KissanKulmasta

Euroopan Parlamentti teki päätöksen olla tutkimatta H1N1-kampanjaa

Euroopan parlamentti teki päätöksen olla tutkimatta H1N1-kampanjaa.
"Mitoiltaan ja seurauksiltaan karmea viimetalvinen H1N1-petos tehtiin asiantuntijavoimin yhdessä hallitusten ja korporaatioiden kanssa ja, se etsii ihmiskunnan mustassa historiassa vertaistaan.
Kymmeniä miljoonia rahaa siirreltiin yksityisiin taskuihin ja ihmisten perimää tartutettiin ja sairastutettiin pysyvästi.
Silti rokotefirmat sekä asiantuntijat jatkavat yhteistyötään edelleen."
kirjoittaa nimimerkki uurija. Eikä hän vallan väärässä olekaan!
Europarlamentaarikot Michele Rivasi ja Corinne Lepage ovat kritisoineet useimpien Euroopan parlamentin poliittisten puolueiden johtoa siitä että Euroopan Parlamentti on kieltäytynyt tutkimasta sikainfluenssarokotuskampanjaa.
Kaksisataakymmenen MEPpiä pyysi tutkintaa tavasta jolla sikainfluenssaa hoidettiin Euroopassa sekä EMAn (aiemmin EMEA, European Medicines Agency) roolista valepandemian käsittelyssä.
-
EMAn toimintaa rahoittavat mm. lääkeyhtiöt eli ns. BigPharma (1). EMAn puolueettomuus lääkevalvontaviranomaisena joutuukin vähintään outoon valoon.
-
Euroopan Parlamentin Presidenttien kokouksessa 20 toukokuuta 2010 Strasbourgissa kuitenkin päätettiin ettei asiaa tarvitse tutkia.
-
Corinne Lepage pitää päätöstä käsittämättömänä ja sanoo ettei sitä voi hyväksyä. (2)
"Tämä kieltäytyminen (tutkinnan aloittamisesta) vaikuttaa olevan seurausta kahden pääpuolueen, EP:n ja S&D:n (3) manipuloinneista. Kahdensadankymmenen MEPin vaatimukset on pyyhkäisty sivuun. Me haluamme tietää välittömästi ja viivytyksettä motiivit tähän kieltäytymiseen, jolla estetään (valtuutettuja ja viranomaisia) täyttämästä tehtäväänsä Euroopan institutioiden kontrolloimisessa. Tällainen ylikävely on todellisen demokratian kieltämistä ja halveksuntaa, se on myös omiaan lisäämään epäilyksiä sen tavan suhteen jolla pandemiaa hoidettiin. Kun Euroopan Parlamentti pyytää lisää läpinäkyvyyttä asioiden hoitoon, on elintärkeää että se soveltaa samoja sääntöjä ja samaa periaatetta myös itseensä." (2)
-
Rokoteostokset siirtyvät THL:lta STM:n saralle (7) koska THL:n jääviyttä epäillään, kertoo YLEn uutiset. THL:n rahoituksesta saattaa jopa 90% tulla lääkeyhtiöiltä joille THL tekee tutkimustyötä. Valtion osuus THL:n toimintaan on vain n. 1 miljoona euroa (4) (5) (8) (9). Sikainfluenssarokote Pandemrix tilattiin GlaxoSmithKlinelta (joka on eräs myös EMAn toimintaa rahoittavista lääkeyhtiöistä, Novartiksen ohella). GlaxoSmithKlinen osuus THL:n rahoituksesta oli jopa 6 269 259,02 euroa (8). Loppu tullee muilta lääkeyhtiöiltä.
-
THL on vastaajana ainakin kolmessa oikeusjutussa, joita selvitellään eri oikeusistuimissa Suomessa (9).
-
Euroopan Neuvoston sekä British Medical Journalin (BMJ; arvostettu vertaisarvioitu lääkärilehti) sekä Tutkivan Journalismin Yksikön (the Bureau of Investigative Journalism) taannoiset raportit (5) tuomitsevat jyrkästi sekä WHO:n että median toiminnan sikainfluenssa-valepandemian yhteydessä kehottaen myös kansallisia terveydenhuoltoviranomaisia "siivoamaan oman pöytänsä". Raportit toteavat yksiselitteisesti "korruption ulottaneen lonkeronsa päätöksenteon kaikkiin vaiheisiin kaikilla tahoilla ja tasoilla."
-
Jostain syystä nämä asiat eivät ole ylittäneet uutiskynnystä valtamediassa. Ylläolevaa taustaa vasten tarkasteltuna Lääkelaitoksen tiedote (10) saikin minut purskahtamaan nauruun.
-
----------------------------------------

lähteet ja liitteet:

(1) Tutkintapyyntö http://www.icf.uab.es/informacion/ISDB.pdf 
(2) http://www.greens-efa.org/cms/pressreleases/dok/340/340972.commission_parlementaire_h1n1@en.htm
 
(3) http://www.euractiv.com/en/Fixed/groups/EU-political-parties.htm
(4) http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/07/rokotteiden-haittavaikutukset-hyotyja-suuremmat/
(5) BMJ:n raportti suomennettuna http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/08/h1n1-huijaus-ja-jalkipuinti-piikitellen ja
     http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/05/uutisia-laaketeollisuudesta/
(7) http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/07/stm_kilpailuttaa_jatkossa_rokotteet__thl_saattaa_olla_jaavi_1819448.html?origin=rss
   
(8) http://www.rokotusinfo.fi/tiedostot/thl-laskutus-091207_html
(9) http://www.rokotusinfo.fi/
(10) http://www.laakelaitos.fi/kayttajat/laaketiedon_arviointi
------------------------------------
-
Sophie Meulemans of the Belgian Initiative Citoyenne, can be seen on TV5 on Saturday July 10th at 6:20 pm asking  Belgian MEP Anne Delvaux, who belongs to the same party as the pro vaccine Nicolas Sarkozy and Roseylne Bachelot, asking why there is no investigation.
-
http://www.tv5.org/TV5Site/emission/emission-20-Le_bar_de_l_europe.html
-----------------------------------
EDIT
Transparency International raportoi lääketeollisuuden ja viranomaisten korruptiosta http://www.transparency.org/global_priorities/other_thematic_issues/health/pharmaceutical_industry

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Matti (nimimerkki)

"Mitoiltaan ja seurauksiltaan karmea viimetalvinen H1N1-petos tehtiin asiantuntijavoimin yhdessä hallitusten ja korporaatioiden kanssa ja, se etsii ihmiskunnan mustassa historiassa vertaistaan."

Oletko oikeasti itse tätä mieltä? Siis kun ottaa huomioon esim holokaustin, Nanjingin verilöylyn, Leningradin piirityksen, Dresdenin pommitukset, Stalinin vainot, Ensimmäisen maailmansodan, Ruandan kansanmurhan, Leopoldin Kongon ja niin edelleen ad nauseam. Kaikkien näiden (ja lukuisten muiden katastrofien) rinnalla, oletko oikeasti sitä mieltä että H1N1 rokotuskampanja "hakee vertaistaan ihmiskunnan mustassa historiassa"?

Onko esim inhimillinen kärsimys em luetelluissa katastrofeissa mielestäsi samalla tasolla H1N1 rokotuskampanjoiden kanssa?

Riikka Söyring (nimimerkki)

Matti, #3,

”Mitoiltaan ja seurauksiltaan karmea viimetalvinen H1N1-petos tehtiin asiantuntijavoimin yhdessä hallitusten ja korporaatioiden kanssa ja, se etsii ihmiskunnan mustassa historiassa vertaistaan.
Kymmeniä miljoonia rahaa siirreltiin yksityisiin taskuihin ja ihmisten perimää tartutettiin ja sairastutettiin pysyvästi.
Silti rokotefirmat sekä asiantuntijat jatkavat yhteistyötään edelleen.”

kirjoittaa nimimerkki uurija. Eikä hän vallan väärässä olekaan!"

päättyy sitaatti.

Kyse on petoksen mittakaavasta sekä hallitusten, asiantuntijoiden ja korporaatioiden yhteistyöstä petoksen toteuttamisessa, median avusta kampanjoinnissa sekä sittemmin jälkien peittelyssä.

Vanhat Tavat (nimimerkki)

Rikosilmoituksia, tutkintapyyntöjä, joukkokanne... Tosin poliisi on maan tavan mukaan tumput suorina ja kyttää pitkätukkien puutarhaharrastuksia... Kokoomus on miehittänyt poliisi ylijohdon, joten ei pelkoa että nyt korruptiota ainakaan tutkimaan alettaisiin!

