KissanKulmasta

Äiti on paska!

Ja tyhmä. Ja saatana. Ja ilkeä. Kaikki on äidin syytä, arvelee Eero (nimi muutettu) 3 v. useamman kerran päivässä.

Näin silloin, kun äiti ei anna heitellä kiviä, viskoa ruokaa lattialle, töniä pikkuveljeä, karata kaupassa ja vaatii pesemään hampaat taikka muuta vastaavaa, mitä kotiäidit nyt kaikki päivänsä -ja yönsä- tekevät. Pitkin vuotta.

Freud ei ollut kovin omaperäinen pistäessään kaiken (tulevat epäonnistumiset ja ahdistukset mukaan lukien) äitien syyksi. Kolmevuotiaskin sen  näemmä jo tietää!

Tietävät kanssaihmisetkin, tuikituntemattomat.

Esimerkkinä: Päivänä muutamana olimme uimarannalla. Rannalla oleminen on mukavaa, sittenkin vaikka välillä pitää noutaa pojat kielletyltä, syvältä alueelta, lähemmäs rantaviivaa ja vahtia silmä kovana etteivät jää pelastusliiveistään laiturinkoukkuihin roikkumaan. Poislähteminen se rasituksen aihe on! Kannan ensin irtotavaran autoon, pää nurin kääntyneenä kuin tytöllä Manaajassa, ja vahdin poikia. Sitten pyydystän vastahakoisen lapsen ja kannan pyyhkeeseen käärittynä ja kiljuvana autoon, pää kääntyneenä nurin kuin tytöllä Manaajassa ja haukankatse kohdistuneena toiseen poikaan joka jää rantaveteen. Kiljuva lapsi kiinnitetään turvaistuimeen väistellen samalla raapivia kynsiä, teräviä hampaita, potkivia jalkoja ja huitovia käsiä, joilla keinoin lapsi esittää oman mielipiteensä kotiinlähdöstä. Sitten sama uudestaan, toisen pojan kanssa. Heti kun hänet on saatu kiinni.

Nappaan usein huitovat kädet leukani ja olkapääni väliin puristuksiin, niin että saan kiemurtelevan ja kirkuvan lapsen turvavyön kiinnitettyä. Lapsi huutaa Paskaa, Ai minuun sattuu, Pippiä ja Äiti on Tyhmää.

Ja jo on joku kanssaihminen selän takana tuijottamassa paheksuvasti väkivaltaista äitiä, joka ei ollenkaan hallitse ja hillitse itseään. Toisinaan tuijottajia on useampikin. Lapsetkin ymmärtävät, kenen puolelle sympatiat kallistuvat ja hyödyntävät sitä häpeämättä. Kiljunnan volyymi kasvaa.

Saisipa joskus ymmärtävän katseen ja myötätuntoisen hymyn!

Nyt, kun olen tämän kirjoittanut, on seuraavaksi varmaan Käräjäoikeus edessä ja tuomio lasten pahoinpitelystä.

Muuten äidistä kyllä tykätään. Varsinkin iltaisin, kun luemme satuja ennen nukkumaanmenoa. Ja tappelu hampaidenpesusta on jo lapsilta unohtunut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

pekkapoeka (nimimerkki)

Pappakin on ihan pipuli. En ole vieläkään varma, mitä 2,5-vuotias jälkeläinen toisessa polvessa tuolla sanalla tarkoittaa, mutta paskan kanssa sillä on kai paljonkin tekemistä. Ja mahtuu siihen pieneen suuhun muutenkin melkoinen sanavarasto ja ääntä myös mahtuu kuin entisen sisävesihinaajan pillissä. Äitinsä pelkää kauppareissuja pojan kanssa. Terveisiä vain!

RS: kiitoksia kiitoksia terveisistä. Pipuli voisi olla muunnos pipipäästä; hyvä sanonta! :D

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Länsimaisessa oikeuskäytännössä rikoksesta epäillyn ei tarvitse todistaa itseään vastaan, ei äidinkään.

Vapauden riiston, pakottamisen jne. voi jättää aivan omaksi tiedokseen eikä sitä koskeviin kysymyksiin tarvitse vastata edes poliisien kysyessä ellei ole todistaja, vaan rikoksesta epäilty.

