KissanKulmasta

Komissio, palkat ja tuottavuus

"Palkkakehityksen tulisi seurata tuottavuutta" deklamoi komissio lasitornistaan Brysselistä.

Kuulostaa hyvälle ja loogiselle. Komissio kuitenkin tarkoittaa, että palkkoja tulisi alentaa, palkat tulisi jäädyttää, menoja leikata, kuluja vähentää ja se perussetti, mikä yleensä perusteluna esitetään. Mennä siis Kreikan tielle.

 

Ekonomisti Ronald Janssen osoittaa artikkelissaan "A different course for Europe: Wages and collective bargaining as an engine for growth and stability" palkkojen olevan tuottavuutta alemmat 19 EU:n jäsenmaassa, jopa 10-15 prosenttia, ja näin oli jo ennen vuoden 2008 kriisiä: Palkat eivät seuraa eivätkä ole seuranneet tuottavuutta sitten 1990-luvun.

Selkokielellä: Komission järkeilyn mukaan on älykästä alentaa tuplataantuman aikana asiakaskunnan ostovoimaa pitämällä palkat alhaisina ja sitä myöten tavaran ja palveluiden kysyntä kuolleessa tilassa. Varmemmaksi vakuudeksi lakko-oikeutta halutaan rajoittaa.

 

Sivuvaikutuksena poliittisten päättäjien valitsemasta politiikan suunnasta on tietenkin myös se, että velkojen maksu sekä yrityksillä että kotitalouksilla vaikeutuu. Pienemmistä palkoista menee suhteessa isompi osa velkojen hoiteluun, muuhun kuluttamiseen ei jää rahaa = ei talouskasvua, ei työpaikkoja. Mistä taas seuraa pankeille ongelmia: Kohtapa pankit haluavat valtioita avittamaan sopivilla summilla luottotappioidensa kanssa.

Kuten Janssen huomauttaa: Eurooppa on pieni avoin talous, EU:n vienti muualle maailmaan on vain 17% Euroopan bkt:sta. Pitämällä palkat alhaalla kuolee kotimaan kysyntäkin.

 

Oikeastaan voikin sanoa, että "sosiaalisen Euroopan" johtoryhmä tukee toimillaan syntyneen, uudenlaisen luokkayhteiskunnan jatkumista, kasvattaa prekariaatin ja kooltaan hyvin pienen globaalin rahaeliitin välistä kuilua. Yhä useampien ihmisten valinnan mahdollisuudet, etenemisen mahdollisuudet vähenevät.

Tähän suuntaan viittaa myös Friedrich Ebert Stiftungin julkaisema Michael Dauderstädtin ja Cem Keltekin tutkimus "Crisis, Austerity and Cohesion, Europe´s stagnating inequality" sekä Progressive Economy -sarjassa ilmestynyt keskustelupaperi "Inequality - The challenge of the century".

 

Ei eliitti kannata demokratiaa, jos tyranniassa saa paremmat tuotot.

 

Mutta saako siinä? Jos 85 maailman rikkainta omistaa yhtä paljon varallisuutta kuin puolet maailman köyhistä yhteensä, montako työpaikkaa nuo 85 ihmistä synnyttävät kulutuksellaan? Paljonko he tarvitsevat työhousuja, farkkuja, saippuaa, ruokaa, bussimatkoja, kampaamoita...?

 

Lähteet:

ECFIN, European Commission: Annual Growth Survey http://ec.europa.eu/economy_finance/economic_governance/the_european_semester/index_en.htm

Syndicat European Trade Union - Ronald Janssen: A different course for Europe: Wages and collective bargaining as an engine for growth and stability http://www.epsu.org/IMG/pdf/CSRAthensmeeting.pdf

ILO: World Social Protection Report 2014/15 http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/---dgreports/---dcomm/documents/publication/wcms_245201.pdf

Friedrich Ebert Stiftung - Michael Dauderstädt, Cem Keltek: Crisis, Austerity and Cohesion, Europe´s stagnating inequality (April 2014) http://library.fes.de/pdf-files/id/ipa/10672.pdf

Progressive Economy: Inequality - The challenge of the century http://www.progressiveeconomy.eu/sites/default/files/Progressive_Economy-JOURNAL_issue2.pdf

The Guardian - Graeme Wearden: Oxfam: the 85 richest people as wealthy as poorest half of the world http://www.theguardian.com/business/2014/jan/20/oxfam-85-richest-people-half-of-the-world

 

Lue myös: Marty Gilens: Elites, Interest Groups and Average Citizens http://www.polisci.northwestern.edu/people/documents/TestingTheoriesOfAmericanPoliticsFINALforProduction6March2014.pdf

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Teki mieli laittaa otsikkoon myös "Katso kuumat peppupääkuvat!" mutta en jaksanut alkaa etsiä komissaarien kuvia.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

En ymmärrä, mitä palkat EU komissiolle tai edes yksittäisille valtioille kuuluvat. Valtiolla tai EU:lla töissä olevia lukuun ottamatta palkkojen pitäisi olla yrityksen ja sen työntekijöiden välinen sopimusasia.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Minimipalkoista on hyvä olla olemassa lakisääteistä, sanoisin, samoin irtisanomisperusteista.

Käyttäjän OlliTuovinen kuva
Olli Tuovinen

Minimipalkat eivät takaa kenellekään palkkaa, vaan lisäävät työttömyyttä alhaisen tuottavuuden ihmisryhmillä. Irtisanomisperusteista sen verran, että Tanskassa irtisanomissuoja poistettiin joitakin vuosia sitten, ja työllisyysaste nousi huomattavasti.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #13

Sijoittaja Nick Hanauer on kanssasi eri mieltä.

"Sijoittaja: Keskiluokka luo meidät rikkaat ihmiset

Jos keskiluokan annetaan kurjistua entisestään ja jos vähiten tienaavia ei nosteta ylös köyhyyskuopasta, seurauksena on vallankumous, sijoittaja ja yrittäjä Nick Hanauer kirjoittaa Politico-lehdessä..."

lisää suomeksi http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-elama/2014/07/0...

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus

Keskiluokan tarkoituksellinen tuhoaminen aiheuttaa sen että kiihtyvällä vauhdilla "köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu".

Omaisuuden uusjako on jo täysillä käynnissä ja sitä masinoidaan järjestelmällisesti keskuspankkien hallituksista.

Ministeriöiden myötävaikutuksella hommaa hieman vielä avitetaan...

Kenen etu, siinäpä kysymys

Käyttäjän ViljoRafaelHeinonen kuva
Viljo Heinonen

Minusta näyttää, että vähitellen maailma on heräämässä. Sellaiset kirjoitukset kuin tässä Riikan blogissa ovat alkaneet lisääntyä. Pienituloisten kurjistaminen ja tuloerojen kasvatus ei todellakaan hyödytä edes niitä, joille omaisuutta kasautuu.

Eriarvoisuus ja sen lisääntyminen sen sijaan synnyttää levottomuuspesäkkeitä eripuolille maailmaa, kun ihmiset eivät tyydy siihen, että olot vain jatkuvasti tiukkenevat, vaikka kaikkea pitäisi ja myös on enemmän kuin koskaan ennen. Jakoperusteet vain ovat muuttuneet epäoikeudenmukaisemmiksi.

Mikael Kerokoski

"Pienemmistä palkoista menee suhteessa isompi osa velkojen hoiteluun"

Mistä se velka syntyy? Onko sitä pakko ottaa jos ei ole varaa?

"Mutta saako siinä? Jos 85 maailman rikkainta omistaa yhtä paljon varallisuutta kuin puolet maailman köyhistä yhteensä, montako työpaikkaa nuo 85 ihmistä synnyttävät kulutuksellaan?"

Luuletko että nuo rahat makaavat tilillä? Ehei, ne ovat useimmiten yritysten osakkeissa, sellaisten yritysten, jotka työllistävät ja tuottavat veroeuroja.

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

"Luuletko että nuo rahat makaavat tilillä? Ehei, ne ovat useimmiten yritysten osakkeissa, sellaisten yritysten, jotka työllistävät ja tuottavat veroeuroja."
Niinhän sitä kuvitellaan, mutta todellisuudessa nämä rahat pyörivät siellä keinotodellisuuden pelimaailmoissa, joiden voitot maksetaan reaalitalouden tuotoilla ja tappiot meidän verorahoilla.

Mikael Kerokoski

Jos nyt otetaan esimerkiksi vaikka Bill Gates, niin hänen miljardinsa ovat luotu Microsoftilla. MS:n lisäksi omaisuutta on kiinni oman yhtiön kautta muissa yhtiöissä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Cascade_Investment

"Keinotodellisuuden pelimaailma" on lienee jokin uusvasemmistolainen termi, jolla tarkoitetaan pörssiä?

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström Vastaus kommenttiin #8

Keinotodellisuudella tarkoitan kaikkea sitä rahamaailman pelaamista, joka ei perustu reaalitalouden tuottojen maksimointiin vaan etukäteen veikattujen voittojen kotiuttamiseen jo ennen sitä kun saavutettu voitto on tienattu. Jos kerran voitot kuuluu sille kuka pelaa, niin miksei myös tappiot ? Gates tekee varmasti paljon hyvää uusien businesten kehittämisessä, mutta hän on vain osa tätä kokonaisuutta eikä se kuinka hän varojaan käyttää ole mallina muille.
En näe muuta vääryyttä tässä kun sen, että myös ne tappiot tulee kohdistaa oikein eikä vain niitä voittoja. Piensijoittajat kantavat vastuun molemmissa tapauksissa.

Mikael Kerokoski Vastaus kommenttiin #9

Tietysti voitot sekä tappiot kuuluvat sijoittamiseen, sehän on selvä. En ehkä ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit?

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström Vastaus kommenttiin #12

No miksi sitten esim. nämä Kreikan veljakirjat piti pelastaa yksityisiltä sijoittajilta ja siirtää yhteiskunnan vastuulle ?
Ja tämän jäljeen kun EKP lupasi tehdä mitä tahansa Euron eteen on joukko pelureita tienannut todella helpolla ja valtavasti, ja jopa pääministeri meille vakehtelee tämän säästävän työpaikkoja, no totta siinä mielessä, että työt hänellä jatkuu ja tulot varmaan kasvavat...

Mikael Kerokoski Vastaus kommenttiin #14

"No miksi sitten esim. nämä Kreikan veljakirjat piti pelastaa yksityisiltä sijoittajilta ja siirtää yhteiskunnan vastuulle ?"

Oliko tämä niiden yksityisten sijoittajien vika?

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström Vastaus kommenttiin #33

Sijoitustoimintaan kuluu riskit, välillä voittaa ja välillä voi hävitä. Miksi tätä pelitoimintaa tulisi tukea veronmaksajien toimesta?

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #8

Siitä työllistävästä vaikutuksesta, joka suuryrityksillä luullaan olevan:

"Microsoft Announces Biggest Layoff in Company History:

The software giant said it would cut 18,000 jobs within the next year - about 14% of the company's 125,000 employees. That's by far the largest round of layoffs in the company's history..."

http://fox40.com/2014/07/17/microsoft-announces-bi...

Käyttäjän ViljoRafaelHeinonen kuva
Viljo Heinonen

Kari Fagerström! Kiitos erinomaisesta tiivistyksestä. Taitaako tuon paremmin lyhyesti määrittää?

Käyttäjän HenriErti kuva
Henri Erti

Valtioiden elvytyspolitiikka suorastaa työntää varakkaiden ihmisten käsiin likviditeettiä, jotta he loisivat työpaikkoja. Valitettavasti löysän rahan talouspolitiikka ei voi kestää ikuisesti. Täten pääomasta pidetään kiinni odottaen päivää jolloin korot nousevat reaali-talouden ja markkinavoimien säätämälle tasolle.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #16

Se on tämä valtioiden ohjaksissa olevien käsitys tarjontapuolen elvytyspolitiikasta joka tässä on hieman ongelmainen.

Käyttäjän HenriErti kuva
Henri Erti Vastaus kommenttiin #19

Nimenomaan. Valtiot uskovat innovaation ja talouskasvun tapahtuvan automaattisesti heittämällä massiivisesti likviditeettiä markkinoille.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #21

Tuon tason koulutuksen omaava ihminen ja puhuu tuollaista "valtiot uskovat" horinaa..eivät valtiot usko tai jos uskovat niin uskotko sinä,koska olet osa valtiota?

Valtioiden ohjaksissa olevat ihmiset ovat täysin elinkeinoelämän ohjaksissa ja siitä johtuu tämä toiminta.. syy ja seuraus tietty voi mennä näinkin: "Me olemme yrittäjiä ja meitä pitää tukea,koska me teemme innovaatiot ja talouskasvun."

Tämä oikeastaan toteutuu EKP:n roolin kautta melko hyvin missä pankit toteavat: "Me olemme rahataitajia ja meitä pitää tukea,koska me teemme jumalan työtä"

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #16

Niinpä... http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1721...

taikka hieman pörssipelataan.

====

Financial Times: UK banks to face full-blown industry inquiry

The shape of British high street banking will be thrown into doubt on Friday when the competition regulator is set to recommend a full-blown inquiry into small business lending and current accounts

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Ajattelet ehkä entisiä aikoja? Nykymaailmassa sijoittajien ei kannata sijoittaa tavaraa tai palveluja tuottaviin yrityksiin, koska niille ei riitä asiakkaita. Väki on sen verran rahatonta.
Yhdysvalloissa ainakin näyttävät myyvän pois jo päivittäistavarakauppojenkin osakkeita.

Sijoittajat sijoittavat rahastoihin (jotka sijoittavat toisiin rahastoihin) ymv. vastaavaan, eivät minkään konkreettisen tuottamiseen.

==========

EDIT Unohdin mainita työllistävästä vaikutuksesta. Se on aika lailla lumetta. Suurin osa monikansallisista monialayrityksistä ostaa oman yrityksensä sisällä, ja voitot kertyvät verokikkailusta. Maailman mittakaavassa työllistävä vaikutus on alle promille.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Mikael Kerokoski,

tässä kolme kommenttisi esittämiä huomautuksia sivuavaa artikkelia

* Suurin yksittäinen tekijä talouden epävakauteen on arvopaperistaminen
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=8429

* Vapaakauppasopimus TAFTA-TTIP on kuolinisku demokratialle
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9119

* Velalla pumpatun kuplatalouden loppu häämöttää
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=2502

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

No, mitä muuta sosialistiselta kokeilulta voi odottaa kuin keskusjohtoisuutta ja kurjuuden maksimointia kaikille muille paitsi politbyroolle ja sen hangers-oneille?

http://www.youtube.com/watch?v=7gzmci6tOM4

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kerrot siis Suomen elinkeinoelämän olevan sosialisteja täynnä,koska he kannattavat tätä "sosialistista kokeilua".

Se on harmi,että näet vain sormen joka osoittaa kuuhun,mutta se kuu jää sormen taakse.

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

Ja itseltäsi jäi kommentoimatta antamani linkki. Taidat olla kuun sokaisema. Se on ihan kiva arvella kaikenlaista ihmisistä, mutta itse asiaan sinulla ei taaskaan ollut mitään sanomista.

Minulla on - vielä - oikeus mielipiteeseeni?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #25

Juu u..lähinnä harmittelinkin mielipiteesi mahdollisia premissejä.

Käyttäjän HenriErti kuva
Henri Erti

Erittäin hyvä kirjoitus Riikka vaikka olenkin kanssasi eri mieltä.

1)"Komissio kuitenkin tarkoittaa, että palkkoja tulisi alentaa, palkat tulisi jäädyttää, menoja leikata, kuluja vähentää ja se perussetti, mikä yleensä perusteluna esitetään. Mennä siis Kreikan tielle."

Palkat ovat markkinoiden säätelemän tason yläpuolella johtuen työvoiman hinnan kasvusta. Laskemalla työvoiman kustannuksia myös yleinen hintataso laskee heikentämättä ihmisten reaalipalkkoja. Olemme tilanteessa jossa hintataso pysyy korkealla johtuen Keynesin "sticky wages" perusväittämästä. Nostamalla minimipalkkoja talousrakenteiden välttämättömät uudistukset viivytetään päivään jolloin koko järjestelmä romahtaa. Juhlat ovat ohi ja nyt Euroopassa on krapula-aamu. Keynesin opetuslapset pyrkivät parantamaan krapulaa juhlimalla lisää. Kaikki tiedämme, että tämä ei ole oikea ratkaisu.

2)"Sivuvaikutuksena poliittisten päättäjien valitsemasta politiikan suunnasta on tietenkin myös se, että velkojen maksu sekä yrityksillä että kotitalouksilla vaikeutuu. Pienemmistä palkoista menee suhteessa isompi osa velkojen hoiteluun, muuhun kuluttamiseen ei jää rahaa = ei talouskasvua, ei työpaikkoja."

Talouksien velat johtuvat nimenomaan keinotekoisesta korkotasosta. Kaiken lisäksi talouden kulutus ei aina välttämättä riipu kysynnästä. Päinvastoin Sayn Lain mukaisesti tarjonta luo kysynnan.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Itse sanoisin, että talouksien velat johtuvat siitä, että palkat ovat jääneet niin pahasti jälkeen elinkustannuksista. Eroa paikkaamaan kehitettiin kulutusluotot, asumistuet ymv.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Milloin viimeksi tuottavuus on laskenut?

Käyttäjän HenriErti kuva
Henri Erti

Tuottavuus per työntekijä on parantunut teknologisen kehityksen kautta. Toisaalta sijoitetun pääoman määrä per työntekijä ei tuota yhtä paljon kuin pääoman sijoittaminen teknologiaan (aka automatisointi).

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Niin..mistä tuottavuudesta siis puhutaan,kun puhutaan tuottavuudesta. No siitä reaalimailmasta irronneesta. Pääomista ja niiden kannattavuudesta,eikä suinkaan hyödykkeiden määrästä.

Käyttäjän ViljoRafaelHeinonen kuva
Viljo Heinonen Vastaus kommenttiin #24

Tuottavuus on tosiaan hämärä käsite. Jos puhutaan tavaratuotannon tuottavuuden noususta, se on selkeästi sitä, että tavaraa voidaan teknologisen kehityksen myötä tuottaa aikaisempaa alemmin kustannuksin.

Kun puhutaan pääoman tuottavuuden kasvusta, se on sijoitustoiminnan tuottojen kasvua, eikä sillä tarvitse olla mitään yhteyttä varsinaiseen tuotantotoimintaan. Se on rahastosijoituksia, optioita ja oikeastaan mitä tahansa futuuripeliä, joka tuottaa virtuaalista omaisuutta ja tuon "omaisuuden" odotusarvoja.

Reaalimaailmalle virtuaaliomaisuuden paisuminen on pelkästään rasite, sillä kaikelle tuolle olemattomalle kuitenkin haetaan tuotto reaalitaloudesta. Se taas pärjää sitä huonommin, mitä parempia tuottoja virtuaalitaloudelta vaaditaan.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #28

Jos näin pitäisi sanojen perusteella miettiä asiaa,niin tuottavuus tarkoittaisi tuoteiden määrää ja tehokkuus tarkastelee niihin käytettyjen resurssien määrää.

Nyt ne menee ristiin ja tarkoittaa oikeastaan samaa.

Toimituksen poiminnat