KissanKulmasta

Sauna, sisu ja poliisi

Eduskuntatalolla jännitys senkun lisääntyy. Viihdearvo support Marko Sihvonen-interaktiivisella lähetyksellä on parempi kuin kaikkien mediatalojen yhteenlaskettu tarjonta :D, tuotantokustannukset nanopennin verran. Eikä mediamaksua ;)

Mitä siellä siis on meneillään? No, minäpä kerron.

Olin eilen Eduskuntatalolla minäkin. Oli pyydetty, ja saatu, lupa asunnottomien mielenilmaukselle. Asunnottomia oli ilmoittautunut osallistumaan mielenilmaukseen siinä 750 henkilöä. Sitten hurautti pihaan poliisiauto, toimivat kaupungin Puisto-osaston kuriireina. Toivat 2 kpl A4-arkkeja joissa Jouni Paasonen Puisto-osastolta kertoi, että asunnottomat eivät saa rakentaa kiinteitä rakenteita ja muutenkin pitkäaikaiseksi sovitun mielenilmauksen kesto rajattiin yhteen päivään.

No, se asia on käsittelyssä sekin. Ja perästä kuuluu epäilemättä.

Eduskuntatalon edessä on nyt myös saunavaunu. Ottiko poliisi, eduskunta ja/tai hallitus saunan tuomisen Eduskuntatalon eteen uhkailuna/vihjailuna, muistellen vanhaa suomalaista sanontaa siitä että saunan takana on tilaa?

No, Suomessa on vielä saunoja. Ja paljon.

Tänään, juuri nyt, on Eduskuntatalon edessä hurja hässäkkä meneillään. Poliisi on ilmoittanut, että saunavaunu täytyy siirtää, samoin muut vaunut. Näin siitä huolimatta, että Helsingin kaupunki jonka hallintaan alue kuuluu, on antanut luvan mielenilmaukselle määräämättömäksi ajaksi. Käytännössä siis ikuisen luvan.

Eduskuntatalon edessä olevasta peitetystä liikennemerkistä oli poistettu huppu. Kuka sen teki, ei tiedetä.

Sitten tuli poliisi syyttäen mielenilmauksessa olijoita paikalla olosta merkin vastaisesti. Seuraavaksi puhuttiin jo tieliikennelain rikkomuksesta. Asuntovaunun asukit soittivat apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurille, joka antoi puhelimessa (keskustelua saattoi seurata livenä) luvan siirtää vaunun 3 metriä oikealle nurmikkoalueelle. Pekka Saurille iso käsi!

Tilanne on järjetön. Tavallaan on silti hyvä, että näin on. Näin korruptiokasasta paljastuu joka pöyhäisyllä lisää kytköksiä ja tietoa siitä, kuinka komentoketju toimii. Poliisiylikomisario Jaakko Walleniuksen toiminnasta re liikennemerkkijupakka on tehty poliisille tutkintapyyntö. Onhan aina hyvä, että kiistassa edes toinen osapuoli noudattaa lakia ;)  Täytyy toki muistaa, että Jaakko Wallenius on ketjun osa, ei primus motor, joten ei hutkita ennen kuin tutkitaan.

Itsestäni on väärin, että poliisijohto antaa alaisilleen käskyjä joita noudattaessaan alainen joutuu rikkomaan Perustuslakia ja erinäisiä ihmisen oikeuksia koskevia asetuksia. Sen täytyy aiheuttaa hirveätä stressiä alaisille.

Työsuojelu hoi! Kiinnittäkää edes jotain huomiota siihen kuinka laittomuus ja vääryys vallitsee poliisien työolosuhteissa. Heillä on vastuunalainen homma kansalaisten suojelijoina ja lain ja järjestyksen valvojina.

Mielenkiintoisena lisänä tähän on, että YLE (luotettava, monipuolinen, ihmistä arvostava, suomalainen) uutisoi sen verran että Marko Sihvonen ja Sotkanpesän mediaryhmä saavat sähköä. YLE, koska on luotettava jne ei tietenkään valehtele tässä asiassa mutta erehtyneet he kyllä ovat.

Marko Sihvonen & co eivät saa sähköä. Jokainen muu tällä ja viime viikolla mieltään ilmaissut ryhmä on saanut sähköä Eduskuntatalolta. Tässä haiskahtaa syrjintä.

