KissanKulmasta

Näittekö tämän valtamediassa?

(26.6.2010) Euroopan neuvoston yleiskokous hyväksyi terveysvaliokunnan pandemiaraportin ja suositukset

Euroopan neuvoston tiedote 24.6.2010 H1N1-valepandemiasta

EN hyväksyi 4.6. julkaistun terveysvaliokunnan raportin. Euroopan neuvoston mukaan epäasiallisia vaikutuksia vastaan tarvitaan nykyistä parempaa turvaa. EN:n mukaan Maailman terveysjärjestön WHO:n toiminta johti suurten rahasummien tuhlaukseen ja turhiin pelkoihin. EN:n mukaan on runsaasti näyttöä siitä, että WHO vahvasti liioitteli pandemiaa, ja tämän seurauksena julkisen terveydenhuollon tärkeysjärjestys vääristyi. WHO:n toimien seurauksena romahtava luottamus voi EN:n mukaan olla tuhoisaa mahdollisessa tulevassa vakavassa pandemiassa.

EN:n yleiskokous antoi kiireellisiä suosituksia läpinäkyvyyden lisäämiseksi ja epäasiallisten vaikutusten torjumiseksi, ja pyysi mediaa olemaan lähtemättä mukaan sensaatiohakuisuuteen ja pelotteluun terveyden alalla.

Näittekö tämän tiedotteen valtamediassa? Joiden mediatalojen omistajat omistavat osuuksia myös lääkeyhtiöissä.

----------------

liitteet:

THL:n sivulla ei mittään http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/ajankohtaista;jsessionid=6086420B8C159CA93DA1D0C72883F2EB

STM ei mittään http://www.stm.fi/tiedotteet/kaikki/lista/2010/kaikki

mikään muukaan virallinen instanssi missään ei mittään lailalalailai lailalalailai mikään mediakaan missään ei mittään

-----------------------

British Medical Journalin tutkivan journalismin yksikön kanssa tekemä raportti H1N1-valepandemiasta suomeksi http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/08/h1n1-huijaus-ja-jalkipuinti-piikitellen

tuotevastuu http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/25/tuotevastuu

------------------

EDIT

Rokotetutkimuksen salailu KHO:een

Kunnallisissa lastenneuvoloissa on käynnissä lääkeyhtiö
GlaxoSmithKlinen toimeksiannosta ja rahoituksella tehtävä
rokotetutkimus.  Lääkeyhtiö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
pyrkivät pitämään salassa rokotteen myyntilupaan liittyvän tutkimuksen
eettiset arviot ja sopimukset

Kansalaisjärjestö Rokotusinfo ry:n mukaan neuvoloissa tehtävä
FinIP-rokotetutkimus rikkoo Maailman lääkäriliiton eettisen säännöstön
pääsääntöä. Pääsäännön mukaan rokotetta tulisi verrata parhaaseen
tunnettuun hoito- tai ehkäisykeinoon. Tietoa siitä, miksi näin ei tässä
tutkimuksessa tehdä, on vaikea saada salailun vuoksi.

Rokotusinfon mukaan tutkimukseen sekä sen eettiseen arviointiin
liittyvä salailu on tiedonsaantioikeuden, oikeusturvan ja
julkisuuslain tarkoituksen vastaista.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus katsoi toukokuun lopussa julkisiksi
osan eettisistä arvioista, jotka lääkeyhtiö halusi salata. (1)

Kiista on viety Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka on saanut vaatimuksen
julkistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokoteosaston johtajan
Terhi Kilven tutkimusta koskeva eettinen arvio.  Ratkaistavana on
myös, onko Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja lääkeyhtiöllä
oikeus salata tutkimussopimusten sisältö kokonaisuudessaan.

"On hyvin huolestuttavaa, että tutkimuksessa poiketaan
lääketutkimuksen etiikan pääsäännöstä. Tutkimuksessa
kokeiltavaa rokotetta ei vertailla aiemmin markkinoilla olleeseen
rokotteeseen. Hälyttävää on, että eettinen arvio, josta voisi
ilmetä, miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty, ei näytä kestävän
päivänvaloa"
, katsoo Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja Jyrki Kuoppala.

"THL pelaa kaksilla korteilla. Kun olemme hämmästelleet THL:n tiiviitä
lääkeyhtiösuhteita, THL väistää sanoen, että se tekee
yleishyödyllisiä, ns. yhteisrahoitteisia tutkimuksia ja rahoitus on
monista lähteistä, vaikkakin ilmeisesti reilusti yli 90 prosenttia
lääkeyhtiöiltä. Tällaisten tutkimusten sopimukset ovat THL:n omien
sääntöjen mukaan pääsääntöisesti julkisia. Mutta kun pyydämme THL:ltä
tietoja sopimuksista, THL sanookin, että kyse on liiketoiminnasta,
lääkeyhtiön liikesalaisuuksista."

Rokotusinfo ry on aiemmin moittinut THL:ää rokotusohjelmaan otettavien
rokotteiden ja THL:llä teetettävien rokotetutkimusten "koplaamista"
ajavasta linjauksesta. (2)

Muutoksia rokotehuoltoon

Rokotusinfo ei ole ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota THL:n tiiviisiin
lääkeyhtiösuhteisiin. Myös Valtiontalouden tarkastusvirasto on nähnyt
asiassa muutostarvetta. Ministeri Paula Risikko onkin päättänyt ryhtyä
ratkomaan eturistiriitoja siirtämällä rokotehankinnat pois THL:ltä.

THL:n tutkimussopimus on esillä markkinaoikeudessa parhaillaan
vireillä olevassa pneumokokkirokotteen hankintaa käsittelevässä
jutussa (4), jossa toinen rokotevalmistaja arvioi, että THL:llä on
tutkimuksen myötä motiivi suosia sitä rahoittavaa rokotevalmistajaa.

Lääkeyhtiöiden taloudelliset edut ja pandemiauhka

THL:n rokotetutkimussopimus on ajallisessa yhteydessä
sikainfluenssarokotehankintaan. Vuoden 2009 H1N1-rokotehankinta
päätettiin ilman tarjouskilpailua vain n. kaksi viikkoa
FinIP-rokotetutkimuksen pääsopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Myös sikainfluenssarokotteen hankintasopimuksen julkisuus on oikeuskäsittelyssä.
Sikainfluenssarokote tilattiin yhtiöltä, joka rahoitti salamyhkäistä
rokotetutkimusta vuonna 2009 n. 6,3 miljoonalla eurolla
(4). Sikainfluenssarokotteiden hankintahinta oli n. 36 miljoonaa euroa
ja THL:n rokoteosaston aiempi budjettirahoitus on ollut reilut
miljoona euroa vuodessa, joten kyseessä ovat THL:n rokoteosastolle
hyvin merkittävät summat.

Mm. lääketieteellinen lehti BMJ ja Euroopan Neuvosto ovat arvostelleet
sikainfluenssapandemian käsittelyä (5) julkisten varojen haaskauksesta
ja lääkeyhtiösuhteiden julkistamattomuudesta.  Euroopan neuvosto on
antanut suosituksia, joilla ehkäistäisiin lääkeyhtiöiden edunvalvonnan
epäsuotuisia vaikutuksia julkiseen terveydenhuoltoon.

(1) Helsingin hallinto-oikeus 31.5.2010, päätös 10/0468/2, Diaarinumero 03288/09/1203.

(2) Potilasjärjestö: KTL:n rokoteosasto lääkeyhtiöiden leivissä - tiedotus uusista rokotteista ei perustu näyttöön
http://www.rokotusinfo.fi/yhd/tiedotteet/tiedote_080928_html

(3) Markkinaoikeuden käsiteltävänä olevan rokotehankintariidan diaarinumero: 27/10/JH

(4) http://www.rokotusinfo.fi/tiedostot/thl-laskutus-091207_html,
THL:n laskutus GlaxoSmithKline Oy:ltä 6 269 259,02 euroa

(5) Euroopan neuvoston tiedotteita:

https://wcd.coe.int/ViewDoc.jsp?Ref=PR455%282010%29

https://wcd.coe.int/ViewDoc.jsp?Ref=PR514%282010%29&Language=lanEnglish&Ver=original&Site=DC&BackColorInternet=F5CA75&BackColorIntranet=F5CA75&BackColorLogged=A9BACE

BMJ:n artikkeleita:

http://www.bmj.com/cgi/content/full/340/jun03_4/c2947

http://www.bmj.com/cgi/content/full/340/jun03_4/c2912

Lisätietoa FinIP-rokotetutkimuksesta (pneumokokkirokotetutkimus):

(6) Rokotusinfo ry:n tiedote 16.3.2009: Rokotetutkimus rikkoo eettistä säännöstöä:

   http://www.rokotusinfo.fi/yhd/tiedotteet/tiedote_090316_html

(7) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen / lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinen FinIP-sivusto:

   http://www.finip.fi

Rokotusinfo ry:n yhteystiedot: p. 050-572 2062, http://www.rokotusinfo.fi  http://www.rokotusinfo.fi/yhd/yhteys_html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Seuraava vakava "pandemia" on uusi H5N1-rokote (viruskanta A/turkey/Tyrkey/1/2005) rokote. Ja eikun piikille hah!

Kun se ns. "epidemia" puhkesi, niin ajattelin suomalaisia lehtiä lukiessa, että nyt on kansa täysin sekaisin. Ei takuu varmaan muualla hehkutettu samaan malliin. Hyvä, että EN törväisi myös mediaa. Herranjumala, kun joka vuosi on viruksia liikkeellä, mutta että pandemia ja aletaan rokottamaan.

Samaa kyykytystä pakkasessa, sateessa ja helteessä, on sitten kyse leipäjonoista tai pankkijonoista, aina kansa jonottaa milloin mitäkin. Nyt tuli vaan pahemmanlaatuinen moka, kun sairaus ei ollutkaan pandemiaa.

Suomessa on krooninen pula-aika ja siihen sairauteen olisi hyvä saada lääkkeet.

"Sikainfluenssa-aalto tuli maksamaan Isolle-Britannialle kaikkiaan 1,5 miljardia euroa, kertoo brittilehti The Independent verkkosivuillaan
Briteissä pelättiin, että sikainfluenssa vaatisi pahimmillaan 65 000 uhria.

Arvioi osoittautui yliampuvan pessimistiseksi, sillä sikainfluenssaan kuoli Briteissä 457 ihmistä."

Aamulehti:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/sikaflunssan-uhka-arvio-petti-6...

Sika fakta on tässä kirjees jonka takii Matti"urpo"Vanhanen eros!
http://www.wordmworld.net/uncategorized/avoin-kirje-toimittajille

Ei todellakaan näkynyt,mutta muistissa on kun teeveestä tuli livekuvaa ja ihmiset lumituiskussa jonoissa vetelivät toisiaan turpaan silmät kiiluen.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi/84 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

KAPITALISMI RIISTÄÄ IHMISILTÄ HENGEN JA ELÄMÄN

Valtamedia suojelee bisnestä, oli se sitten rikollista tai ei.
Tämä on rikollista.
Keinottelu ihmisten sairauksilla pitää lopettaa ja lääketeollisuus kansallistaa.
Kuka on nähnyt valtapuolueitten, edes vasemmistossa vaativan viime vuosikymmeninä tätä.
He ovat jo kaikki vaihtaneet puolta, riistäjien ja ryöstäjien puolelle.
Ydinvoimapäätös vahvisti asian.

