Tätä meille ei kerrottu
http://www.youtube.com/watch?v=xIvCZzRTjSA
olen sanaton. Kuolemantuomio voimaan kaikissa 27 EU:n jäsenmaassa. Pitääkö tämä paikkansa.
Dokumentti End of Nations on youtubessa monessa osassa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tervetuloa EU:hun ;) katsoin tuon aikanaan ja täytyy todeta, että Iralntilaiset hävisivät sodan, mutta onneksi saivat neuvoteltua, että saavat itse päättää omasta verotuksestaan jne.. Ilmeisesti Euroopan viisain kansa ;).
Hyvinkin valaiseva Dokkari. Suosittelen kaikille.
Siis anteeksi mitä??!!!! Täytyy sanoa, että ainakin lähes sanaton olen minäkin...
En katsonut tuota ko videota, mutta käsittääkseni "Charter of fundamental rights of the European Union", joka on osa Lissabonin sopimusta, nimenomaan kieltää kuolemanrangaistuksen.
No, eipä olisi ensimmäinen "totuus" mitä EU:sta on kerrottu, joka ei sitä olekaan ;)
Euroopan unionin Neuvosto.
Bryssel 21. heinäkuuta. 2009
Press release rapid.
"----Euroopan unioni vastustaa kuolemanrangaistuksen käyttöä aina ja kaikissa olosuhteissa ja on johdonmukaisesti vaatinut sen poistamista maailmanlaajuisesti. ---"
" Tämän vuoksi kuolemanrangaistus on poistettu kaikkialla Euroopan unionissa".
Referaatti Euroopan unionin Neuvoston kirjelmästä 12256/1/09.
Lissabonin sopimuksen myötä kuolemanrangaistus tullee mahdolliseksi sodan tai kapinaan verrattavien kansalaislevottomuuksien aikana. Näin on julkisuudessa väitetty. Tulemme varmaankin myöhemmin näkemään pitääkö tämä paikkansa. Itse en tähän huhuun usko Jos tämä huhu pitää paikkansa, pitäisin suotavana kuolemanrangaistuksen soveltamista myös tavallisiin henkirikoksien takijöihin.
#2 Expat.
Katso tuo dokumentti. Suosittelen.
Tässä myös erittäin hyvä dokumentti Rahasta. Tekstitys on myös Suomeksi.
kauppalehdessä kirjoittajat kehuivat ja tuosta saa hyvän kuvan miten FED toimii. Ilmeisesti myös muut keskuspankit maailmassa.
http://www.youtube.com/view_play_list?p=D085413689AD9BD9
Riikka !! olin hiukan epäkohtelias, kun linkkasin muuta kuin itse asiaa eli "Kuoleman Tuomiot" . Tuosta on tulkintoja vaikka kuinka, mutta jotkut väittävät että pelkkä mielenosoitus riittää. Jos se on liian provosoiva EU:ta kohtaan. Mutta eikös EU ollut meitä varten.
Onhan näistä asioista puhuttu jo monta vuotta mutta tässä on päässyt
käymään tällä tavalla.
Esitetään oikeaa tietoa väärien henkilöiden/kanavien kautta, niin ettei tiedolla ole kuulijoita. Kun asia on kerrottu, sen uutisarvo laskee.
Eristetään torjuttavan tiedon harrastus "alakulttuuriksi", joka ei kommunikoi suuren yleisön kanssa, vaan ajan mittaan etääntyy normaali-ihmisiä kiinnostavasta maailmasta.
näin vaarallisesta tiedosta tulee "vaihtoehtoista", eli kukaan normaalielämää elävä ei välitä siitä pätkääkään.
Myönnetään torjuttava tieto todeksi, ja ryhdytään itse "edustamaan" sitä. Samalla saadaan (mediaa käyttäen) sen virallisen tulkitsijan rooli. Tästä asemasta käsin vesitetään ko. ilmiö, ja heti tilaisuuden tullen tehdään ikäänkuin kompromissi vallitsevan käsityksen kanssa, ja tuomitaan aidosti po. mielipidettä esittäneet "ääriryhmäksi". Tätä siirtoa valmisteltaessa lähetetään joku muu sättimään po. tiedon esittäjiä niistä näkökannoista käsin, jotka itse tullaan seuraavassa hetkessä hylkäämään.
Medianlukutaidoissa parantamisen varaa?
Esitetään torjuttua tietoa muistuttavaa hömppää, joka jättää kuulijaan muistijäljen. Kun "pahaa tietoa" tulee manipuloidun kuulijan korviin, hän "tunnistaa": "-Ai, tämä on sitä. Enpä taida olla kiinnostunut." Näin vaarallisen tiedon "ekologinen lokero" mediatodellisuudessa tulee täytettyä heikennetyllä kannalla, eikä vahinkoa tapahdu. Nettiin voidaan myös tehdä vaarallista aineistoa sisältävää sivua muistuttava tekele.
Kevennykseksi japanilainen olutmainos
Suomalaisessa musiikissa on sitä jotain?
MEDIANLUKUTAIDOSTA
Hyvä esimerkki on Astrid Thorsin nettivieraskirjan sulkemisen
uutisointi josta nousi aikamoinen kohu.
Otsikko mennee näin
Astrid Thorsille satoi törkyä - sulki vieraskirjansa
Annetaan käsitys että asia olisi jotenkin ajankohtainen ja liityisi jotenkin
viimepäivien uutisointiin esim maahanmuuttajien sosiaalieduista.
JÄTETÄÄN VAIN KERTOMATTA ETTÄ SE ON OLLUT SULJETTUNA
JO KAKSI VUOTTA.
Moniko meni halpaan käsi pystyyn?
Kannattaa suhtautua otsikoihin ja kirjoituksiin kuin mainoksiin tässä yritetään myydä jotain minulle. eli toisin sanoen sinulle ollaan myymässä mielipidettä.
Hei Riikka !
Olen yli 10 vuotta seurannut tämän ajan maailman järjestyksen alasajoa..
Uusi on aivan oven takana..ymmärtäköön ken haluaa..
Parhaita viimeisten päivien seurantalinkkejä ovat mm :
http://nwohavaintoja.blogspot.com/
sekä erityisesti :
http://nwo.11syyskuu.net/ (kts oikean laidan linkit)
Näillä pääsee nopeasti ja mukavasti kärrylle..
Hyvää jatkoa sinulle ja kaikille muille !
PS. Levittäkää tietoa vielä kun voi..sekin kohta tullaan rajoittamaan
Kuolemantuomiota ei olla toki varattu tavallisiin rikoksiin kuten silpomisraiskauksiin, orjakauppaan tai kunniamurhiin, vaan vain poliittisiin rikoksiin. Nehän ne ovatkin rikoksista suurimpia uhatessaan EU eliitin valtaa ja taloudellisia etuja. Kun kansa on väärää mieltä niin sen huonompi kansalle.
Eipä tuossa ole enää mitään sellaista mikä ei yllätä, kun puhutaan EU:n järjestelmän rakentamisesta. Kyllä siinä on kaikki mahdollinen ja mahdoton tehty mahdolliseksi silloin, kun etu sitä vaatii.
Muutettiinhan Suomen perustuslakiakin liittymisen aikoina niin, että jos kansa olisi alkanut asiasta nousta päättäjiä vastaan olisi se tulkittu kapinaksi. Samaan tarkoitusta varten on olemassa myös EU:n nopeantoiminnan joukot.
Kyllä kaikki on niin valmiiksi suunniteltu! Tietenkin rauhanomainen irtaantuminen on mahdollista, mutta kansan pitäisi jo herätä.
Riikka
Niin kyllä ihmisiltä puuttuu oikesti tieto tämän EU:n ihanuuden lonkeroista. Sen järjestelmä on yksinkertaisesti vain kaiken kansallisen ja pienen tappava. Se järjestelmä on demokratian irvikuva.
Miten se onkaan niin että, kun länsimainen demokratia niin sanotusti "lisääntyy" EU:n myötä, se on kaikille ihan ihanaa ja jopa valloittavaa. Vaikka näemme miten se riistää ja vie kaiken oman pois. Direktiivejä toisensa jälkeen ja sitomista yhä yhtenäisempään toimintaan. Tämä ei ole demokratiaa vaan diktatuuria päättävien maiden osalta. Mielestäni tietyt sopimukset entisen Neuvostoliiton kanssa olivat vähemmän sitovampia kuin nyt Euvostoliiton kanssa. Olen blogissani tästäkin kirjoittanut.
Tässä maassa kansalaiset luottavat siihen, että kun päättäjät ovat saaneet viran heillä on viisaus sen hoitamiseen.Sitä viisautta ei ole tarvetta kyseenalaistaa tai epäillä. Monelle ihmiselle päättäjämme ovat kuin jumalia ja heidän tekosensa sallitaan ja anteeksi annetaan. Sen tukeminen kansalaisten taholta saa päättäjämme itse luulemaan, että he ovat älykkäitä ja heile sallitaan tämä kaikki.
Pienellä maalla ei ole varaa siihen, että päättäjät eivät ajattele maan omaa etua joka tilanteessa. Tälläinen tilanne meillä on tällä hetkellä.
Tuolta saa aika hyvin tietoa mihin suuntaan valvonnassa ollaan menossa.
jos ei anna nimen hämätä.
"-Ai, tämä on sitä. Enpä taida olla kiinnostunut.”
Pitääpä taas heittää tämä Russellin kirjoitus kommentteihin, vaikka se löytyy kyllä Riikan edellisen blogin kommenteistakin. Onko tuossa jotain tuttua?
(kirjasta Berntrand Russell’s Best, julkaistu alunperin 1958)
tai (The Impact of Science on Society, 1954)
Fichte (ed. lisäys, Johann Gottlieb Fichte?) laid it down that education should aim at destroying free will, so that, after pupils have left school, they shall be incapable, throughout the rest of their lives, of thinking or acting otherwise than as their schoolmasters would have wished. But in his day this was unattainable ideal. What he regarded as the best system in existence produced Karl Marx. In the future such failures are not likely to occur where there is DICTATORSHIP. DIET, INJECTIONS, and INJUNCTIONS will combine, from a very early age, to produce the sort of character and the sort of beliefs that the authorities consider desirable, and any serious criticism of the powers that be will become psychologically impossible. Even if all are miserable, all will believe themselves happy, because the government will tell them that they are so.
Adolf Ehrnrooth sanoi aikoinaan.
" Itse nimitän puhetta totuuden kieleksi"
Ihminen mikä puhuu totta ja taistelee oikeiden ja tärkeiden asioiden puolesta ei häviä ikinä. Totuuden kieli on ainoa ja oikea ja siitä ei ole syytä sivuun astua!
Adolf Ehrnrooth oli ihminen joka puhui aina totta ja puolusti oikeutta eikä pelännyt tuoda näkemyksiään esille. Muistetaan pysyä totuudessa ja ymmärtää mikä on maallemme parasta.
Jotta ymmärtää maailmaa, pitää ymmärtää ihmisten loputtomia tarpeita ja vaatimuksia. Politiikolle ja vallan pitäjille heidän pahin vihollinen on oma kansa, koska vaadimme aina vaan halvempia tuotteita ja energiaa (öljy).
Tämä luo paineita Poliittiseen päätäntä valtaan.
Paras työkalu tuohon ymmärtämiseen on juuri Energia/Talous, koksa ilman energiaa ei ole taloudellista kasvua ja tällä saralla käydään maailman historian pahinta kähmintää ja rikollisuutta. Tämä rikollisuus on ollut jo kautta historian.
Rahoittajat ja Energia yhtiöt.
Riikka
Koska mikään niistä päätöksistä ei kestä päivänvaloa ja puolueeton mediamme on kyllä valjastettu EU:n käyttöön. Puolueetonta totuutta onko sitä enää Suomessa? Siihen en enää usko, koska olen sen kohdallani saanut nähdä liian usein. Suomessa on tila joka vallitsee ja sen tilan nimi on "yksi totuus". Jota valtapuolueemme sen uskollisen "median" suosiollisella avustuksella toteuttavat. Kansan tahdosta välittämättä ja siltä turhaan kysymättä. Kaikki tärkeä on aina vaiennettu jonkin epäolennaisen alle!
Asiasta on puhuttu isojen kielien nettisivuilla jo yli vuoden ajan.
Esim.
Professor Karl Albrecht Schachtschneider as saying the Lisbon Treaty would mean the re-introduction of death penalty in the EU.
Yhdenlainen haku:
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=riots+eu+and+death+sentenc...
#27
Media on tunnetusti totuuden torvi. Jokainen voi tarkistaa oma aloitteisella tutkinalla, kuin otsikot liikkuvat yleensä navan alla ja kuinka Kätlin tai muu BB asukas teki sitä ja tätä. Myös seuraamalla, mitä eri keskustelupalstojen suosituimmat aiheet ovat ja siitä rakentuu hyvin, kuinka sivistys pidetään piilossa.
EU palvelee suuria pääomia, ei kansalaisiaan. EU (lissabonin soppari) on lukukelvoton, koska siinä pitäisi olla huippu juristi ja ymmärtää kaikki kansainväliset sopimukset. Maailman herruutta on yritetty kautta ihmishistorian, mutta huonolla menstyksellä.
Suomeen olisi kyllä hyvä saada puolueeton media, joka käyttäisi sitä tutkivaa osaamista ja tiedottamista. No Jenkit ovat tässäkin suhteessa paljon edellä Eurooppaa.
R Söyring,
Kirjoitin vastaukseni kysymykseenne tuonne M Lankin blogiin, mutta tännehän se kuuluu. Joten kopioin sen (ja kysymyksenne) tähän. Jos teille sopii.
* * *
Riikka Söyring kommentoi:
23.11.2009 2.39
Suvituuli,
#18, miten itse tiivistäisit End of Nations-dokumentin osat 6/6 ja rahalinkin osat 8/8 niin ettei joku nipopipo tulisi huomauttelemaan jostain puutteesta?
Annan linkkejä silloin kun sen katson tarpeelliseksi/aiheelliseksi, en useimmiten.
Kiinnostaako sinua yleensä viikon päästä ratifioitava EU-laki, jonka mukana saamme myös kuolemantuomion lainsäädäntöön?
* * *
20.suvituuli kommentoi:
23.11.2009 13.40
R Söyring(19),
Ehkäpä vaikutelmani(18) on sitten väärä. Sellainen minulle on kuitenkin muodostunut.
Kannattaa sitä (tiivistämistä) kuitenkin yrittää. Ja nipopipojen puute-huomautuksia voi korjailla, jos sen tarpeelliseksi/aiheelliseksi kokee.
”kiinnostaako minua viikon päästä ratifioitava EU-laki?”
Kyllä kiinnostaa.
Olen jopa hakenut itselleni sekä suomen- että englanninkielisen version EU-tiedotuskeskuksesta Pohjois-Esplanadilla. Mikä olikin hyvä veto, kun antoivat ne ilmaiseksi. Vaikka (laki)kirjojen alareunaan merkityt myyntihinnat ovat yli 50 euroa/kappale.
Jos olette yhtään kommenttejani lukenut, niin olen varmasti sieltä EU-kriittisimmästä päästä.
Tosin nyt perustuslain ratifioinnin myötä on pakko myöntää, että ei vain tämä (EUn vastainen) taistelu, vaan koko sota on hävitty.
Minulle sopisi varsin hyvin, että Brysseli katoaisi maan päältä johonkin mustaan aukkoon, tai hukkuisi mereen kuten ammoisten aikojen Atlantis.
Jolloin voisin käyttää hankkimani lakikirjat saunanlämmitykseen.
Johan oli dokkari. En yhtään ihmettele, ettei tuleviin pressanvaaleihinkaan ole ehdokkaita, kun kait ne sitten jo tietävät, ettei presidentillä enää Suomessa mitään virkaa ole. Valta on mennyt jo muualle.
# 37
Klerk!
Sinä kun harrastat tuollaisia kivoja kuvia, niin nyt olisi aika
katsoa aika hauska video.
http://www.youtube.com/watch?v=vKBb6qS-9B4&feature=channel
R Söyring(36),
Enpä taida viitsiä (tätäkään).
Olen ollut koko asiasta niin pitkään niin masentunut, etten ole edes jaksanut paljoa ajatella koko EUta, puhumattakaan siitä varsinaisesti kirjoittamasta.
Kuten sanottu(31) - tämä sota ja taistelu on hävitty.
Eli, itseäni kiduttava sado-masokismi ei kiinnosta.
Risto (38)
"Sinä kun harrastat tuollaisia kivoja kuvia, niin nyt olisi aika
katsoa aika hauska video."
Nyt kun sikainfluenssa on taittunut, niin millasta paniikkia foliohatturyhmä nyt kahkoaa?
# 39
suvituuli.
Ei pidä masentua. Muista, että voimavara piilee omassa lähipiirissä, kuten perhe ja ystävät. Suomen päättäjät ja EU kuolee aikanaan mahdottomuuteensa.
#41
Klerk.
Et saa minua yllytettyä mihinkään. Olen tottunut sinunlaisiin. Teillä ihan identtinen kaava aloitaa keskustelujen sabotointi. Eräällä keskustelu foorumilla 3 yritti, mutta huonoin tuloksin.
Risto(41),
Niin. Ja onhan onneksi Kossukin keksitty...
Noista tuhatvuotisista imperiumeista ei koskaan tiedä. Kuinka kauan ne sinnittelevät. Ennen kuin kuolevat - aivan oikein - mahdottomuuteensa.
Meillä itse kullakin on käytettävissä vain tämä yksi elämä. Varsin rajallisessa aikahorisontissa.
Ja enpä menisi vetoa lyömään, että EU kaatuu ennen kuin Suvituulenkin henkäykset siirtyvät autuaammille metsästysmaille...
Vähän harmittaa lukea että suvituuli vaikuttaa ihan täysin maansa menettäneeltä, vähän optimismia pliis.
Risto (42)
"Teillä ihan identtinen kaava aloitaa keskustelujen sabotointi. Eräällä keskustelu foorumilla 3 yritti, mutta huonoin tuloksin."
Alue 52 unohtui mainita.
# 43
suvituuli!! Ei kossu ole lääke, vaan oman elämän laatu. Ne löytyy juuri em. asioita.
Tiedän paljon sinunlaisia, jotka ensi shokin jälkeen ovat jo ymmärtäneet miten maailma toimii. Nuo reaktiot ovat ihan oikeutettuja.
Itse kun hyörin Talouden saralla, niin kansainvälisellä areenalla oppii näkemään muitakin näkökulmia. Noin 15 vuotta sitten itse kohtasin nämä shokit ja nyt kun olen tutkinut Taloutta 10 vuotta, ymmärrän miten tämä maailma toimii.
Raha on motiivi kaikelle vallalle ja pyrkimyksille. Siksi näemme maailmassa aika pahjoa asioita nyt.
Happovuori(44),
"ihan täysin maansa menettäneeltä,"
Sinäpä sen sanoit - kirjaimellisesti!
46
Risto,
onko raha kaiken takana? Olen miettinyt paljon tuota raha/valta suhdetta. Okei, raha on väline. Sillä saa asioita tapahtumaan. Mutta entä ne, jolla on rahaa enemmän kuin kykenevät polttamaan? Mitä he haluavat? Ihmisellä pitää olla haaveita. Suurimmalla osalla ne ovat sen tyyppisiä, että lottovoitto ne hoitaisi. Mutta mitä sitten, kun paalua on niin paljon, ettei sen lisääntyminen enää lämmitä mieltä?
Osassa NWO-teorioitakin on se vika, että suunnitelman mukaan suuri osa väestöstä tapetaan ja lopuista tehdään orjia. Sittenhän ei tarvitsisi enää rahaa. Olisiko enää kulttuuria? Viihdettä? Taidetta?
Eliitti ei pärjäisi omillaan. He tarvitsisivat luottohenkilöitä, ehkä armeijan jne. Ja taas pitäisi ottaa raha käyttöön. Porukat saisivat työstään palkkaa.
Vaihtoehdoksi on esitetty mikrosiruja, jotka tekevät ihmisistä tahdottomia palvelijoita, valvontarobotteja ja ties mitä. Ei kovin uskottavaa.
Älkää ottako ajatuksiani niin kovin tosissaan. Tällaista tajunnanvirtaa vain.
Yritän vain ymmärtää, mitä pahoilla teoilla haetaan; rahaa, valtaa, jotain muuta?
Laitetaas aiheesta oikein "laatumediasta" juttua jo alkuvuodesta 2008 ;)
"EU perustuslaki, jota myös Lissabonin sopimukseksi kutsutaan, sallii kuolemanrangaistuksen käyttöön ottamisen Euroopassa.
Kaikissa Euroopan maissa kuolemanrangaistus on poistettu käytöstä, uudessa Lissabonin sopimuksessa tämä mahdollistetaan, vaikka siinä ensin hienosti todetaan, että, "kuolemanrangaistus ei ole käytössä."
Kuolemantuomio tulisi kuitenkin mahdolliseksi mielenosoittajia ja mellakoitsijoita vastaan, samalla se mahdollistaisi kuolemantuomion käyttöön oton sotatilan aikana. Professori Schachtschneiderin tutkimukset vahvistivat asian hiljattain.
- Kuolemanrangaistus voisi uhata valtionvihollisia, EU kriittisiä mellakoita, tai vallankumouksellisia tahoja.
(Lissabonin sopimukseen on lisätty muutamia kohtia koskien kuolemanrangaistusta.
"except in the case of war, riots, upheaval.")
Tämä on se määritelmä joka sallii kuolemanrangaistuksen Euroopan Unionissa, tämä lukee suoraan Lissabonin sopimuksessa. Käytännössä erittäin laaja käsite, se voidaan ulottaa myös oppositioon joka myöhemmin haluaa erota unionista, minkäänlainen "upheaval" ei ole sallittua. EU vastaisesta mielenosoituksesta voi saada kuolemantuomion, sillä "riots" toiminta, eli mellakat ja mielenosoitukset kielletään."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5627645
Sieltä pidemmälle lukiessa löytyy tälläinen pdf-läpyskä:
"I Osa - Oikeudet ja vapaudet
2 artikla - Oikeus elämään
1. Jokaisen oikeus elämään on suojattava laissa. Keneltäkään ei saa
riistää hänen elämäänsä tahallisesti, paitsi tuomioistuimen päätöksen
täytäntöönpanemiseksi silloin, kun hänet on tuomittu rikoksesta, josta
laissa määrätään tällainen rangaistus.
2. Elämän riistämistä ei voida katsoa tämän artiklan vastaiseksi teoksi
silloin, kun se seuraa voimankäytöstä, joka on ehdottoman
välttämätöntä:
a. kenen hyvänsä puolustamiseksi laittomalta väkivallalta;
b. laillisen pidätyksen suorittamiseksi tai laillisen vapaudenriiston
kohteeksi joutuneen henkilön paon estämiseksi;
c. mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin. "
Ja taisihan tästä olla juttua Sampo Terhon Uuden Suomen blogissakin, Mikko Kangasoja kommentoi 21.5.2009 ja josta asia löytyy näin kuvattuna:
"Muun muassa tämä elintärkeä asia, johon poliitikot eivät uskalla ottaa kantaa, ei selviä, mutta joka kuuluu sopimuksen jo ehkä kuuluisiin liitteisiin:
EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSKIRJAN LISÄYKSET, oikeus elämään:
”Elämän riistämistä ei voida katsoa tämän artiklan vastaiseksi teoksi silloin, kun se seuraa voimankäytöstä, joka on ehdottoman välttämätöntä:
a) kenen hyvänsä puolustamiseksi laittomalta väkivallalta;
b) laillisen pidätyksen suorittamiseksi tai laillisen vapaudenriiston kohteeksi joutuneen henkilön paon estämiseksi;
c) mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin.”
"Koomiseen valoon asettuu se, joka väittää Euroopan Unionia rauhanjärjestöksi, (joka samalla ottaa käyttöön kuolemantuomiot ja sallii elämän riistämisen). "
# 48.
foliohattu.
Kyllä raha on moottori kaikelle pahalle ja idioottimaisille valtapyrkimyksille.
itse pengoin aikaan Irakin historiaa ja tätä päivää, niin Usa ja iso brittannia siellä on häärinyt ja nostanut valtaan ja tiputtanut. nyt kun Kiina ja Intia tulivat mukaan globaalin markkinatalouteen, niin valtakeskittymät ovat tehneet uusjakoa lähi-idässä. Irak ei halunut tuon vallanpiiriin ja nyt on sama tilanne Iranin suhteen. Kysymys on Energian vallasta. Ilman energiaa ei ole taloutta.
Katsoin tämän julkisuudessa piilossa olevan dokumentin noin kuukausi sitten, kun moni sitä on jo pitkään toitottanut.
No yhdyn kyllä näihin talouden kiemuroihin, mutta tuohon yhteiskunta malliin en ota kantaa, joka kerrotaan dokumentin loppu osassa.
Mutta katsokaa itse ja päätelkää. Tekstitys Suomenkielinen.
http://video.google.com/videoplay?docid=5582448293644760013#
Miten on käsitelläänkö kieltäytyminen EU: n yhteisistä operaatioista kieltäytymisenä vai rintamakarkuruutena jos kyseessä olisi pakottava tilanne ja mihin Lissabonin sopimuksen artikla velvoittaa meidät. Kun Lissabonin sopimus tulee voimaan emme tiedä kaikkea sitä mitä voi lukea pienellä präntätyssä tekstissä.
Olisiko se syy esimerkiksi tuomita suomalaisia sotilaita yms..
Minä vähän pahaa pelkään, että tämä ei rajoitu pelkästään siviilipuolelle. Me olemme Lissabonin myötä sidottu yhteiseen toimintaan. Tuli vaan mieleen, että miten muuten pidetään joukko koossa koska EU:n armeija tulee.
Kuten oheisesta videosta voi todeta, EUn pääkaupungissa ei tunneta demokratiaa: www.youtube.com/watch?v=GX9QkLhb9EI
Kyseiset herrat ovat Belgian parlamentin jäseniä, mutta se ei anna heille fyysistä koskemattomuutta kaupungissa, joka on EU:n pääkaupunki ja koko Belgian hallitus ja oma parlamentti vain virastoja, jotka toimeenpanevat EU-lait.
Kun Suomen viranomaiset kieltävät suomalaisilta ampuma-aseet jopa metsästykseen, silloin ei ole enää kaukana se päivä, kun ihmisiä aletaan hakemaan kotoaan keskellä yötä ja kuljetettamaan vankeuteen ilman tuomioita aivan kuten tänään Israelin miehittämillä alueilla tai Burmassa, aiemmin Chilessä ja Argentiinassa sekä Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa koko niiden olemassaolon ajan.
R Söyring,
A Alsion paratiisi-kirjoitus kevensi oloa mukavasti.
Kun vielä H Koskiniemen blogissa päästiin keskustelemaan EU-tuki rätöstelyistä välimeren maissa, niin tässähän alkaa jo elämä voittaa.
Laitankin tähänkin tuonne HKn blogiin kirjoittamani kommentin koskien EUn tilejä:
* * *
suvituuli kommentoi:
23.11.2009 22.45
Riippumatta siteeraamastanne lausunnosta EUn tilintarkastajat eivät edelleenkään hyväksyneet eivätkä allekirjoittaneet EUn tilejä vuodelle 2008. Viidettätoista (15!) kertaa peräkkäin!
Ja - mikä liittyy erityisesti tähän kirjoitukseen - ensimmäistä kertaa nimesivät ja syyllistävät Espanjan, Italian ja Portugalin [”välimerenmaat”], jotka aiheuttavat 80 prosenttia kaikista virheistä ja rikkomuksista koskien alueellisia EU-tukia.
EU Fingers States Prone to Accounts Errors
In a break with previous policy, a European court has named and shamed Spain, Italy, and Portugal for making 80% of all errors in accounting for regional aid By Valentina Pop
Spain, Italy and Portugal are responsible for the bulk of the financial errors detected by European auditors in the field of regional policy, where some €2.7 billion should not have been paid out in 2008.
The European Court of Auditors on Tuesday was for the 15th year in a row unable to sign off the EU accounts, due to a high level of errors in the areas of regional and rural development aid, which account for over a third of the community budget.
http://www.businessweek.com/gl…227985.htm
* * *
VIIDETTÄTOISTA (15) KERTAA!!!
Älkääs nyt liikaa ahmiko tietoa. Eihän sitä erkkikään sulata hetkessä, sitä pitää mussutella ja itekseen analysoida.
Hiukan piristystä harmauteen. Työ odottavat ja joutuu jättämään vähäksi
aikaa blogin, mutta kiitoksia kaikille keskustelijoille.
Kiitos Ristolle kommentin 50 linkistä, zeitgeist-elokuvasta Addendum. Se oli kerta kaikkiaan vaikuttava kuvaus rahan mekanismista ja USAn globaalista hegemoniasta. Alku oli vähän outo ja pätkivä, mutta kun päästiin asiaan, istuin paikoillani kuin naulittuna. Melkoista imua. Voi pienen ihmisen tietämättömyyttä ja naiiviutta!
Aloin kuitenkin kiemurrella, kun filmissä tultiin Venus Project-osioon ja ihmetellä, onko NWO sama kuin VP. Samalla ajatuksella on näköjään spekuloitu muuallakin netissä, mm. TIEDE.fi-foorumin keskusteluissa.
Vertailin itsekseni näitä kahta ideologiaa ja nokkamiehiä. Eikös väitetyn NWON:n takana kumminkin ole näitä vanhoja kunnon miilitantteja rahamiehiä, joille nimenomaan uskonto, armeija ja isänmaa ovat tärkeitä? In God we trust, ne hokevat. VP-tyypit vaikuttavat enemmänkin New Age-henkisiltä. Ja moni muukin asia on ristiriidassa. Kenellä on parempaa tietoa?
Anyway, osittain kaunis utopia tämä Venus Project, osittain luotaantyöntävä teknologian palvonnassaan. Onkohan tällä liikkeellä paljon kannattajia? Tietääkö _siitä_ kukaan?
Omalla tavallaan mahdottoman vetävä dokumenttielokuva, jonka katsomiseen pitää varata reilusti aikaa. Suomenkielinen käännösteksti on paikoin todella, todella kökkö, mutta kyllä asia selväksi tulee. Katsokaa ja ihmetelkää!
#56
Ällistynyt ääliö.
Tuo VP porukka on juuri näitä New Age porukkaa ja nyt on vallalla tämä jengi.
Agenda: Suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus, maapallon pelastusyritykset ihmiseltä, Uskonto, joka heiluu milloin milläkin tasolla tai jollaikin ulko planeetalla. Vaikutteet idästä. Koskas viimeksi Äiti Amman kävi suomessa :)
NWO on todellisuutta. Se oli tässä 2 vuotta sitten Foliohattujen keksintöä (kuullema), mutta nyt siitä puhutaan politiikassa ja julkisesti. Seuratakaa maailman live uutisia.
Yksi vielä. Koska viimeksi on saanu meidän yhteiskunnassa puhua Suomalaisen kulttuurin perinnöstä, arvoista, uskonnosta, työkulttuurista jne, leimautumasta tiettyyn totuttuun korttiin ?
Massoni ei ole henkilö vaan ryhmä.
Illuminatin piirissä (Salaliitto joka hallitsee maailmaa järjestää kaikki Al-Quaidan terrori-iskut. Organisaattoreina jokaisen Euroopan maan salaiset tiedustelupalvelut, FBI, CIA. He hallitsevat huumekaupan, asekaupan, öljykaupan. Lyhyesti sanottuna HE OMISTAVAT KOKO MAAILMAN).
Bill Clinton - Bilderberger, Trilateral Commission, CFR
Saddam Hussein - 33 Freemason
King Hussein - 33 Freemason
Tony Blair - 33 Freemason
Gerhard Schroeder - 33 Freemason
Benjamin Netanyahu - 33 Freemason
Yasser Arafat - 33 Freemason
Ronald Reagan - 33 Freemason (on sight), Knights of Malta, Rosicrucian Order
Michail Gorbatjov - 33 Freemason
Helmut Kohl - Committee of 300
Shimon Peres - 33 Freemason
Francois Mitterand - 33 Freemason (Grand Orient Lodge)
Yitzak Rabin - 33 Freemason
Willy Brandt - Committee of 300
Gerald Ford (frm President USA) - 33 Freemason
Karl Marx - (Grand Orient Lodge)
Frederick Engels - (Grand Orient Lodge)
Franklin D. Roosevelt - (32 or 33 Freemason)
Sir Winston Churchill - 33 Freemason (but Resigned from the English Lodge!) Member of the Druid Order
Harry S. Truman - 33 Freemason
Neville Chamberlain - (Committee of 300)
Vladimir Lenin - Illuminati (Grand Orient Lodge)
Joseph Stalin - Illuminati (Grand Orient Lodge)
Leon Trotsky - (Grand Orient Lodge)
Henry Kissinger - (Committee of 300, P2 Freemasonry, Knights of Malta, Bilderberger)
J. Edgar Hoover - 33 Freemason
Cecil Rhodes - 33 Freemason
Aleister Crowley - Grandmaster Ordo Templi Orientis
Walt Disney - 33 Freemason
Olof Palme - Committee of 300, Bilderberger
Al Gore - 33 Freemason
Tony Blair - 33 Freemason, Bilderberger
Josef Mengele (Dr. Green) - Illuminati Implanter
Robert McNamara - 33 Freemason (at least)
Pehr G. Gyllenhammar (frm Volvo) - Committee of 300
Percy Barnevik (ABB Sweden) - Committee of 300
Col. James ”Bo” Gritz - 33 Freemason
Billy Graham - 33 Freemason
John Glenn (33 Freemason)
Buzz Aldrin (33 Freemason)
Virgil I. Grissom (Freemason)
Edgar D. Mitchell (Freemason)
Plato (Illuminati)
Francis Bacon (Freemason, Rosicrucian Grand Master)
Lord David Owen - (Royal Institute of Int. Affairs, Committee of 300)
Lord Peter Carrington - (Committee of 300, Bilderberger)
Richard Holbrooke - (33 Freemason, Committee of 300)
Jimmy Carter - (Tril. Comm., CFR)
Carl Bildt - (Bilderberger)
David Rockefeller - Czar of the Illuminati
Edmund de Rothschild - Illuminati
Alan Greenspan - Federal reserve Bank (Committe of 300)
Peter Wallenberg - S-E Bank of Sweden (Committee of 300)
Queen Elisabeth II - Queen of the Committee of 300
Prince Phillip - 33 Freemason, Committee of 300
Queen Beatrix of the Netherlands - Committee of 300 (Bilderberger)
Prince Bernhard of the Netherlands - Committee of 300 (Bilderberger)
King Carl XVI Gustaf - (Bilderberger)
Prince Bertil - (Grande Orient Lodge of Freemasonry)
Illuminati Members
John Jacob Astor
McGeorge Bundy
Andrew Carnegie
Walter Freeman
W. Averell Harriman
Ted Kennedy
John D. Rockefeller Sr.
David Rockefeller
Lee Teng-hui
Baron Guy de Rothschild
Hillary Clinton - (6 Grand Dame)
Albert Pike - (founder of Ku Klux Klan)
Sam & Edgar Bronfman Jr. - (Seagram Whiskey)
ROCKEFELLERS:
David, Nelson, Winthrop, Laurence, John D. III
Lord J. Rothschild
Bertrand Russell (scientist)
Otto of Habsburg
George W. Bush Jr. - Illuminati , Skull & Bones
Irenee du Pont, Illuminati
Adam Weishaupt Founder of the Bavarian Illuminati
Bill Clinton - Bilderberger, Trilateral Commission, CFR
Saddam Hussein - 33 Freemason
King Hussein - 33 Freemason
Tony Blair - 33 Freemason
Gerhard Schroeder - 33 Freemason
Benjamin Netanyahu - 33 Freemason
Yasser Arafat - 33 Freemason
Ronald Reagan - 33 Freemason (on sight), Knights of Malta, Rosicrucian Order
Michail Gorbatjov - 33 Freemason
Helmut Kohl - Committee of 300
Shimon Peres - 33 Freemason
Francois Mitterand - 33 Freemason (Grand Orient Lodge)
Yitzak Rabin - 33 Freemason
Willy Brandt - Committee of 300
Gerald Ford (frm President USA) - 33 Freemason
Karl Marx - (Grand Orient Lodge)
Frederick Engels - (Grand Orient Lodge)
Franklin D. Roosevelt - (32 or 33 Freemason)
Sir Winston Churchill - 33 Freemason (but Resigned from the English Lodge!) Member of the Druid Order
Harry S. Truman - 33 Freemason
Neville Chamberlain - (Committee of 300)
Vladimir Lenin - Illuminati (Grand Orient Lodge)
Joseph Stalin - Illuminati (Grand Orient Lodge)
Leon Trotsky - (Grand Orient Lodge)
Henry Kissinger - (Committee of 300, P2 Freemasonry, Knights of Malta, Bilderberger)
J. Edgar Hoover - 33 Freemason
Cecil Rhodes - 33 Freemason
Aleister Crowley - Grandmaster Ordo Templi Orientis
Walt Disney - 33 Freemason
Olof Palme - Committee of 300, Bilderberger
Al Gore - 33 Freemason
Tony Blair - 33 Freemason, Bilderberger
Josef Mengele (Dr. Green) - Illuminati Implanter
Robert McNamara - 33 Freemason (at least)
Pehr G. Gyllenhammar (frm Volvo) - Committee of 300
Percy Barnevik (ABB Sweden) - Committee of 300
Col. James ”Bo” Gritz - 33 Freemason
Billy Graham - 33 Freemason
John Glenn (33 Freemason)
Buzz Aldrin (33 Freemason)
Virgil I. Grissom (Freemason)
Edgar D. Mitchell (Freemason)
Plato (Illuminati)
Francis Bacon (Freemason, Rosicrucian Grand Master)
Lord David Owen - (Royal Institute of Int. Affairs, Committee of 300)
Lord Peter Carrington - (Committee of 300, Bilderberger)
Richard Holbrooke - (33 Freemason, Committee of 300)
Jimmy Carter - (Tril. Comm., CFR)
Carl Bildt - (Bilderberger)
David Rockefeller - Czar of the Illuminati
Edmund de Rothschild - Illuminati
Alan Greenspan - Federal reserve Bank (Committe of 300)
Peter Wallenberg - S-E Bank of Sweden (Committee of 300)
Queen Elisabeth II - Queen of the Committee of 300
Prince Phillip - 33 Freemason, Committee of 300
Queen Beatrix of the Netherlands - Committee of 300 (Bilderberger)
Prince Bernhard of the Netherlands - Committee of 300 (Bilderberger)
King Carl XVI Gustaf - (Bilderberger)
Prince Bertil - (Grande Orient Lodge of Freemasonry)
Illuminati Members
John Jacob Astor
McGeorge Bundy
Andrew Carnegie
Walter Freeman
W. Averell Harriman
Ted Kennedy
John D. Rockefeller Sr.
David Rockefeller
Lee Teng-hui
Baron Guy de Rothschild
Hillary Clinton - (6 Grand Dame)
Albert Pike - (founder of Ku Klux Klan)
Sam & Edgar Bronfman Jr. - (Seagram Whiskey)
ROCKEFELLERS:
David, Nelson, Winthrop, Laurence, John D. III
Lord J. Rothschild
Bertrand Russell (scientist)
Otto of Habsburg
George W. Bush Jr. - Illuminati , Skull & Bones
Irenee du Pont, Illuminati
Adam Weishaupt Founder of the Bavarian Illuminati
http://images.google.fi/images…CCYQsAQwAw
20.Lappilainen kommentoi:
13.11.2009 21.48
Lisää salaliittolaisia?? Kuka heistä kuului tai kuuluu Massoniin? Tietääkö Räsänen? Minä en, ”but I’d sure like to know”.
C.G.E. Mannerheim (Suomen ylimmän tason vapaamuurari)
Risto Ryti (Suomen ylimmän tason vapaamuurari)
Jean Sibelius (vapaamuurari)
Billderberg-ryhmäläisiä:
Martti Ahtisaari
Jorma Ollila
Krister Ahlström (1994)
Esko Aho (1994)
Martti Ahtisaari (1994, 1995, 1996)
Antti Blåfield (2008)
Georg Ehrnrooth (1994)
Aatos Erkko (1994)
Jukka Harmaja (1995)
Eero Heinäluoma (2006)
Olli-Pekka Heinonen (2001)
Seppo Honkapohja (2008)
Sirkka Hämäläinen (1994)
Jaakko Ihamuotila (1994)
Jaakko Iloniemi (1991, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996, 1997)
Max Jakobson (1994)
Atte Jääskeläinen (2007)
Jyrki Katainen (2007, 2009)
Sixten Korkman (2006)
Olli Kivinen (2003)
Jarl Köhler (1992, 1993, 1994)
Johannes Koroma (1993)
Paula Lehtomäki (2004)
Erkki Liikanen (2005)
Paavo Lipponen (1998, 2000, 2001, 2003, 2004)
Björn Mattsson (1995)
Sauli Niinistö (1997)
Johan Nykopp (1964)
Jorma Ollila (1994, 1997, 1998, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009)
Mikael Pentikäinen (2005)
Ulf Sundqvist (1992)
Christoffer Taxell (2002)
Teija Tiilikainen (2002, 2005, 2007)
Björn Wahlroos (2003)
Matti Vanhala (1999)
Matti Vanhanen (2009)
Pentti Vartia (1999)
Gerhard Wendt (1994)
Janne Virkkunen (1998, 2001)
Pertti Voutilainen (1995)
Raimo Väyrynen (2008)
Hanna Rajalahti (2009)
Demla:
Tarja Halonen
Mika Illman
Tuija Brax
Husein Muhammed
Aulis Aarnio, Yrjö Ahmavaara, Aarno Aitamurto, Eero Backman, Raimo Blom, Lars D. Eriksson, Antti Eskola, Tarja Halonen, Olavi Heinonen, Antero Ignatius, Risto Jaakkola, Antero Jyränki, Kai Kalima, Heikki Karapuu, Matti Kekkonen, Antti Kivivuori, Osmo Kock, Ilmo Kolamo, Timo Konstari, Seppo Laakso, Mikko Kämäräinen, Matti Louekoski, Matti Mikkola, Jukka Mikkola, Klaus Mäkelä, Ilmari Ojanen, Esko Riepula, Helge Rontu, Allan Rosas, Holger Rotkirch, Matti Savolainen, Kari Sinisalo, Kaarina Suonio, Jukka Sädevirta, Jacob Söderman, Jyrki Tala, Kari S. Tikka, Matti Wuori ja Patrick Zilliacus.
Demlan puheenjohtajat:
1954–1963 Jorma Uitto
1964–1971 Martti J. Mehto
1971–1972 K.J. Lång
1973 Ilmari Ojanen
1974 Helge Rontu
1975 Mikko Kämäräinen
1976 Jacob Söderman
1977 Arjo Suonperä
1978 Paavo Nikula
1979 Ilkka Saraviita
1980 Kaarlo Tuori
1981 Silja Hiironniemi
1982 Hannu Takala
1983 Olavi Sulkunen
1984 Rauno Vanhanen
1985 Jukka Kekkonen
1986 Matti Rintala
1987 Anneli Jäätteenmäki
1988 Markku Fredman
1989 Martin Scheinin
1990 Johanna Suurpää
1991 Arja Kekkonen
1992 Marja Toivio-Kaasinen
1993 Jaana Matikainen
1994 Arto Rajala
1995 Kirsi Tarvainen
1996 Jukka Similä
1997 Antti Riihelä
1998 Merja Pentikäinen
1999 Kaijus Ervasti
2000 Johanna Ojala
2001–2002 Heini Kainulainen
2003–2004 Ville Punto
2005 Päivi Keskitalo
2006 Elina Sarelius
2007-2008 Elina Castrén
Riikka!! kas tässä aiheesta
14.11.2009 Bethel University St.Paul
Lord Christopher Monckton pitämä puhe. Hän on muuten Margaret Thatcherin entinen neuvonantaja.
http://www.youtube.com/watch?v=MlTagSZPm7o&feature=player_embedded
Tätäkään meille ei ole aikaisemmin kerrottu:
http://www.nationalexpositor.com/News/1897.html
Voisitko kääntää sivun suomeksi? Tiedätkö henkilöä, joka pystyy kääntämään ranskankielisen sopimuspdf:n?
Tästä varmaan voi vetää johtopäätöksen että lahnanen mahdollisesti on myynyt meidät kaikki lintuflunssarokotteen koekaniineiksi sikaflunssan peitteellä?

Kommentoi 67 kommenttia