Käyttäjän petripartanen kuva
Petri Partanen

Kyllä tämmöiset jutut, jos mitkä, pitäisi käsitellä juurta jaksain llävitse.
Toivotaan, että muissa maissa lehdistö olisi rohkeampaa ja riippumattomampaa ja kirjoittellisivat asiasta enemmän.

P.A. Kollinen (nimimerkki)

Suosittelen antamaan vastalahjaksi lyijymyrkytyksen ko. vastuussa olleille henkilöille jotka vastaan tulevat. Niin eiköhän asioihin ala pikku hiljaa tulla järkeä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Vaikka tämä ei rokotteisiin suoraan liitykään niin rahaan kuitenkin

http://www.uutissanomat.fi/index.php/component/con...

Markku Uusipaavalniemi puhuu eduskunnassa rahasta. Ihailen hänen älyään, moraaliaan, rohkeuttaan ja rehellisyyttään suuresti.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Täällä on lisää Uusipaavalniemeä, kommenttiosiosta löytyy linkkejä sieltäkin Uusiksen puheisiin.  http://talousdemokratia.blogspot.com/2010/07/lisaa-uusipaavalniemea.html

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

 Documents unsealed as part of a lawsuit against drug giant Wyeth Pharmaceuticals reveal that the company used ghostwriters to prepare at least 40 medical journal articles promoting the use of its hormone-replacement drug Prempro.

Hormone replacement therapy drugs such as Premarin and Prempro were widely popular in the 1990s among women seeking to avoid the symptoms of menopause. The drugs became some of Wyeth's best sellers, raking in more than $2 billion for the company until a 2002 study showed that they significantly increased women's risk of invasive breast cancer, heart disease and stroke. Later research also implicated the drugs in an increase dementia risk among the elderly.

Use of hormone replacement therapy plummeted, with a corresponding drop in breast cancer rates. Since then, approximately 8,400 lawsuits have been filed against drugmakers Wyeth and Pfizer by more than 10,000 women affected by side effects. More than 8,000 of these lawsuits have been consolidated into a single case, before U.S. District Judge William Wilson in Arkansas.

Wilson ordered Wyeth's ghostwriting documents unsealed in response to a request by the defendants, the journal PLoS Medicine and the New York Times. The documents reveal that between 1997 and 2005, Wyeth paid medical communications firms to ghostwrite at least 40 articles that promoted hormone replacement for treatment of not just menopause symptoms, but also other conditions such as Parkinson's disease. These articles, many of them reviews of prior studies, played up the benefits of the hormone drugs while downplaying their risks. The communications firms also secured doctors to put their names on the studies as authors.

The articles were published in 18 different medical journals. Neither Wyeth nor the studies' purported authors informed the journals that the company had funded the studies and employed their writers.

The case of DesignWrite Inc. is indicative of Wyeth's larger ghostwriting practices. Wyeth hired the firm in 1997, at which time DesignWrite proposed a two-year plan to promote the company's hormone drugs by securing the publication of 30 different articles.

In 2003, the company drafted a 14-page outline of one article, with the author listed as "to be determined." This outline was sent to Dr. Gloria Bachman of the Robert Wood Johnson Medical School in July, and she agreed to put her name on the study. She was sent a draft of the completed article in September and replied, "I had only one correction which I highlighted in red."

The article, which was published in The Journal of Reproductive Medicine in 2005, disparaged non-hormonal treatment for hot flashes, referring to hormone replacement therapy as the "gold standard."

Wyeth paid DesignWrite $25,000 for the production of the article.

The Prempro case is not Wyeth's first ghostwriting scandal; the company was previously forced to pay $21 billion in lawsuits over the diet drug fen-phen, which was also marketed using ghostwriters. Indeed, the new documents suggest that ghostwriting journal articles is a standard practice for many pharmaceutical companies, raising concerns that doctors might have their prescribing habits influenced by articles that were actually produced as part of corporate marketing campaigns.

"The filter is missing when the reader does not know that the germ of an article came from the manufacturer," said attorney James Szaller, representing many of the plaintiffs.

Medical journal publisher Elsevier has announced an investigation into ghostwriting practices, and some journals have started requiring full disclosure of each author's role in producing a paper, as well as any conflicts of interest. Many journals, however, do not require this disclosure, and the extent of ghostwriting practices remains unknown.

