tunnistaa nykyään jo sadan kilometrin päähän ja voi sanoa että niillä on tähtikuviolla varustettu mauton hymy ja ääni sanoo ettei ole vaihtoehtoja.

Suomen kansalla on vaihtoehto, maanpettureilla ei

Vieras (nimimerkki)

Tuo on vaarallinen toive, koska siihen "suuren johtajan" kaipuuseen on taipumus tulla vastaus. Ehkä inhimillistä turvallisuudenkaipuuta, johon toivoisi saavansa isän sylin, kun alkaa totutut asiat kaatua ympäriltä. Älkää hyvät ihmiset antako kohtaloanne jonkun suuren mielikuvaisän haltuun...Jumala on eri juttu...

Riikka Söyring (nimimerkki)

Seppo Hildén,

niinhän se on että etukäteen surtu on kahteen kertaan surtu.

----------------

Financial Times kirjoittaa:
Mohamed El-Erian - Europe is running fast to stand still
The two main proposals to be discussed at Monday's meeting of EU finance ministers would do nothing fundamentally to address the unsustainable stock of debt and its adverse impact on growth, investment and employment. Instead, it would facilitate an even larger and quicker transfer of debt from the private sector to the public sector.
http://link.ft.com/r/LVA6WW/XTQP4E/1BAK7/6VUY6V/6V...

elikä Katainen & co sekä komission vekkuli Rehn ovat siirtämässä lisää maksettavaa immeisille.

Vieras (nimimerkki)

Ennustan, että astronautti Timothy Kopra ei pääse lähiaikana viimeiselle sukkulalennolle avaruuteen, koska hän kaatui polkupyörällä ja ilmeisesti mursi lonkkansa.

vieras (nimimerkki)

Hei Riikka
Oletko alkanut sensuroimaan kommentteja?!!!!

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

vieras,

no en ole alkanut sensuroimaan. Onko siellä taas ollut viivettä esiintulossa?

vieras (nimimerkki)

Ei vaan ilmoitettiin että kommenttini on joutunut roskapostiin.

Vieras (nimimerkki)

Hehe. "Uurijan" ihmeelliset Ruotsin passilla matkustaneet pyssyveikot olivat tunnettu ruotsalainen turistiseurue, joka oli metsästysmatkalla Tunisiassa. Olivat epäonnekseen väärässä paikassa väärään aikaan ja joutuivat poliisin pidättämiksi. Poliisi luuli heitä miliisimiehiksi. Ja kun poliisista on kyse niin ruotsalaisturistit tietysti myös mukiloitiin. Tästä nousi varsinainen haloo ruotsalaismediassa. Ennen pitkää sieltä voi käydä tarkistamassa miten (siinä vaiheessa nimeltä mainitut) turistit kertovat karmeista kokemuksistaan etelänmatkallaan... Tunisia menettänee ainakin ruotsalaisturistit joksikin aikaa... Ruotsin ulkomisteriö ilmoitti suunnilleen samaan syssyyn ettei suosittele tuohon maahan matkustamista. Virallinen suositus joka harvoin annetaan -

uurija (nimimerkki)

Totta. Siellä oli ruotsalaisturisteja, jotka pahoinpideltiin.
Paikalla oli tosiaan tämä aselastissa taksimatkaileva metsästysseurue.
Hämmästyttävää yhteensattumaa, sillä viime sunnuntaina Tunis'in kaupungissa PDP:n eli oppositiopuolueen paikallista päämajaa tulittaneilla kahdella miehellä sattui myös olemaan Ruotsin passit.

Katsoin SVT-Rapportista kyseisen pätkän.

1. Miksi metsästysseuruetta kuljettanut taksi pysähtyi, eikä jatkanut matkaa, vaikka oltiin jo aivan hotellin lähellä?

2. Olot olivat sekavat, kerrotaan. Miksei ruotsalaisseurueella ollut paikallista luotettavaa opasta mukanaan, joka olisi nopeasti estänyt välikohtauksen?

3. Miten ulkopuoliset päällekarkaajat tiesivät, että taksin tavaratilassa oli aseita?

4. Miksei se, että miehet olivat ilmiselvästi Ruotsin kansalaisia, estänyt päällekarkausta?
Ruotsin kansalaisuus ei siis suojellut miehiä, vaikka toisin voisi luulla.
He ilmaisivat olevansa ruotsalaisia, ja seuraus oli, että heitä pidettiin terroristeina.

5. Pahoinpitelijät mainitaan uutisessa paikallisiksi asukkaiksi. He näyttävät pikemminkin ammattisotilailta.

6. Pahoinpitelijöitä varotaan näyttämästä editoidussa uutispätkässä. Tilanne kestää riittävän kauan, että kameran pitelijällä olisi ollut hyvä tilasuus saada heistä lähikuvaa.

Miten ihmeessä videokamera sattui yleensä olemaan paikalla?

Varsinkaan kasvoja ei juuri nähdä mustien suojien/lippalakkien takaa.
Miksi päällekarkaajien henkilöllisyyttä suojellaan, jos he ovat pahoinpitelytilanteessa, kiistatta syyllisiä, ja paikallisia asukkaita?

7. Vaikka ovat paikallisia, jotka sattumalta ovat osuneet ruotsalaisten taksin viereen, päällekarkaajat toimivat kuin väkivallan ammattilaiset.

8. Miksi pahoinpitelijöiden kiinni ottamisesta olla lainkaan kiinnostuneita, eikä liioin heidän henkilöllisyydestään?

SVT:n uutinen:
http://svtplay.se/v/2298356/rapport/17_1_19_30_-_t...

---------------------------

Ruotsalaisturisteista jatkaa tänään myös blogisti aangirfan.
Hän näyttäisi pitävän ruotsalaisturisteja joukkona, joka on narrattu paikalle CIA-operaation kulissiksi:
http://aangirfan.blogspot.com

"A party of Swedish 'tourists' has been attacked after being caught up in the ongoing violence in Tunisia.

They were in the country 'on a hunting holiday' - with weapons in the back of their vehicle. (Swedish tourists attacked in Tunisia unrest)

Remember the Gunmen held in Tunis had Swedish passports: police

"Two gunmen who fired shots outside the headquarters of Tunisia's PDP opposition party in the center of the capital on Sunday had Swedish passports, Tunisian police said..."

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Ne takaluukussa olleet aseet oli piilotettu kameralaukkuihin joidenkin lehtitietojen mukaan niin että aika metka metsästysseurue.

MasaMainio (nimimerkki)

Riikka, olen tässä tovi sitten tajunnut että se kultakantaan siirtyminen saattaa olla lähempänä kuin aiemmin uskoinkaan, miksi meiltä muuten yritetään kerätä kaikki kulta pois? Olette kaikki varmasti nähneet näitä "muuta romukultasi rahaksi"-mainoksia? Oletko perehtynyt näihin kultaa ostaviin yrityksiin ja niiden omistussuhteisiin?

vieras (nimimerkki)

Kulta ja kiinteä omaisuus on kullan arvoista, GOLDEN RULE, those who have gold rules.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Vieras,

"Mielenkiintoinen tieto. Jotkut sitä ovat kuitenkin saaneet aikanaan ihan kotiinkuljetetuksi harkkoina. Ulkomailta ehkä saa ostaa?"

olisiko tästä apua? http://www.tavex.fi/index.php?main=446

Muistelen, että ainakin Kiinassa pidätettiin amerikkalaisia jotka yrittivät ujuttaa väärennettyä kultaa maahan ja aitoa pois.

Voi olla, että kullan tuonnista ja viennistä on tullisäädösksiä eli paljonko saa kuljettaa tmv.
Koruista tuskin sentään.

uurija (nimimerkki)

Kullan keräämisestä kiinnostuneita ovat amatöörit, jotka eivät vielä tiedä, että kultaa tosiaan väärennetään helposti ja paljon. Mihinkään tai kehenkään ei keruukaupoissa voi luottaa.

Vieras (nimimerkki)

Vai niin. Suositteletko sitten, että jättää ostamatta kultaa, jos on amatööri?

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

MasaMainio,

en ole perehtynyt ammattilaisen lailla kulta-asioihin mutta Tavex ja muut vastaavat sivustot ovat.

Sama kullan oston himo näkyy vaivaavan joka maassa.

Itse ajattelen, että konkreettisella (kulta, hopea, vilja, siemenet, ruoka, maatilkku jne) on konkreettista arvoa, toisin kuin vaihdonväline digirahalla. Sen huomaa, kun katsoo esim. valuuttojen kursseja ja vertaa niitä niiden ostovoimaan vaikka viljapörssissä.

Taannoin käänsin juttua ihmisistä, jotka olivat yrittäneet kuukausitolkulla saada hopeansa (ja kultansa) kotiin, itselleen, pankeista. Artikkelin mukaan pieniä määriä, noin 50 000-500 000 dollarin arvosta.

Eivät saa. Johtopäätös: kultaa/hopeaa ei ole.

Suurin osa markkinoilla/pörssissä myytyä arvometallia on vain digimetallia, sitä ei ole olemassakaan.

Jos ostat, vie se kotiin ja piilota, luulen ma.

Vieras (nimimerkki)

Mielenkiintoinen tieto. Jotkut sitä ovat kuitenkin saaneet aikanaan ihan kotiinkuljetetuksi harkkoina. Ulkomailta ehkä saa ostaa?

vieras (nimimerkki)

Laitoin joku hetki sitten uurijalle kommenttia just tästä + viittasin joihinkin muihin kummallisuuksiin viitaten kansannousuihin. Kai se echelon sitten nappasi jotkut sanat koska tuli ilmoitus että kommenttini meni roskapostiin. Kovin on valtioneuvoston autonkuljettajilla rankkaa kun täytyy itsensä hävittää.

ei kirjautunut (nimimerkki)
ei kirjautunut (nimimerkki)

Former FBI Chief Ted Genderson Says Chemtrail Death Dumps MUST Be Stopped!
http://www.youtube.com/watch?v=gR6KVYJ73AU&feature...!

Riikka Söyring (nimimerkki)

Financial Times kirjoittaa:

China has lent more money to other developing countries over the past two years than the World Bank, a stark indication of the scale of Beijing’s economic reach and its drive to secure natural resources.

------------

China Development Bank and China Export-Import Bank signed loans of at least $110 billion to other developing country governments and companies in 2009 and 2010, according to Financial Times research. The equivalent arms of the World Bank made loan commitments of $100.3 billion from mid-2008 to mid-2010, itself a record amount of lending in response to the financial crisis.

The volume of overseas loans by the two banks indicates how Beijing is forging new patterns of China-led globalization, as part of a broader push to scale back its economic dependency on western export markets.

The financial crisis allowed Beijing to push the commercial interests of its energy companies by offering loans to producer countries at a time when financing was hard to come by.

The agreements include large loan-for-oil deals with Russia, Venezuela and Brazil, as well as loans for an Indian company to buy power equipment and for infrastructure projects in Ghana and railways in Argentina.

The World Bank has been trying to find ways to co-operate with Beijing to avoid escalating competition over loan deals. China itself has been one of the biggest recipients of World Bank loans in the past. “One of the topics I have been discussing with the Chinese authorities is how we can work with them to share our mutual experience to support other developing countries, whether in south-east Asia or Africa,” Robert Zoellick, World Bank president, said on a visit to China last year.

CDB and EximBank provide more preferential terms than the World Bank and other lenders for certain deals that are strongly supported by Beijing, but offer terms that are closer to international standards for less politically sensitive deals. They also tend to impose less onerous transparency conditions.

CDB and China EximBank do not publish figures for overseas loans. They declined to comment. The World Bank said it was working closely with China and welcomed “an important and growing partnership”.

The statistics were collected by examining public announcements by the banks, the borrowers or the Chinese government.

An adviser to CDB said the volume of lending suggested by public statements understated the real level of the bank’s new loan commitments to developing countries.

The World Bank figures are for the International Bank of Reconstruction and Development, the bank’s main lending arm, and the International Finance Corporation, which lends to the private sector. They do not include the International Development Association, which makes grants and low-interest loans. China also gives financial aid to other developing countries, but provides little detail.

Beijing has also used offshore lending by CDB and EximBank, which have a mandate to further the interests of the Communist Party and the Chinese state, to accelerate its goal of making its currency more international. For example, half of the $20 billion loan it extended to Venezuela was denominated in renminbi and intended for purchases of Chinese goods and equipment. In other cases, the foreign currency in the loans has come directly from China’s foreign exchange reserves.

jne

Minä vaan (nimimerkki)

Jos maailmantalous lähtisi nousuun, kuten useimmat talousmiehet ja monet kansalaisetkin toivoisivat, niin se olisi maailmanlaajuinen katastrofi. Maapallo ei kestä enää kymmenen vuoden nousuputkea ja siitä seuraavaa luonnonvarojen tuhlausta ja saasteiden lisääntymistä.

Valitettavasti vain kriisi saa ihmiset järkiinsä. Näin ollen Riikan ennustukset olisi hyvä toteutua, ainakin osa niistä, vaikka se ei lyhyellä aikavälillä näyttäisikään hyvältä niin pitkässä juoksussa kylläkin.

Vieras (nimimerkki)

Tilanne näyttää tältä:

Joko eliitti tietää, että 2012 on tulossa jonkinlainen luonnonkatastrofi, Pole Shift, Nibiru, Supervulcano, Asteroidi, ihmisten tietoisuus lisääntyy esim. rahajärjestelmistä (Ponzi) niin paljon että kapina on väistämätn tms... ja sen takia länsimaiden talousrakenteet on ajettu hallitusti alas.

Toinen vaihtoehto on että 2012 muutos on pankkiirien itsensä ajama, ja he aiheuettavat toimillaan sen. Joka tapauksessa joko pankkiirit reagoivat tulevaan, tai aiheuttavat sitä.

Niin tai näin, jokaisen on itse huolehdittava itsestään, valtio on jo menetetty.

thepassiveattack (nimimerkki)

Asioita joista tulisi 2011 keskustella julkisesti:
1.
Ruotsin "terrori"- isku, joulun alla.(terrori saapui pohjolaan)
Syyt ja seuraukset.
2.
Lintu- ja kala massa-kuolemat.
Syyt ja seuraukset.
3.
Environmental modification/HAARP/Chemtrails/Forced aerosol
Meillä ja muualla.
4.
Poliittiset Salamurhat.
Meillä ja muualla.
5.
Vallankaappaukset/tekaistut vallankumoukset.
Meillä ja muualla.
Syyt ja seuraukset.
6.
Eurosta luopuminen epäonnistuneen koeajan jälkeen.
7.
Vaihtoehtoiset energiamuodot käyttöön.
8.
Talouskasvusta luopuminen.
9.
Globaalien sotarikollisten vanginta ja tuomitseminen.
10.
Aseiden valmistamisen ja myynnin totaali-kielto.

Vieras (nimimerkki)

Suosittu lääkäri ja blogisti Antti Heikkilä on usein maininnut, ettei aio asettua ehdolle ediuskuntavaaleissa. Blogin kommentoijat ovat sitä usein ehdottaneet.
Heikkilä on aiemmin blogillaan kertonut pitävänsä kokoomuksen Jan Vapaavuorta kannattamisen arvoisena.
Nyt hän nostaa esiin toisen kokoomusnimen, toimittaja Petri Sarvamaan.
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=221

Kotimaisen Zeitgeist-version, vielä tekeillä olevan Ajan Henki -elokuvan trailerin lopussa näkyy Antti Heikkilän nimi eräänä mukana olijoista.
Linkki traileriin löytyy sivustolta Paljastetaan rahan valhe.
http://www.facebook.com/group.php?gid=272097931075...

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Tänään Tunisia, mikä huomenna?
Tunisiassa on meneillään Jasmiini-vallankumous. Miksi?
Riikka Söyring
-----------------------------------------------
Tunisian presidentti Ben Ali on tehnyt paljon rakentaakseen kestävän talouden ja oikeudenmukaisen maan. Elinolosuhteet ovat yhtä korkeat kuin sellaisissa öljyntuottajamaissa kuin Libya.

Presidentin muodostamat, mikrolainoja antavat erityisrahastot ovat tehneet ihmeitä köyhyyden poistamisessa ja työpaikkojen luomisessa 1990-luvulta alkaen. Köyhiä koko maassa on vain 4% väestöstä, vähemmän kuin Yhdysvaltain ja Britannian 15% väestöstä. YK on adoptoinut Tunisian "solidariteetti-ohjelman" omaksi malliohjelmakseen. Suomessa köyhiä on noin 1/5 osa väestöstä.

Presidentin johdolla ala-arvoisia asumuksia purettiin, ja tilalle rakennettiin kunnollisia, vesijohdoilla, sähköllä ja aurinko-energialla varustettuja asumuksia. Teitä ja kouluja rakennettiin, että erityisesti tytöillä olisi pääsy kouluun. Myös presidentin vaimo, Leila ben Ali, on tehnyt valtavasti työtä edistääkseen naisten, vammaisten, lasten ja köyhien asemaa sekä terveydenhuoltoa.

Christopher Hitchens kertoo Vanity Fair-lehdessä : "Vuosien 2006-7 World Economic Forum Global Competitiveness Report,jossa vertaillaan maailman maiden kilpailukykyä, Tunisia oli Afrikan nro 1 taloudellisessa kilpailukyvyssä ohittaen jopa kolme Euroopan valtiota -Italian, Kreikan ja Portugalin."

Kotinsa omistavia Tunisiassa on 80 prosenttia väestöstä. Elinajan odotus on Afrikan korkein, 72 vuotta. Yhdeksän kymmenestä
kotitaloudesta saa vettä ja sähköä. Time-lehti arvioikin, että "Tunisia on houkutteleva malli muille kehitysmaille siitä kuinka talouskasvu saadaan nousuun edistämällä koulutusta ja yritys-ystävällistä politiikkaa.´

Maailmanpankki WB ja maiden kilpailukykyä arvioiva raportti mainitsevat eritysisesti myös, että Tunisialla on vakaa hallitus ja erittäin matala
korruptioaste. Väestö on koulutettua -koulutus on ilmaista ja kuuluu oppivelvollisuuteen. Noin 34% lukiolaisista jatkaa yliopistoon. Afrikassa.

Tunisia on ensimmäinen afrikkalainen valtio, joka on hyväksytty Euroopan Unionin liittolaisjäseneksi. Tunisian lainsäädäntö turvaa ensimmäisenä maailmassa naisten asemaa. Moniavioisuus on kielletty, ja burkhaa tai huntuja ei juuri nähdä. Yli 40% tuomareista ja lakimiehistä on naisia.

Miksi siis saamme 12.tammikuuta 2011 kuulla tunisialaisten kapinoivan diktatoorista hallitusta vastaan ja presidentin poistuneen maasta?

Uutisointi tosin oli hieman ennenaikaista (12.1 2011), presidentti poistui maasta vasta myöhemmin (14.1 2011). Samantapainen sattuma kuin WTC-tornien terrori-iskun yhteydessä, jossa BBC-Newsin toimittaja kuvailee WTC-tornien sortumista ja terroriestien hyökkäystä: yksi sortuneiksi mainituista torneista -korttelin päässä sijaitseva torni nro 7 johon ei osunut mikään- näkyy taustalla yhä pystyssä ja alkaa romahtaa vasta hetken kuluttua, kun sen on jo kerrottu sortuneen.

Armeija poistui jostain tuntemattomasta syystä maasta 13.1 2011.

Mahdollisesti se oli määrätty komentoportaasta tekemään niin, koska miehistön tiedettiin olevan uskollista presidentti Ben Alille ja puolustavan kansaa "mellakoitsijoilta". Aivan sama kuvio siis kuin Jakartan mellakoissa vuoden 1998 toukokuussa.

Samoin on tiedotettu presidentin vaimon Leila ben Alin vieneen mukanaan tonneittain kultaa. Pankki, josta kullan väitetään kadonneen sekä Tunisian keskuspankki kiistävät väitteen.

Tunisian Lontoon lähettiläs Hatem Atallah sanoo Sky News´in haastattelussa: -Hallitus hyväksyy mielenosoitukset mutta väkivalta on selvästi järjestettyä. -Miksi opiskelijat haluaisivat tuhota toimistoja, pankkeja ja tavarataloja? kysyy Atallah. -Eivät nämä ole mitään opiskelijoita. Ne ovat organisoituja joukkoja, jotka käyttävät opiskelijoita suojaverhonaan.

Organisoidut joukot tarkoittavat yleensä diplomaattikielessä CIA:ta ja sen yhteistyökumppaneita.

Tukeeko mikään tähän asti saatu tieto ajatusta CIA:n osuudesta?

Tunisialaiset itse ovat raportoineet joukoista, jotka "kiertelevät naapurustossa sytyttäen taloja tuleen sekä hyökäten väestön ja omaisuuden kimppuun." Silminnäkijät kuvailevat hyökkääjiä naamioituneiksi erikoisjoukoiksi ja ulkomaalaisiksi.

Silminnäkijät puhuvat myös lihaksikkaista, treenatuista, sänkitukkaisista hyökkääjistä. Se ei kuulosta nälkiintyneen, köyhän väestöosan edustajalta. Hyökkääjät ovat myös ajaneet autoilla kovaa vauhtia läpi kaupungin ja ammuskelleet siviilejä.

Lisäksi keskiluokkaisissa ja työtätekevän väestön kaupunginosissa asukkaat itse ovat yrittäneet puolustautua hyökkääjiä ja ryöstelyä vastaan.

"Ben Ali ...hän antoi meille turvallisuutta. Nyt kun hän on mennyt, katsokaa tätä tuhoa ja hävitystä" sanoo Mohamed, kuljetustyöntekijä katsellessaan ryöstettyjä ja poltettuja kauppoja.

Tammikuun 16. päivä pidätettiin ryhmä aseistettuja, treenattuja miehiä, joilla oli varastetut tai väärennetyt saksalaiset ja ruotsalaiset passit, kertoo Tunisian poliisi. On mahdollista, että miehet ovat israelilaisia.

CIA:n ja Mossadin osuuteen uskovien arviota puoltaa myös se, että kaikki tähän astiset väri-, puu-, kukka- ja muut vallankumoukset ovat osoittautuneet CIA:n aloittamiksi ja organisoimiksi: Ukrainan Oranssi-vallankumous, Romania 1989, Gruusian (Georgia) Ruusu-vallankumous, Libanonin Seetri-vallankumous, Iranin Twitter-vallankumous, Kirgisian tulppaanivallankumous...

On esitetty myös, että CIA:n syyttäminen taustavoimaksi tapahtuu vain Venäjän ja Teheranin taholta. Oli asia niin tai näin, tosiasiaksi jää, että pienet valtiot ovat omatta syyttään joutuneet muutaman valtion pelinappuloiksi geopolitiikan pelilaudoilla.

Yhteenkään "vapautettuun" maahan vapaakauppa ei ole tuonut vakautta, vapautta tai demokratiaa. Päinvastoin ovat tuloerot kasvaneet, väestön osa on kurjistunut ja maan raaka-ainevarat ovat siirtyneet ulkomaalaisomistukseen lähinnä poltetun maan taktiikasta muistuttaen.

Kuinka vallankumous tehdään?

- Kansainvälinen valuuttarahasto IMF auttaa taloudellisen epäjärjestyksen ja tyytymättömyyden luomisessa, samoin sellaiset internetyhteisöt kuin Facebook, Twitter, Google, Wikileaks jne. Google solmikin hiljattain sopimuksen NSA:n kanssa.
- piilotetaan se tosiasia, että maalla -tässä tapauksessa Tunisialla- meni ihan hyvin; korostetaan korruptiota
- Järjestetään muutama protesti; poliisi ampuu -tai ampuminen pannaan poliisin syyksi- muutaman mielenosoittajan ja sivullisen
- Armeija alkaa palauttaa yhteiskuntarauhaa, valta siirtyy "uudelle" hallitukselle. Tunisiassa vallan sai erittäin NATO-myönteinen
= Ovi on auki amerikkalaisille sijoittajille ja investointipankeille

Mitä siitä seuraa ?

- eurooppalaisten investointien määrä putoaa
- turismi Euroopasta vähenee
- työttömyys ja köyhyys lisääntyvät
- uusi hallitus tekee hallitusta valtaan auttaneiden "ystävien" kanssa ystäville edullisia liikesopimuksia
- Tunisia on hallituksen vaihdon takia globalisaation armoilla
- Tunisian odotetaan toimivan USAn ja NATOn liittolaisena sekä antavan rakentaa tukikohtia alueilleen

Miksi CIA ja Yhdysvallat tällaista tekisivät?

Syitä on monia. Tarkastellaan tässä vain muutamaa ilmeisintä.
Yhdysvalloissa on vahva pro-Israel liike, joka ei ole muslimien suosija. Käyttämällä vallankumouksissa apuna muslimiväestöä ja Moslem Brotherhood-järjestöä, saavutetaan monta tavoitetta.

Muslimit leimataan rauhanhäiritsijöiksi, muslimiväestön asema ei parane; tyytymättömyys väestössä säilyy mutta myös Israel hyötyy voidessaan osoittaa muslimit kiihkoileviksi sekopäiksi, jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan itse.

Fundamentalistimuslimit ovat uskonsa kautta helposti kontrolloitavissa. Kiihottamalla muslimiväestöä luodaan samalla levottomuutta naapurimaiden muslimväestössä, mikä aiheuttaa poliittista epävakaisuutta ja helpottaa tulevia, suunnitteilla olevia vallanvaihdoksia.
Kannattaa muistaa, että muslimimaissa istutaan USAn ja Euroopan tarvitsemien öljytynnyrien päällä. Muslimien ystäviksi tekeytyneillä on etulyöntiasema kaupanteossa. Jihad on se tekosyy, minkä kautta USA pääsee käsiksi öljytynnyreihin.

Tai kuten Institute for Policy Studies joulukuussa 2009 sanoi: "Tunisialaisten -ja Tunisian presidentti Ben Alin- olisi hyvä muistaa, kuinka monta Yhdysvaltain liittolaista eri amerikkalaiset hallitukset ovat vaihtaneet..."

Vuonna 2000 presidentti Ben Ali katkaisi diplomaattisuhteet Israeliin. Vuonna 2009 Tunisia allekirjoitti yhteistyösopimuksen taloudellisesta ja teknologisesta yhteistyöstä Kiinan kanssa. Vuonna 2010 valiteltiin raportissa Transformation: Tunisia että Tunisia säätelee vieläkin liiaksi kauppaansa ja on esteenä kaupan vapauttamiselle.

Hillary Clinton puolestaan varoitti Qatarissa arabijohtajia uudistamaan talouksiaan IMF:n haluamaan suuntaan tai valmistautumaan johtajien vaihdoksiin.

Yhdysvallat haluaa arabimaiden johtoon henkilöitä, jotka tekevät -tai joiden kautta voidaan tehdä haittaa- Kiinalle, Venäjälle ja Iranille esimerkiksi haittaamalla tai estämällä maiden öljykuljetuksia. Somalian merirosvot, joita ei kumma kyllä kansainvälisistä ponnistuksista huolimatta saada kiinni, ilmaantuivat aikanaan sopivasti juurikin reitille, jota kautta Kiinan ja Venäjän öljykuljetukset osin hoidetaan.

CIA: tappolistalla ovat ainakin Jordania, Libya, Jemen, Egypti, Syyria,
Algeria, Saudi-Arabia ja muutama muu maa, mahdollisesti Italia.

Odottakaamme uutisointia: jos jostain valtiosta vuodetaan häkellyttäviä raportteja tai maan hallitusta aletaan demonisoida länsimediassa, on melko varmaa, että maa on valittu kohteeksi. Muistelkaamme vain Ukrainaa ja Gruusiaa. Vaihtamalla hallituksia pienemmissä maissa, Yhdysvallat pyrkii iskemään Kiinaa, Venäjää ja Irania rampauttamalla kauppa sekä heilauttamalla poliittista vakautta naapurimaissa.

Natolle täytyy varmistella "vapautettavia", siltä vaikuttaa.

---------------------------------------
lähteet: (Bin Ali - Al Jazeera English)
Guardian (Tunisia's single-president politics.)
Time http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,1...
Vanity Fair http://www.vanityfair.com/politics/features/2007/0...
Sky News http://news.sky.com/skynews/Home/World-News/Tunisi...
The Daily Beast http://www.thedailybeast.com/blogs-and-stories/200...
Global Voices http://globalvoicesonline.org/2011/01/12/tunisia-w...
Worl Socialist http://www.wsws.org/articles/2011/jan2011/tuni-j13...
African Manager http://www.africanmanager.com/site_eng/detail_arti...
BBC News http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-12209296
Building Africa Today http://buildingafricatoday.blogspot.com/2011/01/ma...
Tunisia https://tunileaks.appspot.com/?p=36001
Tunisia Country Report http://www.bertelsmann-transformation-index.de/bti...
Family Security Matters http://www.familysecuritymatters.org/publications/...
CFR: Is Tunisia next? http://blogs.cfr.org/abrams/2011/01/07/is-tunisia-...
FPIF http://www.fpif.org/blog/immolations_draw_attentio...
Financial Times http://www.ft.com/cms/s/f88ce6f2-209e-11e0-a877-00...
Al Jazeera http://english.aljazeera.net/news/africa/2011/01/2... , http://english.aljazeera.net/indepth/spotlight/tun...
Guardian http://www.guardian.co.uk/world/2011/jan/15/tunisi...
CNN http://edition.cnn.com/2011/WORLD/africa/01/15/tun...
Time http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,1...
ANSAmed http://www.ansamed.info/en/libia/news/ME.XEF52135....
Ikhwanweb http://www.ikhwanweb.com/article.php?id=27703

repe (nimimerkki)

Ukraina on kyllä perinteisesti olut Venäjän etupiiriä. Aika kesyjä ovat USA.n viritykset tai sitten Bushissa oli jotain hyvää verrattuna Obamaan. Jotenkin minusta tuntuu, että ei ollut, vaan Ukrainan kansa ei vain halunnut viimeksi väärennettyjä vaaleja ja meni kaduille. Putinilla oli jo Omon-joukot valmiina tulemaan maahan, mutta kansan aktiivisuus teki sen mahdottomaksi. Nyt Ukraina on lipumassa takaisin Venäjälle. Minusta sionistit ovat selvästi aina vihanneet Ukrainaa ja halunneet Venäjästä ison. Ukrainalaisia on murhattu miljoona j ataas miljoonia ja suureksi osaksi juutalaisten murhaajien toimesta myös. En olisi halukas siirtämään georgialaisiakaan Puutiaisen rautakoron alle, mutta pahalta näyttää. Minusta tässä oli huono esimerkki siis. Onhan siellä varmasti lännen tukemia vapautuslikkeitä, mutta kuinka suurta tuki on ollut? Tietenkin oppositio hakee tukea lännestä ja totta kai sillä on oikeus länsisuhteisiin.

AntiDis (nimimerkki)

Riikka Söyringin kommentti Tunisiasta oli todella mielenkiintoinen. Vallankumouksen syyt ja taustavoimat selviävät varmaankin parhaiten, kun saadaan vastaus kysymykseen, ketkä kaapauksesta hyötyivät?

Kannattaisi tutustua Georgiassa suoritettuun vallankaapaukseen 1991/92, missä syrjäytettiin itsenäistyneen maan laillinen presidentti Zviad Gamsahurdia rikollisryhmien avustuksella suurvaltojen tomiessa takapiruna. Informaatiosodan keinoin demokraattisilla vaaleilla valitusta syrjäytetystä presidentistä anettiin diktatoorinen kuva. Syrjäyttämisen takana olivat sekä USA että Venäjä, kumpikin omista syistään.

Ote internetissä löytyneestä kirjoituksesta:

"Zviad Gamsahurdia johti Georgian itsenäiseksi Neuvostoliitosta ja nousi presidentiksi keväällä 1991. Oppositio nousi kapinaan häntä vastaan vain kahdeksan kuukautta myöhemmin syyttäen häntä itsevaltaisuudesta ja toisinajattelijoiden vainosta.

Gamsahurdia pakeni Tshetsheniaan, ja hänen tilalleen nousi Eduard Shevardnadze. Gamsahurdia palasi Georgiaan syyskuussa 1993 ja aloitti oman vallankaappausyrityksensä. Hänen joukkonsa etenivät vauhdilla, kunnes Shevardnadze kutsui Venäjän apuun ja murskasi kapinan. Uudenvuoden aattona Gamsahurdia sitten löydettiin kuolleena päämajastaan."

Käytännössä Suomi antoi tukensa kaappaajille, koska Suomen lehdistö osallistui yksipuolisen ja väärän tiedon levittämiseen ja Suomi osoitti ymmärrystä entistä KGB-kenraalia ja Neuvostoliiton ex-ulkoministeriä Eduard Shevardnadzea kohtaan.

Myöhemmin sitten epäonnistunut ja korruptoitunut Eduard Shevardnadze syöstiin vallasta pehmeämmin keinoin kuin edeltäjänsä. Manne oli työnsä tehnyt tai jättänyt tekemättä ja sai siksi mennä.

Zviad Gamsahurdia oli kansallismielinen eikä ollut USA:n eikä Venäjän taskussa eikä suostunut tekemään Georgialle epäedullisia sitoumuksia. Eduard Shevardnadze suostui etukäteen USA:n esittämin kaupallisiin vaatimuksiin ennen kuin hänellä oli mitään virallista asemaa Georgiassa. USA ja Venäjä yrittivät myös painostaa presidentti Gamsahurdiaa joihinkin sopimuksiin Venäjän kanssa mm. USA:n georgialaissyntyperäistä asevoimen komentajaa hyväksi käyttäen.

Suomessa totuutta yritti aikanaan tuoda esiin toimittaja Aila Niinimaa, mutta eihän se täällä laajemin tiedotusvälineitä kiinnostanut. Nyt jo edesmennyt toimittaja Niinimaa julkaisi aiheesta myös omakustanteen. Toimittaja Niinimaa vastusti sekä USA:n että Venäjän imperialismia.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

AntiDis,

"Kannattaisi tutustua Georgiassa suoritettuun vallankaapaukseen 1991/92, missä syrjäytettiin itsenäistyneen maan laillinen presidentti Zviad Gamsahurdia rikollisryhmien avustuksella suurvaltojen tomiessa takapiruna."

kuin Afganistan, kuin aika tolkuttoman moni maa.
Yrittävät samaa Venezuelassakin, se on satavarma.

repe (nimimerkki)

Joo. Vaikka Saakashvili onkin Shevardnadzen entinen ministeri ja hänenkaappaukseensa tietysti tarvittiin lännen tuki, niin aika lailla yhteinen satelliitti on kyseessä, kuten härskit jaot antavat ymmärtääja Georgian tappioksi laaditut selvitykset sodasta. Tässä siis on kyse perheriidasta. Ukrainaa ei tainnut kukaan edes juuri "auttaa" lännestä päinvastaisesta propagandasta huolimatta. Shaakasvili on tietysti täysin lännen varassa. Gamsahurdian kaltaista riippumattomuutta ei suvaittu, vaan koska hän ei toiminut USA:n ja Venäjän haluamalla tavalla, hänet suistettin vallasta ja hän pakeni Tshetsheniaan, joka sitten oli myös ystävysten tappolinjalla.

USA ja Venäjä ovat lopulta aika hyviä liittolaisia ja vastakkainasettelua on ehkä liioiteltu. Sheva oli liikaa Putinin eduksi, joten hänet vaihdettiin. Putin yritti tietysti saada kaiken hyödyn irti, kun sai maan hyppysiinsa ja jätti lupaukset lännelle toteuttamatta.

Lännenkin tiedotusvälineet ovat niin valheellisia kaikista Kaukasuksen tapahtumista, että ei ole voinut uskoa juuri mitään siitä, mitä ne milloinkin kirjoittavat. Riippumatta siitä, kuka on vallassa. Ainoa keino selvittää asioita on melkein Niinimaan tapa käydä itse ja tutkia ja solmia kontakteja.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

repe,

minä myös ajattelen toisinaan että kenties Venäjän, Kiinan ja USAn vastakkainasettelu ei ole ihan niin jyrkkää, kuin annetaan ymmärtää.

Toisaalta eri suuntaan vetäviä voimia on monia, joten itsekukin peluri kyllä pyrkii vetämään omaan geoblokkiinsa päin.

Todentotta, vaikea on mediaan uskoa. Eräs ystävä kertoi istuneensa Espanjassa eräässä lintupuistossa -kuten oli tehnyt koko viikon- lukemassa pari päivää vanhaa Kalevaa, jonka kertoman mukaan ko. puisto oli suljettu lintuinfluenssaepidemian takia :D
Hän sitten räpsi kuvia niistä linnuista siellä "suljetussa" puistossa.

Tai toinen esimerkki: minulle tulee s-postiin monenkin lehden headlinet suoraan.
Lehti 1. joka tuli ensin, kirjoitti Gabrielle Giffordin kuolleen ammuskelussa.
Lehti 2. kirjoitti GG:n olevan teholla.

Ihmetytti. Katselin vähän -ööh- ympärilleni netissä. Osoittautui että Reuters oli vähentänyt uutis- ja viikonlopputoimittajien määrää, joten kukaan ei ollut tarkistanut pitikö juttu paikkansa.
Nyt Suomessa taas STT:n jutut tulevat paljolti Reutersilta. Ja ne käännetään lennossa.
Joten...

Toimittajia ei minusta voi syyttää kaikesta. Itse tiedän että taittopäivinä voi tulla pyyntö kirjoittaa vaikkapa kolme juttua ÄKKIÄ! ja vielä prkl vähän nopeammin niinku miksei jo eilen?!
Silloin tulee kirjoitus-, lauserakenne-, lähdeviite- ja ajatusvirheitä väkisinkin. Ristiviitteitä on toivoton tarkistaa sellaisessa tilantessa. Vaikka kuinka yrittäisi olla huolellinen.
Tai pyyntö tulee sellaiseen aikaan, että et voi soittaa esim. mihinkään virastoon tarkistaaksesi tiedon.

Sitten on vielä sellainen juttu -mikä kirjoittajaa erikoisesti kyrsii- että taittovaiheessa juttu saksitaan (mielivaltaisesti, niin ainakin kirjoittajasta tuntuu) lyhyemmäksi jolloin tekstin rytmi katoaa, pahimmassa tapauksessa sisältö muuttuu idioottimaiseksi.
Etkä voi asialle mitään, koska et näe sitä ennen kuin painettuna.
Sen jälkeen kuljetkin kaulukset pystyssä seuraavat kaksi viikkoa :D

Tai päätoimittaja tai uutispäällikkö tai joku vastaava vaihtaa Sinun otsikkosi tilalle Oman (idioottimaisen) otsikkonsa, jolla ei (sinun mielestäsi) ole mitään yhteistä asiasisällön kanssa.

No, en nyt viitsi tilittää enempää kirjoittamisen vaikeuksista.
Yritän kuitenkin itse pitää nuo asiat mielessäni lukiessani muiden kirjoittamia juttuja, etten arvostelisi toimittajapoloisia liian ankarasti.

Se on nääs sitä tuotannon tehostamisen tulosta sekin. Kirosana!
Suoranainen ja tarkoitushakuinen valehtelu mediassa on taas sitten ihan toinen juttu se.

repe (nimimerkki)

Tarkoitin kyllä järjestelmällistä ja ylhäältä käskytettyä valehtelemista Kaukasuksen asioista, joka jatkui suoraan neuvostolaisilta ajoilta Suomen mediassa, mutta maailman mediassa alkoi ennen näkemätön valheellisuus, vaikka onhna sekin aina joka asiassa tietyn silmälasin läpi katsoja, esim. tuolla alueella jo Gorban myötäilijä. Mieleen tulee Tshekkoslovakia, joka oli karsea viritys sotien välillä ja kuinka länsimaiden media teki siitä "Itä-Euroopan ainoan demokratian" ja "pienen demokraattisen maan". Tosiasiassa siellä näännytettiin nälkään yhtä väestönosaa ja koko maa oli nukkesatelliitti ja kauhean kansalliskiihkon omaavan kansanryhmän päällepäsmäröimä, jossa kaikki valta oli todellisuudessa muutamalla napamiehellä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Vieras9,

kiitos. Liitin tuon kuvan bloggaukseen.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Vähän hauskuutta ja hilpeyttä tähän väliin:

Kauppalehti kirjoittaa Suomen oikeuslaitoksen korkeimpien edustajien älähtäneen viime vuoden lopulla julkaistulle maabrändityöryhmän raportille.

Ulkoministeri Alexander Stubb asetti syyskuussa 2008 Suomen maabrändin kehittämiseksi valtuuskunnan, jonka puheenjohtajaksi kutsuttiin Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila.
Valtuuskunnan muita jäseniä ovat johtaja Esko Aho, johtaja Paulina Ahokas, toimitusjohtaja Eija Ailasmaa, toimitusjohtaja Jukka Hienonen, johtaja Jan Hultin, toimitusjohtaja Mika Ihamuotila, professori Laura Kolbe, kirjailija, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen, kansleri Ilkka Niiniluoto, johtaja René Nyberg, kirjeenvaihtaja Helena Petäistö, viestintäkonsultti Kirsi Piha, taiteilija Osmo Rauhala, urheilija Aki Riihilahti, toimitusjohtaja Kai Seikku, osastopäällikkö Petri Tuomi-Nikula, kansliapäällikkö Erkki Virtanen, kätilö, terveydenhoitaja Batulo Essak, toimitusjohtaja Kristiina Helenius, johtava dekaani Helena Hyvönen sekä vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto. Valtuuskunnan asiantuntijajäsenenä on toiminut toimitusjohtaja Marco Mäkinen.

Kauppalehti kertoo, että oikeusvaikuttajien mielestä oikeusvaltion pitäisi hoitaa ensin oma pesä kuntoon ja vasta sitten alkaa rakentaa kuvaa Suomesta maailman ongelmien ratkaisijana. Kauppalehden mukaan korkeimman oikeuden presidentti Pekka Hallberg kysyy, miksi raportissa ei ollut mitään ongelmista, kuten työttömistä ja syrjäytyneistä, ja miksi myös oikeus sivuutettiin?

Hallberg haastoi asianajajat puolustamaan oikeusvaltion arjen toimivuutta. Hänen mielestään oikeus on Suomen todellinen brändi.

KHO saa tukea KKO:lta. Korkeimman oikeuden presidentti Pauline Koskelo kritisoi poliitikkoja tuomiosituimen rahoituksen kymmenien miljoonien eurojen vajeesta.
- Poliittisten päättäjien pitäisi sitoutua järjestelmän ylläpitoon. Brändääjien iloksi sopisi hoitaa tämä kansallinen asia kuntoon, sanoo Koskelo.
Koskelon mielestä ihmiset eivät nykyään saa sellaista oikeusturvaa, joka heille kuuluu.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusi...
loppuraportti http://www.tehtavasuomelle.fi/documents/TS_koko_ra...

----------
Sopii hyvin tähän, kun kikkailusta ja oikeusvaltioista puhutaan ;)

Espoo Calls (nimimerkki)

Joo, Suomalainen Oikeus. Tuleepa mieleen Halla-Aho, ja hänen valtava kansansuosio juuri ennen Eurovaaleja.

No, mitä tekee hallitus ? Ilmoittaa paria päivää enne vaaleja Halla-Ahon rasistisyytteistä, ja oikein valtakunnan oikeuden suulla. Siinä malliesimerkki poliittisesta oikeudenkäynnistä.

Ja mitä sitten kävi ? Jussia ei valittu Persujen Eurovaalilistoille (varma läpimenijä), ja syyttet hylättiin kaikessa hiljaisuudessa...

repe (nimimerkki)

Ja sopivasti ensi vaaleja silmällä pitäen syyttäjä valitti tuomiosta. Aikataulu on selvä. Timo Soini näytti tuossa muuten todellisen karvansa ja tällä sitten tullaan uudelleen siis pienentämään persujen "liian suurta" kannatusta. Onkohan halla-Aho jotnkin tehnyt elämänsä munauksen, kun meni persuihin? Hän olisi tehnyt Muutos2011-liikkeestä uuden mahtitekijän, mikä olisi johtanut persujen tuhoon.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Vieras,
"Ei vaan ilmoitettiin että kommenttini on joutunut roskapostiin."

Ei ole minun tekoja se. Tietäisikö ylläpito?

Sen tiedän, että omat s-postiviestini saattavat joskus mennä suoraan roskapostiin yksityiskirjeenvaihdossa.

Vieteri (nimimerkki)

Ei suoraan tähän aiheeseen... Seurailen mm. tätä blogia vain satunnaisesti, joten en tiedä, oletteko huomanneet tämmöistä. http://www.kerrokantasi.fi./
Aiheena esimerkiksi passien sormenjälkirekisterin käyttö rikostutkinnassa. Ko. keksustelu sulkeutuu tammikuun lopussa ja on ilmestynyt kai tänään. Lyhyt on aika ja heti alkuun monta "kyllä tottakai kaikki saa käyttää sitä rekisteriä eikä siihen mitään ongelmia liity" -vajaajärkisten kommentteja. Vain yksi kommentoijista oli vastaan. Sen sijaan että olisin sinne alkanut kirjoittaa, tuli mieleen käyttää se aika vinkatakseni tänne, mistä tieto ehkä leviäisi useammalle. Kommentteihin voi myös laittaa, jos on kirjoittajan kanssa samaa tai eri mieltä, mutta toiminto ei tuntunut toimivan oikein hyvin tai sitten yhteys oli jotenkin hidas.

Vieras (nimimerkki)

Käsittääkseni tuosta sormenjälkirekisteriasia on muuten edennyt seuraavaksi. 1) Sormenjäljet tulivat pakollisiksi passeissa sen takia, että EU:ssa siirryttiin biometriseen passikäytäntöön (ei siis voinut kieltäytyä Suomessa siitä), 2) Sormenjäljistä ei olisi tarvittu rekisteriä/tietokantaa passien takia. Asiasta käytiin keskustelua mediassa sekä mm. Otakantaa -keskusteluryhmässä (ministeriöiden kansalaisten kuulemispalvelu). Vaikka asiaa vastustettiin monissa kannanotoissa, sormenjäljistä päätettiin tehdä rekisteri. 3) Seuraava askel rekisterin suhteen on laajentaa sen käyttöjä tarkoituksiin, joihin sitä ei alunperin luotu.

Kannattaa huomata, miten prosessi on edennyt. Se tulee toistumaan vielä muidenkin tietojen kohdalla (DNA, biodata jne.)
1) Luodaan rajatulle alueelle koko väestön kattava pakollinen tietojen kokoamiskäytäntö
2) Viedään tiedot, joita pakon nojalla kerätään, tietokantaan/rekisteriin
3) Laajennetaan kerätyn tiedon käyttöjä tarkoituksiin, joita ei voitu nähdä, kun keskusteltiin asiasta vaiheessa 1)

Silloin, kun pakollinen uusi tietojen luovutuskäytäntö alkaa, on ymmärrettävä, että niitä tietoja tullaan käyttämään vuosien varrella moniin sellaisiin tarkoituksiin, joita ei vielä edes nähdä.

Vieras (nimimerkki)

Kannattaa varmaan kertoa mielipiteensä asiasta, mutta olen aika pessimistinen sen suhteen, onko mielipidekyselyllä mitään merkitystä. Viranomaisten visio on ollut selvä alusta alkaen siitä, mitä sormenjäljillä tullaan tekemään ja ennustan, että sen he tulevat viemään läpi olivatpa kansalaiset keskustelussa mitä mieltä hyvänsä. Olisin iloinen, jos muuta tapahtuisi, mutta...

Eräs poliitikoistamme muuten ennusti tämän kehityskaaren ja näki sen vaarat.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/98411-%E2%80%9Dsuo...

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Vieteri,

käväisin siellä esittämässä eriävän mielipiteeni perusteluineen juuri äsken. Hyvä että toit tiedon tuosta sivustosta tänne.

Kommenttini tallentui hyväksyttäväksi. Hyväksyttäväksi, minun mielipiteeni. Niin avointa on kansalaiskeskustelu valtion foorumilla.
Kuka mahtanee siellä päättää, onko mielipiteeni "hyväksyttävä"?

Vieras (nimimerkki)

Näyttää siltä, että Tunisian syrjäytetty presidentti ei lähtenyt tyhjin käsin. Ja oli vieläpä tarpeeksi fiksu ottaakseen kultaa, eikä vessapaperia, jota rahaksi kutsutaan.. Kyllä tuolla määrällä jo tovin porskuttaa.

http://www.zerohedge.com/article/deposed-tunisian-...

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Tunisian keskuspankki sekä pankki josta kullan väitetään kadonneen, kiistävät kullan katoamisen.

Vieras (nimimerkki)

Kuka määrää kansainvälisessä ilmastopolitiikassa?
27.01.2011 - 14:00 - 17:00
http://www.kepa.fi/tapahtumakalenteri/8784

Tule kuulemaan ja keskustelemaan kehitysmaiden roolista ilmastoneuvotteluissa:

* Mitä Cancúnin kokouksessa päätettiin?
* Miten eri kehitysmaat, kuten nousevien talouksien BASIC-ryhmä ja Latinalaisen Amerikan ALBA-maat, näkyvät ilmastoneuvotteluissa?
* "Kehitysmaaryhmä Cancúnissa ja sen jälkeen" - aiheesta alustaa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Antto Vihma

Järjestäjät:
Kehitysyhteistyön palvelukeskus
Paikkakunta:
Helsinki

http://maailma.net/tapahtumat/kuka_maaraa_kansainv...

AntiDis (nimimerkki)

Tunisian tilanteesta:

Olisikohan niin, että osa tunisialaisista oli vain kyllästynyt maansa autoritaariseen johtoon, nuoriso työttömyyteensä sekä erityisesti korruptoituneen johdon lähipiiriin ja mielenosoitusten alettua tilanne pääsi ryöstäytymään valtaa pitäneen presidentin käsistä?

Olevassa tilanteessa vallan ottavat käsiinsä ne tahot, jotka siihen pystyy. Toistaiseksi asiat ovat kuitenkin edenneet perustuslaillisessa järjestyksessä, jos tiedotusvälineisiin on uskominen.

Monet ovat tavallisetkin kansalaiset ovat nyt pyrkineet hyötymään epävakaasta tilanteesta esim. ryöstelemällä kauppoja ja sen jälkeen polttamalla niitä.

Länsimaisten turistien evakuointi mahdollistaa uudelle hallinnolle tarvittaessa kovemmat otteet.

uurija (nimimerkki)

Tunisia saa Irakin tyylisen demokratian.

Tunisian presidentti oli syrjäytettävä, koska hän piti ovea vain kohtuullisesti raollaan globaalille liberalismille.

Tunisian johto ei avannut markkinoitaan tarpeeksi levälleen IMF-CIA-Mossad-USA:n mielestä.

Tunisian eliitti ylläpiti kansalaisille verraten korkeata elintasoa.
Kansalliset ristiriidat hallittiin, islamin asema ei aiheuttanut ongelmia. Naisten koulutus, kotien hyvinvointi, terveydenhoito ja hygienia olivat huippuluokkaa.
Tytöt ja naiset kulkivat ilman huntua jo Habib Bourguiban ajoista.

USA:a ei kiinnosta Tunisian demokratiavaje.
USA:n kiinnostus kansan olojen paranemiseen on yhtä vähäistä kuin Irakiin tuodussa demokratiassa.

USA-johtoista globaalia nukketeatterin omistajaa kiinnostaa hyvinvoivan maan puristaminen siivilän läpi:
velkaannuttaminen ja kanantuotteen sekä varallisuuden imeminen kansainvälisille yrityksille ja pankkioligarkialle.

http://aangirfan.blogspot.com

Tuesday, January 18, 2011
TUNISIA - IRAQ STYLE DEMOCRACY

Tunisia: the new Iraq. George W. Bush talked about 'democracy' taking hold in Iraq and then the region.

On 19 January 2011, the Dutch Foreign Minister Uri Rosenthal is reported as saying that he is "very concerned about the way things are developing in Tunisia."

"The situation is deteriorating rapidly and is becoming more dangerous." (Europeans warn nationals to avoid Tunisia)

"Fidelity and its affiliates helped dozens of Americans and other foreign workers leave the country over the weekend." (Cisco latest firm to suspend Tunisia operations)

In Washington, "Undersecretary for Management Pat Kennedy has approved the authorized departure of dependents from Tunisia." (Tunisia.)

"Men in unmarked cars had been driving around Sousse and shooting random people out of their cars." (RI blogger reporting from center of unrest in Tunisia)

According to Oxford historian Mark Almond (What comes next could be even worse‎):

"President Obama has welcomed the changes in Tunisia...

"The discontent in Tunisia will only increase. Tourism has been for Tunisia what oil is for its neighbours. The mass evacuation of Western holidaymakers is a warning of further economic troubles to come..."

Tourists will not enjoy shootings, riots, bodies in streets... horrific‎

Are NATO security services involved?

Jan. 16 (Tunisian security forces arrest eight foreign nationals) - "The Tunisian army and security forces arrested eight foreign nationals including four Germans, the Tunisian television reported Sunday.

"Tunisian TV showed footage of the men arrested, as well weapons, maps, electronic equipment and identity papers.

"The group was travelling on board three taxis, when they were intercepted.

"They are said to have entered Tunisia on Jan. 9.

"Some of them were wearing military outfits."

Ghannoushi

We should not forget that the CIA has supported Islamists in such countries as Afghanistan, Pakistan, Iran, Iraq and Kosovo. (THE CIA'S MOSLEM FRIENDS, FROM BIN LADEN TO THE MOSLEM BROTHERHOOD.)

Tunisia's Islamists seem to be getting a bit of a boost from the media.

On 18 January 2011, the Guardian has an article by Soumaya Ghannoushi entitled 'Tunisians must dismantle the monster Ben Ali built'

Among the points she makes:

1. The people have to forge a coalition of socialists, Islamists and liberals for real change.

2. "The sense of despair and profound humiliation Arabs felt with the toppling of Saddam's tyrannical regime by the US contrasts sharply with their euphoria at the ousting of Tunisia's dictator."

3. In Tunisia, "the apparatus of repression laid down by Habib Bourguiba, Tunisia's charismatic 'founding father', was fine-tuned by the general who inherited it."

4. The task now facing the Tunisian people - is to build a wide coalition of the forces that can dismantle the legacy of the despotic post-colonial state.

This has been the driving force for the alliance being forged between the Communist Workers' Party, led by Hamma al-Hammami, the charismatic Moncef al-Marzouqi's Congress Party for the Republic, and (Islamist) Ennahda, led by my father Rachid Ghannouchi, along with trade unionists, and civil society activists.

The Tunisian stock market began to fall before the riots began - Bloomberg (Website for this image)..."

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

AntiDis,

moni ainakin tekee vakuutuspetoksia mellakkatilanteissa esim. romuttamalla vanhan autonsa ja hakemalla siitä korvauksia.

Ranskassa tätä -lehtien mukaan- tapahtui kun siellä viimeksi rettelöitiin

repe (nimimerkki)

Tämä on juuri se versio, jota media opettaa. En usko siihen, vaan tyytymättömyyttä käytetään hyväksi. Media valehtelee aina.

Vieras (nimimerkki)

Lainaan tällaista kommenttia toisaalta:

"Aihetta sivuten, nyt tiedemiehille tulee taas vähän pohdittavaa, kuinka selittää uutta katastrofia, joka maailmalla on tapahtunut.

200 lehmää ja satoja valaita on kuollut. Tätä ei taida voida enää laittaa napojen siirtymän piikkiin...

Minusta kelläkään ryhmittymällä ei ole yhtä hyvä mielikuvitus, kuin tiedemiehillä. lol!

Uutinen tässä teille.

http://www.prisonplanet.com/mass-animal-deaths-con... "

Toinen uutinen:

"Irlanti painanut omin päin 51 miljardia euroa ja media vaikenee

Irlantilainen sanomalehti Independent on saanut selville, että Irlannin keskuspankki on luonut 51 miljardia euroa tyhjästä ja jakanut tämän rahan pankeilleen."

http://rahanvalhe.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58602-i...

uurija (nimimerkki)

1. Euroopan keskuspankki (EKP) ja muu globaali pankkioligarkia kieltää kansallisvaltioilta oman rahan painamisen.

2. Kiellon myötä yksityisomistuksessa oleva pankkimonopoli pakottaa demokraattiset kansantaloudet velkaorjuuteen.

3. Tätä on sanottu modernin maailman suurimmaksi ihmisoikeusrikokseksi.

4.Irlannin tempaus syksyllä 2010 luoda omaa rahaa ilman ennakoivaa keskustelua, luvatta, oli tapaus, joka sai EKP:n "harmistumaan". Monet taloudesta kiinnostuneet taas ilahtuivat.

5. EKP tyytyi tiedottamaan, että Irlanti saa jatkaa rahan printtausta, kunhan muistavat "kertoa EKP'lle ensin".

6. Euroopan ja läntisen talousalueen tilanne on siis kriisissä, jossa Suomikin voisi ehkä "tehdä Irlannit", jos pankkileirin korruptoima poliittinen eliittimme ajattelisi kansan parasta.

Kaikki puolueemme kannattavat Suomen kansalaisten säilyttämistä yksityispankkien velkaorjuutuksessa.

Poliittinen korruptoitu eliittimme = Kokoomus, Perussuomalaiset, Keskusta, Demarit, Kristilliset, RKP, Vasemmisto, unohtuiko joku... kaikki puoluetukea nauttivat etabloituneet puolueet.

Vaaleissa ainoa toivomme on äänestää talousdemokratiaa kannattavia pieniä uusia puolueita.

Espoo Calls (nimimerkki)

Muutos 2011, ja kansalle äänestysvalta.

Vieras (nimimerkki)

Mielenkiinnosta erään hälyttävän YouTube-videon pohjalta kävin seuraamaan päivittäin Internet Seismic Serveriä. Ja YouTube-video oli siinä mielessä oikeassa, että tänään esimerkiksi on sellainen päivä, jolloin seismiset mittarit ovat laajalti eri puolilla maailmaa täynnä ns. maanjäristyskäyrää. Ne osoittavat voimakasta seismistä ilmiötä melkein kaikkialla eri puolilla maailmaa. Myös Suomessa. Normaalisti seismiset käyrät ovat melkolailla pelkkää suoraa viivaa eli muistuttavat elokuvista tuttua kuolleen sydänkäyrää.

Katsokaapa itse.
http://aslwww.cr.usgs.gov/Seismic_Data/heli2.shtml

Oskari (nimimerkki)

... paljonkohan "systeemi" mahdollisesti tuollaisia piirturin jälkiä pelotteeksi tuottaa?
toisaaltahan maaäitikin on elävä olemus, joten pitääkö meitä hieman ravistella herätykseen?
pyrkimään luomaan maapalloa paratiisiksi, jossa meillä kaikilla on hyvä olla

uurija (nimimerkki)

Oskarin kanssa tasan samaa mieltä.

Hev--tti.
Yritystä riittää keskustelun ajamisessa sivuraiteelle.
Kuta tärkeämpää asiaa täällä käsitellään, sitä useampi Vieras tööttää väliin näitä jeesuksen tärinöitä.

Pyydän anteeksi kaikilta.
Tiedän käyttäytyväni huonosti ja ohittavani anteeksiantamattomasti Riikan lausuessani julki, etten pr-le jaksa enää lukea näitä "hei kattokaa, maa järisee, hei avaruudesta tulee.... oli juutuubissa, hei!!!!" -kommentteja tällä kunnianarvoisalla poliittisella blogilla, jolla puhutaan taloudesta ja rahajärjestelmästä.

Riikka on varmasti minulle vihainen, koska hän on sivistyneempi ja pitkäpinnaisempi.
Silti, omaa parasta kohti tässä yritetään...

Titaanitotuus (nimimerkki)

Mielenkiintoista. Joku vaikuttaa avaruudesta käsin maapalloon... näitä teorioita on useita...

planeetat suorassa linjassa linnunradan mustan aukon kanssa 21.12.2012
Nibiru
joku muu kosminen tapahtuma.

Toden totta! (nimimerkki)

Oooooo!
Entä sitten.

Vieras (nimimerkki)

Nythän on niin, että Internet Seismic Server on USGS:n ylläpitämä, joka on viranomaisten saitti, eikä mitään YouTube-kamaa sellaisenaan. Kysymys kuuluu, miksi he tuottaisivat dataa, joka saisi seismisen aktiviteetin näyttämään epänormaalilta ympäri maailmaa? Voisivathan he tehdä sen mutta miksi?

Talous ja politiikka ovat tärkeitä asioita, mutta saattaa myös olla, että vuonna 2011 kaaokseen kuuluvat myös luonnonkatastrofit, kuten lisääntyvä seisminen epävakaus ja eläinten massakuolemat.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Ville Iivarisen blogissa on hyvää keskustelua Irlannin rahanpainamisesta.

Me painetaan niska limassa, ne painaa rahaa :D

Tommi Mäkinen

eiku se on vaa kato "väärinkäsitys" ;)

Espoo Calls (nimimerkki)

FBI:n johtaja vahvistaa kemikaalilennot, myös Pohjois-Euroopassa, SUOMESSA !

http://www.youtube.com/watch?v=2KC7y-KgXlQ&feature...!

thepassiveattack (nimimerkki)

espoo calls:
"FBI:n johtaja vahvistaa kemikaalilennot, myös Pohjois-Euroopassa, SUOMESSA !"

http://www.youtube.com/watch?v=2KC7y-KgXlQ&feature...!

------------------------------------------------------------------------
Erittäin Hienoa,että otit asian esiin,
Kannattaa suhtautua tähän aiheeseen äärimmäisen vakavasti.

Titaanitotuus (nimimerkki)

200 kuollutta lehmää Wisconsinissa

http://www.youtube.com/watch?v=UIW-1P04FLs&feature...

7000 kuollutta buffaloa Vietnamissa

http://www.youtube.com/watch?v=DG9yMslgOfc

10 000 antilooppi akuoli Kazachzanissa

http://greatusanews.com/2011/01/news-antelope-lie-...

WTF ? Mitä maailmassa on tapahtumassa ? Pole shift se ei voi olla enään, skalaari-ase (HAARP) tai kemikaaliruiskutukset ?

Vieras (nimimerkki)

Kaikki on yhteydessä kaikkeen. Mitäs jos seismiset häiriöt ja eläinten kuolemat ovat yhteydessä toisiinsa?

Håppsan (nimimerkki)

Päivystävä lehmäosasto on valveilla.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Vieras.

"Kaikki on yhteydessä kaikkeen. Mitäs jos seismiset häiriöt ja eläinten kuolemat ovat yhteydessä toisiinsa?"

jostain syystä tätä selitystä ei tarjota mediassa.

Mutta: palataan aiheeseen eli talousasioihin. Olli Rehn tuossa FT:ssa epäsuorasti myöntää, että viimeisintä talouskriisiä käytetään pakottamaan vastahakoiset jäsenmaat liittovaltioksi.

"New reforms can break Europe’s debt cycle
By Olli Rehn

Published: January 11 2011 23:29 | Last updated: January 11 2011 23:29

Europe’s recovery in the real economy has taken hold and is becoming self-sustaining. But this good news is still offset by the continued crisis in sovereign bond markets. In order to secure the recovery, therefore, uncertainty in the markets must be overcome.

---------- Euroopan reaalitalous on tulossa itseään kantavaksi. Höpöhöpö.
...mutta se ei auta, koska finanssimarkkinat ovat sekaisin, lirissä, pulassa ja sitäpaitsi haluavat lisää digirahaa

Our most pressing priority is to break the vicious circle of unsustainable debt, financial turbulence and sub-optimal growth. Europe needs a comprehensive strategy that restores sustainable public finances through budgetary adjustment, financial repair and growth-enhancing structural reforms. Such a strategy must combine measures at the European Union and national levels.

----------- Vaaditaan yhteistä strategiaa ja rakenneuudistuksia = liittovaltio (jossa Rehnille kiva virka)

Jan-12..The European Commission will present its Annual Growth Survey on Wednesday, as part of this comprehensive response. This kicks off the so-called “European semester”, a new attempt to provide effective prior co-ordination of national and EU economic policies, before governments create their 2012 budgets. This will present a range of bold policies that address the problems in sovereign bond markets.

-------- Uusi yritys tuoda/luoda tehokas YHTEINEN talouspolitiikka.
Ihmetyttää muuten, miksi valtioiden täytyy mukauttaa politiikkaansa sopeutuakseen markkinoiden vaatimuksiin? Kenellä siis on valta? Nämä oli muuten retorisia kysymyksiä ;)

First, each member state must put its own fiscal house in order. This is already happening but there can be no back-sliding.

Greece and Ireland are already engaged in programmes of unprecedented adjustment and structural reform. Since last spring, Greece has demonstrated a remarkable commitment to economic stabilisation – one certain to yield lasting returns.

--------------- Ensin halutaan talouskasvua ja sitten kerrotaan, että täytyy kiristää vyötä. Se ei onnistu velanottoon perustuvassa rahajärjestelmässä

Spain is now also pursuing a broad reform agenda by restructuring its savings banks, taking new fiscal measures and accelerating pension and labour market reforms. Portugal has passed a rigorous budget for 2011 and has also announced bold measures to improve its overall competitiveness.

------ Talous- ja eläke"uudistuksia" = leikkauksia talouskasvun saavuttamiseksi = mahdoton yhtälö. Rahan arvo ei muutu, muu muuttuu. Jousto = palkkojen alennus, etuisuuksien karsiminen

In parallel, we must ensure that the financial support mechanisms put in place last May are fit for purpose. The effective lending capacity of the current European financial stability facility should be reinforced and the scope of its activity widened. Here we need to review all options for the size and scope of our financial backstops – not only for the current ones, but also for the permanent European stability mechanism too.

-------- Vakaustakausrahastolle (EFSF eli suomeksi ERVV) lisää (paljon, mieluummin valtavasti) rahaa kansalaisilta > lisää menoja kansalaisille > ei talouskasvua + väliaiakaisesta vakaustakausrahastosta on rakennettava pysyvä (rasite veronmaksajille)> ei talouskasvua, varallisuuden jakautuminen entistä epätasaisemmin

Second, Europe urgently needs structural reforms that permanently boost our capacity to create jobs, increase productivity and ensure sustainable public debt. By and large, we know what these reforms should be. Delivery is now the name of the game.

-------------- Lisää rakenneuudistuksia. Velasta pyritään tekemään hallittava, sitä ei siis pyritä maksamaan pois vaan se jää kestorasitteeksi

We must make the most of Europe’s single market, especially in the areas of services, energy and intellectual property; make all of our tax and benefit systems more conducive to employment growth; reform the labour markets and pension systems; invest in know­ledge and innovation; and simplify the regulatory environment to help enterprises and to encourage them to grow.

------------- Kaikki yhdenmukaistetaan ja runtataan "yleiseurooppalaiseen" kaavaan veroja myöten huomioimatta maiden erilaisia talouksia saati ihmisiä. Yhdenmukaistamisen/standardoimisen tarkoitus on kehittää luovuutta. Kuvitelkaa sitä! Tässä tulee mieleen ihan se kerta, kun muuan näyttelyssäni kävijä kysyi, miksi en maalaa jotain kivoja maisematauluja esim. postikorttia mallina käyttäen; nehän myykin niin hyvin.
Sellaista luovuutta :D

The national reform programmes that EU member states are preparing will push forward these reforms. But there is insufficient ambition and a lack of urgency in implementation. That needs to change before the programmes are finalised in April.

------------- Kiire yhdenmukaistaa koko Eurooppa liittovaltioksi. Jäsenmaat valmistelevat "uudistusohjelmia" joilla liittovaltioitumista edistetään mutta eivät kyllin nopeasti

Third, repair of the banking sector must be completed to ensure credit reaches the real economy. Another round of bank stress tests will be conducted in the months ahead. We will draw lessons from the 2010 exercise and make these tests even more rigorous. They will also benefit from the new EU architecture of financial supervision, which began this year. The results will guide the necessary restructuring of the banking sector.

--------------- Pankit täytyy pelastaa, lisää pankkien stressitestejä -edellisethän meni niin hyvin ja tuloksetkin olivat uskottavia :D
Kuten huomaamme tästä kriisistä, joka tuli heti sen perään kun stressitesti kertoivat pankkien talouden olevan kunnossa.

Rehn sanoo myös, että testien täytyy olla vielä ankarammat kuin viimeksi.
Miten se tehdään? Viimeksihän pankit tekivät testit itse itselleen. Ehdottaako Rehn, että nyt pankit tarkastaisivat toistensa tilit ristiin?

Uusi EU-arkkitehtuuri talouden valvonnassa = yhteinen talouspolitiikka = liittovaltio
Vuoden 2010 harjoituskierros meni hyvin. Aiommekin käyttää kriisiä liittovaltion pakottamiseen jäsenmaiden kansalaisten kurkusta alas.

Finally, the foundations of EU economic governance must be strengthened to pre-empt crises. The financial crisis hit Europe hard because our fiscal houses were not in order. Good times were not used to stabilise budgets. Macroeconomic imbalances were allowed to accumulate. This is why the EU must conclude fundamental reform of its economic governance by next summer and maintain the high level of ambition of the Commission’s original proposals.

------------- Uskokaa nyt, EU:n yhteinen talouspolitiikka on pakko ("Ei ole vaihtoehtoa"), liittovaltio on pakko saada, juuri niin kuin komissio haluaa.

Looking ahead, 2011 will undoubtedly be challenging for Europe. But it could also be the year that Europe overcame the sovereign debt crisis, lifts its growth potential and reforms its economic governance. This calls for a comprehensive response by the whole EU and for bold fiscal and structural measures in all member states.

-------------- jankutus jatkuu: liittovaltio liittovaltio liittovaltio ei ole vaihtoehtoa ei ole vaihtoehtoa....

The writer is EU commissioner for economic and monetary affairs

-------------- kirjoittaja on EU:n talouskomissaari Olli Rehn

http://www.ft.com/cms/s/0/511bd914-1dce-11e0-badd-...

Vieras (nimimerkki)

Kiitos Riikka tilannekatsauksesta.

Tiiviisti sanoen nyt on päästy siihen, mitä G20, IMF ja planetaariden kontrollin harmaa eminenssi on odottanut. Talouskriisi on riittävän pitkällä siihen, jossa ei ole mitään muuta ratkaisua kuin valtioiden velkaannuttaminen. EU:n tiiviimmällä yhteenliittymällä varmistetaan ilmeisesti se, että kaikki maat sidotaan velkaantumiseen ja haluttuihin velanannon sääntöihin. Myös ne, joilla ei ollut velkaongelmaa aiemmin. Kätevää! Vuonna 2013 ilmeisesti on tulossa vaihe 2 ("uusi taloudellinen maailmanjärjestys"), mitä pitäneenkään sisällään?

Miksi muuten ratkaisut, joihin ei ole vaihtoehtoja näyttävät monesti tulevan niin, että ongelman olemassaolo on pitkään ja sitten tietyllä hetkellä vaihtoehdot loppuvat. Kreikan kriisi tuli tietoon toukokuussa 2010 ja silloin mm. Soininvaara esitti blogikirjoituksessaan, että meillä on edessä useiden EU-maiden pelastaminen ja siitä syntyy se varsinainen ongelma. Kuten on käynyt.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Vieras,

sanopa muuta. Nimenomaan EU-maiden "yhteistyön tiivistämisellä" kaikki maat sidotaan velanottoon, ja sitten "ratkaisuksi" tarjotaan YK:n alaisen, yksityisesti omistetun IMF:n SDR (Special Drawing Rights)-yksikköä "rahaksi".

Katainen tietänee jotain siitä, mitä pitää sisällään. Hänhän puhui uudesta maailmanjärjestyksestä joka tulee vuonna 2013, kun eduskunta "käsitteli" Irlannin (pankkien) kriisiä.
Samoin Kiviniemi, mikäli ruumiinkielestä on mitään päätteleminen.

---------

Obama jo uhkailee:

Obama toughens line in talks with Hu

President Barack Obama lauded China’s rise but warned Beijing that Asia’s and China’s continuing prosperity has been based on free trade and the stability provided by the presence of the US military in the region

juttu FT:ssa

Virkku (nimimerkki)

Minä myös olen kiinnittänyt huomiota tuo Kiviniemen jännittynyt olemus, hartiaseudussa kiristää. No, minähän en ihmistä tunne ja oikeastaan nähnytkään ennen pääministeriksi tuloa, koskapa en juurikaan ole politiikkaa seurannut. Tarkoitan tällä, että saattaahan hänellä olla ollut jo pitkän aikaa "hartiat korvissa", tai sitten vastuu on nyt "valtakaudellaan" alkanut tuntua raskaalta kannettavalta.

Vieras (nimimerkki)

Hassua. Tänään juuri katsoin läpi sarjan kuvia Kiviniemestä jossain yhteydessä ja minusta taas hän on näyttänyt varsin vapautuneelta suhteessa tehtävänsä ja paineiden suuruuteen. Jänniä kuitenkin nuo kuvahuomiot.

SuS (nimimerkki)

Oliko tämä jo täällä? Anteeksi, jos en huomannut.
http://timosoini.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58632-di...

Timo Soini on joko ihan pihalla Tunisian tilanteesta (kuten minäkin olisin jos Uurijaa ei olisi) tai sitten hän jakaa tahallaan disinformaatiota. Olen edelleen sitä mieltä, että Perussuomalaiset eivät tuo muutosta tähän maahan ja kantani vain vahvistuu. Miksi Soini ei sali kommentointia blogiinsa? Edes kirjautuneilta? Varsinainen kansan mies.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Sus,

kuten muuan Heinäveden kunnanvaltuutettu totesi: -Soini on tyypillinen perussuomalainen mies: katolinen englantilaisen jalkapallon ihailija :D

IPU (nimimerkki)

Tiedotusvälineille 19.1.2011

Itsenäisyyspuolue pyytää Euroopan Neuvoston vaalitarkkailijoita Suomeen

Itsenäisyyspuolue on pyytänyt Euroopan Neuvoston korruption vastaista
ryhmää, Grecoa lähettämään vaalitarkkailijoita Suomeen.

Jotta vaalit olisivat vapaat ja äänestäjillä olisi todellinen mahdollisuus valita eri puolueiden välillä, tulisi vaaleihin osallistuville puolueille ja ehdokkaille taata edes kohtuullisen tasavertaiset mahdollisuudet oman vaihtoehtonsa esittämiseen ja julkituomiseen. Millään puolueella ei ennen vaaleja ole yhtään tulevien vaalien äänistä. Miksi joillakin puolueilla tulisi olla etuoikeus äänestäjien omistamien tiedotusvälineiden tarjoamaan julkisuuteen?

Yleisradio aikoo jatkaa tulevissa eduskuntavaaleissa uusia puolueita
syrjivää menettelyä. Uudet puolueet eivät YLE:n ilmoituksen mukaan
pääse kertaakaan samoihin tv:n vaalikeskusteluihin nykyisten
eduskuntapuolueiden kanssa.

Greco on kehottanut Suomea korjaamaan syrjivää puoluerahoitustaan, jotta se ei kohdistuisi vain ns. vakiintuneisiin puolueisiin.

Tulossa olevat vaalijärjestelmän ja -rahoituksen muutokset kuitenkin vain vaikeuttavat uusien poliittisten voimien pääsyä eduskuntaan.

Tulossa on kolmen prosentin äänikynnys ja vaaliliittojen kielto. Samalla on tarkoitus ryhtyä maksamaan puoluetukea eduskunnan ulkopuolelle jääville puolueille - mutta vain sellaisille, jotka saavat vähintään kaksi prosenttia eduskuntavaalien äänistä.

Itsenäisyyspuolueen pyytämien vaalitarkkailijoiden tehtävänä olisi ennen muuta ottaa kantaa siihen, voidaanko edellä mainituissa oloissa käytäviä eduskuntavaaleja pitää vapaina ja demokraattisina.

Itsenäisyyspuolueen kirje Grecolle liitteenä.
 
Lisätietoja
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Greco
Council of Europe
, 67075 Strasbourg, FRANCE

Grecolle

Pyyntö vaalitarkkailijoiden lähettämisestä Suomeen

Suomessa järjestetään eduskuntavaalit 17.4.2011. On ilmeistä, että julkisen vallan ohjaama julkisuus ehdokkaita asettaville rekisteröidyille puolueille ja vaalikampanjoiden rahoitus syrjii niitä puolueita, joilla ei vielä ole edustajia eduskunnassa.

Suomen puoluelain mukaan valtion yhteisöjen ja laitosten on kohdeltava
kaikkia puolueita tasapuolisesti ja yhdenmukaisia perusteita noudattaen.
Tämä koskee myös valtion omistamaa Yleisradiota. Puoluelain 10 § 2
momentin mukaan Yleisradio voi soveltaessaan 1 momenttia yhtiön
vaaliohjelmiin ottaa huomioon myös ohjelmallisia näkökohtia.

Yleisradio on tulkinnut muutamissa edellisissä vaaleissa puoluelakia siten, että eduskunnan ulkopuolella olevia puolueita ei ole tarvinnut ottaa samoihin vaalikeskusteluihin eduskuntapuolueiden kanssa. Tämän tulkinnan ovat hyväksyneet valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies.

Näin on lopetettu 40-vuotinen käytäntö, jossa kaikki vaaleihin osallistuvat puolueet saivat olla äänestäjien vertailtavina sekä tilaisuuden esitellä tavoitteitaan ja keskustella samassa Yleisradion järjestämässä tv:n vaalikeskustelussa .

Ohjelmallisten näkökohtien huomioiminen ei voi tarkoittaa sitä, että osa rekisteröidyistä vaaleihin osallistuvista puolueista suljetaan kokonaan pois keskustelusta eduskunnassa nyt edustettuina olevien puolueiden kanssa.

Ohjelmalliset näkökohdat voitaisiin huomioida vaikkapa arpomalla
keskustelussa kulloinkin mukana olevat puolueet pienempiin ryhmiin.

Syrjivää menettelyä ei korvaa se, että nyt eduskunnan ulkopuolella oleville puolueille aiotaan Yleisradiossa järjestää yksi keskinäinen keskustelu. Sen ajankohta on yli kolme viikkoa ennen vaalipäivää. On myös otettava huomioon, että eduskuntapuolueille järjestetään useita keskinäisiä keskusteluja erillisten vaalitenttien lisäksi.

Yleisradion uusia puolueita syrjivä menettely on vaalivapauden ja
kansanvallan toteutumisen kannalta kestämätön. Lisäksi menettely on
ilmeisessä ristiriidassa lain Yleisradiosta 7 kanssa, jonka mukaan
Yleisradion Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti ... tukea kansanvaltaa. Kansanvaltaisuuteen kuuluu tasapuolinen kohtelu.

Nyt äänestäjille ei anneta yhtään tilaisuutta verrata vallassa olevia
eduskuntapuolueita ja niiden tavoitteita uusiin haastajiin.

On myös huomionarvoista, että Yleisradion ohjelmatoiminnasta päättävän
hallintoneuvoston puheenjohtajana ja Suomen ylimmän perustuslain
tulkitsijan,eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, on
sama henkilö, Kokoomus-puolueen kansanedustaja Kimmo Sasi.

Eduskuntapuolueet jakavat kuluvana vuonna
valtion talousarvion kautta puoluetukea 40 miljoonaa euroa.

Puoluetuki jaetaan kansanedustajien lukumäärän perusteella. Eduskunnan ulkopuolella olevat puolueet eivät saa mitään julkista rahoitusta.

Suomessa on tullut osittain julkisuuteen merkittävä erilaisten etujärjestöjen, säätiöiden ja yritysten rahoitus lähinnä suurimpien eduskuntapuolueiden vaalityöhön ja muuhun toimintaan. Osa paljastuneesta rahoituksesta on poliisitutkinnassa ja syytteitä lahjusrikoksista harkitaan parhaillaan.

Kun otetaan huomioon valtion omistaman Yleisradion harjoittama uusien
puolueiden syrjintä, ollaan siis tilanteessa, jossa maksettu ja ilmaiseksi
jaettu julkisuus kohdistuu lähinnä vain vallassa oleviin puolueisiin.

Jotta vaalit olisivat vapaat ja äänestäjillä olisi todellinen mahdollisuus valita eri puolueiden välillä, tulisi vaaleihin osallistuville puolueille ja ehdokkaille taata edes kohtuullisen tasavertaiset mahdollisuudet oman vaihtoehtonsa
esittämiseen ja julkituomiseen.

Millään puolueella ei ennen vaaleja ole
yhtään tulevien vaalien äänistä. Miksi joillakin puolueilla tulisi olla etuoikeus veronmaksajilta koottuun vaalirahaan ja äänestäjien omistamien tiedotusvälineiden tarjoamaan julkisuuteen?

Greco on kehottanut Suomea korjaamaan syrjiv
ää puoluerahoitustaan, jotta se ei kohdistuisi vain ns. vakiintuneisiin puolueisiin.

Tulossa olevat vaalijärjestelmän ja -rahoituksen muutokset kuitenkin vain vaikeuttavat uusien poliittisten voimien pääsyä eduskuntaan.

Tulossa on kolmen prosentin äänikynnys ja vaaliliittojen kielto. Samalla on tarkoitus ryhtyä maksamaan puoluetukea eduskunnan ulkopuolelle jääville puolueille - mutta vain
sellaisille, jotka saavat vähintään kaksi prosenttia eduskuntavaalien äänistä.

Edellä kerrotuilla perusteilla Itsenäisyyspuolue pyytää Grecoa lähettämään Suomeen vaalitarkkailijoita. Näiden tehtävänä olisi ennen muuta ottaa kantaa siihen, voidaanko edellä mainituissa oloissa käytäviä eduskuntavaaleja pitää vapaina ja demokraattisina.

Koska eduskuntavaalit pidetään jo 17.4.2011, pyydämme käsittelemään
asiamme kiireellisenä.

Kunnioittavasti

Itsenäisyyspuolue r.p.
 
Antti Pesonen Saku Mättö
Puheenjohtaja Puoluesihteeri

Itsenäisyyspuolue r.p.
e-mail Info@ipu.fi

Tommi Mäkinen

miks tota uskontoo pitää väkisin tyrkyttää?
Ei pysty ymmärtää porukkaa mikä aikuisten oikeesti luulee että maapallon ikä on 6000vuotta..
Aina ku törmää jesuiitta/lestadio/jehova etc, -ihmisiin esim. ostareilla, roikkuvat hihassa ja suht agressiivisesti (vähä aikaa ;D) yrittää myydä uskontoaan + kiertelee kotiovellakin..

Vieras (nimimerkki)

Miten niin hän tyrkyttää? Ihan samalla tavallahan jokainen muukin, jolla on mielipide, voidaan katsoa sen tyrkyttäjäksi? Jos hän uskoo noin, miten se horjuttaa muiden maailmankuvaa?

Tommi Mäkinen

on se minust tyrkyttämistä jos jokaisen postauksen perässä on linkki uskontonsa sivulle. Tottakai kommenttiosiossa saa mielipiteensä sanoa, siks kai tää osio onkin, mutta uskonnon, olkoon se mikä tahansa, vetäminen tähän on mielestäni vähintään kyseenalaista.. Maailman tapahtumia käytetään pönkittää omaa uskontoa ja myydään sitä vielä muille, c'moon..
ja tottakai keksittyjen nimien/nimimerkkien takaa?

Vieras (nimimerkki)

Hyvänen aika. Jokainen meistä katsoo asioita omien silmälasiensa kautta. Jos joku näkee tietyn kehityksen yhteyden hengellisyyteen, se on hänen näkemyksensä. Olisi luonnotonta kieltää se toiselta sen takia, että joku muu on ateisti. Eihän niitä linkkejä ole pakko lukea.

Anonyymikirjoittelu on valinta ja sen merkitys on yhtä suuri kuin lähdesuojan lehdissä. Jos anonymiteettia ei olisi, monet kirjoitukset jäisivät kirjoittamatta. On monia ihmisiä, jotka eivät julkisesti voisi kirjoittaa esimerkiksi poliittisia mielipiteitään ilman, että siitä tulisi heille hankaluuksia työssä ja muussa elämässä. Se on todellisuutta myös Suomessa.

Vieras (nimimerkki)

Eräs syy siihen, miksi Suomessa ei synny keskustelua, johtuu myös siitä, että ihmiset tietävät, miten heidän sanomisiaan käytetään heitä vastaan. Se on tosiasia. Siksi tietyissä piireissä ylläpidetään puhetapoja, jotka eivät loukkaa ketään ja takanapäin tai vain luotettujensa kanssa ihmiset puhuvat sitten, miten oikeasti ajattelevat. Anonymiteetin hävittämisellä palataan sen maailman malleihin, jossa neutralisoidaan asia julkisuudessa ja mietiskellään oikeat asiat pienissä suljetuissa piireissä.

Vieras (nimimerkki)

Oliko se nyt niin että blogin ylläpitäjä halua edistää omaa ajattelua?

No siinä tapauksessa: Uurijan ruotsalaisturistit on jo nimeltä mainittu ja tunnistettu mediassa. Ruotsi on sananvapauden suhteen siedettävä maa eurooppalaisittain(kin). Julkisuusperiaatteen mukaan kuka tahansa saa käsiinsä julkiset asiakirjat. Niinpä esim jos jotakuta kiinnostaisi tutkiva journalismi niin ao henkilö saa helposti selville turistien henkilötiedot; Ruotsin systeemiä tunteva kaivaa nopeasti esille jopa henkilötunnukset (mille kai on esteitä Suomessa muista maista puhumattakaan) ja osoite on helppo juttu. Siitä vaan tutkimaan. ( Tämän Uurija tuntui mieltävän, mutten ole varma muista?).

Vallankumouksista sen verran että tiedustelupalvelut ovat jatkuvasti takapiruina kaikessa mahdollisessa ympäri maailmaa. Rislakki teki aiheesta väitöskirjan Suomessa joskus 70-luvulla ja totesi että usein historia on käsittämätön/ vääristelty ilman tätä dimensiota. Mutta siitä taas ei ole tietoa. Luuleminen ei ole kovin hyvä juttu.

En juuri tiedä kumouksesta, mutta olen pitkin ulkomaita pyöriessäni pari kertaa ollut samalla työpaikalla tunisialaisen kanssa. Ei mitään eliitin tyyppejä. Nämä olivat erittäin kitkeriä maan hallituksen suhteen. Arabimaailma koostuu slummista. Eikä demokratian alkeitakaan missään. (Eihän toisaalta Länsikään ole kovin demokraattinen.) Huolimatta valtavista öljytuloista vain pienet ryhmät muutamassa pikkumaassa elävät siedettävissä oloissa. Egyptissä katoaa kokonaisia kyliä - oppositiohenkisiä - eikä asiasta puhuta. Sama varsinkin Syyriassa. Saddam Hussein Irakissa e i ollut humanismin kukkanen.

Absoluuttinen elintaso ei kerro paljonkaan - ellei kaikilla ole omaa helikopteria tallissa - vaan ihminen kokee asiat suhteessa siihen miten muut (ryhmät) elävät. Eikä ihminen ole rationaalinen vaan tunneolio. Ei ole olemassa m e k a a n i s i a syy-seuraussuhteita siitä miten sosiaalinen kehitys etenee vaikka epätoivoisesti yritämme niitä keksiä. Jotain voi tietysti päätellä. Yhtähyvin voi olla niin, että suhteellisen korkea koulutustaso voi lietsoa kumousta koska porukka vertaakin oloja Eurooppaan eikä Algeriaan - vaikka naapurimaan asukkaiden mielestä taas olot ovat siedettävät. En tiedä. Tunisiassa on ollut sama joukko vallassa vuosikymmeniä ja sellainen yleensä johtaa vaikeuksiin. Nyt on kai vallassa entisen presidentin lähin mies? Onko tapahtunut todellista muutosta ylipäänsä?

Demokratian tulkinta arabimaissa on perin erilainen kuin meillä. Vallassa oleva "puolue"- mikä tahansa missä maassa tahansa - ei ole puolue ollenkaan eurooppalaisten normien mukaan. Se on jotain yksityisarmeijan ja mafian väliltä. Johdossa kummisetä, joka menettää vallan kumouksessa silloin harvoin kun menettää Paljon en tiedä mutta sen, että suorat vertailut Euroopan poliittisiin oloihin - varsinkin pohjolaan - ovat epärelevantteja.

Koko Pohjois-Afrikka kärsii diktatuurista, köyhyydestä, ylikansoituksesta - ja yhä enemmän jopa nälästä ilmastomuutoksen juuri nyt autioittaessa viljelyksiä. Moni lähtisi mielellään Eurooppaan missä elintaso on korkeampi. Etelästä Afrikasta tulee sitäpaitsi Välimeren rannalle yhä enemmän pakolaisia - ilmastopakolaisia ja muita - Epätoivoisin keinoin pyritään meren yli pohjoiseen. EU rakentaa rajalle esteitä, tehostaa merivalvontaa jne. Festung Europa... Maltalla on valtava pakolaisleiri. Jossain Italian lähellä upposi juuri taas kerran pakolaisia täynnä ollut alus ja satoja ihmisiä hukkui. Tästä pitäisi puhua enemmän. Suomessa eletään kuin Lintukodossa vaikka myrskyt kiihtyvät ympärillä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Vieras,

paljolti olet oikeassa.

Kaivelin lisää tietoa Tunisiasta, ja näyttää siltä että IMF ja WB väärentävät dataa, ja että kyseessä on ainakin osittain aito leipäkapina.

Joka tosin johtuu IMF:n rakennesopeutusohjelmista ja pörssissä harrastetusta viljanhinta-spekulaatiosta. IMF määräsi tuntipalkaksi Tunisiassa 0,75 e/tunti ja harrasti muutakin (omistajilleen sopivaa) rakennesopeutusta.

Näyttää siltä, että jokaisen IMF:n kasvu- ja kehitys (=rakennesopeutus) ohjelmaan osallistuneen valtion talous on romahtanut ja kansa nälissään.

Siitä huolimatta näyttää myös siltä, että kapinaa on valmisteltu ulkoapäin, ja hallituksen korruptiota liioiteltu.

Kyllä tämä keskustelu sujuu niin kuin pitää ;) Moni osallistuja tuo lisää tietoa ja auttaa hahmottamaan kokonaiskuvaa. Emme jää pelkästään valtamedian varaan. Myös sinulle kiitokset tuomistasi tiedoista.

Toimituksen poiminnat