Sairauksilla keinottelusta: www.markusreed.julkaisee.fi/95
Ydinvoiman tarpeesta: www.markusreed.julkaisee.fi/91

LEHDELLÄ ON VALLANKUMOUKSELLINEN ILME. VAIHTUVAT SIVUT:

VIIKKO-LIITE: www.markusreed.julkaisee.fi/82
PÄÄKIRJOITUS: www.markusreed.julkaisee.fi/83

Lauriolta hyvä linkkisarja blogissaan. Englanninkieliset tekstit. Milenkiintoista, kuinka jenkkilässä ei tätä puhetta ole koskaan uskallettu kansalle esittää käännettynä.

http://vilaurio.blogspot.com/2010/06/hitlerista-miehille-ei-narttumiehil...

Kyse on kuitenkin sodanjulistuspuheesta USA:lle. Tässä puheessakin käy ilmi se, millainen maa USA on ja mikä asetelma oli maailmasodassa. Meillekin on valehdeltu ja paljon. Yllättävää, kuinka Saksa pystyi vetoamaan tosiasioihin ja ns "demokraattinen" siionistien hallitsema maaei kyennyt edes näyttämään tätä puhetta "vapaassa lehdistössään".

Sitä vain en ymmärrä, mitä tarkoittaa "narttu" ja "narttumies", mutta ehkäpä me sellaisetkin voimme oppia tästä jotain, jos sellaisiksi meidät lasketaan.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

Ei näkyny, ei!

EN:n mukaan on runsaasti näyttöä siitä, että WHO vahvasti liioitteli pandemiaa, ja tämän seurauksena julkisen terveydenhuollon tärkeysjärjestys vääristyi. - - - tästäki met Riikka yritimä puhua, vanhusten vaippoihin ja vessassa käyttämisseen ei löyvy resursseja, mutta ylitöinä rokotettiin!!

Ketkä on leikin konnia? - ja suorittava porras on nykyaikana ihan yhtä syyllinen kahjokulttuurin toimeenpanoon!! THL pittää parantaa ihan vaikka syyllistämällä tavallisia hoitajia ja lääkäreitä, vaikka mieki säälin niitä, mutta nyt en ennää, tästä on puhuttu jo niin paljon. Ja rokotukset jatkuu!!!!? Apua!!

Mikä on valtamedia? Jostain muistan keväällä lukeneeni, kuinka Barroso, Sarkozy ja muut ryömivät Kiinaan asti kommunisteja nuoleskelemaan. Yritä siinä sitten pysyä terveenä!

olihan tuo selkeä varainsiirto.....jälkiseurauksia odotellessa. Joku iso suomalaislääkärikin tätä niin painotti että otettava se on jos meinaa hengissä selvitä,vastuuseenko? Kyllä tässä haisee nämä NWO-jutut ja tämä tullaan vielä näkemään että totuuden siemen siinä on mukana.

Pakko mainostaa :)

Uuden verkkojulkaisun aikakausi.
Uutisia joista valtamedia tahtoo vaieta!

http://www.uutissanomat.fi/

Vai tyydytkö tälläiseen aivopesuun?

http://www.ampparit.com/

Taannoin tuli virkamies taholta läppää "jos olis fyffee,perustettas lehti joka sanoo asiat suoraan". Valitettavan moni lukee duunissa jonku iltapäivälehden ja kattoo jotku kymppiuutiset tyytyen siihen,sen kummemmin miettimättä mitä maailmalla OIKEASTI tapahtuu.

Eli alkakaas iskeä "uutissanomien" linkkiä joka paikkaan,ei sitä muuten kukaan lue! Nostetaan se puolesvuodes suomen luetuimmaks verkkolehdeksi :)

Kovuus ja kovaluonteisuus, mieltymys epädemokraattisuuteen, valtaan, heikkojen sortamiseen, sekä (ääri-)oikeistolaiset arvot (!) - kertovat autoritaarisesta persoonallisuudesta.
(Kappas, Wikipediaa on Autoritaarisuus - tekstin suhteen tohtoroitu. Poliittista, uskonnollista, seksuaalista sekä psyykkisestä patologiasta kertovaa sanastoa ei Wikipedian tiivistelmässä enää mainita. Miten tällaisia asioita voidaan kymmenien vuosien kuluttua siivota pois? Täytyy yrittää etsiä alkuperäisempiä lähteitä tuonnempana.)

Tutkimus autoritaarisesta ja sen vastakohtana, anti-autoritaarisesta, persoonallisuudesta on pätevä ja vanha. Sen pitäisi kuulua peruskoulun ala-asteiden tietomäärään.
Autoritaarisen persoonallisuuden ja autoritaarisen asenteen tutkimuksen aloittivat 1940-luvulla joukko Saksasta Yhdysvaltoihin paenneita niin sanotun Frankfurtin koulukunnan tutkijoita Theodor W. Adornon johdolla.

Tuloksena oli kaikkien aikojen kuuluisin persoonallisuustutkimus The Authoritarian Personality (1950). Tutkimus toteutettiin osittain kyselynä, osittain haastatteluina, joiden kohteena oli suurehko otos keskiluokkaisia, valkoisia yhdysvaltalaisia.
Asenteita pyrittiin mittaamaan yleisen oman ryhmän suosimisen ja ennakkoluuloisuuden (esimerkiksi mustaihoisten, homoseksuaalien, ateistien ja ulkomaalaisten torjunta), poliittisen vanhoillisuuden (konservatiiviset arvot) ja piilevän demokratian (tasa-arvo, yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus) vastaisuuden osalta.

Tutkimuksen tuloksena oli niin sanottu F-asteikko. Sen mukaan autoritaarinen persoonallisuus on todettavissa ja tutkittavissa yhdeksän ominaisuuden yhdistelmänä, jotka ovat:

1. Sovinnaisuus: jäykkä sitoutuminen sovinnaisiin keskiluokkaisiin arvoihin. Homofobia.
2. Autoritaarinen alistuminen: alistuva ja kritiikitön suhtautuminen ihannoituja moraalisia arvovaltoja kohtaan.
3. Autoritaarinen hyökkäävyys: pyrkimys aktiivisesti etsiä, tuomita ja torjua epäsovinnaisia ihmisiä.
4. Anti-intraseptio: mielikuvituksellisuuden ja helläluontoisuuden vastustaminen.
5. Taikauskoisuus ja stereotyyppisyys: usko kohtalon taianomaiseen määräytymiseen ja taipumus jäykkien luokittelujen käyttämiseen ja huonoon moniselitteisyyden ja erilaisten tulkintojen sietämiseen.
6. Valta ja kovaluontoisuus: liioiteltu kovaluonteisuus, kiinnostus vallan, voiman ja hallinnan leimaamiin suhteisiin, organisaatioiden hierarkkisuuteen, ja arvoasetelmien perusteella tehtyihin erotteluihin, joissa samaistutaan nimenomaan valtaan ja vallankäyttäjään, voimakkaampaan osapuoleen.
7. Tuhoavuus ja kyynisyys: yleistynyt vihamielisyys ja inhimillisyyden, luovuuden, kulttuuriarvojen pilkkaaminen.
8. Heijastavuus: taipumus heijastaa (omia) tiedostamattomia, käsittelemättömiä ristiriitoja ja tunneyllykkeitä maailmaan siten, että tuloksena on epäily vaarallisten ja hillittömien asioiden tapahtumisesta ympäristössä.
9. Sukupuolisuus: liioiteltu kiinnostus toisten sukupuolielämään.

Listassa pitäisi olla vielä:

10. Oikeistolainen arvomaailma ja asenne.
11. Uskonnollisuuden ulkonaisten muotojen korostaminen.
12. Omien vanhempien kritiikitön ja korostunut jalustalle asettaminen.

Useimmissa akateemisissa artikkeleissa, jotka mainitsevat teorian, sitä pidetään suurimmalta osaltaan pätevänä.
Nykyisin on arvioitu, että autoritaarisuuden esiintymiseen vaikuttaa enemmän vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri kuin kasvatus, sillä autoritaarisuudessa tapahtuvat muutokset ovat olleet liian nopeita aiheutuakseen kokonaisen uuden sukupolven kasvattamisesta. Tämän vuoksi puhutaan myös autoritaarisesta asenteesta.

Kirjallisuutta
Adorno, T. W. ym.: The Authoritarian personality. New York: Harper & Brothers, 1950.

Pohjoismaisen historian professorin Juha Siltalan puhe Väinö Tannerin säätiössä vuonna 2000.
Pätkä pitkästä tekstistä, (linkki tuonnempana) koskee Juha Siltalan saksalaisen tutkijakollegan Klaus Theweleitin teemoja autoritaarisen ja antiautoritaarisen persoonallisuuden aihepiiristä:
minäproteesi, äidinpoika, organisaatioproteesi, symbioosiin juuttunut, hierarkkinen möhkäle, ihominuuden säilyttäminen...

"....Saksassa ennen Saksan Liittotasavaltaa me-kehä tukahdutti yksilön alamaiseksi.
Klaus Theweleit pitää klassisessa kirjassaan kansakuntaan samastuneesta militantista protonatsijoukosta 'kansakuntaa' ainoastaan symbioosiin juuttuneiden äidinpoikien taisteluna persoonaansa tukevan organisaatioproteesin luomiseksi ja yhteiskunnan moninaisuuden yhdenmukaistamiseksi hierarkkisiksi möhkäleiksi.
Henkilökohtaiset suhteet eivät eläneet Theweleitin analysoimissa Freikorps-upseerien omaelämäkerroissa, eivät varsinkaan suhteet toiseen sukupuoleen:
nainen oli joko upseeritoverin 'valkea sisar' tai sitten alaluokkainen huora, joka saattoi sotilaspojat henkiseen epätasapainoon aktiivisuudellaan.
Oli turvallisempaa elää isänmaan ja armeijan kaltaisten abstraktien ihanteiden kautta kuin kontaktissa, joka nostatti hajottavaa halua ja vihaa.
Theweleitin analysoimien rauhanajan rintamamiesten piti olla tyypillisiä hajoamistuloksia isän auktoriteetin romahduksesta, kun itseään kunnioittava käsityöläinen joutui siirtymään palkkatyöhön kodin ulkopuolelle ja äiti jäi yksin vastuuseen mutta ilman vapautta. Äiti sitoi tällöin lapsen tuskaansa eikä kumpikaan vanhemmista voinut osoittaa ulospääsyä erillisten ihmisten yhteyteen omana erillisenä itsenä. Valtiokokonaisuus tavallaan jatkoi äitiyhteyttä.
Analyysi soveltuu muihinkin regressiivisiin ryhmittymiin, joissa yksilö vapautuu omasta vastuustaan. Psykoanalyyttiseen yhteiskuntatutkimukseen onkin vakiintunut tapa selittää kansallis- ja rotuviha ihominuuden säilyttämiseksi ja äidin ruumiin heijastamiseksi poliittiseen yksikköön.

Kansalliskiihkon avulla oma pienuus ja haavoittuvuus voidaan painaa pois tietoisuudesta ja saavuttaa narsistinen täyteys, jota aikuinen seksuaalisuus, kilpailu tai suoritusperiaate tyydytyksen ehtona eivät vielä uhkaa.

Instituutioiden ja kuvitteellisten yhteisöjen kriisiytyessä järkkyy myös itsesäätely, ja varhaiset sulautumistoiveet ja nielemispelot, psyykkiset rajakonfliktit ja tunkeilun tunnot nousevat esiin.
Suuren ja puhtaan ihanteen asettaminen likaisen, arkisen todellisuuden mittapuuksi on Freudin jälkeisessä psykoanalyyttisessa tutkimusperinteessä kuvattu aivan muilla käsitteillä kuin yliminällä ja minäihanteella. Yliminä ja minäihanne ja yleensä koko oidipaalitilanne edellyttävät jo emotionaalisesti vakiintunutta minäkokemusta ja melko pitkälle kehittynyttä sisäistettyä säätelyjärjestelmää.

