KissanKulmasta

Euroopan unioni - elvytettävissä vai ei?

Carnegie Europe -ajatushautomon mukaan Euroopan unionin hiipuva demokraattinen legitimiteetti on akuutti poliittinen haaste. Luottamus Euroopan unionin toimintaan on katoamassa nopeasti, tutkijat varoittavat.

 

Globaalin ajatushautomon, Carnegie Europen tutkijat Heather Grabbe ja Stefan Lehne listaavat artikkelissa "Emotional Intelligence for EU Democracy" syitä ja seurauksia sille, miksi Euroopan unioni menettää nopeasti kannatustaan niissäkin maissa, joissa Euroopan unionia pidettiin aiemmin hyvänä asiana.

Vuonna 2014 yli puolet Euroopan unionin väestöstä piti europarlamenttivaaleja niin mihinkään vaikuttamattomana, merkityksettömänä ja ikävystyttävinä, että pysyi kotonaan. Yksi neljästä äänestyspaikoille vaivautuneista äänesti Eu-vastaista puoluetta.

Eurooppalaisilla poliitikoilla ei ole yhteyttä väestöön, he eivät tiedä mitä väestö ajattelee, ja tämä on tehnyt väestöstä vihaista ja apaattista, paperissa todetaan. Grabbe ja Lehne pitävät Euroopan unionin tilannetta niin huonona, epäluottamusta niin suurena, että edes demokratiaa Eu-tasolla lisäävät sopimusmuutokset eivät tällä hetkellä menisi läpi kansanäänestyksessä useissa Eu-maissa.


 

Epäyhtenäinen Eurooppa

Vain 46% eurooppalaisista tuntee kytkeytyneisyyttä Euroopan unioniin, 52 prosentilla tällaista tuntemusta ei ole. Identiteetti ja yhteenkuuluvaisuuden tunteet kohdistuvat toisaalle: 87% tuntee yhteenkuuluvaisuutta kotikuntaansa/-kaupunkiinsa ja 91% kotimaahansa. Eurooppalainen identiteetti on olemassa, mutta hyvin heikkona. Vain 9% eurooppalaisista identifioi itsensä ensisijaisesti Eurooppaan. Vastaavasti 87% antaa kansallisuuden ensisijaisena identifioitumisen kohteena.

Vahvinta samaistuminen Euroopan unioniin on maissa, joiden kansallinen järjestelmä ei toimi, luottamus omaan poliittiseen eliittiin on heikkoa tai joilla on heikko kansallinen itsetunto. Siis maita, joiden väestö toivoo Brysselin kasvottomien byrokraattien laittavan kuriin maan oman roistomaisen poliittisen eliitin.

Euroopan unionin yritykset nostattaa unionimielisyyttä kansallisvaltioiden perinteisin keinoin - kuten yhteinen lippu, hymni - ovat epäonnistuneet.

Osittain yhteenkuuluvuudentunteen puuttumiseen vaikuttaa se, että Euroopassa ei ole homogeenistä kulttuuria, joka maa on kulttuurisesti erilainen. Eurooppa ei ole kodikas, se ei ole kansan koti, Eurooppa on kansojen aluetta. Euroopan unionissa puhutaan kolmea tusinaa eri kieltä. Eu-huippukokouksista uutisointi ei tuo väestölle tunnetta, että heille kerrotaan jostain, minkä osa he ovat, että he saavat tietoa edustajiensa työstä, pikemminkin päinvastoin. Yhteinen ja osallistava yleiseurooppalainen julkisen keskustelun areena puuttuu kokonaan. Poliittisen unionin puuttuessa edes yhteisvaluutta euro ei toimi kunnolla.


 

Etäinen Eurooppa

Päätöksenteon etäisyys on seurausta tavasta, jolla Euroopan unioni synnytettiin: Toisen maailmansodan jälkeinen poliittinen eliitti päätti integraatioprosessin aloittamisesta lähes täysin ilman julkista keskustelua. Euroopan integraatio luotiin elitistisellä päätöksenteolla.

Eu-instituutioissa näkyy edelleen jäänteitä 1950-luvun mentaliteetista: päätöksenteko on jäykkää ja joustamatonta, prosessi-orientoitua, ylhäältä alas sanelevaa ja perustuu olettamukseen, että Brysselissä tiedetään parhaiten, mikä on eurooppalaisille hyväksi. Virkamiehistöstä tehtiin tarkoituksella eliitin teknokraattitoimijoiden "papillinen kasti", jota rohkaistiin unohtamaan kansallisuutensa ja omistautumaan "Euroopan asialle". Perusajatus on, että sisäpiiriläiset pysyvät uskollisina instituutiolle - ja hierarkialle.

Euroopan unioni on perusrakenteeltaan pois-sulkeva osallistavan sijaan; unionin lait pikemminkin estävät kuin mahdollistavat; unionin autoritäärinen luonne herättää vastustusta yksilötasolla. Europarlamenttiakaan ei synnytetty yleisön vaatimuksesta vaan se saneltiin ylhäältä käsin liittovaltion muodostamista silmällä pitäen, Lehne ja Grabbe havainnoivat.

Eurokriisi ja sen ratkaisukokeilut ovat pahentaneet tilannetta. Eurokriisi muutti demokratiasta poiskytkeytyneisyyden teoreettisesta konkreettiseksi miljoonille eurooppalaisille, koska Eu-tasolla tehdyt päätökset, joihin he eivät voineet vaikuttaa, aiheuttivat negatiivisia taloudellisia seurauksia heille. Talouskurin ikävien seurausten vastapainona he eivät ole kokeneet saaneensa vastapainona mitään positiivista. Eu:n puolustajat vetoavat siihen, että Eu on jo tuonut vuosikymmenien aikana rauhaa, vakautta ja hyvinvointia, ja tämä on totta, mutta näitä asioita pidetään nyt itsestäänselvyyksinä. Niistä jankuttamalla ei kyetä pitämään yllä riittävää kannatusta yläpainotteiselle poliittiselle järjestelmälle, tutkijat pohdiskelevat.


 

Eriarvoinen Eurooppa

Euroopan unionin edut ovat asymmetrisiä ja jakautuvat epätasaisesti. Komission omien laskelmien mukaan Erasmus-opintohjelma on hyödyttänyt 30-vuotisen toimintansa aikana 3 miljoonaa eurooppalaista nuorta (6%) - niitä, joiden vanhemmilla oli varaa rahoittaa ohjelmaan osallistuminen.

Vapaa liikkuvuus ei näyttäydy etuna niille, joiden on työpulan vuoksi pakko jättää kotinsa tai niille, joilla ei ole varaa matkustella.

Yhteismarkkina-alue ja pääomien vapaa liikkuvuus ovat hyödyttäneet niitä yrityksiä, jotka olivat jo ennestään taloudellisesti vahvoilla ja hyvin organisoituneita. Pk-yritykset sen sijaan kokevat haittana harmonisoituihin säännöksiin ja standardeihin sopeutumisen, koska se vie kohtuuttomasti pk-yritysten resursseja. Se vähäinen suoja, minkä haavoittuvimmat Eu:ssa saavat, tulee kansallisista sosiaaliturvaohjelmista, ei Euroopan unionilta.

Yksilöiden kokemuksissa väitteet siitä, että Eu turvaa ja luo sosiaalista hyvinvointia ovat hataralla pohjalla. Euroopan unionin taloussopeuttaminen so. talouskuri, jolla pankkien tukemisen aiheuttamaa julkista velkaa yritetään supistaa, on pakottanut Eu-valtiot tekemään massiivisia leikkauksia sosiaaliturvaan, julkisen sektorin työntekijöitä on massairtisanottu. Eu-maiden hallitukset olivat voimattomia pehmentämään keskinäisriippuvuuden vaikutusten seurauksia omissa maissaan.

Eurokriisin myötä poliittiset vastuunkantajat ulkoistivat päätöksenteon ja resurssien hallinnan yhdelle ainoalle instituutiolle, Euroopan keskuspankki EKP:lle. EKP on "riippumaton" toimija, jonka riippumattomuus perustuu siihen, ettei se ole parlamentaarisessa, demokraattisessa kontrollissa.

Palauttaakseen Euroopan unionin legitimiteetin poliittisten päättäjien tulisi osoittaa tunneälyä: Euroopan unionin uudistamiseksi tehtyjä aloitteita tulisi arvostella siltä kannalta, miten ne vaikuttavat kansalaisten kokemukseen demokratiasta. Ihmiset eivät koe hyötyvänsä Euroopan unionista. Kansallisten hallitusten toimet saattavat suututtaa, ja herättää halun "heittää ne paskiaiset ulos" mutta kansallisen hallituksen tarvetta ei kyseenalaisteta.

Vastakohtana - kun yksilö on vihainen Eu:n pakottamille toimille - hän todennäköisesti hylkää koko Eu-projektin, instituutioineen sopimuksineen kaikkineen. Eu:n poliittisilla instituutioilla ei ole samanlaista asemaa poliittisessa tilassa kuin on kansallisilla instituutioilla. Euroopan unioni nähdään globalisaation edistäjänä ja valtioiden suvereniteetin menetyksen symbolina. Brysselin instituutiot nähdään osasyyllisinä siihen, että kansallisvaltiot ovat markkinoiden armoilla.


 

Eriytyvä Eurooppa

Kolme strategiaa hallitsee Euroopan tulevaisuudesta käytävää keskustelua: lisää samaa, eroon koko projektista ja pikasiirtymä liittovaltioon.

Lisää sitä samaa -lähestymistavassa Eu-asioiden eurokriisin jälkeinen uusi normaali on, että Eu-instituutiot jatkavat yhteisöpohjaisen lähestymistavan promotointia ja jäsenvaltiot tekevät kaikessa hiljaisuudessa omia keskinäisiä sopimuksiaan. Tällä lähestymistavalla ei ole pitkää elinkaarta, arvioivat Lehne ja Grabbe, koska eurooppalaisen väestön luottamus politiikkaan on hiipumassa ja kuilu jäsenmaiden kesken sekä jäsenmaiden suhteissa Eu-instituutioihin on kasvamassa. Kansalliset poliitikot tietävät että eivät saa kansalaisten tukea Eu-politiikoille. Eu ei voi pysyä enää eliitin projektina, sillä kansalaiset ovat heränneet.

Eu-vastainen koulukunta esittää, että demokratian voi pelastaa ainoastaan palauttamalla kaiken vallan kansallisvaltioille ja hylkäämällä euron. Lehnen ja Grabben mielestä tämä strategia ei toimi globalisoituvassa maailmassa.

Liittovaltioitumista kannattavat federalistit haluavat siirtää pääosan taloudellisesta ja poliittisesta vallasta Eu-tasolle, muuttaa komission hallitukseksi jonka valitsee europarlamentti, ja joka on vastuussa europarlamentille. Liittovaltiomalli ei, ennustavat tutkijat, tule saavuttamaan suuren yleisön suosiota, koska epäluottamus poliittisiin instituutioihin on kasvanut koko mantereella. Europarlamentin valtaa on kasvatettu ja vastuuta lisätty moneen eri otteeseen, samassa suhteessa kiinnostus europarlamenttivaaleihin on laskenut. Äänestäjät eivät tunne europarlamentin edustavan heitä. Äänestäjien silmissä mepit ovat kaukana ja toissijaisia edustajia kotoisiin kansanedustajiin verrattuna.


 

Parannusehdotuksia

Grabbe ja Lehne ehdottavat väestön osallistamista meppien ahkerammalla viestinnällä esimerkiksi twitteröimällä. Mitä meppien twiittailu hyödyttää, jos eurooppalaisilla ei ole varaa ostaa älypuhelinta tai he elävät alueella, jossa internet ei toimi kunnolla? Tai väestö ei edes tiedä, ketä meppejä parlamentissa istuu ja miten europarlamentin poliittisten ryhmien koostumus vaikuttaa päätöksenteossa? Euroopan maiden elintaso, infrastruktuurin määrä, laatu ja saatavuus eroavat liikaa toisistaan. Myös maiden sisällä on suuria alueellisia eroja, kulttuurisista ja kielellisistä eroista puhumattakaan.

Sen sijaan ehdotus antaa kansallisille parlamenteille oikeus tehdä Eu-tason aloitteita komission harkittaviksi sekä sellaisten uusien mekanismien luominen, joiden kautta alueelliset ja paikalliset päättäjät voisivat osallistua päätöksentekoon, on kannatettava. Tämä tosin edellyttää vapaakauppasopimus TTIP:n allekirjoittamisesta luopumista sen sisältämien, vastakkaiseen suuntaan vievien lausekkeiden takia.

Lehne ja Grabbe ehdottavat monia erilaisia tapoja parantaa Eu:n toimintaa, joita en kaikkia käy tässä läpi. Maininnan arvoinen ehdotus on kuitenkin roolin antaminen kansallisille parlamenteille euroalueen ja Euroopan vakausmekanismi EVM:n toiminnan valvomisessa.

Henkilökohtaisesti ajattelen, että ainoa tapa palauttaa ja kasvattaa Euroopan unionin uskottavuutta ja oikeutusta eurooppalaisten silmissä on ryhtyä välittömästi konkreettisiin käytännön toimenpiteisiin, joilla parannetaan suoraan eurooppalaisten elinolosuhteita. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi satsaus edullisten vuokra-auntojen rakentamiseen sekä yleiseurooppalainen perustulo (jolla olisi suotuisia vaikutuksia kokonaiskysyntälamasta kärsivään Eurooppaan), joka olisi helposti toteutettavissa EKP:n avulla. Sen sijaan että EKP syytää rahaa rahoitussektorille ja kuplien puhaltajille kvantitatiivisella kevennyksellä, sama raha tulisi jakaa eurooppalaisille kotitalouksille.


 

Keskustelupaperin yhteenveto:

* Euroopan unioni näyttäytyy tavalliselle kansalaiselle etäisenä, elitistisenä ja vaikeana ymmärtää. Eurokriisin myötä on lisätty teknokraattisia ratkaisuja demokratian kustannuksella.

* Euroopan unionin täytyy muuttaa suhtautumistaan julkiseen keskusteluun, lakata kohtelemasta sitä ongelmana. Välittömän palautteen aikakautena ei riitä, että on olemassa ikävystyttäviä, eurojargonilla kirjoitettuja nettisivuja.

* Kansalaisaloitemenettely (ECI) on ollut floppi. Kaikista yleisön tekemistä aloitteista komissio on suostunut ottamaan käsiteltäväksi vain yhden aloitteen, ja kieltäytynyt muiden käsittelystä.

* Interaktiivisen online -kulttuurin aikana Eu:n tapa neuvotella suljettujen ovien takana on vanhanaikainen eikä omiaan edistämään tunnekokemusta eurooppalaisesta demokratiasta. Eu on jäänyt ajan virrasta. Väestö ei tunne Euroopan unionia omakseen.

* Euroopan unionilla on enemmän tarkastusmekanismeja ja vastuuvalvontaa kuin millään muulla hallinnon tasolla Euroopassa, mutta järjestelmän monimutkaisuus tekee siitä entistä etäisemmän ja epämääräisemmän tavalliselle ihmiselle. Eu-lainsäädäntö (acquis) on 170 000 -sivuinen köntti teknistä lakijargonia.

* Eurooppalainen päätöksenteko on sen monikansallisesta luonteesta johtuen skleroottista, sekavaa, tehotonta ja se koetaan vastuuttomana. Takahuonesopimukset tekevät Eu:n päätöksistä läpinäkymättömiä. Euroopan unionin neuvoston eli ministerineuvoston, Eurooppa-neuvoston eli pääministerien ja presidenttien Eu-huippukokouksen, Euroopan keskuspankki EKP:n sekä europarlamentin päätöksenteko on komissionkin päätöksentekoa läpinäkymättömämpää.

* Eurokriisi keskitti päätöksentekoa entistä enemmän entistä pienemmälle ryhmälle. Tehdyistä päätöksistä ei konsultoitu europarlamenttia eikä kansallisia parlamentteja, niitä ainoastaan informoitiin jo tehdyistä päätöksistä. Eurokriisin perintönä syntyi ja vahvistui legitiimejä asianosaisia elimiä poissulkeva klikki-päätöksenteon malli.

* Eurokriisin aikana myös komissio menetti valtaansa, ja todellinen valta siirtyi Eu:n suurille jäsenmaille, jotka velka-aseella uhkaillen kiristävät velallismaita, ja tekevät tosiasialliset päätökset Eu:n talousasioissa.

* Valtasuhteiden muutoksista johtuen Euroopan unionilla ei ole yhtenäistä talous-, ulko- sisä- tai sosiaalipolitiikkaa eikä yhteisiä tavoitteita. Tämä on vaikuttanut Euroopan unionin uskottavuuteen paitsi eurooppalaisten silmissä, Eu:n ulkosuhteissa muiden maiden kanssa.

* Eu-huippukokouksen jälkeen annetut tiedotteet ja kansallisille parlamenteille tehdyt selonteot päätöksistä poikkeavat eri maissa toisistaan, koska joka maan edustaja esittää tehdyn päätöksen oman maansa kannalta edullisessa valossa (ja omana ansionaan). Niille eurooppalaisille, joiden kielitaito on heikko, kerrotun tarkistaminen vertailemalla on vaikeaa.

* Useat Euroopan integraation hyödyistä hyödyttävät yksilöitä ja yrityksiä, jotka olivat jo ennestään menestyksekkäitä. Yhteiskunnan haavoittuvimmat jäsenet näkevät Euroopan unionin uhkana jäljellä oleville hyvinvointivaltion tarjoamille suojajärjestelmille.

* Europarlamentin vallan kasvattaminen ei ratkaise ongelmia. Kansallisvaltioiden paikalliset parlamenttivaalit ovat rinnakkaistoimintaa, jossa korostuvat kansalliset politiikat. Näin ollen europarlamentti on kykenemätön saamaan yhteyttä väestöön.


 

Lähde:

Carnegie Europe - Heather Grabbe, Stefan Lehne: Emotional intelligence for EU Democracy http://carnegieeurope.eu/2015/01/26/emotional-intelligence-for-eu-democracy

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Siinäpä avaus Eu:n legitimaatiotarinan uskottavuudesta eurokriisin - joka EKP:n nollakorkopolitiikalla tulee pahenemaan - jälkeen.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Kiitoksia avartavasta raportin analyysista.
Käypä katsomassa netissä osin samaa asiaa käsittelevää "Euroalueen joutsenlaulu".kirjaani, vaikka googlaamalla.
Siinä johdanto ja takakansi ainakin lukemisen arvoisia, jos et enempää ehdi.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Käynhän minä, kun ehdin. Luen mielelläni kaikenlaista ja lukemaani sitten mietin.
Se suojaa hyvin maailmanparantajille tyypilliseltä TKP-syndroomalta ("Tiedän Kaiken Parhaiten" -syndrooma) näet ;)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ehkäpä EU yritti liikaa, liian nopeasti ja ajoittain myös virheellisin keinoin.

Itse ns. Eurooppa-aate voisi olla riittävä tausta, jonka suurikin enemmistö voisi hyväksyä ja nähdä myönteisenä tekijänä. Mitä tällä Eurooppa-aatteella sitten tarkoitetaan?

Ehkä ymmärrettävin selitys on Euroopan tilanne ennen ns. euroideologian - jossa kansojen lähentymisen sijasta halutaan jopa pakkoa käyttäen yhdistää vatioita - esiin nousua, kuten Erkki Toivanen kirjoitti v. 2007:
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4178...

"Ehkä meidän on varauduttava hyvissä ajoin sodanjälkeisessä tilanteessa syntyneen Eurooppa-aatteen hiipumiseen ja myönnettävä, että 1950-luvulla syntynyt yhdentymismalli on aikansa elänyt – ja ettei elitistinen euroideologia kykene uudistamaan sitä toimintakykyiseksi."

Vähemmän, mutta laadullisesti parempaa unionia ilmeisesti toivotaan. Se voisi olla elinvoimaisempi ja kestävämpi, mutta sen synnyttäminen voi olla vaikeata. Läheisyyden ja identiteetin merkitystä ei tule aliarvioida.
Keskusjohdettu ja heterogeeninen jättiliittovaltio ei sellaiseksi voi tulla.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Niinhän se on, euron kanssa ollaan menossa perse edellä puuhun. Ollaan valittu tie, jossa poliittinen valta väistyy taloudellisen vallan tieltä, jopa kumartaa sitä.

Taloudesta on tullut ns. supervalta, ja kansallisvaltiot - Yhdysvaltoja myöten - ovat menettäneet valtansa.

Eu nähdään tosiaan globalisaation so. kaiken yksityistämisen symbolina pääomien vapaine liikkuvuuksineen ja markkinavoimien miellyttämiseksi harjoitettuine talouskureineen.

Itse ajattelen että nimenomaan talousvallan päästäminen uudeksi supervallaksi saattaa olla se tekijä, joka yhdistää tavalliset ihmiset Euroopassa. Kansalaisliikkeet verkottuvat uudella tavalla ohittaen poliittisen eliitin päätöksenteosta, koska poliittinen eliitti on jo kykenemättömyytensä talousvallan suotsimisessa osoittanut.

---
Köyhyys "talousveturi-Saksassa" ennätyskorkealla
Toimittaja: Riikka Söyring

Köyhien saksalaisten määrä on korkeampi kuin sitten sen, kun Saksat yhdistyivät 1990-luvulla. Jopa 12,5 miljoonaa saksalaista on luokiteltu virallisesti köyhiksi. Saksan liittotasavalta on Euroopan väkirikkain alue 81,1 miljoonalla asukkaallaan.

Köyhiksi luokitellaan ne kotitaloudet, joiden tulot ovat alle 60% kansallisesta keskitasosta.

Erityisesti köyhyysloukkuun ovat pudonneet yksinhuoltajaäidit, kouluttamattomat ja työttömät. Nopeimmin kuitenkin kasvaa eläkeläisten köyhyys. Kokonaisköyhyysaste Saksassa on nyt 15,5%. Työssäkäyviä köyhiä - henkilöitä joiden ansiot eivät riitä elinkustannusten kattamiseen - on yli kolme miljoonaa.

Alueista köyhyys kasvaa vauhdikkaimmin Berliin, Bremenin, Mecklenburgin ja Länsi-Pomeranian seudulla. Raportin laatineen hyvinvointia tarkkaavan järjestön (paritätischem Wohlfahrtsverband) toimitusjohtaja Ulrich Scheider sanoo, että tuloerot ovat repeämässä paitsi väestön kesken, myös osavaltioiden välillä. Alueelliset erot eivät koskaan aiemmin ole olleet näin suuret, Schneider alleviivaa.

Lähde:
Deutsche Welle: Poverty in Germany at its highest level since reunification http://www.dw.de/poverty-in-germany-at-its-highest...

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Silloin kun poliitittinen kunnianhimo ylittää realismin, johon kansaa ei saa mukaan, ei edessä ole muuta kuin katastrofi. Kysymys on vain milloin?

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Paluu pelkkien kansallisvaltioiden Eurooppaan ei toimi, ja perusteluna on yksi ei mitään tai mitä tahansa merkitsevä sana globalisaatio? Vaikuttavaa!

Ja sitten vielä pieni kaino kysymys: miten se kansallisvaltioiden Eurooppa ylipäätään pystyisi pärjäämään vielä tämän huonommin, kuin mihin EU on pystynyt? Minä kun olen luullut, että minulla vahvasti mielikuvitusta, mutta tuohon sekään ei veny.

Ja vielä toinen kaino kysymys: miksi vaivautua edes referoimaan ajatushautojia joiden ratkaisu EU:n luottamuspulaan on TWIITTAILU? Ovat ilmeisesti hautoneet ajatuksensa mätänemistilaan. EI jatkoon.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

- Miksi referoida ollenkaan?

Minusta on hyvä tuulettaa välillä päätään, tutustua muidenkin kuin samanmielisten ajatuksiin ja näkökulmiin, tasapainoisemman kuvan saamiseksi.

Sinänsä on merkittävää, että periaatteessa Eurooppa-myönteiset tutkijatkaan eivät näe Eu:n tulevaisuutta kovin ruusuisena.

- Miten kansallisvaltioiden Eurooppa pystyisi pärjäämään Eu:ta huonommin?

Kyllä se pystyisi pärjäämään huonommin talouden supervalta-entiteettiä vastaan. Riippuu tietenkin siitäkin, ketä ja kuinka osaavia ihmisiä istuu kansallisvaltioiden hallituksissa, ja kuinka yhteistyökykyisiä (tai -haluisia) he ovat.

Vastustaja on toisaalla kuin pelkkä Eu. Vastustaja on valloilleen päässyt pääoma, vastustaja on markkinatalous jolla ei ole rajoitteita. Poliittisesta nykyeliitistä ei ole hyötyä tässä kamppailussa, jossa kuitenkin on vastakkain "talouden tarpeet" ja ihmiskunnan muut, pehmeämmät sosiaaliset arvot.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Eiköhän perimmäinen syy nykyisiin talousvaikeuksiin ole nykyisessä pankki- rahalaitosjärjestelmässä. Kaikki raha on jonkun velkaa. Jos velat maksettaisiin, raha poistuisi kierrosta kokonaan siksi, että velkaa maailmassa on moninkertaisesti enemmän kuin maailmassa on rahaa.

Kaikelle velalle pitää maksaa korkoa ja sekin raha on luotava. Se on yhden lajin lumipalloilmiö. Uutta rahaa pitää luoda pelkästään korkojen maksua varten. Se tulee kiertoon lisävelkana, jolle pitää maksaa korkoa. Kierre on valmis.

Velan pitää kasvaa koko ajan. Muuten talous sakkaa ja tulee lama. Kun velkaa kaikkineen on yli kantokyvyn, sen nopea vähentäminen romahduttaisi koko järjestelmän. Tämä on matemaattinen totuus. Ehkä juuri siksi pankkijärjestelmän perusteisiin ei uskalleta puuttua, vaan elvytetään.

Elvytys on kelvoton keino talouden tervehdyttämiseksi. Se tarkoittaa lisää velkaa, mistä hyvin läheinen esimerkki on EU:n miljardien elvytyspaketti. Elvytysvelan perusteena käytetään velkaa, jota ennestäänkin on yli maksukyvyn ja se taas on alkuperäinen kriisin syy.

Elvyttämisellä talouden romahdusta vain siirretään kauemmaksi. Lopputuloksena syntyy tilanne, jossa velkaa lopulta on niin paljon, ettei kukaan enää luota siihen sitoutuneen rahan arvoon. Niinpä velkakriisi kääntyy jossain vaiheessa valuuttakriisiksi.

Käyttäjän RikuSalmivuori kuva
Riku Salmivuori

Suurin ongelma EU:ssa on Saksa. Saksan vienti on tasoa 50% BKT:stä, joista puolet tulee vapaakauppa-alueelta. Samalla Saksa on aivan liian vahva valtio muille EU- ja Euromaille, jotka ovat ennen voineet parantaa kilpailukykyä valuuttojensa devalvoinnilla. Nyt Euro on Saksan poliittisessa kontrollissa ja täten sitoo kaikki Euromaat Saksan talousmahtiin. Samalla EU:n regulaatiot yrittäjyydelle on tehty niin sietämättömäksi, että ainoastaan suuryritykset (pääsääntöisesti Saksalaiset teollisuusyritykset ja Euroopan suurpankit) voivat mukautua ja sovittaa itsensä tähän rajoitusten maailmaan.

Tästä päästään tilanteeseen, että Saksa ostaa kaikki kannattavat yritykset Euroopasta pois, siirtää yritysten voitot Saksaan ja lainaavat takaisin Euroopan maille, jotta kulutus ei vähene. Saksa on vientiriippuvainen maa ja jos Saksa lopettaa viennin, jotta muut Euroopan maat voisivat kehittyä, Saksassa räjähtäisi massiivinen työttömyys käsiin ja Euroopan sosiaalinen tasapaino kaatuisi kokonaan. Tämä ajaa jälleen vääjäämättä velkakriisiin Euroopassa.

Samalla EU:n ongelma on se, että koko Euroopan alueella ulkopolitiikkaa johtaa EU, jolla ei ole ulkopolitiikkaan tarvittavia välineitä, kuten tiedustelua ja sotilasvoimaa ja EU-jäsenmaat eivät tunne omaksi ongelmiksi toisten ongelmia. Ranska ja Saksa esimerkiksi haluavat lakaista Ukrainan tilanteen maton alle ja jatkaa tuottoisaa kaupantekoa Venäjän kanssa, mutta Puola ja Balttian maat nukkuvat yksi silmä auki, kun pelkäävät Venäjää. Samaan soppaan sekotetaan Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, jotka ovat eriävät kaikkien Euroopan maiden kanssa, niin paras tulos ns. "pakotteille" on kieltää Venäläiseltä laulajalta maahantulo. Tämä jos mikä osoittaa Euroopan ristiriidan. Ei ole mitään yhteistä näkökulmaa, ei yhteisiä intressejä, eikä tahtoa taikka voimaa tehdä yhteisiä hyviä päätöksiä, jotka väistämättä johtaa täydelliseen katastrofiin. Lisätään sekaan byrokraattien ihannekuvat ja ammattipoliitikot, joiden tarkoitus on saada tarpeeksi ääniä seuraavissa vaaleissa, niin... Eipä riitä sanat kuvaamaan sitä tuhon ja kurjuuden määrää, kun Eurostoliiton kupla puhkeaa.

Duck n' cover...

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Hyvin tiivistetty Riku.
Kupla saattaa puhjeta odotettua nopeammin. Annan pari syytä, vaikka muitakin syitä on.

1) EKP:n inflaatiotavoite on ristiriidassa Eu:n edistämän paikallisen sopimisen kanssa. Jos jokainen palkansaaja sopii palkkansa erikseen, ja joka jäsenmaassa on erilainen minimipalkka, miten EKP muka pystyy ylläpitämään inflaatioastetta, joka olisi edes suunnilleen sama joka puolella?

2) EKP:n nollakorkolinja. Rahastojen (kuten eläkerahastot) korkotuottotavoitteet on sovittu aikaa sitten, ja tehty niiden mukaiset laskelmat, jo ennen kuin EKP aloitti nollalinjansa. Tämä vaikuttaa pakostakin siihen riittävätkö rahat eläkkeisiin

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Mukava kirjoitus Riikka ja herätti ajatuksia.

"Eu:n puolustajat vetoavat siihen, että Eu on jo tuonut vuosikymmenien aikana rauhaa, vakautta ja hyvinvointia".

Uskoisin kyllä, että II Maailmansodan kauheudet olivat sellainen opetus, että rauha olisi säilynyt nykyoloissa ilman EU:kin.

Mihin perustuu, että jokin unioni toisi rauhan ja turvan? Päin vastoin sosiologisesti ja historiallisesti tarkasteltuna, omat kansallisvaltiot tai heimovaltiot ovat entiteettejä, jotka tuovat vihanpidon ja anarkian tilalle "rauhoittuneet" ja legitiimit olot.

Historiallisia esimerkkejä rauhattomista ja sotaisista oloista ovat mm. Pohjois-Irlanti, Lähi-Itä, shiaat ja sunnit, tutsit ja hutut, Afrikka on täynnä heimojen välisiä sisällissotia. Levottomuudet ovat kasvussa Euroopassakin ja syykin on selvä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

"Mihin perustuu, että jokin unioni toisi rauhan ja turvan?"

Jos vaikka suuruuden ekonomiaan, tehokkuusajatteluun, keskittämisajatteluun ja muuhun muodikkaaseen? Tuppaa noissa ajatusmalleissa katoamaan se tärkein, inhimillinen ja sosiaalinen pääoma. Varsinkin kun kumarrellaan rahoitussektorin suuntaan.

Perusluottamus katoaa ja sitten ihmetellään, miksi jengi tuli, hirtti poliitikot lähimpään tolppaan ja poltti valtiopäivätalon.

Euroopan unionin legitimaatio on tarinatalouden tuotantoa suoraan satupajalta, ja nyt olemme ehkä kasvamassa hiljalleen iltasatuiän ohi?

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Itse mietin tuota referaattia tehdessäni että näinköhän Suomi tuntee olonsa kotoisaksi Eu:ssa juuri tutkijoiden mainitsemien haittapuolien takia. Ollaan turvallisesti lakisääteisen virkamiesmielivallan alla, ja kaikki on niin kotoisan jähmeää, keskustelematonta ja hidasta.

Ja eriarvoista: Suomessa keskustellaan maahanmuutosta (ja siitä, saavatko kaikki keskustella maahanmuutosta). Joskus ajattelen, että siitä keskustelutetaan siksi, että ei tarvitse keskustella kotoisista evakoistamme, henkilöistä jotka muodostavat "neljännen maailman": syrjäytetyistä.

Neljäs maailma ei ole vain kehitysmaiden (kolmannen maailman) ongelma: nälkäiset, työttömät, pahoinpidellyt, hylätyt, työssäkäyvät köyhät... Heitä on keskuudessamme Suomessa, "sosiaalisessa" Euroopassa, kaikissa kehittyneissä maissa.

Toimituksen poiminnat