KissanKulmasta

Asiakirjan vuotaminen julki paljasti salatut aikeet

Miten aselain kanssa on toimittu?  Perinteiseen tapaan, jolla asioita tässä maassa hoidetaan. Salaa, piilossa, vaieten.

Jo aselakivalmistelun alkuvaiheessa pätevimmät lain virkamiesvalmistelijat syrjäytettiin aselain valmistelusta.

Perustuslakivaliokunnan oikeudellinen neuvonantaja, tutkija Pertti Eilavaara jätti valiokunnalle lausuntonsa 30.11.2009. Valiokunta ei pitänyt puoleen vuoteen kiirettä päätöksiensä suhteen, kunnes huhtikuussa 2010 joku - ilmeisesti perustuslakivaliokunnan kansanedustajajäsen- vuoti Eilavaaran lausunnon julkisuuteen.

Tämä synnytti valiokunnassa päätöksentekohädän. Esityksen pikahyväksyntään saapuivat puolueista pääasiassa kansanedustajien varajäsenet. Jotkut paikalle tulleista varajäsenistä saivat aikaa lakiesitykseen perehtymiseen peräti kolme minuuttia ennen äänestystä.

Valiokunnassa valmisteltu lausunto tapahtui perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo "Ydinkärkiohjus on humaani täsmäase" Sasin (kok) johdolla, vaikka hän itse ei ollut mukana lopullisessa äänestyksessä.

-

Hallitus rikkoo esityksellään kansalaisen perusoikeuksia vastaan

Hallituksen aselain uudistuksessa ei käsitellä, eikä mainita ollenkaan useita kansalaisen perusoikeuksia: harrastaminen, metsästäminen, elinkeinon harjoittaminen (asetarvikekaupat, radat, kouluttajat jne) tai oman hengen ja turvallisuuden suojelun perusoikeutta.

EU:n asedirektiivissä luvanmyöntämisen perusteiden keskeinen kriteeri on harkita sitä, saattaisiko luvan myöntäminen oletettavasti aiheuttaa vaaraa käyttäjälle itselleen tai yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Mikäli päätelmä on kielteinen, aseluvan myöntämiselle ei ole estettä.

EU:n oikeusjärjestyksen mukaan kyseessä on niin olennainen seikka, että se määrää ja velvoittaa jokaisen jäsenvaltion implementoimaan tämän osaksi kansallista lakia. Suomessa tämä on kuitenkin kokonaan sivuutettu. Tutkija Eilavaaran mukaan kriteeriä ei ole ollenkaan laissa eikä hallituksen esityksessä eikä se ole sinne eduskuntakäsittelyn yhteydessä tullut.

Aiemmin Suomen aselaissa on ollut pykälä, joka mahdollisti aseen hallussapitoluvan henkilökohtaisen turvallisuuden perusteella. Miksi tätä EU:n valvomaa perusoikeutta ei ole kirjattu Suomen lakiin luvan hyväksymisedellytyksenä direktiivin edellyttämällä tavalla?

- Koska tällöin jouduttaisiin miettimään, voisiko tässä olla todellinen aseen hankkimisluvan peruste, jonka pohjalta lupa olisikin myönnettävä. Se on ollut niin paha asia, että se on otettu kokonaan laista pois. Näin sitä ei tarvitse käsitellä. Se voidaan vaieta, sanoo Eilavaara.

- Jos tämä olisi kirjoitettu lakiin, se ajaisi kaikkien näiden muiden edellytysten yli. Kaikkea soveltuvuutta ja aktiviteettia pitää kuitenkin harkita juuri tämän perusteen kautta, kuten direktiivissä on tarkoitettu.

- EU:n oikeusjärjestys sitoo Suomen jäsenvaltiona. Se olisi pitänyt kirjoittaa kansalliseen lakiin, koska on olemassa täysin selkeä EU:n tuomioistuimen käytäntö siitä, että oikeusjärjestys on sitova. Se on kansalaisen kannalta oleellinen seikka. Se pitää kirjoittaa lakiin sanatarkasti, kuten kaikki muutkin direktiivit.

- Perustuslakivaliokuntakaan ei reagoinut tähän mitenkään, että se on tarkoituksella jätetty pois, toteaa Eilavaara.

- Selvennettäköön vielä, että aseoikeus ei ole turvattu perustuslailla Suomessa sellaisenaan. Sen sijaan oikeutta hakea lupaa ja sitä koskevaa harkintaa suojaavat monet perusoikeudet.

 

Suomi on velvollinen noudattamaan Euroopan Neuvoston säätämiä ihmisoikeuksia

Mikäli lakiesitys tulisi sellaisenaan eduskunnan hyväksymäksi, lupaa hakeva kansalainen voi vedota siihen ettei kansalliseen lakiimme ole implementoitu jäsenvaltioita velvoittavaa asedirektiiviä.

EU-komissiolle voidaan tehdä valvontakantelu siitä, että jäsenvaltio ei vie asedirektiiviä täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä.

Suomi on viime vuosina saanut Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimessa vuosittain enemmän langettavia tuomioita kuin muut Pohjoismaat yhteensä. Kansalaisen oikeusturva ei ole maassamme taattu.

- Meidän oikeusministeri (Tuija Brax -vihreät) ei ole saanut oikeastaan mitään aikaan sen suhteen. Meillä on yhteiskunnassa, lainsäädännössä, tuomioistuimessa ja viranomaisissa aika iso ihmisoikeusvaje, jota ei ole tunnustettu. Meillä tarvittaisiin monien muiden eurooppalaisten maiden esimerkin mukaisesti valtiosääntötuomioistuin, joka itsenäisesti ratkaisisi myös suhteessa lainsäätäjään nämä perusoikeuskysymykset.

- Kun meillä perustuslakivaliokunta ne ratkaisee, niin voidaan päätyä tällaisiin tilanteisiin että ohitetaan, sivuutetaan ja väljennetään perusoikeuksien tulkintaa niin että hallitus saa esityksensä läpi. Ja kun se toistuu riittävän monta kertaa, on syytä huolestua, kertoo Eilavaara.

 

Vastoin avointa päätöksentekoa

Aselakiesityksen kaikista valtavista puutteista huolimatta perustuslakivaliokunta ei kyennyt vaatimaan aselakiesityksestä poistettavaksi kuin yhden perustuslaillisesti merkittävän väärän kohdan, joka koski yhdistymispakkoa.

Eilavaaran mielestä koko lakivalmistelu olisi pitänyt palauttaa uuteen valmisteluun, ja kirjoittaa kokonaan uudelleen, koska lainvalmistelu ei ole eduskunnan tehtävä.

- Kansalaisilla on oikeus odottaa, että eduskunta toimii perustuslain mukaan hyväksyessään lakiesityksiä ja että kansalaisten oikeudet otetaan huomioon. Tässä on pahasti loukattu kansalaisyhteiskunnan ja avoimen demokraattisen yhteiskunnan perussääntöä, kertoo Eilavaara.

 

Mielivaltaa

Perusoikeusajattelun ydin on, että kansalaisen kannalta kaikki oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat olennaiset asiat säädetään lain tasoisena ja eduskunta päättää niistä.

Tämä siksi, etteivät virkamiehet pääsisi kirjoittamaan itselleen ohjeita, joita he sitten itse soveltavat.

Aselain muutosesityksessä ei käsitellä ollenkaan millaisia ohjeita poliisiviranomaisten on sovellettava, ja kuka aselupia ja elinkeinolupia käsiteltäessä ohjeita antaa.

- Poliisilain (hallintolaki) erään pykälän yleisen tehtäväluettelon pohjalta annettiin vuonna 2007 yleinen nk. yhtenäistämisohje jota poliisi sitten soveltaa.

- Usein poliisi ei päätöstä tehdessään sovella siis enää lakia vaan tätä yhtenäistämisohjetta, sanoo Eilavaara.

Suomen perustuslakiin on vuonna 2000 säädetty 80:n pykälään ns. delegoitua lainsäädäntövaltaa koskien, että kaikki olennaiset asiat luvansaannin kriteerien kohdalta on säädettävä suoraan laissa kirjaimellisesti.

- Kyse on kansalaisen oikeusasemasta, ei vain lupaviranomaisten sisäisistä asioista.  Ei kansalaisten oikeuksia koskevista asioista voida antaa mitään soveltamisohjetta ilman valtuutusta, kertoo  Eilavaara.

Kuitenkin käytännössä tällaista soveltamisohjetta noudatetaan tänä päivänä poliisihallinnossa ja mm. oikeusasiamies on muitta mutkitta hyväksynyt tällaisen (lainvastaisen menettelyn).  Mutta kun siitä ei ole pykälää hallituksen esityksessä, niin sitäkään ei nyt sitten vain käsitelty.

 

Hallinto ei voi, eikä saa perustua mielivallan pelkoon

- Tämä ei ole oikea kansalaisyhteiskunna kuva. Tässä tullaan käytännössä siihen, että kun meillä on jätetty kansallisesta laista pois kokonaan tämä olennaisin EU-direktiivin lupaa koskeva harkintaedellytys, niin näin sitten viranomainen voi soveltaa päätöksentekoaan miten haluaa.

-Perusedellytykset lakia säädettäessä sen noudattamiselle ja kunnioittamiselle on sen ennustettavuus, sekä se että laki noudattaa kansalaisten moraalisia peruskäsityksiä ja arvoja, jotta laki voi nauttia kansalaisten luottamusta.

- Jos nämä puuttuvat, niin miten voi odottaa että kansalaiset enää mitään lakeja noudattavat? kysyy Eilavaara.

Aselakiesitystä käsitellään seuraavan kerran 9.9 2010 hallintovaliokunnassa, jonka on tuolloin tehtävä päätöksiä ennen asian viemistä täysistuntoon, jossa laki voidaan hyväksyä.

Hallintovaliokunnan uusi puheenjohtaja on Antti Rantakangas (kesk). etunimi.sukunimi@eduskunta.fi ja eduskunta@eduskunta.fi

 

Veteraanit

"Ministeri, kuinka te kehtaatte viedä meiltä aseet, kun me kävimme usean vuoden taistelun, juuri jotta saisimme pitää omat aseemme? Olisitte edes odottaneet sen verran, että me olisimme kuolleet kokonaan pois, ettei meidän tarvitsisi katsoa tätä". lausui kolme sotaveteraania sisäministeri Anne Holmlundille (kok) henkilökohtaisen tapaamisen yhteydessä kansallisen veteraanipäivän juhlassa 27.4 2010, kertoo tutkija, Perustuslakivaliokunnan oikeudellinen neuvonantaja Pertti Eilavaara. "Veteraanit ymmärtävät asian niin, että omat aseet ovat yksi vertauskuva koko maan puolustamiselle ja itsenäisyydelle."

 

----------------------------------------------------

B-osa, liitteet:

tutkija Pertti Eilavaaran lausunto http://www.nra.fi/media/lausunto.html

Aselain muutoksista kertovan bloggaus-sarjan 4/4 osa 1 on täällä http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/19/suomesta-poliisivaltio-aselain-muutoksen-myota-osa-14/

Valtuutettu Jarmo Nieminen hallituksen ja eduskunnan sekoilusta aselain käsittelyssä http://jarmonieminen.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/29/voittaako-tunne-jarjen-%E2%80%93-aselakia-saadetaan-perustuslaista-piittaamatta/  Kannattaa lukea, siitä käy hyvin hallituksen "perustelut" ilmi. Ja Jarmon lukijoiden kommentit ne vasta mehukkaita ovatkin :D

------------------

Se joka vapautensa vaihtaa turvallisuuteen, ei ansaitse, eikä tule saamaan lopulta kumpaakaan.  - Benjamin Franklin-

---------------------

Tämän Isossa Magneetissa julkaistun (nro 19/2010 Lahden talousalue) artikkelin kirjoittajalle kiitokset.