Objektisuhteista lähtevät psykoanalyyttiset tutkimukset näkevät etniset puhdistukset taantumisena äitiyhteyteen ryhmän, uskonnon tai valtion kanssa, jotta minuus palaisi kehityshaasteita edeltäneeseen narsistiseen tasapainoon.
Ihanteessa vallitsee lapsen ja hoivaajan harmonia. Äiti on mahtava, hyvä neitsyt, ja lapsi jakaa hänen mahtinsa.
Narsismia loukkaavat realiteetit tai niistä muistuttava isä eivät ole estämässä välitöntä tyydytystä. Myös omat ristiriitaiset tunteet tyydytyksen antajaa kohtaan on suljettu ulkopuolelle, ja sieltä käsin ne uhkaavat saastuttaa puhtaiden olentojen hyvän yhteyden.
Tarvitaan siis epäkansallisia vihollisia, niin sisäisiä kuin ulkoisia, kuvittamaan sisäsyntyiset ahdistukset toiminnallisesti käsiteltävään muotoon..."

Mitenhän tavatallaaja käsittelee tälläisen uutisoinnin?

Pääministeri Mari Kiviniemen mukaan ylisuuriin budjettialijäämiin syyllistyviä euromaita olisi rangaistava automaattisesti. Kiviniemi sanoo tukevansa EU-komission ehdotusta avustusten jäädyttämisestä valtioilta, jotka eivät saa alijäämiään painettua alle sovitun kolmen prosentin.

Barroso sanoi tapaamisen jälkeen toivovansa, että rangaistuskäytännöt saadaan voimaan ensi vuoden alkuun mennessä. Suunnitelmien mukaan EU jäädyttäisi maatalouden, kalastuksen ja köyhen alueiden avustukset valtioilta, jotka eivät saa talouden alijäämää painettua alle vakaus- ja kasvusopimuksessa määritellyn kolmen prosentin.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/07/kiviniemi_budjettiali...

Ja heti perään:
Julkisyhteisöjen eli valtion ja kuntien velka kasvoi alkuvuonna 77,7 miljardiin euroon. Näin suurta nimellisarvoista EMU-velkaa Suomessa ei ole koskaan ennen ollut.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/07/valtion_velka_nousi_y...

Nuori lääkäri Heinävedellä rupesi heti puhumaan salaliittoteoriosta kun talvella puhuin tästä kansalaisaktiivipiireissä jo tiedossa olevasta harhautuksesta H1N1- pandemian suhteen.

Ei lääkärit tiedä tätä vieläkään,tai he eivät saa tietää.

Olemme heikoilla terveydenhoidon suhteen kun ottaa vielä huomioon THL:n ja Puskan opit ruokavaliosta.

Missio: Älä nuku seuraavissa vaaleissa!

Biological warfare tests by British WW2 scientists revealed in secret files
http://www.wiseupjournal.com//?p=1554

http://www.wiseupjournal.com/

USA ja Israel valmistelevat hyökkäystä Iraniin... Kohteena Teheran ?

Uutistoimisto Russian Today on saanut käsiinsä tiedon, että USA:n ja Israelin sotajoukot ovat valmistelemassa parhaillaan hyökkäystä Iraniin ja todennäköisesti kohteena on sen pääkaupunki Teheran. Sota-operaation on määrä alkaa pian.

http://nwohavaintoja.blogspot.com/2010/07/usa-ja-israel-valmistelevat-hy...

#8. repe. Olet pihalla, kun et vieläkään ymmärrä, eikä toivoa lienekään. "Narttu" ja "narttumies" ovat pettureita. Kaikissa asioissa. Elämän pettureita, itsensä pettureita, omantuntonsa pettureita, Jumalan pettureita, maanpettureita, ympäristönsä pettureita, ja NÄMÄ OPPII HUOMAAMAAN JA TAJUAMAAN TUOLLAISIKSI, KUN ITSESTÄ ENSIN TULEE MIES. TAI NAINEN.

Tulee kyky erottaa suora vastakohta.

Nyt Suomi on narttujen ja iljettävien narttumiesten maa, siis pettureiden ja niljakkaiden opportunistien maa, ja heidän vuokseen maa on päässyt tuhoutumaan ja syöksyy päätä pahkaa kohti kauheaa perikatoa. Ja joka hetki pääsee yhä syvemmin tuhoutumaan.

Koska tilanne on vakava, puhun, niin kuin asiat ovat. "Narttu" ja "narttumies" eivät ole haukkumanimiä (kuten nartut ja narttumiehet itse luulevat, kun varjelevat kaikessa, ettei oma kiilto vain himmene) vaan varoitus- ja nuhtelunimityksiä, toivona että nartusta tulee nainen ja narttumiehestä mies ja maa sen seurauksena pelastuu. Repellä ei ole alkeellistakaan ymmärrystä.

Repen olisi hyvä joskus miettiä edes aivan perusasioita, ennen kuin alkaa suoltamaan Suomen foorumeilla sitä sun tätä lähes yötä päivää. Myös olisi hyvä tulla ensin mieheksi. Narttumies-selostajaksi ja ydinasioista pihalla olevaksi moottoriturvaksi ei ole hyvä jäädä.

Ja jos muutosta ei sisäisesti tapahdu, repe tuhoutuu narttujen ja narttumiesten kanssa perikatoon ja mustaan aukkoon, jonka läsnäoloa he eivät edes havaitse. Ja velkaraha-Suomesta syntyy helposti illuusuio hyvinvoinnista ja "vapaudesta puhua". Tuho tulee hyvin äkillisenä, koska sitä ei ole tajuttu eikä havaittu.

Viime kädessä kyse on, ei älykkyydestä, vaan rehellisyydestä. Oikean miehen ja naisen peruspiirteestä. Suomalaisuudesta. Siksi puhun, ja repen on syytä jo vähitellen lopettaa tuo loputon turpa auki kulkeminen ja pinnan alta väkisin esiin tunkeva - narttuus. Narttuus, jota yritetään salata, niin että kyseessä on salanarttuus, mutta läpi se tunkee väkisin.

Pitäisikö sinun mielestäsi teidän EU:ssanne (olet kehottanut kaikkia äänestämään EU-vaaleissa, siis hyväksynyt EU:n) säätä laki niiden vaientamiseksi, jotka puhuvat nartuista ja narttumiehistä? Olisiko Laurio ja muut miehet ja oikeat naiset syytä sulkea telkien taakse?

repe?

Nämä, jotka täällä joka paikassa luulevat jotain olevansa, ovat tyhjiä kolisevia tynnyreitä. Silläkään tiedolla, jota he ovat haalivinaan, he eivät osaa tehdä mitään ja suorastaan tukehtuvat siihen, koska sisäinen petos tukkii kaikki sisäiset väylät ja tekee ihmisestä elottoman kiven ja kuolleen patsaan. Petos purkautuu aina väkivaltaan, ja varoitan. Nyt sitä ruokitaan kaikin mahdollisin tavoin tajuamatta sitä edes.

Sanojeni takana on suuri tuska suomalaisten ja Suomen kohtalosta, niin suuri, että se välillä suistaa aivan maahan, ja tällaisten repen kaltaisten suunsoittajien olisi syytä mennä itseensä ja tutkia suuvärkkinsä kuntoa.

Tai, esittääkseni asian toisin: totuus on kokonaan muualla kuin missä sen luullaan olevan. Kokonaisvaltaisen eksymisen tajuaminen on tuskaisaa, samalla se kuitenkin vie irti näistä nartuista ja narttumiehistä yhä suurempaan todelliseen vapauteen ja (salassa toimivaan) todelliseen voimaan. Sitä ette tajua ettekä siihen edes ylety, koska ette voi nykyisillä varustuksillanne havaita sitä. Ette voi nähdä, kuinka elämä toimii, koska olette ulkopuolella.

Ja teenkin repelle, kuningastien hänen ja hänen kaltaistensa narttuudelle avatakseni, palveluksen lopettamalla kokonaan vierailuni millään suomalaisella foorumilla. Ponnistakaa narttuus huippuunsa, äärimmäiseen hybrikseen! Kootkaa kaikki voimat taisteluun! Ja repe: jatka suoltamistasi!

Tämäkin on nuhtelua.

Raamatussa näitä kutsutaan sokeiksi ja heidän ominaislaatuaan (minuutta, omaa voimaa, omaa tahtoa, omaa ymmärrystä jne.) sokeudeksi. Niin, jos se valo, mikä nartuissa ja narttumiehissä on, on pimeyttä, niin kuinka suuri onkaan pimeys?

repe?

David Icke - Human Race, Get Off Your Knees
A Project Avalon Interview with Bill Ryan

http://www.davidicke.com/articles/media-and-appearances/34367--david-ick...

19 Luulin kysessä olleen jonkun seksijutun.

Hmm. Olen ilmeisesti laskenut aikoinaan, että jos ei äänestä, niin eu-ehdokkaina ovat pian Hassi ja liuta kommunisteja sekä Väyrynen. Niinkuin aina onkin. En sitten tiedä, onko nykyisin syytä äänestää ketään. En taida nykyisin kyetä sellaiseen, kun persutkin ovat osoittautuneet miksi ovat ja kokoomuslaisetkin lahjoittavat pois kaivoksia ja lannoitetehtaita ja vielä määräävät ennen sitä koko maalle pakon ostaa vain niitä lannoitteita. Ja ajavat muutenkin suorastaan koko maan ryöstämistä ja bolshevisointia.

Silmät ovat avautuneet ja taitavat olla rikollisia kaikki. Ei ehkä löydy eroja tuhoavuudessa.

Eivät ne eu-ehdokkaat ole ennenkään mitään riemua minussa herättäneet. Vaikeita päätöksiä ne ovat olleet.

#15
Pääministeri Mari Kiviniemen mukaan ylisuuriin budjettialijäämiin syyllistyviä euromaita olisi rangaistava automaattisesti. Kiviniemi sanoo tukevansa EU-komission ehdotusta avustusten jäädyttämisestä valtioilta, jotka eivät saa alijäämiään painettua alle sovitun kolmen prosentin.

Barroso sanoi tapaamisen jälkeen toivovansa, että rangaistuskäytännöt saadaan voimaan ensi vuoden alkuun mennessä. Suunnitelmien mukaan EU jäädyttäisi maatalouden, kalastuksen ja köyhen alueiden avustukset valtioilta, jotka eivät saa talouden alijäämää painettua alle vakaus- ja kasvusopimuksessa määritellyn kolmen prosentin.

JUURI MTV3 UUTISISSA TODETTIIN SUOMEN ALIJÄÄMÄN OLEVAN 4.1%
Eli kiviniemi aikoo jäädyttää koko suomen. Tälläst tänään!

ALV:n alentaneet ja ei alentaneet ravintola,katso missä syöt!
http://www.alv13.fi/

#19, 22 Heh, heh - onpas hauskaa katsella kun vainoharhaiset antisemiitit haukkuu täällä toisiaan. Siinä loka lentää ja Riikan blogin viihdearvo senkun kasvaa!

Oletko repe muuten ajatellut sitä mahdollisuutta, että Laurio onkin itse asiassa siionistien agentti? Meinaan vaan että ei tuon Laurion narttumies-horinat välttämättä niin kauheasti nosta teidän holokausti-denialistien uskottavuutta. Jos ne juutalaiset järkkäs sen holokaustinkin (vai oliko se vain niiden kusetusta koko homma?) niin kyllä tällaisen Laurion kaltaisen hörhönkin täytyy olla niiden tekosia.

Eihän teidän riveihin halua kukaan normaali ihminen tällä menolla kuulua. Vai oletko itsekin sitä mieltä että nämä "nartut" ja "narttumiehet" pitäisi sulkea keskitysleireille, naisilta kieltää korkokengät ja äänioikeus yms, niin kuin arvostamasi Laurion ihanneyhteiskunnassa tapahtuisi? Vai oletko sittenkin...narttumies?

Pliis, jatkakaa!

TERVETULOA EUVOSTOLIITTOON!

Intohimoinen suutelu autossa tai hiekkalinnan rakentaminen rannalle voivat tulla kalliiksi Italiassa.

Yli 150 ”yleistä turvallisuutta” koskevaa lakia on otettu käyttöön maassa sen jälkeen, kun pääministeri Silvio Berlusconi antoi paikallisviranomaisille lisävaltuuksia rikosten ja epäsosiaalisen käytöksen kitkemiseen.

Viimeisen tapaus on kuluneelta viikolta Vigevanon kaupungista Milanon läheltä, jossa nuoripari sai 160 euron sakot naamaa kohden paikallisen monumentin portailla istumisesta.

Epolissa, Napolin eteläpuolella, liikkuvassa autossa suutelusta rapsahtaa jopa 500 euron sakko. Ercalean rannikkokaupungissa hiekkalinnojen rakentaminen on kielletty, koska ne saattavat haitata rannalla kävelijöitä.

Caprille ei puolestaan kannat mennä liian äänekkäissä puukengissä. Pulujen ruokinnasta sakotetaan sekä Bergamossa että Venetsiassa. Cesenassa ruokintakielto pätee myös kissoihin.

Italian lehdistö on tuominnut viimeaikaisen kehityksen paluuna Mussolinin ajan pakkopaitaan.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2220130

Markku Uusipaavalniemi ottaa puheessaan eduskunnassa www.eduskunta.fi
esiin historiassa tapahtuneet salamurhat.
Niiden kohteena ovat olleet eri puolilla maailmaa globaalin pankkikartellin etuja vastustavat poliitikot.
Asia liittyy siihen, miksi Suomen valtio tekee talouteen liittyviä päätöksiä omaa etuaan vastaan.
Uusiksen puheesta selviää myös, miten puutteellisin tiedoin Suomen eduskunta tekee päätöksiään, joilla käytännössä estetään valtiontalouden parantamistoimet inflaation avulla ja ajetaan kansakunta ennen kokemattomaan hätätilaan.

Inflaation ei anneta tapahtua, sillä eliitti ei halua viime vuosien vulgäärikapitalistisen politiikan avulla kahmimiensa omaisuusarvojen alenevat puolta senttiäkään.
Koska eliitti omistaa Suomen hallituksen ja lainsäädäntöelimet, se säädättää eduskunnalla lait, joiden avulla pakotetaan kansalaiset köyhtymään, mikä tarkoittaa että he menettävät sosiaaliturvansa, työnsä, asuntonsa ja eläkkeensä:

"KESKIVIIKKONA 23. KESÄKUUTA 2010 kello 21.01
1) Hallituksen esitys Belgian, Saksan, Irlannin, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian, Suomen, Kreikan ja Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen ERVV-puitesopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä
Ensimmäinen käsittely

Hallituksen esitys HE 95/2010 vp

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 30/2010 vp

Markku Uusipaavalniemi /kesk: Arvoisa puhemies! Ed. Skinnari kertoi tuossa yhden hyvän totuuden, elikkä meillä asianosaiset ovat itse asiassa esiintyneet asiantuntijoina - ovatkin tietenkin asiantuntijoita - mutta jotka ovat mitä suuremmassa määrin asianosaisia, niin he ovat käyneet näissä pankkijutuissa valiokuntakäsittelyssä asiantuntijoina, valtiovarainministeriön ja pankin edustajat. Aika vähän siellä on sitten professoreita tai muita otettu näissä. Näitä on kiireellä runnottu läpi.
Mutta olisin pariin asiaan puuttunut, mitä ed. Manninen otti esille. Elikkä totesitte, että valitettavasti sellaisiin tilanteisiin joudutaan, että on kiire, ja ymmärsitte toki, että on erittäin valitettavaa, että näin pääsee käymään. Mutta onko kukaan oikeastaan antanut minkään näköistä analyysiä, miten olisi käynyt, jos Aasian pörssi olisi kerinnyt avautua? Miten siinä muka olisi käynyt? Euroopan maat suurella kiireellä, Katainen muun muassa, siellä päättivät, että tässä on se hektinen piste: Aasian pörssi ei saa avautua, sitä ennen meillä pitää olla tämä sopimus, meillä pitää olla periaatesopimus, meidän pitää lyödä miljardit pinoon.
Missä on se analyysi, miten sitten olisi oikeasti käynyt? En ole nähnyt yhtään analyysiä sieltä, että tänne eduskuntaan olisi tuotu, että millä tavalla se maailma olisi romahtanut siitä nyt sitten.

Tämä ei todellakaan pelasta tässä kuplassa. Nämä kuplat etenevät samaa tahtia, ja se teoria, minkä olen kertonut täällä jo kolme vuotta sitten, se pätee näissä kaikissa maissa, kaikissa talousalueissa. Ed. Manninen täällä toikin esille, että muutamissa maissa on näitä supistuksia tehty. Pienissä maissa ne pystytäänkin tekemään. Esimerkiksi Latviassa palkkasumma laskenut 40 prosenttia, Virossa 20 prosenttia, Irlannissa 10 prosenttia, Islannissa 50 prosenttia. Pienet valtiot menevät vielä tässä sisällä, mutta nyt me olemme ajamassa koko Eurooppaa siihen. En osaa sanoa tarkkaa summaa, se riippuu ihan millä tahdilla siellä yritykset ja kotitaloudet ja sitten pankkisektori ottavat takkiin, mutta kyllä se luku on 20-40 prosenttia koko alueella, jos tämän sopimuksen mukaan nyt mennään.
Ja se ei pysähdy siihen ensimmäiseen vuoteen. Sitten syntyy deflatorinen syöksykierre, tämä on valitettava tosiasia. Kukaan ei ole yrittänyt minkäänlaisilla luvuilla tuoda meille mitään analyysiä, miten tästä voitaisiin selvitä sillä, että laitetaan, pakotetaan kaikki ensinnäkin takaamaan toisten velkoja, ja sitten 1 000 miljardia jos on tappio tällä koko alueella tälläkin hetkellä valtioilla ja kauppa on kuitenkin positiivinen, kun siihen kauppataseeseen mielellään verrataan, niin kyllä pitäisi tulla mieleen, että se vuoto on jossain muualla. Kukaan ei ole esittänyt minkään näköistä analyysiä. Meillä ei ole mitään täällä, ei yhtään mitään."

Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemellä on myös lääkkeet ongelmaan. Ne lääkkeet on tunnettu kautta historian ja ne ovat aina tepsineet:

"Vaihtoehtoihin. Minä kerron sen, mitä tässä pitäisi tehdä. Se on täysin yksinkertainen asia. Se on niin yksinkertainen, että sitä ei haluta nähdä:
Euroopan valtiot, tai jos halutaan, niin euroalueen valtiot, muodostavat pankin, niin kuin ne periaatteessa nytkin ovat tehneet, että rahoitusvälineen. Nämä valtiot ottavat haltuun tämän pankin, kutsutaan sitä sitten vaikka europankiksi, jos ei Euroopan keskuspankki kelpaa, mutta se on valtioiden hallinnoima, ja tämä keskuspankki voi luoda rahaa suoraan tasetta nostamalla eli voi lainata suoraan Kreikalle rahaa. (Ed. Johannes Koskinen: Näinhän tässä tapahtuu!)
- Itse asiassa tässä ei tapahdu. Ed. Koskinen, olette täysin väärässä, te olette täysin väärässä tässä, kun väitätte, että näin tässä tapahtuu. Tässä tapahtuu niin, että tämä rahoitusväline lainaa markkinoilta, maksaa siis itse korkoa. Eli te olette täysin väärässä, kun väitätte, että tässä tapahtuu näin. (Ed. Johannes Koskisen välihuuto - Puhemies koputtaa) Elikkä tässä nimenomaan ongelmana on se, että tässä lainataan rahaa muualta, ja siitä maksetaan siis korkoa. Jos tasetta nostamalla esimerkiksi tämä europankki, Euroopan keskuspankki tai europankki, luo 1 000 miljardia euroa ja lainaa sen näille valtioille, totta kai siinä sen jälkeen sitten keskustellaan, kuka saa minkä verran näitä, on se sitten nollakorkoinen laina tai kolmeprosenttinen laina, niin siinä on se hyvä puoli, että siitä ei mene korkoeriä ulkopuolelle, vaan se tulee näille maille takaisin suoraan. Se, missä suhteessa se jaetaan, on sitten toinen asia. Mutta silloin tästä velkakuplasta selvitään, eikä minkään maan tarvitse myydä kansallisomaisuuttaan.

Jos me pidämme yksityisillä pankeilla ainoastaan tämän rahanluomisoikeuden, niin sitten me olemme markkinoiden armoilla. Silloin täällä saa ministeri Katainen ja muut pelottelijat olla, että nyt piti tehdä tämä ja tämä, etteivät markkinat hermostu. Jos meillä on itsellä tämä pankki hallussa, on se sitten euroalueen valtioiden tai Euroopan unionin maiden, niin tämmöistä ongelmaa ei ole. Näitä pankkien takaisin valtiolle ottoja on historiassa tietysti tapahtunut.
Valitettavan usein on myöskin salamurhia tapahtunut sitten niitä kohtaan, jotka ovat näitä asioita ajaneet, mutta se on ehkä sitten toinen juttu.
Mutta käytännössä siis tämä on se yksinkertainen asia: laitetaan pankki pystyyn, joka on siis itse asiassa valtioiden hallussa, eikä siis tarvitse ulkopuolisille, yksityisille pankeille maksaa sitä korkoa jatkuvasti lisääntyvästä luottomäärästä.

Mutta näissä kuplissahan on todellakin täysin yksinkertainen tämä juoni. Ensin yksityinen sektori velkaantuu, niin kuin euroalueella oli 2 000 miljardia vuodessa, sen jälkeen kun se saavuttaa kylläisyyden tilan, eli kylläisyys tulee euroalueellakin vastaan, kun ei enää 0 prosenttiakaan saa velkamäärää lisääntymään, korko on 0 prosenttia kuta kuinkin melkein, ja velkamäärä ei vaan lisäänny. Yksityinen velkamarkkina on melko kylläinen. Suomessa vielä sentään nuoret ottavat 100 prosenttia lainaa asuntoja varten, mutta muuten jos ajatellaan koko Euroopan alueella, niin lainamäärä ei lisäänny. Ja kun lisäluoton kautta ei enää ostovoimaa synny, niin julkinen sektori velkaantuu, ja se on se 1 000 miljardia vuodessa, mitä siellä tällä hetkellä tapahtuu. Kun tulee liikaa velkaa sitten valtiolle, valtion korot nousevat kattoon, kuten Kreikassa tapahtui, tai valtion velkakirjat eivät mene enää kaupaksi, ja silloin maa joutuu vaikeuksiin. Sen jälkeen maa laitetaan myymään omaisuuttaan. Siinä eivät yleensä pelkät supistustoimet riitä. Kreikallakin on 300 miljardia sitä luottoa siellä, ja sen jakautumista en tiedä tarkemmin. Kun en saa kerran tietoa Suomestakaan, niin en ole yrittänyt edes hakea Kreikasta, että kenellä on velat ja kenellä varallisuus siinä maassa.