"It's almost like steroids and baseball," said Joseph S. Ross, of Mount Sinai School of Medicine. "You don't know who was using and who wasn't; you don't know which articles are tainted and which aren't."

Sources for this story include: www.philly.com; www.nytimes.com.
 

lähde: http://www.naturalnews.com/029160_medical_journals_ghostwriters.html  David Gutierrez 8 of July 2010

 

Tästähän oli jo aiemminkin puhetta Reed-Elsevierin yhteydessä eli kuinka lääkeyhtiöt käyttävät haamukirjoittajia kirjoittamaan mainoksia jotka on naamioitu lääketieteellisiksi artikkeleiksi ja kuinka sitten joku lahjottu lääkäri antaa käyttää nimeään "artikkelin" mukamas-kirjoittajana (ja saa samalla itselleen tiedealalla niin arvostettua julkaisu-krediittiä).

Kun yhdistetään tämä maan tapa toiseen maan tapaan joka on lääkeyhtiöiden tapa jättää lääketutkimusraporttien loppuyhteenvedoista markkinoitavalle tuotteelle epäsuotuisat tutkimustulokset pois, alkaa ihmetyttää kuinka kukaan ylipäänsä uskaltaa laittaa mitään mokomien myrkynkeittäjien tuotteita suuhunsa.

Tällä hetkellä tilanne on sellainen ettei mistään lääketutkimuksen loppuraportista voi sanoa sen olevan luotettava, lääkevalvontaviranomainenkaan ei voi sitä tietää. Ja nyt kun lääkevalvontaviranomaisillakin on ongelmia eturistiriitojen kanssa niin...

heheehee... http://www.laakelaitos.fi/kayttajat/laaketiedon_arviointi huomatkaa myös päivitys ja ohjeet päivityksestä LOL

Visitor (nimimerkki)

"EMAn toimintaa rahoittavat mm. lääkeyhtiöt eli ns. BigPharma (1). EMAn puolueettomuus lääkevalvontaviranomaisena joutuukin vähintään outoon valoon."

Eihän tämä mitään uutta ole, EU-lait ja järjestelmät ovat suuryhtiöiden lobbaamia ja osa niistä on Yhdysvalloista kopioituja...Lääkäri Pekka Nykänen on blogeissaan jonkin verran seuraillut tätä touhua takavuosina:

"USA:n korkein lääkealan valvontaviranomainen FDA saa puolet varoistaa lääkeyrityksiltä. Siis valvova viranomainen saa rahoituksensa yrityksiltä, joiden toimintaa sen pitäisi valvoa.

Lääkeyritysten edun mukaista on saada myyntilupa uusille tuotteille mahdollisimman nopeaa. Tätä varten FDA:ssa työskentelee 800 työntekijää. Lääkkeiden myyntiin liittyvien turvallisuusasioiden parissa työskentelee 14 työntekijää.

Hyvä esimerkki on Vioxx-kipulääke. FDA tiesi jo vuonna 2000 Vioxxin käyttöön liittyvät sydäninfarktin riskit. Siitä huolimatta se ei evännyt Vioxxilta myyntilupaa."

http://pekkajnykanen.blogspot.com/2005/10/marcia-a...

Riikka Söyring (nimimerkki)

Mainitsin kommentissa 10 Reed-Elsevierin.

Täällä löytyy käännös Reed-Elsevierin hommailuista

http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/1...

Riikka Söyring (nimimerkki)

kirja EU:n natsi-taustasta http://www.relay-of-life.org/nazi-roots/index.html

En ole ehtinyt tutustua ko. kirjaan vielä mutta sen lukeminen maksanee vaivan.

Saattaa tulla oivalluksia siitä miksi MEPpien sanomiset ohitetaan, mitä yhteistä on kommunismilla, kapitalismilla ja äärioikeistolaisuudella etc. sekä uusimmasta kehityksestä rahoitusalalla re Kataisen viimeisimmät taloustoilailut.

arto kukkonen (nimimerkki)