Sakkolappuja on jaettu niitäkin toinen kierros. Taitaa sitä sorttia kertyä iso kasa ennen kuin mielenilmaus loppuu ;)

 

http://bambuser.com/channel/supportmarkosihvonen lähetys suoraan eduskuntatalon edestä

 

Poliisit rikkomassa Perustuslakia, osa 2 http://bambuser.com/channel/manalanvoima/broadcast/583986  Tämä voi tapahtua sinullekin

 

Pohjaveden yksityistämistä ja antamista monikansallisten yhtiöiden hallintaan vastustavan adressin voi allekirjoittaa täällä http://www.adressit.com/oikeuspohjaveteen

_______________________________

edit. 25.2 2010  lisätietoa Eduskuntatalon edustalta http://www.supportmarkosihvonen.com/virkavalta-vaikeuttanut-mielenosoituksen-kulkua

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

 

24.2.2010 17:50
Uutinen

Mielenosoittajat jättivät poliisista tutkintapyynnön

Eduskuntatalon edessä helmikuun alusta jatkunut luvallinen mielenosoitus on ilmeisesti käynyt jonkun hermon päälle, sillä poliisi kävi keskiviikkona antamassa mielenosoittajille kirjallisen määräyksen, että kaikki asuntovaunut ja välineet on siirrettävä alueelta kello 18 mennessä, muutoin virkavalta ryhtyy toimenpiteisiin kaluston siirtämiseksi. 

- Poliisi viittasi tieliikennelakiin. Olen käynyt keskusteluja kaupungin kanssa, ja saimme luvan siirtää vaunut kaksi metriä sivusuunnassa, jolloin ne eivät enää ole ajoradalla vaan puistoalueella, mihin tieliikennelaki ei päde, kertoo mielenosoitusta tukeva Toni Kaapro.

Kaapro teki määräyksen tuoneesta poliisiviranomaisesta tutkintapyynnön. Perusteluja tutkintapyynnölleen Kaapro haki kokoontumislaista, perustuslaista, rikoslaista sekä ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta julistuksesta.

Kirjallisen luvan saaneeseen mielenosoitukseen Eduskuntatalon edessä on viime päivinä kuulunut kaksi asuntovaunua sekä yksi pakettiauto kärryineen.

Kaapron mukaan ajoneuvojen siirtäminen ei onnistu poliisin antamalla lyhyellä varoitusajalla, sillä paikalla ei ole tarvittavan ajokortin omaavia henkilöitä.

Varsinainen mielenosoittaja on Marko Sihvonen, joka vastustaa pohjavesien myyntiä yrityksille, korruptiota, sekä puolustaa sananvapautta. Sihvonen on kerännyt ympärilleen tukijoita. Mielenosoittajat ovat perustaneet yhdistyksen toimintansa tueksi.
Lisää aiheesta

Nälkälakko jatkuu Eduskuntatalon edessä

Heidi Lämsä

http://www.vartti.fi/artikkeli/508c7b76-731e-4aca-81d3-13b149896b17
RS: Historiallinen raportti Heidi Lämsältä, ensimmäisen kerran mainitaan se, että pohjavesiä ollaan myymässä. Kiitoksia Heidi Lämsälle.

Käyttäjän maahanmuuttorealisti kuva

No jo on melkoista meininkiä eduskuntatalon edustalla! Täältä susirajalta tuohon ei osaa sanoa oikein muuta kuin että koettakaahan pärjätä.

750 mielenosoittajaa ja sauna!

Nyt kunnon löylyt ja vilvoittelevia viuhahduksia persepaljaana eduskuntatalon edessä. Priceless!

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Sami Haapavaara, #3,

taitaa häiriintyä saunominen. Eilen löylysivät siellä saunassa ja kierivät pikkuhousut jalassa rinteessä. Japanilaiset turistit ottivat kuvia :D

TÄLLÄ HETKELLÄ TAPAHTUU SEURAAVAA:
Eduskuntatalon eteen on poliisi tuonut parkkipaikalle oleviin liikennemerkkeihin tarrat jotka kieltävät pysäköimisen :O

Paikalla on hinausautoja ja toistakymmentä poliisia raahaamassa asuntovaunuja pois, huolimatta siitä että apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri sanoi tänään ettei heillä= Helsingin kaupungilla ole mitään ongelmaa asiassa.

Näin siitä huolimatta, mitä poliisin kanssa tänään asioista sovittiin. Keskustelua poliisin kanssa seurasi livena lukuisia ihmisiä.

Siellä taas lainvalvojat rikkovat Perustuslakia.

Kuka mahtaa antaa käskyt poliisille? Haluaisiko joku muu kuin minä tietää sen?

Squtterit ja travellerit eivät ole missään päin maailmaa suosiossa. Varsinkaan kansan edustuksen edessä.

Ihmettelinkin niitä liikennemerkkejä, kun kävin eduskuntalossa viime torstaina Helsingin muurareiden järjestämässä mielenosoituksessa.

Tosin mielenosoituslupa oli vaunun ikkunassa.

Kait siellä joku kuvaa mitä tapahtuu?

Ai niin, Markolla on lupa 1-100 mielensoittajaan. Oliko kodittomilla oma lupa, vai vierailivatkos Markon luvalla?

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Sami, #7, vapaamuurareiden? ;)

#8, juu, se oli erillinen mutta rinnakkaismielenilmaus

Siellä pidätellään ihmisiä juuri. Hyppää postauksen linkistä bambuser streamiin...

Täytyy sanoa että en tiedä itkeäkö vai nauraako tälle touhulle. Poliisit häätää asuntovaunuja ja apulaiskaupunginjohtaja antaa puhelimella pysäköintiohjeita - miten tästä nyt tällainen sirkus tuli?