RS: hyvä tietää! :D

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Kuulostaa hyvin tutulta. Paheksujia riittää, ollaan vaimon kanssa joskus mietitty ovatko he jo unohtaneet omat lapset.

RS: sikäli kuin olen joidenkin itseäni vanhempien puheista ymmärtänyt, eivät HEIDÄN lapsensa KOSKAAN käyttäytyneet tuolla tavoin :D eivätkä HE itse käyttäytyneet KOSKAAN kuten minä ja muut huonot kasvattajat :D :D

Yleensä nuoret ymmärtävät pahemmin, mutta "kukkahattutädit" ovat tuhisemassa muutenkin joka paikassa.

RS: hyvähän se on, että ympäristökin katselee perään niin että todellinen väkivalta vähenisi. Oma kokemukseni vaan valitettavasti on, että sitten kun oikeasti olisi aihetta (esim. yläkerran naapuri hakkaa perhettä), ei takuulla mennä ovikelloa soittelemaan. On totta, että nuoret puuttuvat asioihin helpommin ja suhtautuvat ymärtävämmin. Minusta se on hyvä.

agendo2 (nimimerkki)

No johan!
Mihin ovat hävinneet ne katselijat, jotka tarjoutuisivat kuvaamissasi tilanteissa hyväntahtoisesti auttamaan?

RS: jaa-a, hyvä kysymys. Sitä ei kai kovin helposti nykyään puututa "naapurin" asioihin. Ennen, kun ihmiset elivät pitkään samoissa paikoissa ja tunsivat toisiaan, kaikki komensivat kaikkien lapsia (kuten muistan lapsuudestani Mummolan pihalta) mutta nyt...

Aika nopeasti sivullinen äkkää, että pienten lasten kanssa rannalta pois lähteminen voi olla tosi kinkkistä ja tarvita jopa hyväätekevää sivustatukea.

Lastenlapset ovat muuten kaikin tavoin ihania ja rakkaita, mutta myös opettavat, miten pienten lasten kanssa touhutessa tarvitaan mieluiten kahdet käsiparit ja silmäparit. Ainakin mummi-ja pappaikäisiltä. Jos ei ole kuin yhdet, joutuu helposti aikamoisiin tilanteisiin.

RS: Ainakin kahdet silmäparit, mustekalan verran lonkeroita, notkea sambavartalo, formulakuskin reaktiot ja jedikoulutus! :D

Jälkeenpäin voi helpottuneena onnitella itseään, kun on kunnialla selvinnyt, eli kaikki, itse ja lapset ovat elossa ja terveitä.

Sinulle, Riikka toivottelen sinne Heinävedelle lastesi kanssa mitä parhaimpia kesäpäiviä uintireissuineen!

RS: kiitän! Tämän päivän uimaretki meni mainiosti. Olin aivan ääristä vierin hämmästynyt. Taidan uskaltautua rannalle huomennakin jos Suomen kesä ei yllätä. :)

JuusoN (nimimerkki)

Jaahas, miten nuo lapset on oikein kasvatettu?

RS: 2- ja 3-vuotiaat; heitä kasvatetaan yhä

eeva-n (nimimerkki)

Tulee vain ajatelleeksi, että Nalle Puhilla on hyvin pienet aivot. Ikäänkuin perspektiivinä ja lohtuna. Ja sen asian aika parantaa. Saan käsityksen että selviydyt mainiosti. Onnittelen.

On muuten suunnitteilla noin yhdentoista tunnin lentomatka kahden sopivasti kolmevuotiaan naskalin kanssa. Showtime.
Me nk aikuiset punomme strategioita.

RS: huhhuh! Rohkea veto kuin Amundsenin naparetki lähteä niin pitkälle lennolle niin pienten kanssa. Lykkyä pyttyyn!

Oma koira (nimimerkki)

Kyllä kai minäkin uskallan, niinkuin Riikkakin uskalsi, puuttua arkaan asiaan.