Toivottavasti Matti on oikeassa, koskapa viimeksi kuluneesta talvesta ei ole kovin montaa kuukautta. Se ei vaan muistu näin helteellä mieleen, kuten se että seuraavan talven odotukseen tuskin ehtii tuskastua.
Kaikki nuo aatamin ja tarjan välisen ajan vainot kestivät vuosia, joten ehkä 5 vuoden kuluttua tiedetään osittain kuinka suuri kusetus sikaflunssahysteria oli, kuka sen tilasi ja ketkä ( RIP) sen maksoivat.
Mielenkiintoista seurata noita lääkesotkuja & kohelluksia: Somandrill comp oli erittäin hyvä = monelle sopiva tulehduskipulääke, mutta kun nuoriso huomasi lääkkeen hyväksi siiderin kanssa ja idiootit pystyttivät sivun, jossa sai kehua kokemuksiaan, meni lääke myyntikieltoon.
Helpointa olisi ollut asettaa reseptin saanti hankalammaksi, kuten se kipupotilaille oli ja takoa jannuille 2"x5" lankulla älliä kalloon, mutta ei kun pöljimmän kautta vaan ja idiooteille kriisiapua mahdollisten vierotusoireiden vuoksi. Kipuihmisille ei edes ilmoitettu lääkkeen saannin loppumisesta.
Ongelmien ratkaisuna voisi hyvin olla tuo 2"x5" kalikka tai pajun vitsa, joilla karistaisi eliitiltä jumaluuden ja kuolemattomuuden tunteet. Eliitin ongelmana on etteivät ymmärrä olevansa loisia, joilla on täsmälleen yhtä pitkä matka terveestä rammaksi ja elävästä kuolleeksi kuin minulla ja monella muullakin.
Pienten ihmisten ongelma taas on että ainoat henkilöt, jotka voisivat auttaa meitä, käynnistäisivät mielellään Aushwitczin meitä varten, joten mikä estää köyhää ajattelemasta eliitin tavoin "Nuo ovat esteenä sille tielle mikä minulle kuuluu".

Katja (nimimerkki)

STRANGE BUSES IN GULF SHORES, AL.BP OIL CRISES. PROJECT GULF IMPACT
http://www.youtube.com/watch?v=PcAfYlkgvVE&feature...
KATSOKAAPA!

Tuija (nimimerkki)

Kiitos Riikka!!

Todella hyvä Riikka, että toit H1N1 possurokotteen nuorjan puolen esille!

Tajutessani viime marraskuussa mistä tässä on oikein kysymys, olin kolme päivää shokissa kuultuani lasten kertomuksia koulusta.

Tämä H1N1 rokote on vain yksi muoto siitä mallista kuinka ihmisten huijamisesta, viihde on toinen.. jne.. jne.. Eräänlainen näkymätyön koneisto katsoo oikeuttavansa tekonsa ainostaan isolla rahalla.

SuS (nimimerkki)
Katja (nimimerkki)

Samoja autoja ovat, mutta niitä on julmetun paljon ympäri Amerikkaa!! Keskitysleirejä on jokaisessa osavaltiossa! Muistaakseni valkoiset bussit on merkattu eri väreillä, riippuen mihin katregoriaan ihmiset jaotellaan ja kohtalo riippuu siitä joutuuko punaiselle, vihreälle vai siniselle linjalle. Joka tapauksessa kaikille käy huonosti!

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Transparency International raportoi lääketeollisuuden (ja viranomaisten) korruptiosta http://www.transparency.org/global_priorities/othe...

Suojelkaa nuorisoa (nimimerkki)

Olisikohan korruptio syynä siihen, että hormonikauppa rehottaa Suomessa?
Varsinkin nuorten kuntosaliharrastajien "aineiden" käyttö on lisääntynyt huolestuttavasti. Ja lainsäädäntökin on aivan liian lepsua näissä asioissa, varsinkin kun näistä aineista johtuvia kuolemantapauksia tulee Suomessakin jatkuvasti...

M (nimimerkki)

"THL:n rahoituksesta saattaa jopa 90% tulla lääkeyhtiöiltä joille THL tekee tutkimustyötä. Valtion osuus THL:n toimintaan on vain n. 1 miljoona euroa (4) (5) (8) (9)."

Tämä on päin mäntyä. Kyse on THL:n rokoteosaston rahoituksesta. THL:n budjetin (n. 100 miljoonaa) rahoituksesta suurin osa tulee valtiolta, eikä siinä parit miljoonat (jotka on yhteistutkimukseen annettu, eikä ihan vain hupiin tai minään lahjuksena) lääkeyhtiöltä vielä tunnu.

Toimituksen poiminnat