Antaisivat nyt sen vaunun olla siellä rauhassa, tällaiset temputhan satavat suoraan mielenosoittajien (=marttyyrien) laariin. Poliisi ei oikein osaa tuota PR-toimintaa.

mitä tapahtuu. olen seurannut tätä juttua >aivan mahtavaa kerrassaan>

tämän illan tapahtumiinko? > KÄSKY KÄYNYT MUUALTA, SUOMEN ULKOPUOLELTA?

VESI > OSA MAANPIIRIN PERUSELEMENTTEJÄ >

tuli,vesi,ilma,maa > JA NÄILLÄ PELAA RAHAN- JA PAHANKINKO VALTAKUNTA?

hengessä täytyy mukana olla, kun ei täältä puolivälista KORRUPTIO VAPAATA SUOMEA. voi pienellä eläkkeellä oleva matkustaa ko. AREENALLE.

RAKKAUTTA, SIUNAUSTA ...KAIKKEA HYVÄÄ VOIMAA TIETOISUUDEN HERÄÄMISELLE KOKO MAANPIIRISSÄ.

tv: kaikkeuden kulkija

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Ne, jotka haluavat Suomen pohjavesien säilyvän suomalaisten omistuksessa, voivat halutessaan liittyä H2O-ryhmään:

"H2O Finland Ry tarvitsee tukea

Puutteita:

Miniläppäri – livestudion haastattelutoiminnan laajentamiseen.

Polttopuita (kuivia!) huoltoajoneuvon lämmitystä varten (vaatteiden pesua ja kuivausta sekä peseytymistä.)

Muita puutteita päivitetään myöhemmin.

Yhdistyksen kannatusjäseneksi voi liittyä maksamalla 5 € liittymismaksun tilille numero: 440500-1130030."

Minä lisäisin tähän että muonitusketju pitää hoitaa kuntoon. Henkilökunta näkyi syövän lähinnä taisteluhenkeä tyhjistä kaapeista. Itse vein 2 ploa kotona tehtyä viinimarjamehua, ei sen ihmeempää.

Käyttäjän petripartanen kuva

Hienoa kansalaistoimintaa tämä kokonaisuus :)

näin raportoi ILTALEHTI aiheesta:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010022411193380_uu.shtml

"Neuvottelut leiriytyjien kanssa olivat tätä ennen päättyneet tuloksettomina.

Paikalla oli poistumiskäskyn käydessä kymmenkunta leiriytyjää.

Asuntovaunuja alkoi saapua eduskuntatalon eteen helmikuun alussa. Leiriytyvät olivat pysäköineet autonsa alueelle, jolla pysäyttäminen on kielletty eduskunnan korjausrakentamisen takia.

Poliisin mukaan leiristä on ollut haittaa rakennustyömaalle, eduskunnan toiminnalle ja lumen poistamiselle.

Eduskuntatalon maa-aluetta hallitsee Helsingin kaupunki, joka ei ole antanut lupaa autojen tai asuntovaunujen säilyttämiseen alueella."

eli koko homma raportoitiin lehdessä täysin nurinniskoin.

päätelmä:

suomalainen sananvapaus ja demokratia on todistetusti silmänlumetta.

jo päätetyistä ja tehdyistä 'ulkoistamisista' annetaan rahvaan murista ja niistä kirjoitellaankin lehdissä jälkikäteen (kun mitään ei voi asialle enää tehdä)

MUTTA

keskeneräiset poliitikkojen hämärähommat (joihin voisi vielä vaikuttaa) pidetään täydessä mediapimennossa, asioita vähätellään ja vääristellään.

valtamedioihin (HESARI, ILTALEHTI, YLE) ja niiden taustavoimiin ei voi luottaa.

KOK / DEM / KESK / RKP:n johtohenkilöihin ei voi luottaa.

koska koko hallitus sekä suurin osa eduskunnasta, käytännössä kaikki merkittävissä toimissa istuvat ovat korruptoituneet,

virkavaltaan (edes passipoliisiin) ei voi enää luottaa.

hmmm...

Käyttäjän riikkasoyring kuva

 

Kotimaa

Etusivu > Kotimaa > Artikkeli

Poliisi poisti mielenosoittajien asuntovaunuja Eduskuntatalon edestä

julkaistu tänään klo 00:39

Kuva: Poliisi

-->

 
Kuva: Poliisi

Helsingin poliisi on siirtänyt pohjavesistä huolestuneiden mielenosoittajien asuntovaunuja ja auton pois Eduskuntatalon edustalta. Mielenosoitus alkoi helmikuun alussa.
Yksi asuntovaunu on edelleen Eduskuntatalon nurmialueelle lumesta raivatulla paikalla. Pohjavesimielenosoituksen näkyvimmän järjestäjän Marko Sihvosen mukaan mielenosoitus jatkuu, ja vaunulla oli ennen kello 23:a kahdeksan ihmistä.