Toin sen tänne KissanKulmaan luettavaksi hieman lyhenneltynä. Asia on tärkeä.

Kyse ei ole pelkästään aselaista, kyse on kansalaisen perus- ja ihmisoikeuksista. Omaisuudensuojakin tulee kyseeseen, koska aselain muutos koskee myös keräilyaseita jotka eivät ole käytössä vaan ihan kokoelmana.

Hallituksemme taitaa pelätä kansannousua säätäessään jatkuvalla syötöllä erilaisia urkinnan mahdollistavia lakeja, kansalaisten oikeuksia ja vapauksia rajoittavia lakeja ymv.

Lisäksi minua huolettaa suuresti tapa jolla asioita hoidetaan. Puhetta avoimuudesta, läpinäkyvyydestä ja demokratiasta piisaa joka lehdessä jauhettavaksi aina presidenttiä myöten mutta missä on käytännön toteutus? Ei missään. Päinvastoin.

Sen pitäisi huolettaa sinuakin.

11. 9 2010 on Eduskuntatalon edessä mielenilmaus. Paikalle on tervetullut kuka tahansa mihin tahansa kansanedustajiemme, viranomaisten tai hallituksen toimintaan tyytymätön taho: H1N1-rokotteet, työttömyys, opintotuet, tasaverot, korruptio ja selkärangattomuus, vain muutaman esimerkin mainitakseni.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Poliisivoimiakin oli yritetty painostamalla pakottaa H1N1-piikille. Ei ollut ns. mennyt läpi.

Tällaista kuulin.

Epäilenpä poliisivoimissakin kytevän tyytymättömyyttä.

Jokainen rehellinen, lakia kunnioittava poliisi lienee alkanut ihmetellä mitä h-vettiä tässä maassa oikein tapahtuu.

Toivottavasti alkavat myös tutkia asiaa/asioita.

Suomessa Eu-direktiivien noudattaminen on linjassa suvaitsevaisuuden kanssa. Hyvin valikoivaa.

Kuka olikaan asiantuntija tässä hässäkässä? Oliko se radiopsykiatri Sauri?

Kaiken tämän takana lienee Anne "hätäkeskus poriin" Holmlund.

Direktiivi on suomeksi lainsäädäntöohje. EU:n asetukset sen sijaan ovat voimassa jokaisessa jäsenvaltiossa niiden antamispäivämäärästä lähtien.

Euroopan parlamentin verkkosivulta: "Parlamentti hyväksyi muutoksia vanhaan asedirektiiviin, jotta se täyttäisi YK:n tuliasepöytäkirjan määräykset. Uusilla säädöksillä torjutaan aseiden laitonta valmistusta ja kauppaa. Sillä pyritään myös parantamaan aseiden jäljitettävyyttä ja jäsenmaiden välistä tietojenvaihtoa. Alle 18-vuotiaat voivat harjoittaa jatkossakin metsästystä tai urheiluammuntaa vanhempiensa luvalla tai sellaisen aikuisen valvonnassa, jolla on aseenkantolupa."

Komissio on haastanut Luxemburgin kolme kertaa EU:n tuomiostuimeen pakkausdirektiivin rikkomisesta. Lissabonin strategiaa koskevan direktiivin täytäntöönpanoaste EU:n jäsenvaltioissa oli 58 prosenttia. Lissabonin strategia oli yhtä tyhjän kanssa, koska sen täytäntöönpano kuului jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Eurooppaoikeus, sivu 68: "Direktiivit ovat luonteeltaan lainsäädännön lähentämisnormeja, joilla ei ole tarkoitettu olevan suoraan lainsäädäntöä muuttavaa vaikutusta jäsenvaltiotasolla. Direktiivi sitoo jäsenvaltiota päämääränsä osalta, mutta täytäntöönpanon muodot ja menettelytavat ovat kunkin jäsenvaltion valittavissa."

Viimeksi mainittu muotoilu on suora lainaus EU:n perussopimuksesta.

Nykyinen hallitus tuntuu ajattelevan että vaalivoitto antoi avaimet kaikkiin mahdollisiin päätöksiin, mutta kuten tiedämme he eivät silti saaneet kaikkien ihmisten ääniä. Kuten Algeriassa jossa Islamistit voittivat vaalit he ilmoittivat ensi töikseen että vaalit todistivat että ne ovat tarpeettomat ja niitä ei pidetä enään tulevaisuudessa. Sitten paheksuttiin voimalla kun sotilaat laittoivat sen puolueen ulos voimakeinoin, koska kuitenkin kyseessä oli demokraattiset vaalit, mutta ei heille silti annettu avaimia tehdä mitä haluavat. Euroopassa politiikot eivät ole juuri koskaan osanneet esittää mitä siellä tapahtui ja asia sai jäädä vain väkivaltauutisten tasolle lehtiin ja uutisiin.

Tuunattu versio.

”Ensin ne kielsivät aseet, ja en puhunut mitään koska en ollut kiinnostunut.

Sitten ne kielsivät vapaan tiedottamisen, ja en puhunut mitään koska en ollut kiinnostunut.

Sitten ne kielsivät vapauden, ja minä puhuin koska olin kiinnostunut.
...
Sitten ne tulivat hakemaan minut, ja silloin ei ollut enää mitään tai ketään, millä olisin puolustautunut”

Käyttäjän riikkasoyring kuva

toinen euromies,

kiitän aiheellisesta tarkennuksesta.
----------------------

semi,

tätä nykyä vaikuttaa siltä että ylipäänsä kaikkeen mitä islamilaisten maiden asioista kerrotaan mediassa, tulee suhtautua suurella varauksella.

Afganistanissa jenkit ovat ottamassa haltuun pankkia, "auttamassa" siis.

-----------------------

jari-petri heino,

siihen suuntaan ollaan menossa, ikävä kyllä.

Kiitos Riikka, olet oikealla asialla. Ihmetellä täytyy kuinka ylimielisesti hallitus ja virkamiehet suhtautuvat rehellisiin ja lainkuuliaisiin kansalaisiin tässäkin asiassa.

"Mikäli lakiesitys tulisi sellaisenaan eduskunnan hyväksymäksi, lupaa hakeva kansalainen voi vedota siihen ettei kansalliseen lakiimme ole implementoitu jäsenvaltioita velvoittavaa asedirektiiviä.

EU-komissiolle voidaan tehdä valvontakantelu siitä, että jäsenvaltio ei vie asedirektiiviä täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä."

Ja aivan varmasti näin tulee tapahtumaan. Alan järjestöt sekä harrastajat pitävät tästä varmasti huolen vaikka siihen menisi sata vuotta. Tämä pelleily ja rehellisten kansalaisten kyykyttäminen on saatava loppumaan!

Tämä pelleily tulee näkymään aivan varmasti myös eduskuntavaalien 2011 tuloksessa.

Lainasin tekstistäsi pätkiä Jarmo Niemisen blogiin, toivottavasti et pahastu. Tärkeällä asialla...

http://jarmonieminen.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/29/voittaako-tunne-jarj...

4 # Eurooppaoikeus, sivu 68: ”Direktiivit ovat luonteeltaan lainsäädännön lähentämisnormeja, joilla ei ole tarkoitettu olevan suoraan lainsäädäntöä muuttavaa vaikutusta jäsenvaltiotasolla. Direktiivi sitoo jäsenvaltiota päämääränsä osalta, mutta täytäntöönpanon muodot ja menettelytavat ovat kunkin jäsenvaltion valittavissa.”
Viimeksi mainittu muotoilu on suora lainaus EU:n perussopimuksesta.

Tuntuu että edellämainittua täytyis vähän korostaa, 3 minuutin edustajille ja vähän muillekkin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

kansalainen x,

päinvastoin. Liitin Jarmo Niemisen bloggauksen itse artikkeliin.
Kiitos sinulle kun toit sen huomiooni!

Muistan, kun 90-luvulla - kenraali Hägglundin komennossa - Puolustusvoimien sotilashenkilökunta riisuttiin aseista. Tämä on jatkumoa.

Aselaki on kuin alokkaan asento, sitä ei voi parannella, vaan se on helpompi tehdä kokonaan uudekkeen.

Olen liittynyt puolustamaan "Sveitsin mallia", johon kuuluu ennen kaikkea sitovat kansanäänestykset.

http://travellerism.wordpress.com/2010/09/01/politiikan-vallankumous-mei...

Tuossa kirjoitan Muutos2011-liikkeestä, joka nimenomaan ajaa sitovaa kansanäänestystä. Kuitenkin liike on ehtinyt jo kerätä kritiikkiä. Eivätkö arvon suomalaiset (kriittiset äänenpainot) ymmärrä, että kansanäänestys lisää suomalaisten ihmisoikeuksia?

Toinen aspekti on kielitaito, ja kannatankin ruotsin kielen opetusta kouluissamme, jolloin länsisuunta pysyy Suomessa kunnossa. Toisaalta kannatan Karjalan palautusta, jotta itäsuunta vahvistuisi. Jos Suomi pystyisi lisäämään kaupankäyntiä joka suuntaan, Suomi vaurastuisi.

Kolmas "sveitsiläinen" ominaisuus olisi se, että jokaisessa kodissa on ase, ja maanpuolustus pysyy aktiivisesti. Suojeluskunnat voisivat olla "Sveitsin mallia".

Onko "Sveitsin mallille" kannatusta? Pitäisikö Muutos2011 elvyttää?

Eduskunta on säätänyt räjähdysainelain ja asetuksen. Holmlundia ei laittomuudet kiinnosta.

Kemikaalisäädökset käsittävät lain vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden turvallisesta käsittelystä (390/2005) sekä asetuksen vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja turvallisesta varastoinnista (59/1999). Nämä säädökset perustuvat suuronnettomuusvaaran torjuntaan koskevaan SEVESO II-direktiiviin (EY/105/2003), jota Suomikin on sitoutunut noudattamaan

Järkiään tämä rikotaan ympäri Suomen kivilouhimoilla ja murskaamoilla. Samoin ylempien valitusasteiden päätöksissä ei huomioida lain velvoitteita ollenkaan. KIrje tulle yrittäjältä kotiin 10000kg. räjähdys suoritetaan.

Lain määrittelemät varasto ja käyttö määrät sivutetaan kokonaa.

Tätä laki ja direktiivit on käytännössä alla esimerkki satoja vastaavia ympäristöluvissa näyttönä. Laki ei anna mahdollisuutta edes lupia saada rikotaan lakia ja tuhotaan talot ihmisiltä.

OSTOLUVAN SAANNIN edellytys laissa pitää olla varastot lain mukaisesti haettu ja turvamääräykset täyttävät. Sujaetäisyydet ym. estää rikotaan lakia avoimesti.

59 §

Varastoa ei saa ottaa käyttöön, ennen kuin turvatekniikan keskus on tarkastuksessa todennut, että varasto on tämän asetuksen ja sen nojalla annettujen määräysten sekä lupapäätöksen mukainen. (13.10.1995/1172)
Tarkastuksesta on laadittava pöytäkirja. Pöytäkirjassa on mainittava, saako varaston ottaa käyttöön sekä käyttöönotolle mahdollisesti asetetut ehdot.

Porissakin ministeri Holmlund antaa Lemminkäisen laittoman toiminnan jatkua. Tässä lainaus Porin kaupungin ympäristölupapäätöksestä:
"Laitoksen toiminnassa käytetään räjähdysaineita keskimäärin 55 tonnia vuodessa (maksimi 77 t/a). Räjähdysainevarastolle haetaan tarvittaessa lupa Teknilliseltä tarkastuskeskukselta ja ne suojataan lainsäädännön edellyttämällä tavalla."
http://www.pori.fi/ymparisto/luvat/paatokset/lemminkainen13.6.2006.pdf

Tässä ilmoitetaan, kuinka paljon räjähdysaineita käytetään, mutta unohdetaan, että räjähdysaineiden käyttö ja varastointi ovat luvanvaraista toimintaa ja niihin liittyy velvoitteita. Niitä ei voi noin vain käyttää.

Vaarallisten kemikaalien käsittelylle ja varastoinnille on saatava viranomaisen lupa ennen toiminnan aloittamista. (http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kemikaalit-ja-kaasu/)

Tutustukaa alla Joroisten tapaus jälleen kerran poliisi ja Tukes asialla. Ennen kuin voi ostaa räjähteitä pitää olla varastointi luvat Tukesilta kunnossa. Samoin poliisi on tarkistanut asetus 76 §.

MIKSI ei tutkita, että FORSIT myy laittomasti räjähteitä….Koska suojaetäisyydet estäisi varastojen perustamisia turvallisuus syistä. Maan tapa rikotaan lakia.

TÄMÄ MINISTERIÖSSÄ myönnetään.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/200...rasto_luultavasti_laiton_855803.html

Joroisten räjähdevarasto luultavasti laiton
julkaistu 09.07.2009 klo 18:42, päivitetty 27.10.2009 klo 16:48

Turvatekniikan keskus ei ollut myöntänyt yrittäjälle poikkeuslupaa räjähteiden välivarastointiin.

Joroisten dynamiitti ei todennäköisesti ollut luvallisesti ja asianmukaisesti varastoitua. Turvatekniikan keskuksen ylitarkastajan Tor-Erik Ekbergin mukaan dynamiitin varastoinnille ei voi saada varastointilupaa niin lähellä asutusta, kuin sitä Joroisissa lehtitietojen mukaan varastoitiin.

TUTUSTUKAA mitä HELSINGISSÄKIN alla lainauksia.
http://www.onnettomuustutkinta.fi/uploads/itrcn89ov5.pdf

Lainauksia:
Panostajan
mukaan räjähteitä säilytettiin ajoneuvossa koska näin se oli turvallisempaa.

Työmaalla ei ollut erillistä varastosuojaa.

Niissä olevia räjähdystarvikkeita on käsiteltävä varovaisesti ja huolellisesti
ottaen huomioon varastoitavan tarvikkeen laji sekä varastoinnista annetut yleiset
määräykset.

Räjäytys- ja louhintatyömaiden valvonta
Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain
(390/2005) ja sen alemman asteisten säädösten noudattamista valvovat Turvatekniikan
keskus sekä poliisi ja pelastusviranomainen.

Valvontatarkastukset suoritettiin 18.–19.5.2006 ja 10.6.2006 poliisiviranomaisten ja Uudenmaan
työsuojelupiirin yhteistarkastuksina.

Tarkastuksessa ilmeni kuitenkin, että työmaan lähistöllä oli muitakin louhintatyömaita,
joista ei ollut tehty ilmoitusta. Kerava, Järvenpään, Tuusulan alueella

Yhdellä työmaalla
todettiin, että osaa räjähteistä säilytettiin määräysten vastaisesti varsinaisen
työmaan ulkopuolella yleisessä käytössä olleen polkupyörätelineen vieressä. Helsingissä
louhintatyömailla käytössä olleet räjähdevarastot eivät rakennusteknisesti olleet määräysten
edellyttämää tasoa.
Kuva 9. Räjähteiden säilytystä koulun vieressä muutaman metrin päässä kävelytiestä,
jossa ihmisiä liikkuu.

Räjähteiden säilyttämisestä työmaalla on ilmennyt sellaista tulkintaa, että varastosuojaa
tai eri lupaa ei tarvita kun seuraavat edellytykset täyttyvät: kyse on pienien kenttien päivän
tarpeesta, räjähteet säilytetään turvallisessa paikassa jatkuvan valvonnan alla, ne
on merkitty punaisella lipulla ja turvaetäisyydet täyttyvät.
Tulkinnasta riippumatta ei räjähteiden säilytys onnettomuusaamuna muun muassa turvaetäisyyksien
osalta täyttänyt VNP 410/86 mukaisia määräyksiä

Työmaille tehtyjen valvontatarkastusten ja tutkintailmoitusten perusteella räjähteiden
säilytys ajoneuvoissa on osoittautunut yleiseksi käytännöksi. Lisäksi räjähdysaineita säilytetään
esimerkiksi peräkärryissä ja työmaakopeissa, jotka eivät täytä säilyttämiselle
asetettuja määräyksiä.

Rikosilmoitusten perusteella räjähdysvarkauksien osuus on suuri. Käytetäänkö niitä rikollisiin
tarkoituksiin vai esimerkiksi toisilla työmailla, ei tarkoin tiedetä.

Samasta tutkintaselostuksesta osataan laki lukea mitä varastointi, käyttö ja turvamääräyksiä laki edellyttää.

Kyllä nämä kertoo murskaamon vaaroista, kun omakotirakennustyömaan onnettomuudet ovat näin vakavia.
Vielä paineaallon aiheuttamat vaarat rakenne vaurioihin. Joihin ei poliisi voi toimia, kun valvonta on pettänyt käytössä ja varastoinnissa.

13.,
Sveitsin mallia kannattaa myös tuo Vaaliliitto jossa Söyring lienee mukana(?)
http://vaaliliitto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=15:mi...
Sillä on myös järkiperäinen kanta kielipolitiikkaan.

"Saksalaiset jotka tahtoo käyttää aseita saavat liittyä SS tai SA:han. Tavallisten kansalaisten ei pidä omistaa aseita, koska heidän aseidenomistus ei palvele Valtiota. "
--Heinrich Himmler.
Tuolla Degauss on listannut hyviä quoteja asiasta:
http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/589320-metsanomistajalta-vie...

Joroisten räjähdevarasto luultavasti laiton
Miksei tutkittu kun Tukes myöntää varastointi,että miten räjähteet oli saatu haltuun. Samahan se on louhijoillakin, mutta määrät r.aineille ovat valtavia.
Onnettomuus tutkijat ovat omia laiminlyöntejään tutkimassa.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/07/joroisten_rajahdevarasto_luultavas...

Joroisten dynamiitti ei todennäköisesti ollut luvallisesti ja asianmukaisesti varastoitua. Turvatekniikan keskuksen ylitarkastajan Tor-Erik Ekbergin mukaan dynamiitin varastoinnille ei voi saada varastointilupaa niin lähellä asutusta, kuin sitä Joroisissa lehtitietojen mukaan varastoitiin.

Turvatekniikan keskus ei ollut myöntänyt yrittäjälle poikkeuslupaa räjähteiden välivarastointiin.

Siis Norjas on oikeesti siemenpankki johon on säilötty eri vilja ym,siemeniä mikäli ns,doomsday tulee. Joilla taataan viljelyn uudelleen aloittaminen sen jälkeen.. HAARP:lla päähän,ne on tosissaan. Bye bye 5 miljardia kaduntallaajaa!

MIKÄ TÄTÄ MAATA VAIVAA?
Kyse on uudesta aselaista

http://aselaki.blogspot.com/2010/09/mika-tata-maata-vaivaa.html

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja