KissanKulmasta

Yksilö ja yksilöllisyys; Suomen nuoret vastaavat

 

Nuoret kannattavat kollektiivista individualismia: 

Yhdeksäsluokkalaiset listasivat epäsuosioon johtavat teinin tyylirikot

sitaatti alkaa   "Kirjoittaja on sunnuntaitoimituksen toimittaja.

Tommi Nieminen
Helsingin Sanomat
Kimmo Räisänen

Oona Pietilainen (edessä) ja muut Pojois-Tapiolan koulun ysiluokkalaiset pitävät itseään tavallisina 15-vuotiaina.

Ysiluokkalaiset tietävät tarkkaan, miten ei saa pukeutua, jos haluaa pysyä muiden suosiossa. Esimerkiksi liian vanhat tai halvat vaatteet voivat viedä nuoren silmätikuksi.

Helsingin Sanomat pyysi Pohjois-Tapiolan koulun ysiluokkalaisia listaamaan, mitä 15-vuotias ei saa pukea päälleen, kuunnella, harrastaa tai kannattaa, jos haluaa pysyä suosiossa.

Väärät vaatteet? Viisi vuotta vanhat vaatteet, halpahallivaatteet, lapselliset vaatteet, kuten Mikki Hiiri -paita, goottityyli, Lolita-tyyli, hevityyli, Gant-merkkiset vaatteet, joissa voi saada homoleiman, Tarjoustalon ja Prisman vaatteet, kirpputorivaatteet.

"Jos on vaikka skeittari, täytyy olla Osirista. Jos on fruittari, niin Lacostea, ja jos on räppäri, niin Karl Kania", kertoo 9.-luokkalainen Julius Toivanen.

Väärä musiikki? Kivikauden humppa, klassinen ja vanhan ajan musiikki, valtavirrasta poikkeava musiikki, lällymusiikki, Antti Tuisku, Kari Tapio, Cheek, iskelmä, kirkkomusiikki.

"Pitää kuunnella bändejä, jotka ovat top10-listoilla", kertoo 9.-luokkalainen Mari Lehto.

Väärät harrasteet? Partio, tietokonepelit, poikien baletti, poikien ratsastus, poikien pianonsoitto, larppaus, jousiammunta, viulusoitto, World of Warcraft -tietokonepelin pelaaminen, golf, bofferikerho, kirkon kerhot, tyttöjen taistelulajit, fantasiakirjallisuuden lukeminen, irlantilaistanssi.

"Ei saa harrastaa kirkon kerhoja, ei mitään todella erilaista ja 'outoa', esimerkiksi jos poika harrastaa tanssia", kertoo 9.-luokkalainen Kaisa Matikainen.

Väärät aatteet? Yliuskovaisuus, viherpiperrys, äärivasemmistolaisuus, sotamyönteisyys, vähemmistöuskonnot, vanhoillislestadiolaisuus ja se, että hyväksyy homojen oikeudet.

"Ei saa esimerkiksi pitää lukemisesta ja fantasiasta. Ei saa olla liikaa mitään mieltä", kertoo 9.-luokkalainen Marianne Vihervuori.
Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivuilla pohditaan, ovatko nuorten väliset pahoinpitelyt merkkejä nuorten aiempaa häikäilemättömämmästä ryhmäkäyttäytymisestä"   sitaatti päättyy

Millaisista "elämän"arvoista ja -arvista nuo nuorten vastaukset kertovat? Millaisista, ja mistä hankituista, tiedoista ja taidoista ne kertovat? Mitä vastaukset kertovat suomalaisesta arjesta?

Ja ei, en tietenkään kuvittele että KAIKKI nuoret ajattelevat näin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Nuoret ovat järkeviä. He valmistautuva elämään, jossa on tärkeää olla sopivasti jotain, mutta ei aivan äärimmäisesti - sisulla ja sydämellä. Nuoret eivät koskaan tekisi samaa virhettä kuin Sari Essayah julistautumalla jonkinlaiseksi evankeliseksi kristityksi, jonka uskotaan/luullaan/aavistetaan kannattavan siionismia ja sotapolitiikkaa Jerusalemin takaamiseksi.

Se, että jotain mieltä olevia syrjitään, osoittaa juuri parhaiten hauraan postmodernin verkostoyhteisön. Jos olet pahanlaatuinen jotain kantaa edustava, sinut suljetaan verkosta laittamalla sinut ignoreen.

Nuoret, jotka tutkivat jo ennakkoon kaikki mahdolliset muiden mielipiteet eivät ole aikuisenakaan haitaksi muille olemalla erimieltä - ainakaan enempää kuin leikillään tai sopivasti.

Kaikille, jotka ihmettelevät sosiaalista segregaatiota verkostoympäristössä, suosittelen osallistumista verkkokeskusteluihin Internet relay chatissa. Siellä kovia taiteilijoita, kovia kommunisteja, kovia uusliberaaleja, kovia porvareita, kovia vihreitä, kovia sosialisteja jne. ei tosiaankana suosita.

Jahas (nimimerkki)

Nuorten vastaukset kertovat äärimmäisestä suvaitsemattomuudesta. Pelottavasta sellaisesta. Kuka tai mikä ihmisryhmä alistuu tottelemaan tuollaista normistoa? Juuri se sama aivoton ja kiltti lammasmassa, joka aikuisena rokotuttaa itsensä ja lapsensa influenssarokotuksin (anteeksi Riikka, en tarkoita sinua; et todellakaan sovi tuohon massaan) ja myrkyttää vähän vanhempana itsensä mm. statiiveilla, joita ei tarvitse. Vain, koska käsky on käynyt ja pelottelut tehonneet.

Kiltti lammaslauma tottelee vahvempien asettamia sääntöjä. Sääntöjen noudattamista valvoo sitten erillinen fasistisakki, joka koostuu ei-niin-fiksuista tyypeistä. Työpaikoilla/opiskelupaikoilla/(koulunpihallakin?) tämä fasistisakki ravaa tupakkapaikoilla juoruamassa häijysti niistä, jotka eivät tupakoi, ja punoo mitä karmeimpia kiusaamisjuonia itseään kiltimpien, fiksumpien ja lahjakkaampien päänmenoksi. Tämä on totista totta ja jopa omakohtaisesti koettua.

Tämä sakki "aikuistuneena" öykkäröi myös täällä blogistossa suvaitsemattomilla ja rasistisilla kommenteillaan, väliin myös omilla blogeillaan. Jos joku esittää sakin aivoituksista eriävän mielipiteen, vaikka kuinka perustellun, niin hänethän on tämän sakin jyrättävä.

Nuoriin palatakseni, yksi normi tuosta puuttuu. Jos et juo viikonloppuisin, putoat jengistä. Toisin sanoin: jollet altista itseäsi jo esimurrosiästä lähtien alkoholismille, olet nolla, ellet suorastaan ihan potkittava tapaus.

Onneksi on aina ollut omilla aivoillaan ajattelevia fiksuja nuoria, jotka eivät suostu mihin tahansa. He ovat toivomme, se kansakunnan osa, joka uskaltaa sanoa eriävän mielipiteensä ääneen, puolustaa ihmisoikeuksia ja taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Heitä tuntuu vain olevan liian vähän tällä hetkellä, jotta asiat saataisiin käännetyksi oikeaan suuntaan.

Jahas (nimimerkki)

Vielä lisäys -

muinainen suvaitsevainen ohje "Elä ja anna toistenkin elää" kuuluu nykymuodossaan: "Hanki elämä!", jolla kertaheitolla halutaan mitätöidä toinen ihminen kaikkine arvoineen, elämäntapoineen ja pyrkimyksineen. Kun joku nuo kaksi sanaa toisen naamalle sylkäisee, kertoo teko erittäin paljon. Suorastaan aivan tarpeeksi.

Tapani (nimimerkki)

Itse olen ollut pitkään sitä mieltä, että suomalaiset ovat liikaa sopulimaisia massan mukana menijöitä. Erilaisuutta ei suvaita ja se näkyy mm. siinä, että työpaikkakiusaamista on neljä kertaa enemmän kuin esim. Ruotsissa. Valitettavasti tässä sikainfluenssarokoteasiassa tuo massana toimiminen voi olla tuhoisaa, jos tosiaan 90 % suomalaisista on ottanut tuon rokotteen. Toivoisi enemmän rohkeutta ihmisiltä ja suvaitsevaisuutta.

Pasi Turunen (nimimerkki)

Minusta tuo kertoo siitä, että HS:n toimittajalla on ollut hyvä mielikuvitus ja kääntänyt yhteen kysymykseen pyydetyt vastaukset toiseen vastauksiksi.

http://naurunappula.com/529487

Lauri T (nimimerkki)

Vähän epäilyttää.

"Helsingin Sanomat pyysi Pohjois-Tapiolan koulun ysiluokkalaisia listaamaan, mitä 15-vuotias ei saa pukea päälleen, kuunnella, harrastaa tai kannattaa, jos haluaa pysyä suosiossa."

Tuollaisen listauksen pyytäminen on jo aika johdattelevaa. Nuoret ovat yrittäneet sitten keksiä vastauksia, ja tietysti itse vastauksen olemassaolo jo aiheuttaa tämän ihmettelyn "elämän arvoista". Olisiko nmiin, että nuo vastaukset kertovat kohteliaista nuorista jotka yrittävät antaa edes jotain vastauksia kun toimittajasetä kyselee tyhmiä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Pasi Turunen #5 ja Lauri T #6,
mietin itsekin esitettýjä kysymyksiä, ja sitä ovatko ne olleet johdattelevia.
Oliko kysymyksiä enemmän kuin yksi?

Olen myös huomannut itse esittäessäni kysymyksiä nuorille, että he sanattomasti valitsevat keskeltään puhemiehet ja antavat näiden olla äänessä.
Ryhmäkuri on kova, vaikka jollain eriävä mielipide olisikin.

Tapani, #4 "Valitettavasti tässä sikainfluenssarokoteasiassa tuo massana toimiminen voi olla tuhoisaa, jos tosiaan 90 % suomalaisista on ottanut tuon rokotteen. Toivoisi enemmän rohkeutta ihmisiltä ja suvaitsevaisuutta"

Mistä tuo luku 90% on peräisin?
Jos tosiaan -mitä itse en usko- 90% suomalaisista on ottanut rokotteen, THL:n mainostama laumaimmuniteetti-tavoite on saavutettu eikä rokotusten jatkamiselle ole mitään perusteita.

90% ilmoittaminen saavutetuksi saattaa olla myös yritys painostaa loputkin piikille.
Tiesittekö muuten että B.Obama osti -taisi olla 2005- senaattorikaudellaan Baxterin osakkeita kymmenillä tuhansilla dollareilla?
Saman Baxterin (biosafetylevel3 eli korkein mitä on) joka "vahingossa" saastutti 72 kg (montako rokoteannosta menee 72 kiloon...) valmistamiaan rokotteita vahvennetulla lintuinfluenssa viruksella sun muulla.

Tapani (nimimerkki)

#7
Luin Mirjaleena isoahon blogista Michaël Drouin kommentin 15.12.2009 1.40 kirjoituksesta Overseas discussions for concerned people! ja perustin siihen tuon 90 %, siis tähän mennessä kenelle rokotetta on tarjottu. Muuta tietoa minulla ei ole. Jonoista päätellen moni on sen ottanut.

"Is it true that 90 per cent of all Finns who have been offered the vaccine took it? That is very high and not a good sign. Of course for the government it is very good for them to have such a naive population of citizens who not only listen but obey without asking questions nor demanding answers."

hjuu (nimimerkki)

Yhden koulun pissiksille tehdystä "kyselytutkimuksesta" ei voi vetää johtopäätöksia muusta kuin kyseisen koulun pissiksien ajatusmaailmasta, ja sen olisi saanut selville arvaamallakin. Asialla ei edes ollut pätevä tutkija vaan pelkkä kahden viikon kurssilla koulutettu Hesarin toimittaja, jota ei voi vakavalla naamalla kutsua edes journalistiksi. Kyllä siihen titteliin vähintään amiksen paperit tarvitaan.

Parempi jättää nämä "uutiset" omaan arvoonsa ja odottaa mitä vaikkapa Stakes tai Taloustutkimus saa aiheesta irti.

Muhammed (nimimerkki)

Miten tuo kaikki eroaa omasta teini-iästänne?
Turhaa lässytystä. Laumassa pitää aina hakea paikkansa.
Se, että joku saa tälläisestä nuorten normaalista ajatusmaailmasta jotain rasismia ulos, kertoo miten aikuiset ajattelee. Hyvin on mennyt aivopesu osalta läpi, kuten Tapio.O.Neva kirjoittaa.

ei nimeä (nimimerkki)

Jos tuo "otos" oli hyvin suppea ja sattui jotain "randomiporukkaa :) esille. Itsekin elän arkipäivää nuorison kanssa, omien ja vieraiden (kavereita), eikä me olla "mitenkään päin minnekään päin kallellaan".

Tai jos joku pieni alue erikoistuu tietyille suppeille mielihaluille / - piteille.

Jahas (nimimerkki)

#11. Juuri siitähän on kysymys. Mihinkään päin EI saa olla kallellaan.

Miimii (nimimerkki)

Siitä ei kovin kauaa ole kun itse 9-luokkalainen olin. Onneksi nykyään on myös ehkä paremmin mahdollista olla erilainen ja toteuttaa itseään. Mutta ainakin yleisesti halutaan olla samanlaisia(/kuulua joukkoon/ryhmään ym. ym.) ja jos kiusaamista on niin se kohdistuu sitten niihin erilaisiin yksilöihin tai joukkoihin jotka jollain lailla eroavat "normaaleista" :D . Se on sitten taas kiusatun asia, kiusaantuuko kiusaamisesta vai ei. Onhan sekin kummallista kun noissa julkisuuteen tulleissa pahoinpitelyissä kärsineet uhrit ovat "ottaneet väkivallan vastaan". En ainakaan usko, että heidän olisi ollut uhkaavassa tilanteessa ollut mahdoton välttää paikalla oloa, ainahan voi paeta, soittaa poliisin, suojautua tai keksiä vaikkapa jotain millä välttää hakatuksi tulemisen... jne. Mutta joillain on myös "oma kunnia" aina mukana... jos vaikka pakenee paikalta, niin osakkeet laskevat =D Ja sitten saattaisi leimaantua nynnyksi yms..

Jooh, tämäkin nyt oli vain esimerkki aiheesta, ja voisi tästä kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta nyt vaan tulin kirjoittaneeksi näin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Miimii,

on totta että voisi lähteä karkuun, mutta ei aina. Lisäksi osa ihmisistä on sellaisia, että he "jähmettyvät" vaaratilanteissa, menevät lukkoon eivätkä osaa tehdä mitään.

Toiset uskovat, että olemalla pieni tai tekeytymällä olemattomaksi tilanne menee ohi.

Moni uskoo aikuisenakin, että jos katsoo pois päin, ikävät asiat lakkaavat olemasta, menevät pois tai että itse säästyy. Uskoo, kun sulkee ovensa, silmänsä, korvansa ja suunsa niin säästyy.
Mutta eihän se ole totta.

Toimituksen poiminnat