Islannista vapaasatama sananvapaudelle? Totuusraportti julkaistu ja muuta kiintoisaa
Jälleen on aihetta kääntää, vaikka vapaasti ja lyhennellenkin tämä artikkeli jossa puhutaan Islannin talousongelmien synnystä ja sen mielenkiintoisista seurauksista. Samoja ongelmia on Suomessa -ja muissakin maissa- ja samoista syistä.
Artikkeli alkaa: "Islannin kauan odotettu ´Totuus Raportti´ vuoden 2008 finanssikriisiin johtaneista syistä on ilmestynyt. Raportti paljastaa poliitikkojen ja pankkiirien äärimmäisen välinpitämättömyyden sekä täydellisen läpinäkyvyyden ja avoimuuden puutteen tiedotuksessa siitä mihin pankkien toiminta Islantia vei. Uusi parlamenttialoite pyrkiikin varmistamaan ettei islantilaisia enää koskaan pidetä tietämättömyydessä.
Kun talouskriisi iski vuonna 2008 Islantiin, suurin osa islantilaisista oli aivan äimänä; heillä ei ollut aavistustakaan että Islannin taloudellinen tilanne olisi niin katastrofaalinen. Sen jälkeen esiin tulleet hallituksen dokumentit paljastavat että vallassa olleet sitä vastoin tiesivät sen hyvin. On käynyt myös ilmi että Islannin Keskuspankin pää ja Islannin pääministeri salasivat tietoja maan talouden todellisesta tilasta.
Jälkiselvittely on johtanut siihen että islantilaiset nyt uskovat ettei ole ainoastaan joka kansalaisen oikeus vaan myös velvollisuus olla selvillä asioista (kääntäjän huom. Kannatetaan!! Näin pitää Suomessakin olla!) ja siitä, mitä hallitus heidän nimissään sopii ja lupailee. Yksi keino tähän on IMMI (Icelandic Modern Media Initiative), jota kaikki puolueet kannattavat ja joka lupaa tehdä Islannista tutkivan journalismin turvasataman. Islantilaiset haluavat lakeja, jotka takaavat sananvapauden, vapaan tiedonvälityksen ja lähdesuojan.
Islanti näkee tässä myös käytännöllisen puolen: Islannilla on mahdollisuus muodostua taloudellisestikin voittoisaksi internet-median vapaasatamaksi, josta käsin ihmiset voivat vapaasti kirjoitella tarvitsematta olla huolestuneita kotimaansa sensuroivista laeista ja käytännöistä. Reportterit ilman rajoja-järjestö sekä Transparency International tukevat ajatusta voimakkaasti.
Melkein kaikki -sananvapautta paljon mainostavatkin- maat ovat laatineet lakeja, jotka rajoittavat sananvapautta ja median toimintaa, ja joita lakeja käytetään paljon myös väärin. Esim. USAssa Digital Millennium Copyright Act sallii sivuston sisällön poistamisen ilman oikeudenkäyntiä.
Monet länsimaiset hallitukset vastustavat ankarasti islantilaisten aikeita ja katsovat Islannin tunkevan heidän lainsäädännölliselle alueelleen. Islantilaiset sympatiseeraavat kuitenkin lakialoitetta koska talouskriisin selvittelyssä kävi ilmi sekin ettei ainoastaan Islannin hallitus vaan myös muut länsimaiset hallitukset olivat salailleet tietoja ja yksityiskohtia talouskriisiin johtaneista syistä.
_______________
pätkä SICin Totuusraportin päätelmistä http://sic.althingi.is/pdf/WorkingGroupOnEthics_Summary.pdf
"The Working group sees the primary problem reside in the fact that in the wake of a flawed process of privatization, where inexperienced owners gained large shares, the banks were allowed to grow far beyond the ability to supervise them properly. The policy to trust the bankers to largely regulate themselves proved fatal and the culture within financial institutions severely neglected professionalism and good working practices. The supervisory institutions did not put any real pressure on the banks to downsize and public administrators and politicians were as lamed in the face of a far too powerful banking system and failed to respect their primary obligations. The prevailing social discourse about the unique success of the Icelandic bankers also facilitated the events."
_________
RNW - NEWS, ANALYSIS AND BACKGROUND IN 10 LANGUAGES, WORLDWIDE 24 HOURS A DAY, ON RADIO, TELEVISION AND THE INTERNET
Iceland - world's first free speech haven?
Published on : 13 April 2010 - 2:57pm | By Louise Dunne (RNW)
Iceland’s much anticipated “Truth Report” into the causes of the 2008 financial crisis has highlighted not only the “extreme negligence” of senior political and financial figures, but also the lack of openness and transparency about just what the country’s banking sector was getting up to. A new parliamentary initiative seeks to ensure that Icelanders will never be kept ignorant again.
When the Icelandic economy imploded in 2008, the citizens of the vast island with a tiny population were stunned. Most Icelanders had no idea their nation was so financially exposed. Government documents leaked to the public since then show that many in power knew exactly what was going on. Yesterday’s report into the financial crisis has also confirmed that the then head of Iceland’s central bank, along with the then prime minister, withheld information about the true state of the country’s economy.
-
Paradise for journalists
In the aftermath of the financial crisis, openness has become a catchword in Iceland, along with the belief that everyone has not just a right but also a duty to know what the government is getting up to in their name. One response to this is the Icelandic Modern Media Initiative (Immi), a proposal supported by all parties that aims to make Iceland a haven for investigative journalists and whistleblowers everywhere.
The official website of the Immi says “Because of an economic meltdown in the banking sector, a deep sense is among the nation that a fundamental change is needed in order to prevent such events from taking place again”. The proposal tasks the government with adopting laws that provide strong protection for sources and freedom of expression and information both at home and abroad. As some nations are known as tax havens for their secrecy, the Immi suggests Iceland could be the opposite – a journalism paradise known for its openness.
-
Freedom for growth
The proposal has a practical as well as an idealistic side, suggesting that attracting internet-based international media and publishers could become a growth industry for Iceland. Danny O'Brien of the Committee to Protect Journalists agrees:
“Well I think for many countries it’s important to try and find out the industries and services that you can provide that no other country can. Iceland’s become interested in becoming the best country possible for free speech, particularly on the internet… a place where people can freely host content without necessarily worrying about threats and challenges legally from their domestic government.”
There’s considerable support for the initiative from organisations such as Transparency International and Reporters Without Borders. The founder of the Wikileaks site, Julian Assange, has been advising on the proposal, and preparations for last week’s release of the Wikileaks video showing a US army helicopter attack in Iraq were made in Iceland.
-
Laws for the digital age
Almost all countries have regulations imposing some sort of controls or limits on the free speech and the media – libel laws for instance – but, according to O’Brien, these do not necessarily suit the internet. Even those countries which might consider themselves bastions of free speech have introduced new laws for the digital age which can be misused.
“In the United States it’s possible to take down content without a legal process, using what’s called the Digital Millennium Copyright Act. As the name suggests, this is primarily a law designed to fight copyright infringements but it’s had the unfortunate effect of making it much easier for critics to remove content that they don’t like online.”
The European Union recently agreed to impose similar regulations as part of its copyright directive. An important part of the Immi proposal is to ensure that Icelandic law doesn’t have these kinds of restrictions, because almost everything published by whistle-blowing sites such as Wikileaks is ultimately someone’s property – and thus subject to copyright.
-
Openness above all
There’s considerable opposition to the Icelandic law from Western governments who see it as an irresponsible attempt to trespass on other countries’ legal territory. The Immi does promise to consider “the legal environments of other countries” when developing legislation, but ultimately the Icelandic desire for openness may override such considerations.
One of the main reasons the proposal is being considered is because leaked documents published on the internet revealed details about the financial crisis hidden by both the Icelandic and other governments. So it may well be, says O’Brien that “The citizens of Iceland are far more sympathetic to free speech advocates than they are to the governments of other countries.”
http://www.rnw.nl/english/article/iceland-worlds-first-free-speech-haven
______________
B-osa, liitteet:
Report of the Special Investigation Commission (SIC) eli Truth Report http://sic.althingi.is/
FB-ryhmä Loppu poliittisille virkanimityksille! http://www.facebook.com/group.php?gid=111499552218305
Rahan kaikkivoipaisuus-uskontoa kutsutaan talousajatteluksi http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/15/rahan-kaikkivoipaisuus-uskontoa-kutsutaan-talousajatteluksi/
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Outoa, vai ei turskanmetsästäjät tienneet, mihin heidän rahojaan työnnettiin? Muistan joitakin vuosia sitten pari Islantilaista sankaria, kaverit yrittivät ihan tosissaan olla yrittäjiä muullakin kuin kalasaralla. Huimia miehiä.
Eix ookki jännää toi, et ku alkaa tutkia yhtä aihetta ni se alkaakin rönsyillä;)
Tässä jännä kartta sananvapauden esiintymisestä maailmalla:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Reporters_Without_Borders_2007_Pre...
Kartan puolueellisuuteen en osaa ottaa äkkiseltään kantaa.
Journalismin tutkimusyhdistys on Tanskassa tehnyt kyselyn sananvapauden toteutumisesta. Jyllands Posten käsitteli tutkimusta 15.4. Tanskassahan sananvapauden rajoittajana katsotaan yleisesti olevan islam. Tuloksena oli, että neljä kymmenestä journalistista katsoi sananvapauden joutuneen painostuksen alle. Joka kahdeksas oli harjoittanut itsesensuuria. Pelko islamin fundamentalismista ajaa ihmiset itsesensuuriin. Pelätään kansallisen turvallisuuden puolesta, pelätään, että menetetään pääsy tiedonlähteille, jos uskonnollista vähemmstöä arvostellaan. Islamin väkivallan edessä antaudutaan joskus silloinkin, kun sitä ei tunnusteta.
Peter Bro, yliopistotutkija, toteaa: "On erittäin huolestuttavaa, että ammattikunta, joka kaikkein ratkaisevimmin on tekemisissä sananvapauden kanssa, kokee sananvapauden niin suuressa määrin olevan uhattuna"
Tiedote 15.4.2010 Vapaa julkaistavaksi
Maailman kansalaiset kokoontuvat Boliviaan viitoittamaan ulospääsyä ilmastokriisistä
Bolivian presidentti Evo Morales kutsui Kööpenhaminan joulukuisten ilmastoneuvottelujen tuloksiin petyttyään koolle Kansojen välisen ilmastonmuutoksen ja äiti maan oikeuksien konferenssin Bolivian Cochabambaan 19-22. huhtikuuta. Konferenssiin odotetaan 15 000 osallistujaa 70 maasta.
YK:n puitteissa käytävät ilmastoneuvottelut nytkähtivät pienen askelen eteenpäin viime viikolla Bonnissa. Virallisten ilmastoneuvottelujen rikkurinakin pidetyn Moralesin järjestämän konferenssin valmistelut ovat puolestaan loppusuoralla. Aloite näyttää saaneen ilmastokriisin ratkaisemiseen uskovat tieteilijät, taiteilijat, sosiaaliset liikkeet, yhteisöjohtajat ja hallituksetkin liikkeelle. Konferenssiin odotetaan 15 000 osallistujaa noin 70 maasta.
Konferenssia vahvasti tukeva Andien alkuperäiskansojen liike on julistanut harvoja hyödyttävän kapitalistisen talousmallin syypääksi äiti maan sairastumiseen. Tapahtuman järjestelyistä huokuukin solidaarisuusajattelu: ilmoittautuminen on maksutonta, viisumin saa ilmaiseksi, majoitusta on tarjolla maksutta armeijan parakeissa ja Bolivian sisäisten lentojen hinnat on hinattu alas.
Siemenpuu-säätiön tukemia ympäristötoimijoita osallistuu konferenssiin niin Latinalaisesta Amerikasta, Aasiasta kuin Afrikastakin. Säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Marko Ulvila kuvaa Moralesin turvallista ilmastotulevaisuutta ajavia kansalaisliikkeitä ja hallituksia yhteen kokoavaa aloitetta ainutlaatuiseksi. Hän odottaa Cochabambasta sekä uutta näkemystä että sen takana olevaa poliittista voimaa ilmastokaaoksen torjumiseksi.
Demokratia ja oikeudenmukaisuus ratkaisujen avaimina
Konferenssin julkilausumaa on määrä työstää paikanpäällä 17 teemaryhmässä. Niiden sähköpostilistoilla on tuuletettu mielipiteitä ahkerasti jo muutama viikko. Tuloksena on luvassa analyysi ilmastonmuutoksen rakenteellisista syistä sekä keinoista joilla ihmiskunnan ja luonnon hyvinvointi taataan. Lisäksi valmistellaan äiti maan oikeuksien yleismaailmallista julistusta, tuotetaan esityksiä YK:n ilmastoneuvotteluille, valmistellaan globaalia kansojen äänestystä ilmastonmuutoksesta, ilmasto-oikeudenmukaisuuteen paneutuvaa tuomioistuinta sekä toimintasuunnitelmaa ilmastonmuutosta vastaan ja äiti maan oikeuksien puolesta.
Siemenpuu-säätiön tukemat Latinalaisen Amerikan ympäristötoimijat paneutuvat konferenssissa erityisesti maatalous- ja ruokaturvakysymyksiin. Acción por la Biodiversidad, Latinalaisen Amerikan Maan ystävät ja World Rainforest Movement (WRM) ovat olleet mukana valmistelemassa maatalousryhmän pohjadokumenttia. Sen mukaan markkinavetoinen maatalousmalli aiheuttaa epäsuorat päästöt mukaan lukien 45-57 % maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Ruoantuotanto voisi kuitenkin dokumentin mukaan viilentää planeettaamme jos kansallista ruoantuotannon kontrollia vahvistettaisiin ja pienviljelijöiden sekä alkuperäiskansojen monilajisia viljelyperinteitä vaalittaisiin. Tällöin ruoantuotanto perustuisi markkinalähtöisyyden sijaan ruokasuvereniteetin takaamiselle ja äiti maan oikeuksille.
--
Konferenssiin osallistuvat Siemenpuu-säätiöstä valtuuskunnan jäsen Laura Niskanen sekä tiedotusvastaava Kirsi Chavda (kirsi.chavda@siemenpuu.org, skype: siemenpuu.kirsi, puh. +358-44-2565000).
Siemenpuu-säätiön nettisivut: www.siemenpuu.org
Cochabamban konferenssi netissä: http://cmpcc.org/
Addressi vaihtoehtohoitojen puolesta:
Riikka,
Hienoja alotteita on Islannin suunnalta nähty nyt. Luin myös muutamilta sivuilta että siellä oltaisiin sähköautoja yrittämässä saada joka kotiin. Presidentti on jopa ollut asiaa ajamassa.
"With 80% of the country utilizing sustainable energy, Reykjavík is on it's way to becoming the first fully sustainable powered country in the world."
Muistakaapa muuten katsella, uudet sähköautot on todella lupaavan näkösiä vehkeitä. Tehoja löytyy ja yhdellä latauksella mennään jo 480km parhaillaan.
Tässä oikein hyvin esillä nyt jo markkinoilla olevista autoista: http://sahkoautoilija.wordpress.com/sahkoautolista/
Tänä iltana kello 17 saan haastatella Bambuser H2O Lempäälässä todella mielenkiintoista yllätysvierastani täällä live-chatissa: http://bambuser.com/channel/H2O%2BLemp%25C3%25A4%25C3%25A4l%25C3%25A4 !!! Terveisin, Mirjaleena Isoaho
Sananvapauden turvasatama on hyvä juttu. Sitä vaan tässä jäin miettimään että vaikka jollain opilla saataisiin estettyä lait joilla sananvapautta rajoitetaan, sekä poistettua pelko esim Islamia kohtaan, niin millä saadaan media vapautettua omistuspohjaisesta ohjauksesta?
Maailmamme rakentuu markkinatalouden varaan (valitettavasti), ja sen yksinkertaiset lait tuottavat tutkivaan journalismiin pahoja vääristymiä eikä niitä voida poistaa millään yleisellä lainsäädännöllä koska kyseessä on yksityisten yritysten sisäiset linjaukset. Ja kun valtamedia verkostoituu maailmanlaajuisesti riittävän tiiviisti, ei yksittäiset kirjoittelijat turvasatamassaan saa suurta yleisöä kiinnostumaan mistään "vapaasta" tiedosta.
Massamedia vastaa massakulttuurin vaatimuksiin ja sillä koneistolla kaikki marginaaliainekset on helppo julistaa salaliittoporukaksi jonka sanoman arvo on korkeintaan viihteellinen. Suomesta löytyy hyvä kouluesimerkki tällaisesta ilmiöstä.
Pitää myös muistaa että lammaskansa haluaa henkisiä valmiuksiaan vastaavaa uutisointia. Mieluummin siis Beckhamia kun Sihvosta.
Truthout uutissivuilta löytyy mielenkiintoisia ja ajankohtaisia uutisia.
Wikipediassa lukee mm.
Truthout is a 501(c)(3) nonprofit,[1] progressive news organization that operates a web site[2] and distributes a daily newsletter. Registered in September 2001,[3] Truthout.org is ranked in the top 6,000 web sites on the Internet, with an estimated 2.5 million visits per month.[4] Truthout publishes original political news articles, opinion pieces, video reports and artwork. According to its web site, "As an organization, Truthout works to broaden and diversify the political discussion by introducing independent voices and focusing on undercovered issues and unconventional thinking."[5]
Some of Truthout's prominent contributors include Dahr Jamail, Henry Giroux, Howard Zinn, Jason Leopold, Bill Moyers, Andy Worthington, Kathy Kelly, Norman Solomon, Joshua Frank, Anne Elizabeth Moore[6], William Rivers Pitt, Art Levine[7], Kelpie Wilson[8] and Dean Baker. The organization has reported extensively on the torture policies of the Bush administration, the health care debate, veterans' issues, the wars in Iraq and Afghanistan, the labor movement, prison reform and election politics.......
Siis että net kuitenki tietäs nämät meän rohkeat miehet ja naiset meän kaapin päällä!?
Mieko olen alkanu eppäihleen, ettei net tiä eikä usko mittään. Tai no, ehkäpä just siksi Vanhanen on laskenu kinthaat pöyvän kulmalle, ko se tietää, että kaatuu tämä talloushomma kuitenki, niin suojaa iteään, että eihän hän käsittäny eikä voinu mittään eikä muista ainakkaan.
No pittääpä kattoa Mirjaleen tänhään klo 17 # 10. kommentti Mirjaleena Isoaho.
#12 Robin Cook Britannian edesmennyt Irak-sodan takia protestiksi eronnut ulkoministeri, lahjakas ja rohkea ihminen kertoo tässä blogissaan päivä 'Lontoon' jälkeen , mikä alqaida oli, miten sotilaallisilla operaatioilla 'terrorismi' kyetään nujertamaan, ja mikä oli läntisen/Pakistanin tiedustelun ja saudien osa 'talebanin' ja ladenin synnyssä.
(Lisäksi voin mainita että SIS/CIA operaatio synnytti koko militantti-islamuskontosuuntauksen.)
(http://www.guardian.co.uk/attackonlondon/comment/story/0,,1524355,00.html)
"Bin Laden was, though, a product of a monumental miscalculation by western security agencies. Throughout the 80s he was armed by the CIA and funded by the Saudis to wage jihad against the Russian occupation of Afghanistan. Al-Qaida, literally "the database", was originally the computer file of the thousands of mujahideen who were recruited and trained with help from the CIA to defeat the Russians. Inexplicably, and with disastrous consequences, it never appears to have occurred to Washington that once Russia was out of the way, Bin Laden's organisation would turn its attention to the west."
Pitäisikö R-kioskit laittaa pannaan, jos poliisi tavoittaa namusedän ala-asteen portilta R-kioskin karkkipussi kädestään. Tämmöisiä vaatimuksia esitetään internetille. Pedofiilien lisäksi toinen maailmaneliitin kätevä keppihevonen sensuuriin ovat vihakirjoitukset, jotka usein ovat valtamedian provosoinnin tulos. Paradoksaalista kyllä, vapaus ja laki ovat yksi ja sama asia, vapaa yhteiskunta edellyttää rangaistuksia. Kaikella on lähettäjä ja vastaanottaja. Niklas Herlinillä piti olla vapaus kävellä Helsingissä ilman kainalosauvoja, samoin polvilumpiot piti olla lailla suojeltu. Valtamedia ja sen lakimiesarmeija veivaa eestaas rikollisen ja uhrin välillä, muka ihmisoikeuksien nimissä, todellisena tavoitteenaan ainoastaan sumentaa yksinkertaisia asioita. Yksikään uhriksi joutunut ei voi heittää henkeään kuin ainoastaan yhden kerran, rikollinen voi sen sijaan tappaa yhdestä vaikka moneen miljoonaan kuten vaikka Stalin. Stalinin mukaan yhden sotilaan kuolema on suuri tragedia, mutta miljoonan kuolema on pelkkää tilastoa. Tämän valtamedia tietää paremmin kuin hyvin. Jos Suomessa hakataan yksi mamu, Suomi on rasistinen maa, jos taas kaikki mamut saisi turpaansa, ei se mediaa paljoa enää kiinnostaisi. Tässä ajetaan käärmettä piippuun. Valtamedia hakee niskapers otetta kansasta takertumalla pikkuseikkoihin ja vaatimalla nollatoleranssia. Nollalla ei saa jakaa ja vaatimus on mahdottomuus. Valtamedia on tottunut auktoriteetin asemaan ja se kuvittelee, että sillä on oikeus vaatia paremminkin kuin että jollakulla olisi oikeus ja velvollisuuskin vaatia siltä. Internet ei ole valtaeliitin ja valtamedian kilpailija vaan suora uhka. Valtaeliitti vastailee omistamansa valtamedian kysymyksiin, mitä jos joku esittää kysymyksen mitä ei oltu ennalta sovittu. Internet saattaa olla 99% pelkkää paskaa. Luultavasti osa tästä sonnasta on valtaeliitin kätyrien suoltamaa, jotta saataisiin aikaan luotettavuus ja laillisuus kyseenalaistukset. Se jäljelle jäänyt 1% totuutta on kuitenkin parempi kuin valtamedian 100% valetta.

Kommentoi 21 kommenttia