Arvoisa puhemies! Jos palataan tähän paperiin, mitä tässä on, niin itse asiassa en pidä niinkään pahana tätä 7,9 miljardia, se ei ole niinkään paha asia tässä kuin se suurempi merkitys, mikä tässä taustalla on. Me otamme euroalueelta mahdollisuuden selviytyä pois tästä inflaation kautta. Inflaatiolla on iät ja ajat selvitty ylilyönneistä. Nyt ei selvitä, koska me teemme automaatin. Suomen kanta nimenomaan on ajaa sitä automaattikiristystoimenpidettä sinne, että automaattisesti tämän puitesopimuksen perusteella voidaan ajaa valtiot leikkauksiin, kiristämään vastoin omaa näkemystään, vastoin omaa tahtoaan. Ja kun tämä automaatti on luotu, niin ei ole mitään, mikä enää voisi aikaansaada tätä inflaatiota, ainoastaan deflaation.

Koska aika alkaa taas lähestyä loppuaan, niin on ilmeisesti pakko vapauttaa pönttö tässä vaiheessa."

Markku Uusipaavalniemi puhuu ymmärrettävää suomea kertoessaan mm. siitä, miten eduskunta ei saa tietoja edes pyytämällä pankkien varallisuustilanteesta.
Myöskään Finanssivalvonta ei "tiedä", miten paljon suomalaisilla on velkaa ja vastuita.

Eduskunta päättää siis sokkona asioista, joilla on monumentaaliset seuraukset kansalaisille ja valtiolle. Sen pitäisi olla ykkösuutisena mediassa:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_73_2010_vp_1_27_27_p....

# 26 . Osittain mielipiteeseesi voi yhtyä siinä mielessä, että tietty(je)n yksilöiden informaation taso tuo väistämättä mieleen fanaattisuuden joka ei tuo mitään parempaa yhtään lähemmäksi. Mahdollisesti olen tähän itsekin syyllistynyt?. Kysymyksenä voisi kuitenkin heittää; mikä on normaali ihminen? Jos se tarkoittaa "yleisesti" hyväksytyn, eli massojen hyväksymän, historian opetuksen ja kaikkinaisen "valtainformaation" varauksetonta ja kyseenalaistamatonta hyväksyntää , niin olemme laajalti erimielisiä. Erimielisyyttä täytyy vaali sillä kaikenlainen laiskuudesta johtuva konsensus ei myöskään tuo mitään parempaa lähemmäksi. Kabinettikonsensukset ovat ongelma, jonka ahneenlaiskoista päätöksistä ihmiskunta kärsii tälläkin hetkellä. Ja juuri nyt. Ei liene epäselvää?

Käynnissä on kuin onkin äänetön sota, ahneus ja ylitunto vastaan pimeässä rämpiviksi alistettujen suuri enemmistö. Kuinka käy jos esim. tiettyä koirarotua jalostetaan yli äyräiden? Esimerkiksi niin kuten on käynyt saksanpaimenkoiralle. tule lonkattomia ja yksiniittisiä yksilöitä. Kuinka käy jos kaikki pannaan samaan pannuun? Tulee fyysisesti vahva, henkisesti heikohko ja ohjattavuudeltaan ylivertainen yksilö?. Entäpä sitten jos näitä sekarotuisia johtaa yksiniittinen ja suppea lauma? Eikö juuri siitä ole kyse nyt kun edistys resonoi kuin viimeistä päivää?

Suurta enemmistöä johdetaan harhaan tarkoituksellisesti, joten ei tule tapella ihmisten keskenään, sitä juuri halutaan. Kaikessa paineessa tulisi pyrkiä karistamaan kovuus ja kuori ympäriltään, vaikka hammasta purren.
Tappelemalla ei ole kai koskaan saavutettu kuin kasa ruumiita ja keinotekoisia omistusoikeuksia johonkin omaisuuteen. Eli ei tapella.

Siksi täytyisi organisoitua oikein urakalla, jos jotain konkreettista hyötyä tavoittelee humaanimpaa maailmaa toivovien kasvava joukko.

Loppukysymyksenä pari aiheesta tosj kauas heittävää juttua: Kuinka moni on mahtanut kärsiä uniongelmista viimevuosina? Kärsiikö kukaan tinnitystyyppisestä vaivasta useammin? Onko ihmisillä ollut nivelien tai tukirangan jäykkyyttä tai kolotuksia enemmän lähivuosina? Ainiin ja vielä se että mahtaako olla ylipäätään ikäryhmässä 25-35 vuotta sellaisia neitosia olemassakaan enää joita kiinnostaisi enemmän fyysinen naama ja sen takana olevat ajatukset kuin naamakirjat? Tai elämä ennenkuin Sinkkuelämää? Tai itseopittu elämä ennenkuin pakotettu? Meinaan tuntuu vahvasti siltä että henk.koht virheitä lukuunottamatta tietty erimielisten jäpiköitten ryhmä tuntuu jäävän alati kasvavalla nopeudella yksin, kokemusta on ja kymmenien ihmisten kokemuksesta voin sanoa.

Edelleenkin hyvää ja rentouttavaa kesää KAIKILLE!

14 Miten analysoisit Saksan nykytilanteen? Onko jalkapallon mm.joukkueen hehkutus vain samaa, mutta vähemmän ikävää kuin etninen puhdistus? Saksahan ei tehnyt kuin sen yhden etnisen ouhdistuksen muuten, mutta sekin johdettiin ylhäältä. Saksan naapueissa puhdistettiin oikein urakalla-saksalaisia.

Tämä orjuushan taitaakin olla jotain muuta kuin oma valinta. Joka ilmenee esim. tästä esipuheesta:

http://www.symposion.org/Vorwort4.htm

Aik autoritääristä ja omaksi vahingoksi. Miksi kukaan ei tee mitään? Kaikki julistavat siionistipropagandaa, jonka osaksi tietävät valheeksi. Miten tämän alistumisen voisi selittää psykologisesti? Niin poikkeavaa ja omituista se on. Onko kyse vain vastaavasta laumana kulkemsesta?

Mielestäni juttusi oli jotenkin homeista vasemmistouskontoa muinaisuudesta (-80 l taiaiemmin) edustava. Miksi juuri Saksa? Saksassahan juttu oli kuitenkin niin, että ihmiset pakotettiin lopulta Hitlerin syliin, kun ulkomaat pottlivat päähän ja vaativat sotakorvauksia. Lama ja kurjuus lisäsivät ahdinkoa. Jos ulkomaailma olisi ollut suopeampi, ei kommunismin ja natsismin välillä olisi tarvinnut valita. Sama asetelma oli jo Freikorpsien ikana. Heidän oli estettävä kommunistien valtaantulo. Sekä pidettävä yllä järjestystä aseista riisutun armeijan sijassa. Saksan tie 30-luvulla oli itse asiassa siten ainoa mahdollinen ja aivan rationaalinen valinta. Kansallisuskoa on kaikkialla ja kyllähän maan puolesta ja maan eduksi kaikki haluavat toimia. Vasemmisto uskoo omaan tiehensä.

Ennen tietsti oli enemmän suvaitsemattomuutta vähemmistöjä ja poikkeauutta kohtaan. Mielestäni myös ei-autoritääriset ihmiset tekevät muutakin kuin nautiskelevat ja ajattelebat vain itseään. Tietty kansallinen ajattelu on tevettä. Saksan talous yritettiin tuhota ja kansa alistaa.Normaali reaktio on sisäänpäoinkääntyneisyys ja vastarinta.

Linkissä jo ilmenee aika suoraan, että aggressio tuli ulkoa koko ajan. Saksa ei edes halunnut sotaa. Vain tasaveroista kohtelua ja riippumattomuutta ja saksalaisten sorron lopettamista naapurimaissa sekä pieniä korjauksia rauhansopimukseeen alueellisesti. Kertoisiko tämä vallitsevien käsitysten (valheiden ja propagandan) vastainen totuus jostain autoritäärisyydestä ja ohjailusta nykyajassa ja vasemmistossa? Mielestäni vasemmistolaiset ovat olleet lähes aina eliitin kaappaamia tai neuvostolais-juutalaisten kommunistien.

Cop Talks About FEMA Camps & Red Blue Dots
http://www.youtube.com/watch?v=kqyHkxbj_zg&feature=player_embedded#!

Tänään ilmestyi Johan Niklassonin teksti The list of 10.000 sivustolla:

http://theflucase.com/index.php?option=com_content&view=article&id=3720%...

31, repe, psykohistorioitsijana tunnetun Siltalan tekstin toin jatkona aihepiiriin, jossa yritetään löytää selityksiä ministereiden ja muun eliitin toimintaan, jossa:
- he vaikuttavat zombeilta ja puhuvat järjettömyyksiä ja valheita kuin maanisissa pidoissa
- näyttävät kestohymyisiltä ja paatuneilta ja
- mitä luultavimmin ymmärtävät tekevänsä vääriä ja epäoikeudemukaisia tekoja, joilla on tuhoisat seuraukset
- ottavat lahjuksia ja korruptiota vastaan
- vaikuttavat omatunnottomilta.

Psykohistoria yrittää selittää, ja se tarjoaa joskus osuvia luonnehdintoja.

Päivitys 33:een.
www.birdflu666.wordpress.com

En ota kantaa koska en ole ehtinyt tutustua aiheeseen niin tarkasti vielä. Tuon tämän kuitenkin tänne koska täälläkin on asiasta keskusteltu.

I am not taking sides as I do not know enough of the case. I`ll take the correspondence here so that everyone has an opportunity to decide by one´s self.
---------------.......

Dear Jane -

Many thanks as always for your update. But I don’t understand. I immediately visited h ttp://theflucase.com and could find nothing there that seemed to be a problem.

Indeed, Johan had made a number of very supportive statements about you, the most recent of which was this:

Jane Burgermeister needs our help!

As you may know, Jane Burgermeister is fighting for her freedom in Austria. Courts are trying to snare her and silence her in the worst possible way. If you ever felt gratitude towards the work of Jane Burgermeister - please support her now. She is in need of money to be able to fight off the present attacks. There are several ways to donate, please choose one from the list to the right here on the main site.

Do what is right - and we will fix this planet.

Best Regards
Johan Niklasson

I see that he also had added this:

Support Jane Burgermeister

Support the work of Jane Burgermeister (Jane Bürgermeister), by making a donation. Your generosity makes it possible for her to continue her work.

Make a Donation

Visit her new blogs here:

h ttp://birdflu666.wordpress.com

h ttp://2012energy.blogspot.com

He also posts a long article under this title

AUSTRIAN JUDGE CAUGHT IN WRONG DOING MOVES TO SILENCE WHISTLEBLOWER JANE BURGERMEISTER BY PUTTING HER UNDER COURT SUPERVISION

And another article, written by himself, under the title

Jane Burgermeister moves on with several blogs!

in which he writes

Jane Burgermeister stood out as a shining beacon of insight, truth and outspokenness in the debacle that followed.

Is it possible there has been a misunderstanding? I know Johan personally, and I am certain that he is a good man.

In your message below you wrote:

> It appears to advocate an insane violence.
> It appears to be designed to smear the site [your birdflu666 blog] as a terrorist site.

Jane, what are you referring to here? I may well have missed something, but I can’t see anything on the site that matches what you have said that Johan wrote.

With my best wishes to all,

Bill
--
Bill Ryan
Project Avalon
Project Camelot

From: jane burgermeister
Date: Sun, 4 Jul 2010 07:25:52 +0200
Subject: Fwd: Very important!

Jane Burgermeister moved back to the birdflu666 blog after growing evidence that an agent provacteur has managed to infiltrate the flucase website and sabotage it.

She has no more login or access to the website or control over what appears there, and disagrees completely with the opinions expressed in the report, the 10,000 list.

It appears to advocate an insane violence.

It was written and put up by Johan Niklasson, the webmaster. It appears to be designed to smear the site as a terrorist site. She did not consent to its appearance or know about its appearance.

I began my birdflu666 blog in spring of 2009 to document the hard evidence that the bird flu and swine flu pandemic was organised by a group for profit, and my view has been vindicated by the reports prepared by Paul Flynn for the Council of Europe, the UK government's latest report and the investigation of the French parliament among others.

There is hard evidence that the new swine vaccines were not just expensive but also untried and untested.

Burgermeister favours the rule of law at all times but notes the legal principle that self defense against aggression is valid - als defense against state crimes of the kind committed by the Nazi Germans.

Because she has no login, she cannot remove the report, the 10,000 list, ot or any of the last reports put up withour her permission or knowledge.

The site was down for three weeks in April and no explanation was offered for this by Johan Niklasson, the webmaster, based in Switzerland who runs the site.

I did not appear to receive donations.

It is increasingly clear Niklasson works for the interests of the pro-vaccine, pharamceutical complex and is working as an agent provacateur to smear me.

Again, my remedy will be to take legal action.

I have told Johan in private emails that I suspect him of working for the other side for a long time and that was the reason I was moving back to my blog.

This can be proven in court.

Against my wishes, he kept updating the site to give the impression, it has something to do with me. It has nothing to do with me.

Because I have no more login to the site, I cannot remove reports like the 10,000 list myself and have no remedy but to warn people on this blog that the flucase has notnhing more to do with me, and also to take legal action against him.

---------- Forwarded message ----------
From: Ben Edling
Date: Sun, Jul 4, 2010 at 6:29 AM
Subject: Very important!
To: jane burgermeister

Dear Jane,

I happened to check out the latest contribution to 'Theflusite' and was quite alarmed by it.
The article is called "The 10,000 list". I think I have some insight in how the game is played
and in my estimation, this is written by an 'agent provocateur'!

I agree with the early analysis in the article but the remedy is pure insanity and designed to
smear the site as a terrorist site with possibly dire consequences for yourself. I wish this article wasn't there,
but there it is! In the best of cases, The Powers That Be have managed to put it there through backdoors in the
software, in the worst case there is a mole at 'Theflusite' cooperating with the agent provocateur!

I tend to lean towards the second scenario, I think they are playing their 'ace' right now and if so, you need to
be very careful with your repsonse. Their goal is to portray you as a crazy person accusing everybody of
malfeasance, even close friends who have helped you unselfishly for months.

If you agree with this analysis, my advice would be to calmly notify 'Theflusite' that you don't agree with the article and
want it taken down or you will have to disassociate yourself from the site....no accusations, please...Also state this in the
comment section as soon as possible...document every move you make.....state it also at your blogsite and again, no
accusations which they can use against you to portray you as crazy!

You be the judge of whether I am paranoid or not!!

Please take some time out to ask God/Higher Self for help, I'll pray for you also!

Good luck and God Bless,

Ben

________________________________________
PeoplePC Online
A better way to Internet
h ttp://www.peoplepc.com

#33, 35, 36.
"OPEN LETTER TO JOHANN NIKLASSON FROM PENNY BRIGHT
4 July 2010"
osoitteessa:
www.birdflu666.wordpress.com

Johann Niklasson näyttäisi tänään poistaneen The Flu Case -sivustoltaan tiedostot Ms. Penny Brightin oheisessa linkissä esittämän toiveen mukaisesti.

Johann Niklassonin julkaisema 'The list of 10.000' on luettavissa Penny Brightin julkaisemana, hänen kommentoimanaan ja hänen kirjeensä sisällä osoitteessa www.birdflu666.wordpress.com.

Tätäkään et näe valtamediassa:
Geenimuunneltuja, vaarallisia lajikkeita levitetään Suomeen turhien ja kalliiden "tutkimus"-projektien avulla.
Osoitteesta www.gmo-vapaasuomi.fi

"Miksi geenimuunneltua Amflora-perunaa vastustetaan?

EU-komissio hyväksyi BASF-yhtiön kehittämän muuntogeenisen Amflora-perunan
myynnin ja viljelyn unionin alueella talvella 2010 (1). EU-jäsenmaista
kasvin viljelyn alueellaan ovat ehtineet kieltää Itävalta ja Luxemburg (2).
Suomen hallituksen tulee seurata niiden antamaa esimerkkiä. Myös kasvin
koeviljelmä Lammilla kuluvana kesänä sekä kesän 2011 suunniteltu kenttäkoe
Ylistarossa on syytä lopettaa.

1. Gm-ominaisuus on turha

Geenimuunneltu Amflora on suunniteltu paperiteollisuuden
tärkkelyskäyttöön. Perunat tuottavat kahdenlaista tärkkelystä. Amfloran
kohdalla yhden geenin toiminta on estetty, minkä vuoksi
amyloosi-tärkkelystä ei muodostu. Tämän tuloksena BASF:in gm-perunan
tärkkelys sisältää oletettavasti 98 % tavoiteltua amylopektiiniä, jota
tavanomainen peruna sisältää 70–80 %. Teollisessa tärkkelystuotannossa
tästä on se etu, ettei näitä kahta tärkkelysmuotoa tarvitse erotella.

Gm-perunan kehittäminen ja hyväksyminen on outoa, koska Europlant on
jalostanut vastaavan perunalajikkeen tavanomaisin keinoin (3). Miksi
Europlantin lajiketta ei ole päätetty viljellä Suomessa? Taloudellisestakin
näkökulmasta on järjetöntä syytää rahaa gm-kasvien kehittelyyn, joka on
paljon kalliimpaa ja riskialttiimpaa kuin perinteinen jalostus. Nykyisin
tavanomaista jalostusta voidaan nopeuttaa merkkigeeniavusteisella
valinnalla eli selvittämällä eliöiden geenien rakennetta genomiikan
keinoin.

2. Antiobioottiresistenssi leviää

Tärkkelysgeenin eston lisäksi Amflora sisältää
antibioottiresistenssigeenin (vastustuskyky kanamysiinille ja
neomysiinille). EU-lainsäädännön mukaan niiden käyttö ei ole nykyisissä
geenimuunnelluissa lajikkeissa hyväksyttävää (4).
Antibioottiresistenssigeenin omaavien gm-kasvien viljely uhkaa tehdä
kyseisistä antibiooteista museotavaraa, koska antibioottiresistenssigeeni
voi levitä kasveista bakteereihin.

EU-komission hyväksyntä Amfloralle pohjaa Euroopan
elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA:n lausuntoihin, joiden mukaan
Amflorasta ei koidu terveys- tai ympäristöriskejä. Hyväksyessään Amfloran
viljelyn EFSA toimi ristiriitaisesti ja itse asiassa laittomasti. EFSA:n
sisällä linjat tosin rakoilivat: yksimielisyyden sijaan kaksi paneeliin
osallistunutta tutkijaa ilmaisi pitävänsä Amfloraa turvallisuusriskinä.

Muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO ja Euroopan lääkevirasto EMEA
ovat todenneet, että edellä mainituilla antibiooteilla on yhä runsaasti
käyttöä. Niitä käytetään tavallisiin ihon haavoihin ja vakaviin
infektioihin. Kanamyysiniä tarvitaan myös tuberkuloosin hoidossa, kun
mikään muu lääke ei enää tepsi. Lisäksi kyseisiä antiobiootteja syötetään
maatalouseläimille: mm. Keski-Euroopassa laajalti pikkupossujen ripuliin.
(5).

3. Ei turvallinen rehuna

Tärkkelysteollisuus ei käytä pottuja kokonaan, vaan jäljelle jää runsaasti
perunamassaa. Amfloraa on ilmoitettu voitavan syöttää eläimille rehuna
rajoituksetta. Suoraan ihmisille sitä on EU-lainsäädännön mukaan lupa
syöttää pieniä määriä: alle 0,9 % tuotteen perunasta saa olla gm-perunaa.
Tätä ei tarvitse merkitä mitenkään. Raja on keinotekoisesti vedetty, sillä
ei ole osoitettu, että pieni määrä Amfloraa olisi terveydelle haitatonta.
0,9 prosentin puhtausraja onkin keino, jolla suojellaan ensisijaisesti
yrityksiä kontaminaatiotapausten aiheuttamilta skandaaleilta.

Gmo-perunan turvallisuutta elintarvikkeena ei voida todentaa. Asiaa on
tutkittu toistaiseksi hyvin vähän: Amflorasta on tehty vain kaksi
yksinkertaista ruokintakoetta (6), joiden laatua on arvioitu heikoksi.
Kolme kuukautta kestäneessä rottakokeessa eläinten sisäelimissä ja veren
valkosoluissa tapahtui muutoksia, mutta asiaa ei tutkittu tarkemmin.
Rotille annettiin pakastettua perunaa 5 % pitoisuuksina, rehukäytössä
mitään ylärajaa ei kuitenkaan ole. Lehmillä tehdyssä tutkimuksessa
seurattiin ainoastaan eläinten painon nousua, eikä esimerkiksi eläinten
verta tai virtsaa tutkittu. KTTK (osa nykyistä Eviraa) kritisoi vuonna 2005
jälkimmäistä koetta monesta seikasta (7).

EFSA on todennut, että gm-perunoiden molekyylikoostumuksessa on
epäsäännöllisyyksiä. On aivan mahdollista, että niiden aineenvaihdunnassa
syntyy myös myrkyllisiä, ei-toivottuja yhdisteitä. (8).

Entä Amfloran viljelyn vaikutukset biodiversiteettiin ja muut
ympäristövaikutukset? Niitä ei ole tutkittu. Kun gm-kasvit tuodaan osaksi
peltoekosysteemiä, voivat kasvien tuottamat yhdisteet vaikuttaa esimerkiksi
maaperäeliöstöön ja siten hiili- ja vesikiertoihin. Lisäksi on muistettava
riskit, joita aiheutetaan, kun eläimet syövät pellolta syksyllä
jäämäperunoita (mm. jyrsijät, närhet, kurjet, mäyrät, supikoirat ja niitä
ravintoketjussa syövät pedot).

4. Vahingossa ruokapöytään ja kasvimaalle

Jopa pelkästään koeviljelmillä kasvatettuja geenimuunneltuja kasveja,
kuten riisiä ja StarLink maissia, on viime vuosina levinnyt ruokaketjuun.
Kaikki ulkomaalaiset esimerkit osoittavat, että Amfloraakaan tuskin
pystytään pitämään tarkasti erossa muusta perunantuotannosta ja
-jalostuksesta.

Peruna on Suomessa hyvin laajalti viljelty kasvi, ja Amflora vaarantaa
myös satojen tuhansien kotipuutarhureiden tuotannon. Maahan jää aina
gm-kasviainesta sadonkorjuun jälkeen, jota pellon maaperäeliöstö voi
kuljettaa. Isommat eläimet kuten myyrät, maatalouskoneet ja tulvat voivat
tahattomasti levittää perunoita kauas niiden alkuperäisiltä kasvupaikoilta.
Kaikki maahan syksyllä jääneet perunat eivät kuole talvipakkasilla, vaan
jäämämukuloista nousee kasveja yleisesti seuraavanakin keväänä. (9).

Peruna lisääntyy Suomen olosuhteissa lähinnä vain mukulasta, joten perunan
siitepölyn ei ole ajateltu olevan merkittävä riskitekijä. Gm-perunan
siitepöly on kuitenkin vähintäänkin haitaksi mehiläistarhureille:
mehiläiset vierailevat toisinaan myös perunankukilla (10), jolloin
gm-ainesta voi päätyä hunajaan. Mehiläiset voivat myös siirtää gm-ainesta
pölyttämiltään alueilta toisille.

5. GMO-vapaus demokraattista

Gm-peruna olisi ensimmäinen gm-laji, jota Suomessa viljeltäisiin. Amfloran
kaupallisen viljelyn aloittaminen tarkoittaisi, että GMO-vapaus
menetettäisiin. Suomalaisista ehdoton valtaosa ei halua syödä gm-ruokaa
(11), ja maanviljelijöistäkin vain 4 % varsinaisesti haluaa viljellä sitä
(12). Demokratian mukaista onkin jatkaa GMO-vapaalla linjalla.

Esimerkiksi Luomuliitto perää Suomen puhtaan elintarvikeketjun
turvaamista. GMO-vapaus on markkinavaltti monissa tuotteissa. Lupauksista
huolimatta gm-maatalous on maailmalla lisännyt torjunta-aineiden käyttöä ja
aiheuttanut uusien superrikkaruohojen kehittymistä. Gm-jalostus on kallista
ja hidasta, eikä se ole lisännyt maanviljelyn satotasoja. Ekologinen,
terveellinen, turvallinen ja sosiaalisesti oikeudenmukainen
maataloustuotanto löytyy muusta suunnasta. (13).

6. Millainen on kemikaaliyhtiö BASF?

Saksalaistaustainen BASF ei ole yhtä tunnettu kuin muut gm-kasveja
jalostavat suuryritykset. Syy ei ole pienuudessa, sillä BASF on yksi
maailman suurimmista kemikaaliyhtiöistä. Yhtiön Suomessa kauppaamista
kemikaaleista arveluttavimpiin kuuluu mm. mansikoiden harmaahomeen
torjuntaan käytetty Signum. Tanskalaistutkimuksissa tämän voimakkaan
kemikaalin on havaittu olevan vaarallista syntymättömille lapsille (14).

Kemikaaliyhtiö tekee aggressiivista bisnestä myös kokonaan uusien
markkinoiden avaamiseksi. BASF kauppaa Afrikkaan patentoituja
maissinsiemeniään, jotka on mutaatiojalostuksella saatu sietämään yhtiön
myymää torjunta-ainetta. Kemikaalikylvyllä päästään hetkellisesti eroon
pahasta loiskasvista, mutta tämä ei ole kestävä tie maanosan
pienviljelijöille. Sama tulos saavutettaisiin ekologisemmin
vuoroviljelemällä maissia palkokasvien kanssa. Näin säilyisi myös
viljelijöiden itsemääräämisoikeus. (15).

Lisäksi on ongelmallista, että maatalouskemikaalien ja patentoitujen
(gm-)siementen markkinat ovat vain muutaman yhtiön hallussa. Esimerkiksi
kolme suurinta yhtiötä (BASF, Bayer, Syngenta) haukkaa noin 50 % maailman
torjunta-ainekaupasta. Tämä on johtanut siihen, että yrityksiä syytetään
kilpailun välttelystä ja kartellien muodostamisesta. Ylivaltansa turvin
alan yritykset ovat muun muassa nostaneet myymiensä gm-siementen hintoja
vuosi vuodelta.

BASF ja Monsanto ovat vuodesta 2007 tehneet yhteisprojektina tutkimus- ja
kehitystyötä kasvien kuivuudensietokykyyn liittyen. (16).
Kuivuudensietogeeneillä on alkuperänsä: GMO-yrityksiä kritisoidaan
geeniperimän kaappaamisesta, koska ne ovat hankkineet patentteja muun
muassa satoihin intialaisten viljelijöiden kehittämiin ja ylläpitämiin
äärioloissa kasvaviin kasvilajeihin. (17)
Tarkemmin Amfloran ympäristö- ja terveysriskejä ruoditaan mm. Greenpeacen
maaliskuussa 2010 julkaisemassa raportissa ” Bakgrund till BASF:s
genmanipulerade potatis Amflora”
http://www.greenpeace.org/raw/content/sweden/rapporter-och-dokument/vad-...

Gm-perunoista yleistä pohdintaa on Michael Pollanin teoksessa Halun
kasvioppi (perunoita koskeva luku), Green Spot 2002 sekä Geffrey M. Smithin
kirjassa Petoksen siemenet yleiseemmin geenimuuntelusta."

Geenimuuntelua vastaan voi ottaa kantaa torstaina 8.7.2010 klo 12.30
alkaen Lammilla.

Italian lehdistö on tuominnut viimeaikaisen kehityksen paluuna Mussolinin ajan pakkopaitaan.

Suomen lehdistö ei paljon reagoisi suutelu-ja muihin kieltoihin koska eliitin ei tarvitse pussailla ja oleskella patsaiden juurella ja autoissa on tummennetut panssarilasit.

Ei gmo-viljelijöitä jahdataan jo Amerikassa kuin rikollisia.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Rokotetutkimuksen salailu KHO:een

Kunnallisissa lastenneuvoloissa on käynnissä lääkeyhtiö
GlaxoSmithKlinen toimeksiannosta ja rahoituksella tehtävä
rokotetutkimus. Lääkeyhtiö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
pyrkivät pitämään salassa rokotteen myyntilupaan liittyvän tutkimuksen
eettiset arviot ja sopimukset

Kansalaisjärjestö Rokotusinfo ry:n mukaan neuvoloissa tehtävä
FinIP-rokotetutkimus rikkoo Maailman lääkäriliiton eettisen säännöstön
pääsääntöä. Pääsäännön mukaan rokotetta tulisi verrata parhaaseen
tunnettuun hoito- tai ehkäisykeinoon. Tietoa siitä, miksi näin ei tässä
tutkimuksessa tehdä, on vaikea saada salailun vuoksi.

Rokotusinfon mukaan tutkimukseen sekä sen eettiseen arviointiin
liittyvä salailu on tiedonsaantioikeuden, oikeusturvan ja
julkisuuslain tarkoituksen vastaista.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus katsoi toukokuun lopussa julkisiksi
osan eettisistä arvioista, jotka lääkeyhtiö halusi salata. (1)

Kiista on viety Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka on saanut vaatimuksen
julkistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokoteosaston johtajan
Terhi Kilven tutkimusta koskeva eettinen arvio. Ratkaistavana on
myös, onko Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja lääkeyhtiöllä
oikeus salata tutkimussopimusten sisältö kokonaisuudessaan.

"On hyvin huolestuttavaa, että tutkimuksessa poiketaan
lääketutkimuksen etiikan pääsäännöstä. Tutkimuksessa
kokeiltavaa rokotetta ei vertailla aiemmin markkinoilla olleeseen
rokotteeseen. Hälyttävää on, että eettinen arvio, josta voisi
ilmetä, miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty, ei näytä kestävän
päivänvaloa", katsoo Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja Jyrki Kuoppala.

"THL pelaa kaksilla korteilla. Kun olemme hämmästelleet THL:n tiiviitä
lääkeyhtiösuhteita, THL väistää sanoen, että se tekee
yleishyödyllisiä, ns. yhteisrahoitteisia tutkimuksia ja rahoitus on
monista lähteistä, vaikkakin ilmeisesti reilusti yli 90 prosenttia
lääkeyhtiöiltä. Tällaisten tutkimusten sopimukset ovat THL:n omien
sääntöjen mukaan pääsääntöisesti julkisia. Mutta kun pyydämme THL:ltä
tietoja sopimuksista, THL sanookin, että kyse on liiketoiminnasta,
lääkeyhtiön liikesalaisuuksista."

Rokotusinfo ry on aiemmin moittinut THL:ää rokotusohjelmaan otettavien
rokotteiden ja THL:llä teetettävien rokotetutkimusten "koplaamista"
ajavasta linjauksesta. (2)

Muutoksia rokotehuoltoon

Rokotusinfo ei ole ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota THL:n tiiviisiin
lääkeyhtiösuhteisiin. Myös Valtiontalouden tarkastusvirasto on nähnyt
asiassa muutostarvetta. Ministeri Paula Risikko onkin päättänyt ryhtyä
ratkomaan eturistiriitoja siirtämällä rokotehankinnat pois THL:ltä.

THL:n tutkimussopimus on esillä markkinaoikeudessa parhaillaan
vireillä olevassa pneumokokkirokotteen hankintaa käsittelevässä
jutussa (4), jossa toinen rokotevalmistaja arvioi, että THL:llä on
tutkimuksen myötä motiivi suosia sitä rahoittavaa rokotevalmistajaa.

Lääkeyhtiöiden taloudelliset edut ja pandemiauhka

THL:n rokotetutkimussopimus on ajallisessa yhteydessä
sikainfluenssarokotehankintaan. Vuoden 2009 H1N1-rokotehankinta
päätettiin ilman tarjouskilpailua vain n. kaksi viikkoa
FinIP-rokotetutkimuksen pääsopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Myös sikainfluenssarokotteen hankintasopimuksen julkisuus on oikeuskäsittelyssä.
Sikainfluenssarokote tilattiin yhtiöltä, joka rahoitti salamyhkäistä
rokotetutkimusta vuonna 2009 n. 6,3 miljoonalla eurolla
(4). Sikainfluenssarokotteiden hankintahinta oli n. 36 miljoonaa euroa
ja THL:n rokoteosaston aiempi budjettirahoitus on ollut reilut
miljoona euroa vuodessa, joten kyseessä ovat THL:n rokoteosastolle
hyvin merkittävät summat.

Mm. lääketieteellinen lehti BMJ ja Euroopan Neuvosto ovat arvostelleet
sikainfluenssapandemian käsittelyä (5) julkisten varojen haaskauksesta
ja lääkeyhtiösuhteiden julkistamattomuudesta. Euroopan neuvosto on
antanut suosituksia, joilla ehkäistäisiin lääkeyhtiöiden edunvalvonnan
epäsuotuisia vaikutuksia julkiseen terveydenhuoltoon.

(1) Helsingin hallinto-oikeus 31.5.2010, päätös 10/0468/2, Diaarinumero 03288/09/1203.

(2) Potilasjärjestö: KTL:n rokoteosasto lääkeyhtiöiden leivissä - tiedotus uusista rokotteista ei perustu näyttöön
http://www.rokotusinfo.fi/yhd/tiedotteet/tiedote_080928_html

(3) Markkinaoikeuden käsiteltävänä olevan rokotehankintariidan diaarinumero: 27/10/JH

(4) http://www.rokotusinfo.fi/tiedostot/thl-laskutus-091207_html,
THL:n laskutus GlaxoSmithKline Oy:ltä 6 269 259,02 euroa

(5) Euroopan neuvoston tiedotteita:

https://wcd.coe.int/ViewDoc.jsp?Ref=PR455%282010%29

https://wcd.coe.int/ViewDoc.jsp?Ref=PR514%282010%29&Language=lanEnglish&...

BMJ:n artikkeleita:

http://www.bmj.com/cgi/content/full/340/jun03_4/c2947

http://www.bmj.com/cgi/content/full/340/jun03_4/c2912

Lisätietoa FinIP-rokotetutkimuksesta (pneumokokkirokotetutkimus):

(6) Rokotusinfo ry:n tiedote 16.3.2009: Rokotetutkimus rikkoo eettistä säännöstöä:

http://www.rokotusinfo.fi/yhd/tiedotteet/tiedote_090316_html

(7) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen / lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinen FinIP-sivusto:

http://www.finip.fi

Yhteystiedot / lisätietoja :

Rokotusinfo ry:n yhteystiedot: p. 050-572 2062, http://www.rokotusinfo.fi http://www.rokotusinfo.fi/yhd/yhteys_html

# 30 "Loppukysymyksenä pari aiheesta tosj kauas heittävää juttua: Kuinka moni on mahtanut kärsiä uniongelmista viimevuosina? Kärsiikö kukaan tinnitystyyppisestä vaivasta useammin? Onko ihmisillä ollut nivelien tai tukirangan jäykkyyttä tai kolotuksia enemmän lähivuosina?"

On. Minulla kaikkia näitä. Myös lähipiiristä löytyy ja porukalla on ihmetelty. Varsinkin tinnitusta. Tulee harvakseltaan ja menee pois nopeasti. Avaisitko hieman mitä ajat takaa?

Patriootti, #41,
taidanpa arvata. Olisiko laitekokeiluja?

#41 ja #42.

En pelkästään laitekokeiluja. Tuollaiset vaan ylipäätään ovat lisääntyneet muutamissa, erilaisissa elämäntilanteissa olevissa, henkilöissä lähipiirissäni. Ja sitten kauempana asuvilla hyvänpäivän tutuilla myös 2005 jälkeen.

Minua kiinnostaa tuossa se, että niin moni asia voi vaikuttaa noiden vaivojen ilmaantumiseen.

Keinotekoinen magneettimyrsky ympärillämme? Kenties.

Auringon tai universumin isommat kuviot ja energiat? Kenties.

Tiedon lisääntyminen ja informaatiokulutuksen kasvu? Kenties.

Ei sanallinen vaikuttaminen tai vetoaminen? Kenties.

Henkisen kehityksen muutokset tai aktivoituminen? Kenties. Tätä toivon.

Tinnituksesta olen antanut käsittää että tietyissä muuntuneissa tajunnatiloissa esiintyy sitä sekä ankaran aivokapasiteetin käytön yhteydessä. Myös tietyissä sairauksissa ilmenee. Henkisyyden "uudelleen ohjelmoinnissa" ja aivopuoliskoiden toimintasuhteiden muuntumisissa lienee myös yleistä. Tämä olisi se lohdullinen versio. Enemmän juuri siltä tuntuu henkkoht.

Ihminen on sekä Psykosomaattinen että Somapsykoottinen olento ja energiakierrättämö. Kolotuksia voisi tulla siitäkin kun mieli kääntelee sivuja.?

Se että vaihtoehto voi olla nykyisessä teknologiassa tietenkin kiinnostaa ,koska silloin ei kyse ole hyvästä asiasta. Eli jos on kyse ns. "kansojen kananmunan paistamisesta" niin ei hyvä, eihän.

Eli tällaisia ajattelin en niinkään suoranaista perinteisiä folijuitsuja.

niin ja kuitenkin kun on tuo pirkuleen "mokkula" ainoa väline päästä täältä metsästä kantoaalloille.

Patriootti, #41 ja pale rider #43,

"Langattoman viestinnän mikroaaltosäteily on ympäristömme pahin
terveyshaitta. Ihmiset ovat jatkuvasti väsyneitä, unihäiriöt kasvaneet
räjähdysmäisesti, muistihäiriöt lisääntyneet, solutason stressi on kalvava
terveysongelma, jne. Ja tästä haitallisesta sivuilmiöstä hyötyy vain ja
ainoastaan raakaa businessta tekevä suuren rahan lääketeollisuus.

Näyttää selvältä, että samat tahot omistavat, sekä lääketeollisuuden, että
energiatuotannon osakkeita. Joten saavat hyötyä molemmista osakesijoituksista.

On olemassa laskelmia, että langaton tiedonsiirto kokonaisuudessaan
tarvitsee Suomessa energiaa kokonaisen yhden keskisuuren atomivoimalan
tuottaman sähkömäärän verran.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuo valtava luontoon kuulumaton
mikroaaltosäteilyn määrä (mastot, tukiasemat, tutkat, digilähetykset, 3 G ja
WLAN tukiasemat, jne.) "paistaa" ympäristöämme ja nopeuttaa
kasvihuoneilmiötä räjähdysmäisesti. Tämä onkin kasvihuoneilmiön
tosiasiallinen ja vaiettu, tuhovaikutukseltaan suurin aiheuttaja.

Tässä suhteessa Suomi on kokoonsa nähden johtavia maita kasvihuoneilmiön
aiheuttajana ja toimii kokeilumaana kaikelle idioottimaiselle terveys-,
teknologia- ja atomivoiman monikansallisille testauksille.

Mitä kallioperään sijoitettavat vuotavat radioaktiiviset ongelmajätteet
saavat tulevaisuudessa pohjavesillemme aikaan? Meillä Suomessa on öljyäkin
arvokkaammat, vielä toistaiseksi puhtaat pohjavetemme yhteistä
kansallisomaisuuttamme. Joten nykyisten päättäjien lyhytnäköinen
eduntavoittelu ja itsekkyys kostautuvat tulevaisuudessa todella raskaasti.

*
------------------------------------------------------------------------------
*

* *

* *

*Taas lisää idioottimaisia testaamattomia säteilylähteitä*

Suomeen on suunniteltu joka kotiin ja yritykseen etäluettavia
sähkömittareita. Nämä mittarit ovat teknisesti erittäin huonosti
toteutettuja, lähettävät jatkuvasti pulssimaista mikroaaltosäteilyä /
transientteja ja ovat epäterveellisiä erityisesti lapsiperheissä.

Yliopistotutkija Mikko Ahonen otti asiassa yhteyttä kesäkuussa 2009
ministeri Mauri Pekkariseen, mutta hän ei halua asiasta keskustella, koska
hallituksen ristiinomistus sähkö- ja operaattorifirmoissa haittaa selvästi
päätöksentekoa.

Vaadimme, että hallitus ja sähköyhtiöt tarjoaisivat asiakkaille ADSL-,
kaapeli- ja kuituverkkoa hyödyntäviä älykkäitä sähkönkulutusta mittaavia
järjestelmiä.

Vaadimme myös, että etäluettavien mittarien asennus Suomessa keskeytetään,
kunnes niihin liittyvät terveysongelmat ja niiden sähköverkkoon /
oheislaitteille tuottamat häiriöt on selvitetty.

Ole yhteydessä tuttuun kansanedustajaasi ja vaadi terveellisempiä
teknologioita käyttöön ja kyseenalaista nykyisten huonolaatuisten
sähkömittarien asennus koteihin ja kiinteistöihin.

Meillä on jatkuvasti kasvussa uniongelmat ja keinotekoisilla
sähkömagneettisilla kentillä on selvä yhteys unen laatuun ja muihin
terveysongelmiin. Siksi tämä kysymys on myös kansanterveydellinen

Sinä päätät, mitä kotiisi saa asentaa. Kukaan ei voi väkisin tulla
asentamaan kansalaiselle testaamatonta teknologiaa hänen kotiinsa. Kerro
myös se sähköyhtiöllesi. (Mikko Ahosen Facebook sivulta
http://www.facebook.com/home.php?#!/group.php?gid=10150106996315111&v=wall&ref=ts "

Sähkömagneettisen säteilyn ylenpalttinen lisääminen ei tietenkään ole (ainakaan) terveellistä. Olen kyllä pitänyt/ounastellut tätä suurimpana tekijänä ainakin kun tulee sellaisia " monivaivapäiviä". Mutta kun ne vaihtelee oudosti. Esim. jotain askarruttavaa "eksistettiaalidilemmaa" aikansa pohdittuani , ja jos tulee siitä sitten jonkinlainen positiivinen fiilis, selkäpiin säväri, alkaa myös tinnitus yleensä joko heti tai parin tunnin kuluttua. Monesti tähän kuuluu se että kolmen , neljän tai viimeistään viiden aikaan havahtuu se ajatus jotenkin jalostuneempana hereille hetkeksi ja taas nukahtaa. Aamulla on virkeä.

Sitten se negatiivinen menee jotenkin näin: Istun keskellä metsää koneen ääressä, kenttä vaihtelee "mokkulassa" hyvästä huonoon, useita tunteja kuluu. Yleensä tunnin jälkeen tulee päähän, monesti vasemmalle puolelle, sellainen olo kuin olisi vettä korvassa ja hyvin vaimea tinnitus.(mokkula on ikkunan takana vasemmalle istuinpisteestä). Jos sitten käkötän tässä vielä tunnin lisää, alkaa tulla sellainen "raskas" fiilis kuuppaan, aivan kuin veri hieman seisoisi. (tosin voihan tuo vaikka seisoakin kun joutuu silmillään tillottamaan tätä sähköistä ruutua.) Monesti muttei aina liittyy myös lievä päänsärky. No yöt ovatkin sitten "mokkula"magian jälkeen erikoisia. Useita heräämisiä ja piehtarointia, hikisyyttä ja selkäkipuja.(noita nyt on ihan fyysisestä työn luonteesta johtuenkin.) Monesti kuitenkin näiden öiden jälkeen on selkä ja hartiat jäkissä ja todella olo kuin ei veri kiertäisi. Raajoissa pistelyä ja puutumista. Unet tulee vasta aamulla noiden heräämisten jälkeen ja ovat todella tylsiä. Herätessä olo "krapulainen".

Tässä on nyt kuitenkin tuo kestolamppu tuolla taivaalla joka on varmasti aiemminkin omat valttinsa heittänyt , eriskummallisinkin seurauksin, joten siinä vielä yksi suuri mahis.

Sitten onhan nuo haarpit ja eiscatit + muut sädevärkit. Jostain ne vaivat tulee jok.tap.

Olen kokeillut myös kännykkään puhumista niin että, laitan kaiuttimen päälle ja suljen sen kapineen nyrkkiin( ei kaiu niin paljon) puhuessani. Olen huomannut että jo pelkkä kaiuttimen värähtely tuntuu luissa ja ytimissä jopa viiden minuutin nyrkkipuhelun jälkeen, sähkömagneettista liikettä se kai noiden piezokajareiden äänikin on jo itsessään? +kantoaaltoherkut päälle.
Jahka kerään rohkeutta , aloitan vielä sen puhelun kerran niin että suljen kapineen nyrkkiin , ojennan käteni taakse ja piiitkällä nopealla liikkeellä ojennan sen eteen ja päästän irti.mielellään jonkin kovan pinnan suuntaan. (vitsi)

Itseltä menee kaikki jutut ohi kun en tuonne facebookiin kärsääni suostu laittamaan. Pidän pääni, ei sota yhtä miestä kaipaa.

"Lets fry some brains" sanoi proffa kun viihdepuhelimen keksi. Tässä olis nokialle uusi ja totuudenmukaisempi mainoslause: "Nokia, coagulating people"

http://www.samassaveneessa.info/katsaukset/20100707-katsaus

Siinä on taas yksi kaveri joka kuuluu selkeästi sille(tälle) paremmalle puolelle. Kannattaa tutustua.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja