KissanKulmasta

Pekka Puska on pyytänyt Supon suojelua + muita poimintoja

Pekka Puska hämmästelee eduskuntatalolle huomiseksi suunniteltua THL:n vastaista mielenosoitusta, jonka järjestäjää ei ole ilmoitettu, kertoo Suomenmaa, Keskustapuolueen pää-äänenkannattaja.

"Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Pekka Puska on joutunut turvautumaan ammatissaan suojelupoliisin apuun kansalaisilta tulleitten uhkaavien sähköpostien takia.

Pääsääntöisesti Puska sanoo saamansa palautteen olevan äärettömän myönteistä, mutta narkolepsiakohun yhteydessä on päätteelle tullut hyvinkin törkeitä maileja.

Puska pyrkii mahdollisuuksien mukaan vastaamaan kaikkiin saamiinsa sähköpostiviesteihin.

Eräskin Puskan saama maili sisälsi niin paljon väärää tietoa, että siihen hänen oli suorastaan pakko vastata.

– Kymmenen minuutin kuluttua tuli vastaus, että painu vittuun sika. Tätä luokkaa ovat jotkut viestit. Olen joskus suojelupoliisin kanssa keskustellut hyvinkin uhkaavista maileista, Puska kertoo.

Puskan pääte suorastaan laulaa silloin kun tasavallan tunnetuin terveyden puolestapuhuja on sanonut jotain televisiossa.

– Narkolepsiakohun aikana tuli oikein ryväs. Sellaistakin mailia tulee, että älkää nyt taipuko tämmösen populismin edessä, vaan pitäkää linja. Ihmiset pitävät terveyttä tärkeänä ja heidän mielestään on hyvä, että joku toimii ja jopa taistelee terveyden puolesta, hän toteaa.

Narkolepsiakohu ei ole vieläkään laantunut. Erilaisia epäilyjä tulee aika ajoin.

Puska suhtautuu huomenna lauantaina eduskuntatalolla THL:ää vastaan järjestettävään mielenosoitukseen kaksijakoisesti.

Eri puolilla Helsinkiä on ollut luettavissa ilmoituksia, joissa ihmisiä kehotetaan vaikuttamaan osallistumalla huomenna klo 15.00 THL:n vastaiseen mielenilmaukseen, jonka aiheena on sikainfluenssarokotehaittojen pimittäminen. Tilaisuudelle ei ole merkitty järjestäjää.

Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja Jyrki Kuoppala kiistää, että rokotusvastaisesta toiminnasta tunnettu yhdistys olisi mielenosoituksen takana."

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/pekka_puska_pyyt%C3%A4nyt_supolta_apua_4847457.html

---------------------------


Suomenmaan artikkelin on kirjoittanut Seppo Kuisma.

Onko artikkeli tarkoituksella harhaanjohtava ja yksisilmäinen, vai johtuuko se siitä että Pekka Puska on entinen Kepun kansanedustaja (1987-1991 Pohjois-Karjalan vaalipiiristä), en ota kantaa.

Huomenna, lauantaina 11.9 2010 klo 15 alkava mielenilmaus EI ole suunnattu THL:aa vastaan, vaan on tarkoitettu kaikille jotka ovat tyytymättömiä mihin tahansa Suomen maassa: korruptioon, läpinäkyvyyden puutteeseen päätöksenteossa, asuntotilanteeseen, Suomen ylivelkaantumiseen, työttömyyden hoitoon, valtion omaisuuden myyntiin pilkkahinnalla jne.

Tämän toimittaja Kuisma olisi helposti saanut selville tekemällä hieman taustoitusta ennen artikkelin kirjoittamista.

Minusta on kummallista, että kerrotaan Pekka Puskan saaman palautteen olleen pääosin myönteistä mutta että silti hän on katsonut tarpeelliseksi turvautua Supon apuun. Ei edes kepulainen voi olla niin tyhmä ettei huomaisi artikkelin ristiriitaisuuksia.

Haluan myös sanoa, että vaikka ymmärränkin ihmisten olevan kiukkuisia -moni varmaan jopa haaveilee pääsevänsä antamaan THL:n väelle, eduskunnalle ja hallitukselle koko rokotussarjan- on uhkaileminen ja väkivaltaisuus väärä tapa.

Tietenkin, jos perheessä on sairastunut lapsi tai joku omainen tai tuttava kuollut rokotteen seurauksena, on raivo ja suru ymmärrettävää. Ja sittenkin sanon: uhkailu ja kättä pidempi ei ole oikea tapa hoitaa asioita.

--------------

 

No, otetaanpa sitten toinen asia.

Taannoin nimim. Dr.Schmidt kysyi minulta että -Haluaisit varmaan kieltää antibiootitkin.

Tutkailin hieman asiaa, ja nyt voin antaa osavastauksen: -Ei välttämättä maailman huonoin idea.

Vesistöissämme on sietämätön antibioottikuorma, joka johtuu siitä että antibiootit eivät poistu vesistä vedenpuhdistusprosessin aikana; antibiootteja on vedessä jopa niin paljon että toisinaan puhdistettavaan veteen joudutaan lisäämään ulosteita koska vedessä olevat antibiootit tappavat puhdistajamikrobit.

Myöskään e-pillerijäämät, huumausaine-, pesuaine-, tulehduskipulääke-, masennuslääke jne jäämät eivät poistu kaikki vedestä vedenpuhdistuksen myötä. 

On ilmennyt myös muita ongelmia.

Briteissä on julkaistu tutkimus, jonka mukaan sairaaloissa on yleistynyt uudentyyppinen, antibiooteille vastustuskykyinen bakteeri. NDM-entsyymiä tuottava bakteeri on uusin muoto. Suomessa on tavattu mm. KPC-entsyymiä tuottava suolisobakteeri. Tutkimusprofessori Pentti Huovinen THL:sta sanoo, ettei uusia lääkkeitä näiden bakteerien aiheuttaminen infektioiden hoitoon ole näköpiirissä (APU-lehti 33/2010).

kts. myös http://www.bloomberg.com/news/2010-08-16/deadly-antibiotic-resistant-ndm-1-enzyme-found-in-germany-bild-reports.html ja http://www.hpa.org.uk/Topics/InfectiousDiseases/InfectionsAZ/CarbapenemResistance/GeneralInformation/

Euroopan Tautiviraston ECDC:n mukaan vastustuskykyisiin bakteereihin tepsiviä antibiootteja on hyvin vähän. Monet tutkimusryhmät ovat alkaneet etsiä vaihtoehtoa antibiooteille bakteriofagi-hoidosta tai Quorum sensing-ilmiöstä.

Quorum sensing on mekanismi jolla bakteerit säätelevät toimintaansa kommunikoimalla keskenään. Tutkijat etsivät nyt tapaa estää kommunikointi. Bakteriofagit puolestaan ovat bakteerien omia viruksia, joita ehkä voidaan hyödyntää bakteerien tuhoamisessa.

- Lääkefirmoille on kannattavampaa kehitellä lääkkeitä neurologisiin sairauksiin, sydän- ja verisuonitauteihin ja muihin pitkäaikaisiin sairauksiin, koska yleensä ihmiset joutuvat syömään näitä lääkkeitä lopun ikäänsä, toteaa Huovinen Apu-lehdessä.

Lääkeresistanteista bakteereista ja viruksista kts. myös Rokotteiden historiaa ja uutta tietoa http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/43042-rokotteiden-historiaa-ja-uutta-tietoa

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (72 kommenttia)

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Pekka Puska on sen verran vastenmieliseksi vuoden aikana muuttunut keskustapoliitikko, että hänen on vaikea ymmärtää avointa ja rehellistä palautetta, joka johtuu siitä, ettei häntä pidetä objektiviisena virkamiehenä, mitä hänen asemansa vastaa.

On kuitenkin lohdullista tietää, ettei Pekka Puskasta ole kiinnostunut CIA eikä SVR, vaan ainoastaan kotimaiset huolestuneet.

Pekka Puskan kannattaisi erota ja poistua julkisuudesta niin hän saisi rauhan eikä tarvitsisi ainakaan suojelupoliisia vaivata.

Kuitekaan Pekka Puska ei arvaa omaa tilaansa ja Timo Laatusen yllytyksestä jatkaa työelämässä 70-vuotiaaksi asti niin kuin olisi Hietanemen hautausmaalla lepäävä korvaamaton Kekkonen, Mannerheim tai Paasikivi.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Minä luulin, että tiedustelupalvelu suuntaan enenemässä määrin menevä SuPo, en tiedä mikä se on virallisesti suomeksi, kylläkin englanniksi, (FSIS) siirsi valtion pellet Liikkuvien Poliisien suojeluun. Ehkä olen väärässä.

Vieras (nimimerkki)

No, jos tarkkaillaan tuon artikkelin suomen kieltäkin sisällön lisäksi, huomataan, että kirjoittaja ei ole kovin pätevä toimittaja. Maili on ymmärtääkseni muuten etäisyyden mittayksikkö.

Vieras (nimimerkki)

Vai että vielä "tasavallan tunnetuin terveyden puolestapuhuja". Tuo jo vei pohjan koko muulta artikkelilta.

Totinen ToveЯi (nimimerkki)

"Minusta on kummallista, että kerrotaan Pekka Puskan saaman palautteen olleen pääosin myönteistä mutta että silti hän on katsonut tarpeelliseksi turvautua Supon apuun. Ei edes kepulainen voi olla niin tyhmä ettei huomaisi artikkelin ristiriitaisuuksia."

John Lennonin riitti tappamaan yksi idiootti, vaikka miljoonien palaute oli myönteistä.

Arto Kukkonen (nimimerkki)

""No, jos tarkkaillaan tuon artikkelin suomen kieltäkin sisällön lisäksi, huomataan, että kirjoittaja ei ole kovin pätevä toimittaja. Maili on ymmärtääkseni muuten (miten muuten ajattelit muuten ymmärtää?) etäisyyden mittayksikkö.""
Oletkos tarkkaillut miten suomalaisittain taivutetaan ulkolaisia sanoja???
Toisekseen artikkeli oli kai mielestäsi OK, koskapa et muuta narisemista keksinyt.Ehkäpä puska kävelee mielessään "vihreää mailia" kun maileista (Kirjoitetaan siis mile/s.Mikäli muotovirheet häiritsevät pilkunnysvääjiä)

Eikös vielä toistaiseksi noita puskia kohtaan pysty nostamaan ryhmäkanteen? Vai olisiko kansalaisvelvollisuus aina puskaan törmätessä hieman lannoittaa sitä ettei kuihdu liian pian.
Puissa ja pomoissa on toteennäytettävissä se yhtäläisyys että, kun ne seistä tonottavat liian kauan samalla paikalla alkaa latva himmetä.Tosin puilla iän ja toisilla kusen vaikutuksesta.

Riikka Söyring (nimimerkki)

"Hyvä Pekka Puska,

Allaoleviin Suomenmaan haastattelun lainauksiin viitaten. Käsitykseni mukaan monien toimijoiden (kansalaiset ja erilaiset sidosryhmät) mielipiteissä ongelmaksi THL:n toiminnan suhteen ei suinkaan ole muodostunut puoluueton asiantuntijatyö, vaan nimenomaan huoli siitä, että THL:n yhtiösuhteet syövät edellytykset puolueettomalta asiantuntijatyöltä. Nythän esimerkiksi rokotteiden hankinnan suhteen on käynyt niin, että THL ei kykene suoriutumaan kunnolla lakisääteisestä rokotteisiin liittyvästä perustehtävästään eli rokotteiden hankinnasta mm. lääkeyhtiörahojen aiheuttamien eturistiriitojen vuoksi. Perustehtävästä luovutaan aiemmin aputehtäväksi kerrotun rokotetutkimuksen tieltä.

Ongelmaksi on nimenomaan noussut THL:n ja suomalaisen terveydenhoidon puolueettomuuden ja riippumattomuuden vaarantaminen sillä, että THL on toimeksiantosuhteessa lääkeyhtiöihin, vaikka samalla toimii lukuisissa viranomaisrooleissa ja lähellä viranomaistoimintaa olevissa rooleissa. Näillä lääkeyhtiöiden toimeksiannoilla voi olla ikäviä vaikutuksia suomalaiseen terveydenhuoltoon ja siihen kohdistuvaan luottamukseen.

Esimerkiksi tänä kesänä on oltu THL:n toiminnan myötävaikuttamana ja THL:n linjausten johdosta tilanteessa, että lastenneuvoloiden asiakkaiden pääsy neuvolan vastaanotolle on kiinni siitä, kuinka paljon lastenneuvolan henkilökunta värvää koehenkilöitä THL:n lääkeyhtiön toimeksiannosta tekemään rokotetutkimukseen. Sijaisten palkkaaminen on ollut kiinni siitä, saadaanko lääkeyhtiön rahaa. Rahan saanti on puolestaan kiinni siitä, paljonko koehenkilöitä kunnassa on tutkimukseen värvätty. Kunnissa on myös linjauksena maksaa bonuksia neuvolan terveydenhoitajille lääkeyhtiöltä THL:n kautta tulevista rahoista, joiden määrä riippuu siitä, kuinka paljon koehenkilöitä terveydenhoitaja värvää tutkimukseen. THL on myös asettanut kuntien kanssa tekemissään sopimuksissa kunnille tavoitteet tutkimuksen koehenkilöiden määristä, joka on eettisesti hyvin arveluttavaa, koska lääketutkimuksen etiikan mukaan suostumuksen tulee olla korostetun vapaaehtoinen.

ystävällisin terveisin

Jyrki Kuoppala

pj, Rokotusinfo ry"

Doc (nimimerkki)

Hyvä että otit Riikka puheeksi nuo antibiootit, pitikin nimittäin juuri kysyä hieman.
Olen ymmärtänyt, että antibiootit tuhoavat vatsasta kaikki bakteerit, siis myös ne hyvät bakteerit, ja tällä on sitten negatiivisiakin vaikutuksia.
Olisi kiva tietää hieman tarkemmin, ja enemmän noista antibioottien haittavaikutuksista, jos Riikalla tai jollain täällä kommentoivista olisi kenties tiedossa tästä jotain, esim. dokkareita tai linkkejä kirjoituksiin.
Jostain muistaisin kuulleeni juttua, että olisi vaikutusta aineenvaihduntaan, tai yleensäkin painonhallintaan yleisesti, mutta tosiaan, vähän varmempaa tietoa olisin kaipaillut, anyone?

Niin ja vielä tuosta vedestä, kun puhuit että nuo antibiootit eivät poistu vedenpuhdistamoissakaan, niin tuli vain mieleeni tämä ihana natrium fluoridi (sodium floride), jota käsittääkseni Suomessakin lisätään kraanaveteen, marketti-hammastahnoista puhumattakaan. Tästäkin olisi ihan kiva lukea juttuja jos jostain löytyisi, ja eipä se hirveästi haittaa jos kellään ei tähän hätään ole mitään linkkiä näihin heittääkään, voi sitten ehkä vähän itsekin tutkia näitä.
Niin ja niille jotka eivät tiedä, niin natrium fluoridi on myrkyllisyysasteikossa lyijyn ja elohopean välissä myrkyllisyydessä... suosittelen luomuhammastahnaa.

Riikka Söyring (nimimerkki)

Antibiooteista http://www.poliklinikka.fi/?id=0777459&page=5331684

Natural News´issa ainakin on pitkiä tarinoita fluorista.
Fluorin liikasaanti aiheuttaa sekin erilaisia sairauksia ja saattaa vääntää luuston kierommaksi kuin poliitikon mieli.

Riikka Söyring (nimimerkki)

Doc,

tuossa kuvitettua tarinaa taudista nimeltä skeletal flurosis
http://www.fluoridealert.org/fluorosis-india.htm

En tiedä lisätäänkö Suomessa joka kunnassa fluoria juomaveteen.
Kanadassa ainakin Brittiläinen Kolumbia on sen kieltänyt lailla.
Fluorihan lisää hampaiden reikiintymistä suurina määrinä. Lisäksi hammastahnoissa käytettävä fluori ei ole luonnonfluoria, apatiittia vaan ihan muuta: jäännösmateriaalia kemian- ja aseteollisuudesta.

Hanaveden juomakelpoisuutta voi koetella seuraavasti:

Otetaan puhdas lasipullo (huuhtele sisältä kiehuvalla vedellä tai kuumenna uunissa). Laitetaan pulloon hanasta 3/4 osaa vettä, lisätään teelusikallinen sokeria. Saa seistä pari päivää lämpimässä.

Jos vesi muuttuu maidonvalkoiseksi tai sameaksi, se sisältää vaarallisia aineita eikä sitä voi juoda. Jos se pysyy kirkkaana, on se juotavaksi kelpaavaa.

Vanha, sota-ajalta oleva tepsivä keino jonka perin mummoltani :D

Doc (nimimerkki)

Kiitti nopeasta vastauksesta, mutta tuo fluori nyt ei käsittääkseni ole sama kuin natrium fluoridi. Alex Jones aika paljon aiheesta höpissyt, tuo natrium fluoridi on teollisuudesta ylijäävää myrkkyä, mitä ei saa ihan noin vain esim. luontoon mennä dumppaamaan, tätä tavaraa sitten laitetaan hammastahnoihin ja vesijohtovesiin, ja en nyt varmaksi mene sanomaan, mutta käsittääkseni valkaisee kyllä hampaita, mutta muuta hyvää tuo sitten ei teekkään, päin vastoin, aivan älyttömästi negatiivisia vaikutuksia terveyteen, laskee ihmisten älykkyyttä, sterilisoivaa vaikutusta ym. ei voi muistaa mitä kaikkea, joku muu perehtynyt aiheeseen hieman tarkemmin?

Riikka Söyring (nimimerkki)

Doc,

antibiootit ja enterolaktoni
http://www.tiede.fi/artikkeli/1076/bakteerien_puut...

Sinua saattaisi kiinnostaa tutkailla Biolattea.
Löydät varmaankin sivut googlettamalla.

Oskari (nimimerkki)

http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Vaiettu_si...

Maitohappobakteeri-tuotteet (Suomi): On oikeat probioottibakteerit ym. ym

"Mhb ja Mhb-:
Halusin nuorena lääkäriksi, mutta onneksi(!) minulla ei ollut taloudellista mahdollisuutta siihen. Onneksi siksi, että jos olisin lääketehtaiden toimesta aivopesty lääkäri, niin tuskin olisin keksinyt näitä bakteerikuvioita. Näitä maitohappobakteereita ajauduin tutkimaan siksi, että useiden kosteusvauriohomeiden tuottama antibiootti-toksiini tuhoaa mh-bakteereita limakalvoilta, jonka takia 1.0.immuunipuolustus ja sekä 1.1.hermostollinen-, että 1.2.hormonaalinen-järjestelmä alenee. Ja penisilliini-lääke(=antibiootti) tehdään homeesta, eli yhtäläisyys on helppo tajuta.
Vertaan aina antibioottia konekivääriin; se niittaa kyllä ne pahat bakteerit, mutta hitsi-vie, kun se niittaa myöskin nämä hyvät/tarpeelliset mh-bakteeritkin!
Sitten olikin urakkaa, mitkä ovat nuo bakteerit, joista muodostuu koko immuunipuolustus-järjestelmä? Pyöritin pitkän aikaa (3-vuotta) tätä kysymystä ja kuinka ollakaan 8/2006 syttyi lamppu (keksin), että immuunipuolustus on kunnossa kun limakalvoilta löytyy jatkuvasti(!) nämä kolme bakteeria;
1. Lactobacillus asdophilus(L-a),
2. Lactobacillus bulgaricus(L-b) ja
3. Bifidobacterium.
Ensin ajattelin, että ei tämä voi olla totta, koska lääketieteen korttipakka menee kerralla uus-jakoon. Päätin, että sehän on helppo todistaa:

Aloin 9/2006 syömään po kolmea maitohappobakteeria jatkuvasti ja jos olen väärässä, niin siinä menee korkeintaan henki ja jos olen oikeassa, niin tautini paranevat.
- 3,5 kuukauden kuluttua parani laktoosi-intoleranssi ja migreeni,
- 4 kuukauden kohdalla tapahtui ensimmäinen verenpainelääkityksen(synteettinen) vähentäminen. Tämä verenpaineen normalisoitumisen nopeus yllätti minut!
- 8,5 kuukauden kuluttua verenpaineeni normalisoitui kokonaan.
- Sellainen jännä ilmiö tapahtui ja tapahtuu koko ajan; Hiukseni alkoivat tummumaan!!
Eli testasin itse ensin näiden bakteereiden turvallisuuden ennen kuin uskalsin tehdä testejä ulkopuolisilla henkilöillä.

Sain palautetta että tämä kolmen bakteerin teoriani ei voi pitää paikkaansa, koska useissa tutkimuksissa po bakteereita löytyi terveillä(?) ihmisillä vähiten!? Joten päätin selvittää sen mistä tämä pitempiaikainen mh-bakteeripula limakalvoilla johtuu. "Kadonneiden maitohappobakteerien arvoitus" + muut mhb-ohjeet."

Doc (nimimerkki)

Kiitos Oskari, tällaisesta en ollut kuullutkaan, vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta teorialta.

Doc (nimimerkki)

:) Hei, sieltähän tuli hieman samaa kuin täältäkin samaan aikaan, ja kiitti tuosta kikasta, pitääpä testata, ja tuosta linkistä myös kiitokset.

Doc (nimimerkki)

Kiitos Riikka, tuo Tiede-lehden artikkelihan vahvistaa melkeenpä kaiken tuon mitä antibiooteista tuossa sanoin ja arvailin, vaikuttaa todella hyvältä artikkelilta, mitä tuota hieman vilkaisin. Onneksi ei ole koskaan tullut vielä oltua antibioottikuurilla, enkä taida mennäkään. Olen myös tämmöisen muuten kuullut, että jos koskaan on ollut antibioottikuurilla, niin kannattaa tehdä tämä suoliston puhdistus(colon clense), ei tuo tosin huono ole muutenkaan varmaan tehdä tuommoista clense-ohjelmaa.

. (nimimerkki)

Olikos jollain sitä listaa niistä aineista jota Suomessa laitetaan vesijohtoveteen?

Riikka Söyring (nimimerkki)

Lisäaine-listan saat paikalliselta vesijohtolaitokselta. Kuuluu julkisiin tietoihin.
Suomessa on muistaakseni 24 kunnallista/kuntaliittymä-vesijohtolaitosta jotka toimivat omillaan.

Fluorin suhteen: samasta asiasta puhuimme. Tässä on sinulle linkki http://www.naturalnews.com/001807_fluoride_fluorid... jossa monta oheislinkkiä (myös alareunan artikkelit).

Apatiitti on luonnonfluoria, ne mömmeröt mitä hammastahnoissa on, on ihan toinen juttu.

Riikka Söyring (nimimerkki)

Se, mitä näissä bloggauksissa yritän tuoda esiin on kokonaisvaltaisuus.
Ihminen on kokonaisuus mutta myös isomman kokonaisuuden osa.

Tässä elonkehässä emme tule toimeen ellemme sitä tajua.

Nykyään tuntuu, että asiasta kuin asiasta otetaan esiin jokin myyvän oloinen osa-alue ja aletaan rahastaa sillä, jos suinkin mahdollista.

Suositan kaikkia tutustumaan tuohon Tiede-lehden juttuun antibiooteista ja enterolaktoneista > bakteerien puutos sairastuttaa.
Jospa se avaisi, mitä tarkoitan kokonaisvaltaisuudella ja elonkehällä.

Koska ruokamme on mössöä, vesijohtovesi käsiteltyä ja vointi huono, ihmiset syövät lääkkeitä. Olo sen kuin pahenee > lisää lääkkeitä oireisiin vaan ei syihin.

Aloittakaa ruokaremontti niin olo kohenee, nuppi kirkastuu ja elämä hymyilee. Kannattaa edes kokeilla.

Vieras (nimimerkki)

Nyt täytyy vahvasti suositella Antti Heikkilän blogikirjoitusta "Vapaus ja demokratia" ja sen kommenteissa esitettyjä Bertrand Russellin esittämiin ajatuksiin liittyviä huomioita. Bertrand Russellin reilun viidenkymmenen vuoden takainen kirja näyttää esitettyjen lainausten perusteella kuvaavan hyvinkin osuvasti sitä aatetaustaa, joka näyttää tämän päivän Suomessa olevan toiminnassa.

(toivottavasti linkki välittyy oikein Kotisivu -kentässä)

Vieras (nimimerkki)

Nyt täytyy vahvasti suositella Antti Heikkilän blogikirjoitusta "Vapaus ja demokratia" ja sen kommenteissa esitettyjä Bertrand Russellin esittämiin ajatuksiin liittyviä huomioita. Bertrand Russellin reilun viidenkymmenen vuoden takainen kirja näyttää esitettyjen lainausten perusteella kuvaavan hyvinkin osuvasti sitä aatetaustaa, joka näyttää tämän päivän Suomessa olevan toiminnassa.

(toivottavasti linkki välittyy oikein Kotisivu -kentässä)

Marko (nimimerkki)

Suomenmaa lehden jutussa kerrottiin ettei mielenosoitukseen ole ilmoitettu järjestäjää. Nyt on :)

Vieras (nimimerkki)

Nyt täytyy vahvasti suositella Antti Heikkilän blogikirjoitusta "Vapaus ja demokratia" ja sen kommenteissa esitettyjä Bertrand Russellin esittämiin ajatuksiin liittyviä huomioita. Bertrand Russellin reilun viidenkymmenen vuoden takainen kirja näyttää esitettyjen lainausten perusteella kuvaavan hyvinkin osuvasti sitä aatetaustaa, joka näyttää tämän päivän Suomessa olevan toiminnassa.

Anteeksi, meni oudon systeemin kanssa sähläykseksi. Blogikirjoitus löytyy osoitteesta http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=19... ja "Vieras" -nimimerkki -linkin takaa.

. (nimimerkki)

mites ku mä juan kaupungissa ollessa lähinnä kaljaa tai mehua, niin eikös ne ole sitä samaa sontaa kun vesijohtovesi, sitähän kuitenkin käytetään siinä valmistuksessa?

Vieras (nimimerkki)

Ns. tieteellisesti hallitun yhteiskunnan puolesta liputtajia näyttää löytyvän myös etiikan alalta: http://www.utuonline.fi/sisalto/artikkeli/Sikainfl...

Riikka Söyring (nimimerkki)

Kuten Foliohattu tapaa muistuttaa:

Nobel-voittaja Bertrand Russell vuonna -53 kirjassaan The impact of science on society:

"Scientific societies are as yet in their infancy. . . . It is to be expected that advances in physiology and psychology will give governments much more control over individual mentality than they now have even in totalitarian countries. Fitche laid it down that education should aim at destroying free will, so that, after pupils have left school, they shall be incapable, throughout the rest of their lives, of thinking or acting otherwise than as their schoolmasters would have wished. . . . Diet, injections, and injunctions will combine, from a very early age, to produce the sort of character and the sort of beliefs that the authorities consider desirable, and any serious criticism of the powers that be will become psychologically impossible."

tätä on liikkeellä.

Anu (nimimerkki)

Hyvä avaus Marko! :)

Minä taasen olen vastuussa niistä lappusista, joita en allekirjoittanut ja tästä näemme, mitkä mittasyhteet turvattomuus tuo tullessaan. Pekka itse järjesti kansan samaan tilanteeseen Eskolan ja Kilven johdolla (tätä ei muuten pidä unohtaa! HE ovat taustalla voimakkaammin pätöksissä!). Pelko siitä, mitkä tulevat olemaan rokotehaitat, on laaja. Siinä ei voi turvautua Supoon sen enempää kuin mihinkään muuhun instanssiin. Ainoastaan laadukkaaseen ravintoon.

Huhhuh, kylläpä Puska pelästyi kun tulin taviksena `puskista lymyämästä` tuomaan oikein THL:kin etuoveen mielenosoitus-ilmoituksen.
Tiedä, vaikka Puska, Eskola ja Kilpi tulisivat kummissaan katselemaan - Supon kanssa. :)
Hyvä, että ilmoitukset ympäri Helsinkiä on noteerattu. Toivottavasti se tuo myös ihmisiä ja mediaa, kutsuttuna, paikalle.

Pekan saamista meileistä en itse ole yhdestäkään vastuussa, mutta hyvä vinkki jatkoa ajatellen, jos hän kommunikoi suoraan. Haluaisin muutaman vastauksen, joita en tietääkseni voi saada esim. Pandemrixin testauksesta todentaen tämän `turvallisuus`-hypoteesin.

Puska saattaa miettiä parasta-aikaa, mitä 12h kuluttua tuleman pitää ja mitä hän näkee uutisissa? Hänen on helppoa huokaista helpotuksesta kun `näkymätön vihollinen` paljastaa kasvonsa - joukko tavallisia ihmisiä, jotka eivät enää jaksa olla hiljaa epäkohdista.

Toivomme, paremman rokoteturvallisuuden takaamiseksi, että ponnistelumme eivät olleet turhia.
Toivomme osallistumista `THL:n tervehdytystalkoisiin`.

"Mistä piikki tähän tuskaan? Menikö nyt pää puskaan?"
"Miksei kukaan sano: Rokote on nano!"

repe (nimimerkki)

Puska ennakoi jo rokotteieden vastustajien leimaamista terroristeiksi ja sulkemista keskitysleiriin? Asiasta toiseen, tässä on hyvä nettikirja (Gerd Honsik: Fiend and Felon):

http://radioislam.org/historia/honsik/honsik.htm

Voitteko kuvitella, että tämä kirja on viemässä Honsikin Itävallassa jopa 10 vuoden vankeuteen? Kirjassa paljastetaan Simon Wiesenthalin elämän pimeä puoli ja ilmeisesti erikoisen kova jahti ja tuomiot ovat kosto tämän miehen puuhien paljastamisesta. Hiljattain mies osoittautuikin olleen koko ajan Mossadin palkkalistoilla. Kaikki merkit viittavat siihen, että Wiesenthal oli mukana kidutuskeskuksissa sodan jälkeen pitkät ajat ja mitä ilmeisimmin kidutuksissa mukana. Ainakin hän tiesi kaiken puserretun kiduttamalla ja kuulusteli itse vankeja (en tiedä, kidutettiinkokaikissa kuulusteluissa). Muutakin ihmeellisyyksiä paljastuu tästä natsien jahtaamisesta. Mies tuntuu sadistilta ja salamurhaajalta sekä vihakiihottajalta. Myös natsilta, juutalaisnatsilta.

Tällaisissa oikeudenkäynneissä ei voi puolustautua tosiasioin (tässä kirjassakin esitellään vain selviä tosiasioita). Puolustautuminen poikii lisäsyytteitä ja tuomioita. Myös asianajajaille rapsahtaa vankeustuomioja he joutuvat syytettyjen penkille. Vastaava ilveily on tulossa EU:n myötä todeksi myös Suomessa eli ajatusrikokset ja niistä pitkät vankeustuomiot, näytösoikeudenkäynnit myös näissä asioissa ym.

Ostin kirjan USA.sta 60 taalalla, kun en huomannut sen olevan myös netissä. Onpahan mukavampi lukea. Avauksessa sanotaan, kuinka syyrialaista miestä, joka avusti kirjan tekemisessä dokumenttien kääntämisessä yms syytettiin Itävallassa terrorismista ja tuomittiin pelkkien roskapuheiden perusteella niinikään täydellisessä näytösoikeudenkäynnissä.

repe (nimimerkki)

Tuolla hieman juttua. Pitäisi tietty saada selville, tuliko tuomioksi minkälainen, vai tuleeko vielä uusia tuomioita uusissa oikeudenkäynneissä:

http://www.thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=13166

repe (nimimerkki)

Tässä toinen kirja, josta tuomio on tulossa

http://nsl-archiv.com/Buecher/Nach-1945/Honsik,%20...

Siinä kerrotaan hieman Euroopan yhdentymisen filosofsesta taustasta. Kaikki vaikuttaa todellakin Calerqi-touhuilta. Tietysti tässä haiskahtaa jo tietynlainen maahanmuuttokielteisyyskin ilmeisesti, mutta mielenkiintoisia ovat ihan oikeasti esitetyt calerqi-visiot eli kuinka tätä massamuuttoa halutaan ja miksi.

repe (nimimerkki)

Tässä nyt vielä yksi kirja arasta asiasta:

http://vho.org/dl/DEU/ffh.pdf

Ja siitäkin maksoin yli 60 euroa. No onpahan mukavampi lukea.

Paula (nimimerkki)

Suojelua tarvitsemme me muutkin. Kemikaaliruiskutukset kun jatkuvat normaaliin malliin.
Onkohan näillä asioilla jokin yhteys?
1) Lainaus vanhasta kommentista (25.8.2010 20:29 Lottovoitto syntyä Suomeen):
"Suomenilmatilaan ON ruiskutettu jo noin 2 vuoden ajan kemikaalivanoja lentokoneista.
...
Turun lentokentän työntekijät ovat kertoneet TNT varaston lähellä sattuneista vuoto tapaturmista, jasiitä kuinka rahtikoneisiin on pakattu nestemäistä ruiskutus aineita. Kemikaalit ovat yleisemmin siltäneet seuraavia aineita:
TRIMETYLALUMINUM Oxide 1000 GRIT.
BARIUM Cloride HG/T 1617- 2008 n.w. 25kg säkkistä.
NANO molecular MYCOPLASM. geenimuunnettu.
NANO molecular STEALTH MIKROBIT, geenimuunnettu.
POLYMER."

2) Anssi Koivurannan ja Anna-Kaisa Saarisen mykoplasmainfektiot:
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=2...
http://www.aamulehti.fi/uutiset/urheilu/174920.shtml

Vieras (nimimerkki)

Oliskos tllaiselle väitteelle jotain lähteitä mainita? Mistä moinen tieto on peräisin? Onko olemassa henkilöitä jotka voivat vahvistaa näitä, esim. Turun lentokentällä työskenteleviä?

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Täälä yks keino lisätä painetta asioitten selvittämisseen, tervetuloa Perustuslaki MC http://www.facebook.com/group.php?gid=356285812374...

(aika ovelaa, että jos klikkaa tuota linkkiä ja sitten klikkaa näkösälle seinän, niin sieltä ei näy Riikkan tätä plokia, mutta vain kirjautuneena, se näkkyy!!?)

Vierailija (nimimerkki)

En tiedä, millaisissa pitoisuuksissa näitä haittavaikutuksia ilmenee, mutta tällaista löytyi mm. h1n1-rokotteen ainesosasta:

http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Vaiettu_si...

"Lähteet:
GlaxoSmithKline (Suomen rokotetoimittaja)
Työterveyslaitos
Maailman terveysjärjestö WHO
Euroopan lääkevirasto EMEA
---
Gentamysiinisulfaatti:

Suomessa käytettävä Pandemrix-sikainfluenssarokote sisältää gentamysiinisulfaattia, joka on vain sairaalakäyttöön tarkoitettu aminoglykosidiryhmän antibiootti.

Gentamysiinisulfaatin on todettu aiheuttavan ototoksisia ja nefrotoksisia haittavaikutuksia. Ototoksiset haittavaikutukset ilmenevät sisäkorvavaurioina ja nefrotoksiset haittavaikutukset munuaisvaurioina. Vaurioille herkkiä ovat erityisesti sikiöt ja vastasyntyneet, etenkin keskoset, sekä potilaat, jotka kärsivät munuaisten heikosta toiminnasta, nestetasapainon häiriöstä tai aliravitsemuksesta.
Gentamysiinisulfaatilla on havaittu myös seuraavia haittavaikutuksia: ihottuma, kutina, kuulohäiriöt ja sisäkorvavaurio, johon liittyy pahoinvointi, huimaus ja tasapainohäiriöt. Valkuaisvirtsaisuus, seerumin kreatiniini- ja ureapitoisuuden nousu, nokkosrokko. Poikkeavia maksa-arvoja ja verenkuvan muutoksia, jotka voidaan todeta ainoastaan verikokeesta.
Gentamysiinisulfaatti saattaa aiheuttaa huimausta ja pyörrytystä. Tämän vuoksi on syytä välttää autolla ajamista tai tarkkuutta vaativien koneiden käyttöä gentamysiinisulfaattilääkityksen aikana. Gentamysiinisulfaattia ei suositella käytettäväksi raskauden tai imetyksen aikana, koska aineen vaikutusta sikiöön tai pieniin lapsiin ei tunneta.
Gentamysiinisulfaattia, kuten kaikkia ototoksisia antibiootteja, saa käyttää vain pakottavissa tilanteissa.
---

Tällaisiin sikapiikistä sairastuneisiin törmään lähes päivittäin:
""Olen terve vanhempi nainen, ruokavalioini on ollut pienestä pitäen kasvisruoka. Liikun normaalisti, pääasiassa kävellen. En ole syönyt mitään lääkkeitä koskaan ! Joskus asperiini tabletti !
-
Otin sika piikin ja nyt olen ollut kolmeviikkoa kuin invalidi. Ensin oli käsi puuduksissa , sitten tuli kainalo kipeäksi että, en voinut nostaa kättä. Joka liike sattui jopa pc- llä. kirjoittaminen, sitten niska jäykisty.
ei voi päätä kääntää. Kaikki piikin jälkeen ????
-
Olen varma että, sillä on ollut yhteys nyt oleviin kipuihin. En ota enää mitään piikkiä ! "" "

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

suomalainen nainen kertoo rankoista kokemuksista sikapiikin kanssa
http://www.youtube.com/watch?v=gDjQ_NPIhVk&feature...

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

vierailija,

kiitos. Siirrän tuon kommenttisi uuden bloggauksen kommentteihin sinnekin.

Julia (nimimerkki)

En ole Oskari enkä Paula, mutta vastaan omasta puolesta ;)

Jotaki kyllä ruutataan konesta se on vissi. ja en usko että kaikki on perus matkustajakoneita, varsinkaan kun rintarinnan lennetään.. olisko nykyään sit niin että turusta täytyy vierivieres lentää ku koneet on niin täynnä, että pitää laittaa kaks konetta ja sit vielä niin, että nousuki tapahtuu vajaan minuutin perästä .. tuossa sulle yks todiste http://www.youtube.com/watch?v=8zQ_gLOHzk0&feature... . Ja nousun aikana ei yleensä synny tätä normaaliakaan tiivistymää, että se sitte siitä. ja näetkö normikoneiden yhdistyvän kummaliseen mustaan "varjoon" ja miksei toiseen koneeseen sitä synny?

Ja totta - me kaikki ajatellaan asia niinkuin halutaan. Toiselle nuo on normaali reittilentoja turusta Tukholmaan - tänään sattu olemaan niin täyttä ni laitettiin kaks konetta. Ja toiset ajattelee että tässä on nyt jotatin outoa, että pitääpä tutkia mitä muualla ja onko aiheesta mitään kirjotuksia missään.. jne.

Laz (nimimerkki)

Nämä chemtrails-jutut näköjään uppoavat ihmisiin, vaikka asiasta ei ole mitään todisteita. Opettelisitte vaikka ihan perusfysiikkaa ja meteorologiaa, niin ymmärtäisitte jotakin.

Huijauksena homma on jo yli vuosikymmenen vanha:
http://contrailscience.com/a-brief-history-of-chem...

Koko homma perustuu vain ymmärtämättömyyteen, ei mihinkään muuhun.

Riikka Söyring (nimimerkki)

Keskustapuolueen pää-äänenkannattaja Suomenmaa-lehti aina ajan tasalla :D

YLE oikaisee Suomenmaan tietoja ja kertoo Pekka Puskan saaneen 3 (kolme) vuotta sitten uhkaavia viestejä.
Uutisessa kuitenkin mainitaan että myös H1N1-sikapiikki on saanut kansalaiset lähestymään kirjeitse THL:n väkeä

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/09/nettiuhkauks...

Onnittelut Suomenmaan jutun kirjoittaneelle Seppo Kuismalle huolellisesta taustoituksesta :D

Riikka Söyring (nimimerkki)

Vieras,

http://www.ilmanlaatu.fi/ilmanyt/ylitykset/rajaarv...

Onko täällä eniten kemikaaliruiskutuksia,ei se muuten voi olla totta.
Yllättäen Naantalissa/Kultarannassa on parhain ilmanlaatu.

Savossa ei ole juurikaan teollisuutta, täällä on paljon metsää ja vähän ihmisiä. "Isompia" lentokenttiä on kaksi, Kuopio ja Joensuu. Julkista liikennettä ei ole oikeastaan kuin kaupungeissa.
Mistä siis saasteet?

Outoa outoa tuo ilmanlaatu.

Riikka Söyring (nimimerkki)

Pekka Puska ei ole tainnut oivaltaa että yksi ainoa tieteellisen hypoteesin joltain osin vääräksi todistanut tutkimustulos antaa aihetta kyseenalaistaa koko hypoteesin.

Samalla tavalla murhatutkimuksessa: jos jokin asia ei täsmää teoriaan, syyllistä tulee etsiä muualta ja/tai kokeilla eri lähestymistapaa tutkinnassa :D

Ihminen on kokonaisuus, kolesteroli- ym. arvot ovat yksilöllisiä.

Lisäksi: mieheni kolesteroliarvot pomppasivat myyräkuumeen aikana ylös mutta laskivat taas kun myyräkuume oli ohi.

Se sai minut kiinnostumaan kolesteroleista. Uskonkin, että ne toimivat osana elimistön puolustusjärjestelmää, ja että korkeat kolesteroliarvot kertovat siitä että elimistössä vallitsee tulehdustila.
Tämä voi johtua ravinnosta, immuunijärjestelmän häiriytymisestä tmv.

On aivan selvää, että jos elimistöä häiritään liian usein esim. antibiooteilla tai väärällä ravinnolla, oireet ovat henkilöstä riippuen mitä moninaisimpia: kokonaisuus järkkyy.

Esimerkiksi jalan väärä asento saattaa aiheuttaa selkä-, niska-hartia- ja lonkkakipuja. Auttaako silloin hartiahieronta? Se toki lievittää oireita mutta ei poista syytä.

Vieras (nimimerkki)

Tuossa HS:n artikkelissa on kyllä huvittavia piirteitä, kuten "Suomen syksylle ominainen tihkusade". Kävin NASA:n sivuilla, olivat sellaista sekamelskaa etten löytänyt sieltä mitään mainintaa tästä tutkimuksesta, luulisi että yli kuukauden kestävä projekti olisi saanut edes vähän palstatilaa, mutta luulen että vika oli tällä kertaa etsijässä.

Julia (nimimerkki)

NASAn tutkijoita hemmotellaan. Sateen laatuja täällä Turun lähistöllä on tänään sitte riittänyt. Sadekuuroja ollut kokopäivän. on tihkua, kaatosadetta pystysuunnas, vaakasuunnas, tuulen kanssa, ilman tuulta, aurinkoki kurkkii valkoisten kumpupilvien takaa aika-ajoin.

Mutta tuota koneiden jylinää ei jaksais kuukautta kuunnella.

Onhan näitä (nimimerkki)

Mitä sieltä taivaalta on oikein sateiden mukana tänään tullut tänne läntiselle Uudellemaalle?

Koko aamupäivän satoi välillä tihkua ja välillä suoraan kaatamalla. Tauot kesti 8 minuutista 30 minuuttiin.

Yhdentoista maissa oli tauko sateissa ja menin ulos ja silloin huomasin valkoisen perhosen noin 10 senttisessä heinän korressa siivet yhdessä.
Menin ihan lähelle ja perhonen ei reagoinut mitenkään. Kosketin heinänkorrella perhosta, mutta näin vain yhden jalan pienen liikkeen ja jäi paikalleen ihan kuolleen näköisenä.

Laitoin ison pesuvadin perhosen olinpaikan yläpuolelle ja tiilenpalan maahan sekä pesuvadin nojaamaan yhdestä kohdasta siihen, että ilma pääsisi kulkemaan ja mikäli perhonen virkistäytyisi pääsisi suojasta pois.

Kävin ainakin kaksi kertaa tunnista katsomassa ja aina vain perhonen oli siellä. Nyt sitten 16:20 kun menin tarkistamaan tilannetta, niin perhosta ei enää näkynyt. Ainakin viisi tuntia se siellä pesuvadin alla oli.

Eilen vielä ampiaisekin olivat ihan normaalin näköisiä, mutta tänään näkemäni ovat selkäpuoleltaan valkoisia ja yksi kärpänen samoin. Moista en ole koskaan ennen nähnyt.
Kimalaiset pudistavat itseään koko ajan hyvin huolellisesti.

On täällä aikaisemminkin jotain kummaa taivaalta tullut, kun puiden ja varsinkin voikukan lehtien pinnalla on jotain kummaa vaaleanharmaata kerrosta.
Laitoin puutarhatuolin erään voikukan päälle ja uudet lehdet, jotka kasvoivat ovat ihan kauniin kirkkaan vihreitä, joten ei se mitään tautia voi olla.

Täällä oli ennen paljon lepakoita, mutta tänä kesänä en ole nähnyt yhtäkään lentävän. Aikaisempina kesinä kun meni ulos klo 22 jälkeen niin aina näki useamman kuin yhden lepakon.

Kärpäsetkin ilmestyi pihamaalle tänä vuonna vasta heinäkuun alussa ja pölyttäjähyönteisiä ei ollut mailla eikä halmeilla keväällä. Yksi ainoa kimalainen täällä orpona pörräsi. Nuo ampiaisetkin ilmestyivät vasta kesäkuun loppupuolella pihapiiriin. Mikä lie täältä perhosetkin hävittänyt, vaikka niitä on aikaisempina vuosina ollut erittäin runsaasti. Noita valkoisia perhosia ilmestyi pihapiiriin vasta kesän lopulla ja semmoisia täällä ei ole aikaisempina vuosina lennellyt. Jotain kummaa kyllä tuolta taivaalta sateiden ja tuulten mukana tulee, joka ei ole kasvistolle eikä hyönteisille hyväksi.

Vieras (nimimerkki)

juutalaisnatsi on osuva nimitys, tietäähän kaikki, että Aatos Erkko on kyseisiä juutalaisnatseja

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Onhan näitä,

täällä myös tuota harmaata pölyä, hienonhienoa takertuvaa jauhoa.
Lupiinien lehdillä erottuu erityisen selvästi.

Ei ole mitään siitepölyä se.

Sama havainto kuin sinulla kimalaisista, perhosista, kärpäsistä ja ampiaisista myös minulla.

Öisin jylisee koneet taivaalla.

Toisinaan sadevesi kirvelee, jos se osuu suoraan iholle.

Julia (nimimerkki)

Lentometeliä ei välttämättä tarvitse sietää tai ainakin siihen voi yrittää vaikuttaa.

tässä linkki palautteen antosivulle
http://www.finavia.fi/ymparistopalautteet_kirjaudu...

tässä uutinen
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/09/viranomaiset...

Jii_ (nimimerkki)

Tuskin voi vaikuttaa kun ei noita koneita ole virallisesti olemassakaan. Eivätkä näy näissä yleisölle avoinna olevissa tutkapalveluissa ollenkaan.

Onhan näitä (nimimerkki)

Riikka

Hyvä kun kirjoitit omista havainnoistasi.

Olisi hyvä, jos muutkin kertoisivat omista havainnoistaan meille muille, mitä kaikkea kummallista heidän lähiympäristössään tapahtuu.

*****

Niin ja Säteilyturvakeskuksen (STUK) sivuilta löytyy luettavaa.

Stukin sivuilta poimittua

Cesium-137-laskeuma Suomessa vuonna 1987.

Päivitetty 12.5.2009
http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateily_ymparisto...

*****

Säteilevät laitteet

Päivitetty 23.4.2009

http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateilevat_laitte...

******

Kodin säteilevät laitteet

...........,

Kellot, silmälasit ja jalokivet voivat säteillä

Kellojen ja kompassien valoväreihin lisätään useimmiten tritiumia, joskus myös prometium 147:ää. Aikaisemmin käytettiin radium 226:ta kellojen valoväreissä, mutta jo vuosia sitten gammasäteilevä radium on korvattu pehmeillä beta-säteilijöillä. Vanhoissa kelloissa voi olla vielä radiumia. Itsevalaisevissa navigointilaitteissa ja lentokoneitten exit-kilvissä käytetään tritiumia kapseloituna kaasuna. Loisteputkien sytyttimissä käytetään erittäin pieniä määriä krypton 85:tä, tritiumia tai toriumia. Tällä tavoin nopeutetaan syttymistä ja lisätään lampun ikää.

Radioaktiivisia aineita lisätään joihinkin tuotteisiin, ei niiden radioaktiivisuuden, vaan aineiden muitten ominaisuuksien vuoksi. Luonnon toriumia, joka on radioaktiivinen alkuaine, käytetään tällä lailla kahdestakin syystä. Silmälaseissa sekä esimerkiksi kameroiden ja kiikarien linsseissä torium muuttaa linssien optisia ominaisuuksia. Sitä voi käyttää myös linssien sävyttämiseen. Mökillä käytettävien petromaks-lamppujen hehkusukissa käytetään torium-oksidia valon miellyttävän värin vuoksi. Hitsauspuikoissa torium helpottaa syttymistä ja pidentää elektrodin ikää. Posliiniteollisuudessa on käytetty uraanin ja toriumin suoloja joittenkin tiettyjen värisävyjen aikaansaamiseksi. Nykyään näiden väriaineiden käytöstä on lähes kokonaan luovuttu.

Iki-ihanat jalokivetkin saattavat pitää sisällään pieniä määriä radioaktiivisia aineita. Jalokiviä säteilytetään usein joko gammasäteilyllä tai neutronisäteilyllä, jotta niihin saadaan kauniimmat ja syvemmät värit. Nimenomaan neutronisäteily synnyttää kivissä radioaktiivisia aineita. Jalokiviä varastoidaan yleensä muutama kuukausi ennen myyntiä, jolloin suurin osa aktiivisuudesta on puoliintunut pois.

Luonnon radioaktiivisuutta (uraania, toriumia ja kaliumia) saattaa olla tavallista suurempina pitoisuuksina esimerkiksi fosfaattilannoitteissa ja rakennusmateriaaleissa. Terveyssuolat sisältävät kalium 40:tä, koska niissä suolan normaali natrium on korvattu kaliumilla, jossa on mukana aina vähän kalium 40:tä.

Päivitetty 3.12.2009
http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateilevat_laitte...

Onhan näitä (nimimerkki)

Näin vähennät radioaktiivisuutta sienissä
17.09.2010 09:15

Suomalaisissa metsäsienissä esiintyy edelleen paikoitellen melko korkeita pitoisuuksia cesium-137 -pitoisuutta, joka on pääasiassa peräisin Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta (1986). Pitoisuudet vaihtelevat sienilajeittain ja laskeuma-alueen mukaan. Radioaktiivinen cesium vähenee sienistä liottamalla tai keittämällä vedessä. Käsittely vähentää cesiumia jopa 70-90 prosenttia.

Tuoreet sienet, joita ei keitetä (esim. tatit, kanttarellit):
- kuumenna pannulla ja kaada sienistä irronnut neste pois, tehosta käsittelyä tarvittaessa kevyellä huuhtelulla

Tuoreet vähänesteiset sienet (esim. suppilovahverot, mustatorvisienet):
- liota kylmässä vedessä yön yli ja kaada liotusvesi pois

Rouskut, suolasienet:
- keitä runsaassa vedessä kerran kymmenen minuuttia, kaada vesi pois ja huuhtele lopuksi runsaalla vedellä

Korvasienet:
- keitä runsaassa vedessä kahdesti viisi minuuttia, kaada keitinvesi pois ja huuhtele lopuksi runsaalla vedellä

Pakastetut sienet:
- jätä hauduttaessa sienet hieman kosteiksi ennen kuin laitat pakastimeen, purista sulatuksessa syntyvä neste pois sienistä

Kuivatut sienet:
- liota kylmässä vedessä vähintään tunti tai yön yli, kaada liotusvesi pois

Lisätietoa: Evira
Tshernobyl-laskeuma/STUK

Teksti: Ruokavinkki.fi

http://elisa.net/ruokajaviini/uutiset/6193.html

Onhan näitä (nimimerkki)

" 20.9.2010 20:20 Jii_ (ei kirjautunut)

Tuskin voi vaikuttaa kun ei noita koneita ole virallisesti olemassakaan. Eivätkä näy näissä yleisölle avoinna olevissa tutkapalveluissa ollenkaan."

Virallisestihan Suomi on upea maa! Tap, tap,tap eikö niin.

Sinun mielestäsi on siis niin, kun virallisesti ei ole mitään, niin mihinhään ei voi puuttua.

Kerro ymmärkö viestisi sisällön oikein?

Riikka Söyring (nimimerkki)

"20.9.2010 20:20 Jii_ (ei kirjautunut) .Tuskin voi vaikuttaa kun ei noita koneita ole virallisesti olemassakaan. Eivätkä näy näissä yleisölle avoinna olevissa tutkapalveluissa ollenkaan."

Minä taas tulkitsin tämän niin että koska koneita ei virallisesti ole olemassakaan eikä sitä myönnetä, vastauksena saa vain salailua, latteuksia ja ympäripyöreyksiä jos valittaa.
Kaupan päälle joutuu luultavasti tarkkailtavien nihkiöiden listalle.

Jii_ (nimimerkki)

Olisi muuten hienoa jos joku osaava rakentaisi webbipalvelun, jonne havaintoja sijainteineen saa laittaa reaaliajassa. rakentaisi tuon vaikka google maps-pohjaiseksi.
luulen että tuolla tavalla saisi hyvän kokonaiskuvan missä tapahtuu.

Nyt noin viikkoon ei mitään poikkeavia havaintoja meilläpäin.
Eilen tuli katseltua, miten kaunis onkaan luonnollinen kirkas taivas ja luonnollinen auringonlasku. Yöllä näkyi kuutamo ja tähdet kirkkaalta taivaalta.
Aika harvinaista herkkua tuollainen ollut viime kesänä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Se olisi kyllä erinomaisen hyvä! Hätyyttäkää nörttikavereitanne tekemään sellainen.

Riikka Söyring (nimimerkki)

TIEDOTE:

Tiedotusvälineille 19.9.2010
Perustuslakivaliokunta on esteellinen Vanhasen asiassa
- Tarvitaan perustuslakituomioistuin

Oikeuskansleri on tehnyt eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ilmoituksen
ex-pääministeri Vanhasen virkatoimien tutkimiseksi. Oikeuskanslerin mukaan
Vanhanen oli esteellinen osallistumaan hallituksen istuntoihin, joissa
päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä
Keskustapuolueen Nuorisosäätiölle. Nuorisosäätiö tuki Vanhasta vuoden
2006 presidentinvaaleissa yli 23 000 eurolla.

Vanhanen oli pääministerinä toistuvasti vuosina 2006 – 2009 valtioneuvoston
istunnoissa myöntämässä Raha-automaattiyhdistyksen varoista miljoonien
avustukset Nuorisosäätiölle. Näin muodostui asetelma, joka hallintolain
esteellisyyssäännöksen tarkoittamalla tavalla vaaransi luottamuksen
Vanhasen puolueettomuuteen. Vanhanen on siten menetellyt lainvastaisesti.
Lainsäädännön mukaan oikeuskansleri ei voi määrätä esitutkintaa Vanhasen
asiassa, vaan asia menee eduskunnan perustuslakivaliokunnan päätettäväksi.

Perustuslakivaliokunnan jäsenistä kolme ja varajäsenistä kaksi on Keskustan
kansanedustajia ja siis Vanhasen puoluetovereita. Yksi heistä, valiokunnan
varajäsen Hannes Manninen on Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen
puheenjohtaja. Hänet valittiin tehtävään lahjusrikoksista syyteharkinnassa
olevan entisen keskustakansanedustajan Jukka Vihriälän tilalle.

Raha-automaattiyhdistyksen ylin päättävä elin on yhdistyksen kokous. Siinä
ovat edustettuina RAY:n 98 jäsenjärjestöä. Niistä ainakin seitsemän on
Keskustapuolueen käsissä. Monet muut ovat muiden eduskuntapuolueiden
hallinnassa. Tunnetuin keskustalaisista Raha-automaattiyhdistystä johtavista
järjestöistä on Nuorisosäätiö. Keskustapuolue on jäsenenä esim.
Huoltoliitossa, joka RAY:n jäsenjärjestö.

Keskusta on siis puolueena johtamassa Raha-automaattiyhdistystä, jonka
- verovaroihin verrattavien - rahojen jaosta Keskustan Nuorisosäätiölle on
keskustalaisen Vanhasen asiassa kysymys. Samalla Keskusta on edustettuna
perustuslakivaliokunnassa, joka päättää, toimiko Vanhanen oikein.

On selvää, että perustuslakivaliokunta on esteellinen Vanhasen asiassa.
Nykytilanteessa paljastuu suuri puute Suomen oikeusjärjestelmässä.
Suomessa ei ole puolueista riippumatonta perustuslakituomioistuinta.
Perustuslain ylin tulkitsija on eduskunnan perustuslakivaliokunta. Pukki on
kaalimaan vartijana ja osana rakenteellista korruptiota.

Perustuslakituomioistuin tarvitaan mitä pikimmin. Sen perustaminen on
eduskunnan käsissä. Nykyiset valtapuolueet eivät ole
perustuslakituomioistuinta halunneet. Niillä on liikaa salattavaa.
Merkille pantavaa on, että mikään eduskuntapuolue ei ole pitänyt vaatimusta
esillä. Siksikin eduskuntaan tarvitaan uutta voimaa tulevissa vaaleissa.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

repe (nimimerkki)

90-luvulla vielä' sai Mot-ohjelman tehdä tuosta RAY:n puoluetuesta. Vaikka virallisesti kaiken pitäisi mennä kansanterveydelle. 2000-luvulla ovat sitten ylemmät tahot estäneet vastaavien ohjelmien esittämisen.

Julia (nimimerkki)

Täällä Turun suunnalla sataa. Onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota siihen, että sadepivien mukana kulkee vaaleampia "läiskiä/pilviä" aika matalalla, jotka näyttää aavistuksen hohtavan. Kun ottaa kameralla kuvan salaman kanssa, ne heijastavat sinertävää valoa. Onko normaalia?

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Täällä on välillä 3-kerroksisia pilviä, jotka erottuvat toisistaan väriltään ja rakenteeltaan.
Lisäksi ne näyttävät liikkuvan eri vauhtiin eli esim. maan päällä tuulee vimmatusti mutta alin kerros liikkuu jähmeästi ja sen läpi erottaa keskikerroksen liikkuvan nopeammin.

Olen kiinnittänyt huomiota myös siihen että pilvipeitteen rakoja näytetään "harsivan" umpeen eli kun pilvipeitteeseen tulee aukko, kohta sen yli lentää vanakone (ja mehän emme asu millään vilkaasti liikennöidyllä alueella) ja pian aukko sulkeutuu.
Tämän takia sanoin aiemmin että minulle on syntynyt vaikutelma siitä kuin yritettäisiin peittää jotain taivaalla olevaa.

Pohjanmaalla kuulemma sama ilmiö.

Onhan näitä (nimimerkki)

Hei Julia sinulla on mielenkiintoinen havainto. Itse en ole tuommoista huomannut. Olisi mukava nähdä se kuva, muttei se taida olla mahdollista.

***

Lääkinnällisten yrttivalmisteiden kielto voimaan EU:ssa 1.4.2011

ANH Press Release: ANH set to challenge EU herb law
http://www.anh-europe.org/news/anh-press-release-a...

ANH Feature: Eu Herb Laws
http://www.anh-europe.org/news/anh-feature-eu-herb...

Botanical groups gather in Brussels to challenge EU herb laws
01-Sep-2010
http://www.nutraingredients.com/Regulation/Botanic...

Julia (nimimerkki)

http://www.youtube.com/watch?v=5JNR2ktnnvw&feature... laitoin tohon videolle ne kuvat.. Pidän itseäni jo hieman hulluna ku kuvailen sadepilviä. Pyysin kyllä miestäniki eilen tarkkailemaan pilviä kun satoi, mutta sen mieletä kaikki oli ihan normaalia.

repe (nimimerkki)

Näkee, kuka EU:n omistaa. Mitään järkevää syytä kielloille ei ole. Paitsi erinäisten rahastajien etu ja monopolit.

Onhan näitä (nimimerkki)

Otteet senkun kovenee lisäravinne rintamalla. FDA ja lääketehtaat yrittävät lisätä kuristusotettaan ja kaikki tietysti kuluttajien eduksi niinhän sitä kerrotaan.

Senate bill 3767 seeks to put dietary supplement makers in prison for ten years (for telling the truth)

http://www.naturalnews.co/029828_Senate_bill_3767_...

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Jenkeissä on käyty pitkään tuota vääntöä. Asiasta on tulossa vastaava lakiesitys kuin mitä EU:ssa on tyrkyllä.

Venatkaas, niin etsin sen.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Niitä on oikeastaan muutama eli

HR 875 joka kieltää luomuviljelyn,

SB 510 http://www.govtrack.us/congress/bill.xpd?bill=s111... joka sallisi hallituksen edustajien mm. takavarikoida takapihalla itse kasvattamasi ruoan "terveyssyistä" ja

SB 3767 joka kieltää mm. luontaistuotekauppiaita siteeraamasta tuote-esittelyissä aihetta (myönteisesti) käsittelevää tieteellistä tutkimusta.

Fasismia.

Anu Lindroos (nimimerkki)

Tämä on suomeksi sanottuna niin perseestä!!
Mitä voimme TEHDÄ??
Argh!!

Anu Lindroos (nimimerkki)

Se vähin, mitä voimme tehdä, on KIITTÄÄ SINUA, Riikka! :)
Työsi on aivan valtavan suuri apu kenttätyöhön!
On kyse rokotteesta tai pohjavesien suojelusta, blogeistasi saa aina kaikki tarvittavat linkit `todistukseksi`.
Itse en ole haka etsimään tietoa, enkä varsinkaan suomentamaan tekstejä!!
Mutta puhumaan, missä ikinä kuljenkin! Sitä teen, palo rinnassani.

Eilen olin tapaamassa ystävääni kotiemme puolivälissä eli Humppilan Lasin kauppakeskuksessa. Aloitin keskusteluja tehdessäni vähäisiä ostoksia:
"En osta näin avokasta tuotetta, koska käytän varojani pohjavesien suojelutyöhön/sikainfluenssarokotteen haitoista tiedottamiseen"
(Esim. mielenosoituksesta tiedottaminen lyhtypylväissä ja liikennemerkeissä on tietenkin omakustanteista, ostetuista lakanoista ja spraysta puhumattakaan.)

Tästä pääsin siirtymään asiakkaiden ja myyjien valistamiseen asioissa.
Ja kuinka moni otti paperilapulle: `Riikka Söyring blogit` hakusanoiksi! Voiko sinua kannattaa jotakin kautta?

On aivan mahtavaa tehdä yhteistyötä näin saman tavoitteen eteen:
Pelastaa Suomi, ennenkuin on liian myöhäistä!

SEURAAVA MIELENOSOITUS: EDUSKUNTATALO 8.10. klo 12-20.

Riikka Söyring (nimimerkki)

Asia on minua tärkeämpi mutta kiitos ilahduttaa aina :D
Enhän minä tätä yksin tee. Joka ainoan ihmisen valinta ja teko on tärkeä.

Laitapa tarkempaa tietoa tuosta mielenosoituksesta niin laitamme toedon leviämään.

Toimituksen poiminnat