Poliisin mukaan mielenosoittajilla ei ole kaupungin lupaa pitää ajoneuvoja Eduskuntatalon edessä, vaan alun perin lupa annettiin teltoille. Lupa telttaleirille oli voimassa 23. helmikuuta saakka, poliisista kerrotaan. Sihvosen mukaan heillä on lupa 1 - 100 hengen mielenosoitukselle.

Poliisi perustelee asuntovaunuleirin siirtoa sillä, että se häiritsi eduskunnan toimintaa ja rakennustyömaata sekä lumenluontia. Yhdessä asuntovaunuista oli sauna ja yhtä asuntovaunuista ei ollut rekisterissä.

Poliisin mukaan karavaanileiri poistettiin mielenosoittajien kanssa tuloksetta käytyjen neuvottelujen jälkeen. Poliisi ei mielestään puuttunut oikeuteen osoittaa mieltä.

Leiriytyjiä oli siirron aikana kymmenkunta. Poliisi sulki tilapäisesti kaksi mielenosoittajaa poliisiautoon, koska he eivät halunneet poistua asuntovaunusta siirron ajaksi. Sihvosen mukaan hän oli toinen autoon otetuista.

Marko Sihvonen on kertonut olevansa syömälakossa helmikuun alusta lähtien. Sihvosen tukiryhmään Facebookissa oli liittynyt keskiviikkoiltaan mennessä lähes 3 500 jäsentä.

Mielenosoittajat ovat kertoneet olevansa huolissaan siitä, että Suomen pohjavedet myydään kansainvälisille suuryrityksille.
YLE Uutiset

Lisää aiheesta:

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/02/poliisi_poisti_mielenosoittajien_a...

Käyttäjän riikkasoyring kuva

jatkoa YLEn (luotettava, monipuolinen, suomalainen, ihmistä arvostava jne) kommenttiin 15 :

"Helsingin poliisi on siirtänyt pohjavesistä huolestuneiden mielenosoittajien asuntovaunuja ja auton pois Eduskuntatalon edustalta. Mielenosoitus alkoi helmikuun alussa.

Yksi asuntovaunu on edelleen Eduskuntatalon nurmialueelle lumesta raivatulla paikalla. Pohjavesimielenosoituksen näkyvimmän järjestäjän Marko Sihvosen mukaan mielenosoitus jatkuu, ja vaunulla oli ennen kello 23:a kahdeksan ihmistä.

Poliisin mukaan mielenosoittajilla ei ole kaupungin lupaa pitää ajoneuvoja Eduskuntatalon edessä, vaan alun perin lupa annettiin teltoille. Lupa telttaleirille oli voimassa 23. helmikuuta saakka, poliisista kerrotaan. Sihvosen mukaan heillä on lupa 1 - 100 hengen mielenosoitukselle.

Poliisi perustelee asuntovaunuleirin siirtoa sillä, että se häiritsi eduskunnan toimintaa ja rakennustyömaata sekä lumenluontia. Yhdessä asuntovaunuista oli sauna ja yhtä asuntovaunuista ei ollut rekisterissä.

Poliisin mukaan karavaanileiri poistettiin mielenosoittajien kanssa tuloksetta käytyjen neuvottelujen jälkeen. Poliisi ei mielestään puuttunut oikeuteen osoittaa mieltä.

Leiriytyjiä oli siirron aikana kymmenkunta. Poliisi sulki tilapäisesti kaksi mielenosoittajaa poliisiautoon, koska he eivät halunneet poistua asuntovaunusta siirron ajaksi. Sihvosen mukaan hän oli toinen autoon otetuista.

Marko Sihvonen on kertonut olevansa syömälakossa helmikuun alusta lähtien. Sihvosen tukiryhmään Facebookissa oli liittynyt keskiviikkoiltaan mennessä lähes 3 500 jäsentä.

Mielenosoittajat ovat kertoneet olevansa huolissaan siitä, että Suomen pohjavedet myydään kansainvälisille suuryrityksille.

YLE Uutiset"

Jollain on nyt heikko sisälukutaito kun teltoista puhuu vaikka lapussa (kts. postaukseni) lukee asuntovaunu. Koska Yle ei valehtele, eikä poliisi, niin tässä on -taas- tapahtunut erehdys ;)

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Kiitos Petri Partanen, kiitos anleifr!

Onneksi on nauhalla kaikki keskustelut poliisin ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin kanssa :D Saatamme huomata että YLE (luotettava, monipuolinen, ihmistä arvostava, suomalainen jne) on erehtynyt siinä(kin) asiassa. Samoin kuin Iltalehti :D

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Viimeisin versio IL:aa

"Markon mielenosoitukselle tyly loppu
Poliisi hajotti asuntovaunuleirin
Keskiviikko 24.2.2010 klo 23.37 (päivitetty 25.2.2010 klo 01.16)
Helsingin poliisi siirsi keskiviikkoiltana eduskuntatalon edustalle leiriytyneet kolme asuntovaunua ja auton pois alueelta.

- Olen tässä niin kauan syömättä, kunnes hallitus vaihtuu, kertoi Punkalaitumelta pääkaupunkiin näkemyksiään ilmaisemaan tullut Marko Sihvonen Iltalehdelle. (JARNO JUUTI)

(POLIISI)
Mies pitää nälkälakkoa eduskunnan edessä
Neuvottelut leiriytyjien kanssa olivat poliisin mukaan tätä ennen päättyneet tuloksettomina.

Yksi mielenosoittajista oli Iltalehden tapaama Marko Sihvonen, joka kertoi olevansa nälkälakossa kunnes hallitus vaihdetaan.

Paikalla oli poistumiskäskyn käydessä kymmenkunta leiriytyjää.

Asuntovaunuja alkoi saapua eduskuntatalon eteen helmikuun alussa. Leiriytyvät olivat pysäköineet autonsa alueelle, jolla pysäyttäminen on kielletty eduskunnan korjausrakentamisen takia.

Poliisin mukaan leiristä on ollut haittaa rakennustyömaalle, eduskunnan toiminnalle ja lumen poistamiselle.

Eduskuntatalon maa-aluetta hallitsee Helsingin kaupunki, joka ei ole poliisin tiedotuksen mukaan antanut lupaa autojen tai asuntovaunujen säilyttämiseen alueella.

Iltalehden tietojen mukaan mielenosoitukselle oli Helsingin poliisin lupa ennalta määrittelemättömäksi ajaksi."  on lisätty.

Osoitus siitä mistä se Suomenkin demokratia saa voimansa,
nauttikaa!

The clip the EU doesn't want you to see!
Tää on kovaa kamaa!!!!!!!!!

Voi missä maailmassa elämme!

http://www.youtube.com/watch?v=jUlRr5iGK..q8
The clip the EU doesn't want you to see!

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Mirjaleena Isoahon blogissa kerrotaan seuraavaa:

Marko ”nälkä” Sihvonen antoi nälkälakkokapulan eteenpäin. ”Fantom” jo yli viikon oltuaan myöskin nälkälakossa jatkaa nälkälakkoaan. Marko kutsui koolle ennen Poliisin hävitysoperaatiota edellisenä päivänä eduskunnan ulkopuolisten tahojen edustajia hätäkokoukseen.

Tapaamisessa löydettiin täysin yksimielinen konsensus aiheesta:

-eduskunta ja hallitus ovat korruptoituneita

-suoran demokratian tavoite

-vallan palauttaminen suomalaisille.

Ensimmäiseen suunnittelukokoukseen osallistui lyhyellä varoitusajalla: Piraattipuolueen, Kansanpuolueen, Vihreän puolueen, Muutos 2011, Itsenäisyyspuolueen, Talousdemokratian ja Zeitgeist-liikkeen edustajat. Marko Sihvonen edustaa 15 vuotta äänestämättömänä Nukkuvien puoluetta.

H20 Finland ry on perustettu, kts #12.

Onko tämä todellinen syy mielenosoituksen mielivaltaiseen rajoittamiseen? Onko eliitin varpaille astuttu nyt liikaa."

Käyttäjän riikkasoyring kuva

 

 
 

24.2.2010 22:17 | Päivitetty: 24.2.2010 23:41

Eduskuntatalon edustalla liki kuukauden ollut mielenosoittajien asuntovaunuleiri sai poliisilta lähtöpassit keskiviikkoiltana.
Mielenosoituksen on pannut alulle Marko Sihvonen, 41, joka vastustaa pohjavesien yksityistämistä.
"Asuntovaunuista oli jätetty siirtomääräys, jota ei toteltu. Vaunut haittasivat lumenpoistoa, eduskunnan korjaustyömaata ja pysäköintiä", Helsingin poliisin päivystävä komisario Kirsi Kanth sanoi.
Poliisi poisti myös rakennuksen eteen pysäköidyn henkilöauton. Mielenosoittajien kolmas asuntovaunu siirrettiin toistaiseksi Eduskuntatalon nurmialueelle.
Poliisin mukaan paikalla oli kymmenkunta ihmistä. Muutamia heistä vietiin poliisiautoon vaunun siirtämisen ajaksi.
"Paikalla oli muutamia henkilöitä, jotka olisivat halunneet jäädä yöksi vaunuun. Sen kummempaa vastarintaa ei ollut", Kanth kertoi.
Helsingin kaupunki on kieltänyt autojen tai asuntovaunujen säilyttämisen alueella.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Poliisi+poisti+Eduskuntatalon+mielen...

Käyttäjän riikkasoyring kuva

 
 
Poliisi on siirtänyt eduskuntatalon eteen pysäköidyn asuntovaunuleirin pois alueelta. Vaunuihin oli majoittautunut kymmenkunta mielenosoittajaa.
Helsingin poliisi perustelee siirtoa sillä, että kalustosta ja leiriytymisestä on ollut haittaa eduskunnan toiminnalle ja talon rakennustyömaalle. Lisäksi portaiden juuressa seissyt kalusto oli myös lumitöiden tiellä. Poliisi kertoo saaneensa leiriläisistä useita valituksia.
Asuntovaunut ilmestyivät eduskuntatalon eteen helmikuun alussa. Mielenosoituksessa vastustettiin pohjavesien yksityistämistä. Aluksi vaunuja oli vain yksi, mutta hiljalleen paikalle ajettiin useita vaunuja lisää. Poliisin mukaan osassa asuntovaunuja on sauna.
Poliisin mukaan leiriläisten häätö sujui ilman suurempaa draamaa. Ainoastaan kaksi leiriytyjää ei halunnut poistua vaunuista, jolloin heidät siirron ajaksi poliisiautoon.
Poliisi antoi yhden asuntovaunun vielä jäädä eduskuntatalon edessä sijaitsevalle viheralueelle.
(MTV3)
 

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/02/1064791

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Täällä videokuvaa siitä, mitä Eduskuntatalon edessä todellisuudessa tapahtui:

http://bambuser.com/channel/supportmarkosihvonen/broadcast/583966

ja täällä  http://bambuser.com/channel/manalanvoima/broadcast/583921

Linkeistä pääsee myös arkistoon, jossa on ääntä ja kuvaa siitä mitä poliisi oikeasti sanoi ja teki, mitä Pekka Sauri Helsingin kaupungin edustajana oikeasti sanoi ja teki. Niitä sopii verrata tuohon ylläolevien kommenttien lehtiuutisointiin, ja tulee huomaamaan että lehtiuutisoinnnissa tapahtumapaikka meni oikein, muu on -hm hm- hitusen epäselvää ja epävarmaa.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Raha-asioista ja vesimielenosoituksesta täällä
http://talousdemokratia.blogspot.com/

Tämä sivusto antaa käsityksen rahan toiminnasta helposti omaksuttavassa muodossa. Sen tiedon pitäisi sisältyä peruskoulun opetussuunnitelmaan!

 

Selkokielistä tekstiä Suomen nykyisestä taloudellisesta tilanteesta täällä http://turjalainen.blogspot.com/   Suosittelen!

Käyttäjän riikkasoyring kuva

ILMOITUS:

"Hello everyone!
We're starting up gatherings/ group meditations on the galleries of the Finnish Parliament. We are doing this in order to improve the atmosphere in the session hall and to encourage just decision-making. Furthermore, it is a sign of our interest in what the people running our country are up to at the sessions.
We think politics revolves too much around money at the moment, with economic interests surpassing those of the people. We do not wish to point our fingers at any specific errors, but instead hope for fairer policies and decisions.
Come to the galleries to show interest and compassion, to pray and to meditate for a better tomorrow and for our MP's. Any style is welcome, the most important thing is being there and putting your mind to it. We do not represent any particular group, we are simply individuals wanting to peacefully show our concern at the way our country is currently being run.

There are approximately 350 guest seats in the main session hall.

thu. 25.2.2010
The sessions begin at 4 p.m. Doors are opened at 3. 45 p.m. You can join in later, too.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tervehdys!
Aloitamme kokoontumiset / ryhmämeditaatiot eduskuntatalon lehtereillä puhdistaaksemme salin ilmapiiriä, edistääksemme oikeudenmukaista päätöksentekoa ja osoittaaksemme että olemme kiinnostuneita ja välitämme siitä mitä kansanedustajat siellä salissa touhuavat.
Mielestämme politiikka pyörii tänäpäivänä liiaksi rahan ympärillä ja taloudelliset intressit nousevat niin monesti kansalaisten hyvinvoinnin yläpuolelle.
Emme halua lähteä osoittelemaan mitään tiettyjä epäkohtia vaan toivomme lisää oikeudenmukaisuutta politiikkaan ja päätöksentekoon.
Tule mukaan lehtereille osoittamaan huomiota, välittämään myötätuntoa, meditoimaan, rukoilemaan paremman huomisen ja kansanedustajiemme puolesta.
Tekniikka vapaa, kukin tyylillään, läsnäolo ja ajatus ovat tärkeintä.
Emme edusta mitään tiettyä ryhmää tai ryhmittymää vaan olemme itsenäisiä ihmisiä jotka haluamme rauhan keinoin vaikuttaa ja osoittaa huolemme siitä millä perusteilla maatamme nyt johdetaan.

Eduskuntasalin lehtereillä on n.350 vieraspaikkaa ja istuntoihin on kansalaisilta vapaa pääsy.

Kokoontuminen torstaina 25.2
(täysistunto ja suullinen kyselytunti alkaa klo.16, sisään pääsee 15 minuuttia aikaisemmin, myöhemminkin voi tulla.)
(täysistunto ja suullinen kyselytunti alkaa klo.16, sisään pääsee 15 minuuttia aikaisemmin, myöhemminkin voi tulla.)"

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Nimimerkki Kaakonkulmalainen on huomioinut uudesta vesilaista seuraavaa:

Pakkotoimet:
VESITALOUSHANKKEEN toteuttaminen edellyttää useissa tapauksissa sellaisten ALUEIDEN KÄYTTÖÄ, joita hankkeen toteuttaja EI OMISTA. Jos hakija ei vapaaehtoisin sopimuksin ole saanut tarpeellisia käyttöoikeuksia mainittuihin alueisiin, voi LUPAVIRANOMAINEN laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä PERUSTAA hakijalle TARVITTAVAT OIKEUDET.
Pakkotoimioikeuden perustamisen edellytyksenä on vesioikeudellisen rakentamisluvan lisäksi, että tarvittava alue suurimmalta osaltaan kuuluu hakijalle joko omistusoikeuden tai pysyvän käyttöoikeuden perusteella (2 luvun 7 §:n 1 momentti). Jos hanke on yleisen tarpeen edellyttämä, on pakkotoimioikeus 2 luvun 8 §:n nojalla perustettavissa siinäkin tapauksessa, että 2 luvun 7 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset puuttuvat.
Määritelmät:
Vesitaloushanke:
VESITALOUSHANKKEELLA korvattaisiin nykyisessä vesilaissa käytetty yleiskieleen huonosti istuva yrityksen käsite. Vesitaloushanke kattaisi yleiskäytön piiriin kuuluvia toimintoja LUKUUN OTTAMATTA kaikki vesi- ja maa-alueella toteutettavat toimenpiteet, joiden vaikutukset ulottuvat PINTA- TAI POHJAVETEEN tai muutoin vesiympäristöön, vesitalouteen tai vesialueen käyttöön laissa tarkemmin yksilöidyin tavoin.
VESITALOUHANKKEEN MÄÄRITELMÄ EI RATKAISISI HANKKEEN LUVANVARAISUUTA. Sen sijaan esimerkiksi 2 luvun 7 §:n säännökset toiminnanharjoittajan yleisistä velvollisuuksista kytkeytyisivät välittömästi vesitaloushankkeen käsitteeseen.
Pohjavesi:
POHJAVEDEN MÄÄRITELMÄ olisi yhdenmukainen nykyisen vesilain ja ympäristönsuojelulain nykyisten määritelmien kanssa. Määritelmä olisi laajempi kuin vesienhoidon järjestämisestä annetussa laissa. Pohjaveden määritelmän rinnalla laissa käytettäisiin pohjavesiesiintymän käsitettä kuvaamaan pohjaveden ottamisen kohteena olevaa tai siihen soveltuvaa yhtenäistä pohjavesimuodostumaa. Tämän mukaisesti esiintymä määriteltäisiin yhtenäisenä vesimassana kyllästyneeseen vyöhykkeeseen varastoituneeksi pohjavedeksi. Käsite on suppeampi kuin vesienhoidon järjestämisestä annetussa laissa käytetty pohjavesimuodostuman käsite, mistä saattaa aiheutua käsitteellistä epävarmuutta. Sääntelyn kohteet ja tavoitteet huomioon ottaen yhdenmukaisten käsitteiden käyttäminen ei kuitenkaan ole tältä osin mahdollista

4 luku Veden ottaminen:

4 §. Pohjaveden ottaminen toisen alueelta. Pykälässä säädettäisiin muuhun kuin alueen omistukseen ja aluehallintoviraston antamaan lupaan perustuvasta oikeudesta ottaa pohjavettä ja sijoittaa ottamisen edellyttämät laitteet ja rakennelmat toisen alueelle. Säännös perustuisi nykyisen vesilain 9 luvun 4 §:ään. Säännöstä ei sovellettaisi aluehallintoviraston lupaa edellyttävään veden ottamiseen. Oikeutta ei voitaisi myöntää, jos ottaminen edellyttäisi lupaa 3 luvun 2 tai 3 §:n perusteella. Luvanvaraiseen veden ottamiseen liittyvät ottamisen sallittavuutta sekä käyttöoikeuksien perustamista koskevat kysymykset ratkaistaisiin vesilain yleisiä säännöksiä soveltaen.

POHJAVEDEN OTTAMINEN TOISEN ALUEELTA olisi MAHDOLLISTA joko alueen omistajan tai haltijan suostumuksen tai ALUEHALLINTOVIRASTON myöntämän oikeuden perusteella. Jos oikeus myönnetään, tulee päätökseen liittää 6 §:n mukaisesti tarpeelliset määräykset.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin oikeuden myöntämisen edellytyksistä. OIKEUS OTTAA POHJAVETTÄ voidaan myöntää tavanomaista kiinteistökohtaista käyttöä, yhdyskunnan vesihuoltoa tai muuta yleistä tarvetta tai SELLAISTA TEOLLISTA TAI TALOUDELLISTA TOIMINTAA varten, jolle pohjaveden saaminen on erityisen tärkeää. Oikeutta ei voitaisi myöntää, jos tarve voidaan tyydyttää muulla tavalla. Säännös vastaisi asiallisesti nykyisen vesilain 9 luvun 4 §:n 1 ja 2 momentissa mainittuja käyttötarkoituksia.

Oikeuden antamisen edellytyksenä olisi, että vettä riittää edelleen alueen omistajan ja haltijan omiin tarpeisiin, alueella asuvien ja siellä sijaitsevien yritysten sekä sinne odotettavissa olevan asutuksen tarpeisiin eikä toimenpiteestä aiheudu näille kohtuutonta häiriötä tai haittaa.

Alueella ei tarkoiteta tässä yhteydessä yksinomaan kiinteistöjaotuksen mukaisen rekisteriyksikön välitöntä käyttötarvetta, vaan alueen omistajan ja haltijan omilla tarpeilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kyseisen tahon omistamien kiinteistöjen muodostaman toiminnallisen ja taloudellisen kokonaisuuden tarpeita. Arvioinnissa huomioon otettaisiin alueen omistajan ja haltijan, alueella asuvien sekä sinne odotettavissa olevan asutuksen nykyiset ja tulevat tarpeet. Sen sijaan yritystoiminnan tarpeiden osalta huomioon otettaisiin ainoastaan alueella tällä hetkellä toimivat yritykset.

Veden riittävyyttä suuremmaksi ongelmaksi on usein osoittautunut ottamistoiminnan muuta maankäyttöä haittaava vaikutus. Sen vuoksi momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ottamisesta ei saa aiheutua alueen oikeudenhaltijoille kohtuuttomaksi katsottavaa haittaa tai häiriötä.

Pykälään ei sisältyisi nykyisen vesilain 9 luvun 4 §:n 2 momentin kaltaista säännöstä, joka rajoittaa veden johtamista paikkakunnan ulkopuolelle paikkakunnan oman vesihuollon turvaamiseksi. Säännös olisi tarpeeton, sillä alueelliset veden ottamistarpeet on otettava huomioon oikeuden myöntämisedellytyksiä harkittaessa.

Nykyisen vesilain 9 luvun 4 §:n 3 momentissa oleva toisen ottamosta tapahtuvaa ottamista koskeva rajoitus säilytettäisiin myös uudessa laissa. Kaivossa tai vedenottamossa oleva vesi kuuluu kaivon tai vedenottamon omistajalle, eli se on eri asemassa kuin vesiesiintymässä oleva vesi. Toisen ottamosta vettä otettaessa nousisivat esiin myös terveydensuojelulliset kysymykset, vastuukysymykset ja veden riittävyys. Nämä saattaisivat muodostua ongelmalliseksi, jos myös toiselle voitaisiin antaa oikeus käyttää vedenottamoa. Tämän vuoksi veden ottaminen toisen kaivosta tai ottamosta edellyttäisi 3 momentin mukaan ainaomistajan suostumusta. Tämä ei rajoittaisi aluehallintoviraston oikeutta antaa lupa oman ottamon tekemiseen.

Puolustusvoimien harjoitustarkoituksessa tapahtuvan tilapäisen pohjaveden ottamisen on katsottava rinnastuvan tässä pykälässä tarkoitettuun toimintaan. Pohjaveden ottamiseen käytettävän laitteiston sijoittamisesta ja pohjaveden ottamisesta tulisi sopia alueen omistajan kanssa. Mikäli asiasta ei sovita, voisi lupaviranomainen hakemuksesta antaa oikeuden tällaiseen toimintaan
--
NYRKKISÄÄNTÖ: kun luet lehtiä, virallisia tiedoitteita tai kuuntelet uutisia, muista että jokainen sana tarkoittaa sen ilmimerkitykseen nähden täsmälleen päinvastaista asiaa (Nevanlinna ja Relander: Työn sanat).

Käyttäjän riikkasoyring kuva

JH sanoo:

"Kysykääpä noilta Hallituksen jäseniltä mitä he asiasta tietävät:

Omistus

Yhtiön osakkeiden lukumäärä on 560 kpl ja omistus jakautuu seuraavasti: Seinäjoki 361 (62,7 %), Ilmajoki 84 (15,0 %), Altia Oyj 47 (8,4 %), Kurikka 38 (6,8 %), Valio Oy 32 (5,7 %) ja Jalasjärvi 8 (1,4 %).

Yhtiön hallituksen kokoonpano
Luoma Simo pj.
Lehtola Markku vpj.
Alaniska Leena
Keskinen Heikki
Konttas Juha
Koskela Markku
Kotiranta Juha
Kujanpää Markku
Kukkamo Wilhelmiina
Luhtala Pentti
Mäki Markku
Penttilä Juha

Eli henkilöt jotka asuvat ko. kunnissa ja olette näistä henkilöistä jota kuta äänestänyt voitte sillä mandaatilla tiovata aikovatko he antaa Karvialaisten vedet monikansallisten yhtiöiden käyttöön??"

kysely:

kumpaa agrikaatti käyttää: polttoöljyä vaiko bensiiniä?

ja pitäisikö niitä polttopuita viedä eduskuntatalon eteen, vai muualle (osoite)?

Käyttäjän riikkasoyring kuva

sauna on hinattu eduskunnan autotalliin, bensiini agre

ja mikä oli vielä marko sihvosen / co2:n vastaavien gsm-numerot?

(fakta vaikuttanee kaivautuneen blogistanin lentohiekkaan)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja