KissanKulmasta

Hallituksen esitys asumisturvallisuuden parantamisesta eduskunnalle

Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen HE 0666/2014 vp asumisturvallisuuden parantamiseksi. Esityksessä ehdotetaan asumislakiin lisättäväksi säännökset, joiden mukaan asunnossa asuvilla tulee olla asunnossa sekä sen läheisyydessä liikkuessaan kuvallinen tunniste, josta käy ilmi asuinosoite sekä asunnon omistaja. Huolehtimisvelvollisuuden tehosteena olisi rangaistusuhka.

Lakiesityksen perusteluissa todetaan mm. tarve harmaan talouden torjunnassa hyväksi havaitusta sähköisestä kulkulupajärjestelmästä, jossa henkilökorttiin on ohjelmoitu kulkulupa asuntoon sekä sen piha-alueelle ja piha-alueella sijaitseviin yleisiin rakennuksiin kuten autotalli, kellari, ullakko, pyörävarasto, sauna ja pyykkitupa.

Kulkulupajärjestelmän sisältämät tiedot mahdollistavat myös käynnissä olevien muuttopuuhien, asuinalueella toimivien kotimaisten ja ulkomaisten asukkaiden sekä heidän lähipiiriinsä kuuluvien henkilöiden asumisehtojen ja asumisolosuhteiden reaaliaikaisen valvonnan. Kulkulupatiedot antavat myös verohallinnolle mahdollisuuden toteuttaa asumisen kokonaisvaltaisempaa valvontaa.

 

Esityksen vaikutukset

Miljardiluokkaa vuositasolla olevien taloudellisten menetysten lisäksi epäsuoria yhteiskunnalle aiheutuvia vahinkoja voivat olla asukkaiden epätasa-arvoisen kohtelun lisäksi esimerkiksi markkinoiden epävakauden aiheuttama taloudellinen turvattomuus ja asumisen epävarmuus. Myös kansainvälistyminen vaikuttaa sekä talouselämään että asumisrikollisuuteen usealla eri tavalla.

Osa harmaasta asumisesta keskittyy asuntojen aliurakointiin alivuokralaisia pitämällä.

Poliisin tutkimusten mukaan aliurakointiin liittyvää yritystoimintaa on siirtynyt jopa järjestäytyneen rikollisuuden käsiin. Asumisessa on havaittu myös valvontakeinojen riittämättömyyttä. Valvontaviranomaisilla ei ole mahdollisuuksia saada tietoa asunnoissa toimivista yrityksistä tai niiden työntekijöistä taikka itsenäisistä työnsuorittajista. Erityisesti alihankintatoimintaan näyttää liittyvän myös vähimmäistyöehtojen noudattamisen laiminlyöntejä ja pimeiden vuokrien maksua.

 

Osa laajempaa pakettia

Lakiesitys on osa laajempaa hankekokonaisuutta, jolla on tarkoitus parantaa suomalaisten asumisturvallisuutta sekä asumistietoisuutta.

Asuntojen omistajilta tullaan lakiesityksen tultua hyväksytyksi vaatimaan ASTKO -passi ("Asu turvallisesti kotona"). ASTKO-passi tulee pakolliseksi kaikille, jotka asuvat jossain. Loma-asuntojen ja loma-osakkeiden omistajilla sekä käyttäjillä tulee olla erillinen LOMASTKO-passi, asuntovaunulla tai -autolla liikkuville otetaan käyttöön AASTKO -passi ja telttailijoille TASTKO -passi. Alle 15-vuotiaille ei ehdoteta erillistä passia mikäli he asuvat ns. perheasunnossa huoltajiensa kanssa tai liikkuvat loma-aikoina huoltajiensa kanssa.

ASTKO -passiin sisällytetään erikseen hygienia-, tulityö-, ensiapu- ja raskaan ajoneuvon peruuttamiskykykortti.

Hallituksen esitys on osa komission valmistelemaa Euroopan unionin laajuista digitaalisen asumisturvallisuuden valvonnan, kasvun, vakauden, valvonnasta karkaamisen ja vapaan liikkumisen estämisen lakipakettia.

 

Ketä koskee?

Lakiesitys tulee toteutuessaan koskemaan kaikkia suomalaisia ja Suomessa asuvia ulkomaalaisia.

Hallitus esittää, että kaupunkien ja kuntien järjestämisvelvollisuuksiin lisätään velvollisuus järjestää kaikille alueellaan asuville kurssi ASTKO-passin suorittamiseksi. Senioriasujille sekä maahanmuuttajille järjestetään erityinen intensiivikurssi asumisturvallisuustietoisuuden optimoimiseksi sekä asukkaan asumisessaan tarvitsemien osaamisalueiden vahvistamiseksi.

Kaupunkilaisille ja haja-asutusalueen asukkaille tulee lakiesityksen mukaan erilliset, asumisalueintegroidut kurssiosiot. Mikäli joutuu vaihtamaan asuntoa esimerkiksi opiskelun takia paikkakuntaa muutettaessa, on muuttajalla velvollisuus hankkia ennen muuttoa ao. asumisalueintegroitu täydennyskoulutus. Passi tulee päivittää vuosittain ajantasalle asumisoikeuden menetyksen uhalla.

Passituksen valvominen kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alle perustettavalle uudelle asumista valvovalle viranomaiselle, AVO:lle.

Peruspalveluministeri Sanna Surakka-Muovinen (oik-vas-kesk) kertoo antamassa lausunnossa olevansa tyytyväinen hallituksen esitykseen. Surakka-Muovinen katsoo esityksen toteutuessaan merkittävästi parantavan suomalaisten asumistietoisuutta, asumisturvallisuutta sekä viranomaisten mahdollisuuksia valvoa asumista.

(Satiiri)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Jotain piristävää piti tänään tehdä kun keli on niin harmaa.

Saatte syyttää minua, mikäli hallitus saa satiiristani jotain ideoita konsulttikavereidensa firmojen kursseja varten.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Tämä olisi pitänyt ehdottomasti jättää kirjoittamatta, koska siinä on liikaa ideoita sairaalle viranomaistoiminnallemme ja tästä saattaa tulla totta aivan lähitulevaisuudessa!

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Jessus, kun säikähdin:)
Hallituksen autoilujoitten rankaisutoimet ovat jotain aivan sairasta.
Suomi on pahempi kuin DDR.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Markku Perttula

Kukas sen DDR:n loi ? Meillä Suomessa oli kova halu muodostaa ja tunnustaa DDR.

DDR aloitti diplomaattisen painostuksen saadakseen tunnustuksia. Tärkeimpiä kohteita oli Suomi, joka arvioitiin Itä-Berliinissä lännen heikoimmaksi lenkiksi.

DDR:n edustusto kovisteli Helsingissä ulkoministeriötä, ja DDR:n tunnustamisliike teki uutteraa työtä Suomen kansan parissa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/DDR:n_tunnustamiskomitea

Ei ole heikoin lenkki hiukkaakaan vahvistunut. Suomi on sinnikkäästi pitänyt asemansa.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Stalinistit sen DDR:n varmaan meille toivat ja eikös suomessa nämä stalinistit juhlineet sitä kuinka onnistunut valtiokokeilu DDR olikaan, muutama kuukausi aikaisemmin kuin koko DDR kaatui!?

Meillähän on ainoana voimassa vanha neuvostoliiton ja DDR:n viranomaiskulttuuri, kaikista muista maista se on jo karsittu pois tai kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Maailman valtioista Pohjois-Korea on lähinnä meidän valtiotamme!

DDR:n purkaminen olisi aloitettava välittömästi meidän maastamme, onhan siitä jo 25 vuotta kun kyseinen valtio kaatui. Ja purkaminen olisi aloitettava STASI listojen avaamisesta!

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Jotain yhteiskunnantilasta kertoo se, että jonkin aikaa luin tätä verenpaine kohoten aivan asiakirjoituksena. Kun pääsin kärryille jutun juonesta, en edes helpottunut, sillä jäljelle jäävä reaalitodellisuus ei oleellisesti poikkea tämän satiirin esittämästä toiminnan järjettömyyskertoimesta vai pitäisikö jo puhua järjettömyyspotenssista. Joka muuten lähentelee ääretöntä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Kyllä se tosiaan kertoo yhteiskuntatilanteesta, reaalitodellisuudesta. Väärinpäin-maailmasta.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen
Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Pakko se oli laittaa ilmeisiä vinkkejä sekaan, ja vielä senkin jälkeen lisäsin perään (Satiiri) koska aloin epäillä, että konsultti- ja mediakielenkäyttöön samoin kuin hallituksemme erikoisiin ideoihin tottuneet ihmiset luulisivat vihjeistä huolimatta lukevansa aitoa tekstiä.

En halunnut ottaa vastuulleni kenenkään aivohalvausta.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Minä aivan totta luulin tekstiä oikeaksi ensin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #11

Siinä se ironia piilee.

Se on myös osa tiedottamisen taidetta. Mitä idioottimaisin päätös verhoillaan kauniilla periaatteilla ja lupauksilla hyvistä tuloksista, esitetään uussanoja vilisevällä konsulttikielellä ja moni sen silloin ostaa.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Ei siitä kauaa ole,kun rouvakerholaiset ehdottivat vanhemmille kotiintuloaikoja,ja pihoille valvontaa,eli tyyliin klo 23 jälkeen liikkuvista kiinniotettavia.Suurinpiirtein.

Keskusta ajaa ainakin mielellään näitä valvontakomissioiden alaisia malleja,kuten myös SDP ja Kokoomuskin.Sillä se moni erehtyy kun ei tajua keiden päästä näitä valvontakomissioiden ideoita sikiää.Kyllä siellä on ihmisten elämän ahdistajina juuri nämä kyky,sossu,keskustan porukat.

Ei paljon eroa naapurivalvonnasta ja kyttäämisestä ynm.uusista säädöksistä ja määräyksistä tuo teksti.Nythän stasin tapaan jo ihmiset on laitettu vahtimaan ja ilmiantamaan toisiaan.Kaikenmaailman anonyymien ilmoitusten ja ilmiantojen perusteella.Naapurin juoruakat ja kateelliset ovat saaneet elämäntehtävän,eikä maksa valtiolle mitään.Nämä kun päivystävät naama kiinni ikkunan ruudussa aamusta iltaan.

Niinhän ne ilmiantoivat jopa perheenjäseniään,sen aikaiselle gestapolle.DDR kuulustelu ja rekisterin pitomalli on es.lastensuojelussa edelleen.Olet syyllinen kunnes toisin todistat.jne.Nyt asukkaat ja heidän vieraansa ynm.tekemisensä raportoi nämä vinksahtaneet kyttääjät.Minuutin tarkkuudella.Poliisien rekisteriin ilmoitetaan sitten naapuri,jolla on sorkkarauta,tai tumma pipo illalla päässä,kun lähtee fillaroimaan.Potentiaalinen rikollinen,selvästi..

Äkkiäkös se häätö ja varoitus hommataan tällaisen mielisairaan naapurikyttääjän toimesta,poliisit ja sossut kun huudetaan apuun ison rattaan heittäessä luulosairaan päässä.Niin omistusasunnosta,kuin vuokra-as.oikeusasunnosta.

Suomessa ihmistä kytätään jo ennen syntymää ja sen jälkeen.Niin valvotaan asukkaatkin,ja pidetään rekistereitä heistäkin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Juuri aamusella mietiskelin että podemme edistyksen harhaa. Meille sanotaan meidän edistyneen, kehitystä tapahtuneen.
Mutta onko todella niin?

Ajatellaan esim. terrorismin vastaista sotaa, CIA:n kidutusraporttia, hoitotapoja hullujenhuoneissa vielä 1900-luvun alussa ja noitavainoja.

Siitä saisi sketsin. Mustapukuiset MBI-miehet tramppaavat solmiot lepattaen, käytävävalo aurinkolaseissa heijastuen käytävää pitkin ja saapuvat huoneeseen, jossa odottaa sidottu vanki. Mustapukuiset miehet alkavat kuulustella vankia.
- Milloin kävitte Kyöpelinvuorella? Keitä muita siellä oli paikalla?

Olemmeko oikeasti edenneet kauaskaan noista ajoista?

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Mukava, että joku muukin on tullut siihen tulokseen, että nk. kehitys on harhaa. "Kehitys? Niin, meilläkin kyllä tunnetaan se. Meilläpäin sitä vain sanotaan pilaantumiseksi."

Toimituksen poiminnat