Kasvatin kolme tyttöä, nyt parikymppisiä, rakkaudella vapaasti ilman sen suurempia rajoja. Ihannoin aina mm. Summerhill-koulujärjestelmän kokeiluja ja luin sittemmin tutkimuksia tuloksista. Jokapäiväisessä elämässä kieltosana oli toki yleinen, mutta sen tehon valvonta ja mahdollinen loppuunvienti olematonta. Lasten oma kehittymätön ja laaja-alinen tunnetahto sai aina mennä läpi.
Kiukuttelevista ja omapäisistä tytöistä kasvoi varhain itsenäistyneitä hyvin omapäisiä nuoria naisia. Koulutus ei juurikaan kiinnostanut ja iltariennoissa hakeuduttiin "rajattomiin" porukoihin, joille sana vastuu, itsestä siinä missä muistakin, oli vierasta. Onneksi huumeilta on vältytty, mitä ilmeisimmin maaseudulla asumisen vuoksi. Tänään tytöt ovat levottomia nuoria ja heistä kahdella jonkinlainen työ. Olen kuitenkin ylpeä lapsistani ja tuen heitä.

Takinkääntö tuli opskeltuani alaa kymmenisen vuotta sitten. Tutustuin nisäkkeiden kasvatusperiaatteisiin, kasvatusteorioihin ja katselin ongelmakäyttäytymistä omassa elinympäristössäni. Lirissä olevia perheitä oli paljon.
Poika 7v. ja tyttö 5v., tästä toisesta sarjasta, on kasvatettu. On annettu rakkautta, huomiota ja myönteistä kannustustusta. On valvottu tekemiset loppuun asti ja huonosta ja kielletystä käyttäytymisestä tulee aina sanktio. Lapsia ei ole uhkailtu, eikä kiristetty. Se on nisäkäsmaailmassa tuntematonta. Olen joskus suuttunut aidosti ja ärähtänyt kuin leijonauros pennuilleen, tosin hallitusti. Fyysistä kuritusta ei ole tarvittu.

RS: meillä myös kasvatetaan lapsia (ja koiria; tuloksena mm. Heinäveden ainoa ajokoira, jota voi pitää sisätiloissa irrallaan ynnä pystykorva, joka voi olla pihalla irti :D ) "susi"metodilla = rakkautta, ärähtelyä ja sen tieto, että kun äiti sanoo ei, se tarkoittaa -Ei! eikä mitään muuta. Onneksi mieheni pelaa kanssani eikä minua vastaan.

Tulokset ovat enemmän kuin rohkaisevia.
Lapset ovat avoimia ja ilmaisevat tunteensa liikuttavasti. Nukkumaan mennään jo oma-aloitteisesti, uimasta tullaan pyynnöstä ja poika ottaa vastuuta siskostaan yllättävästi.
Toinen mihin on panostettu on oma-aloitteisuus. Neljän ikävuoden jälkeen ei ole autettu pukemisessa, ei kengännauhoissa, ei huoneiden järjestämisissä. Valmiiksi ei ole tarjoiltu mitään ja mitä ilmeisimmin tämä on poikinut lukutaidon molemmille jo viisivuotiaina ja sujuvuuden lukemiseen 6 vuotiaana. Toki ylipääsemättömissä ongelmissa on nopeasti reagoitu ja apua annettu, signaalin jälkeen. Lisäksi tapakasvatus on jatkuva prosessi, esim. hyvät ruokailu, kohteliaisuus, ympäristön huomioonottaminen ja muut käytöstavat.

RS: niin samaa mieltä siitä, että tapakasvatus on jatkuva prosessi että! Oma esimerkki arjen kohteliaisuudessa on sekin tärkeä.
Pelkäsin oma-aloitteisuuden ja innovaatiokyvyn ja luovuuden heikkenemistä. On käynyt päinvastoin!

Oikeastaan lapsi kaikki kiteytyy oman subjektiivisen ymmärrykseni mukaan siihen, että sanotaan tarvittaessa tiukasti EI ja lopputulema valvotaan ja hyvä eläminen arjessa palkitaan. Lapsi ei voi tietää mikä on oikein ja väärin jos niitä ei opeteta. Oman nautinnon lapsi oppii sisäistämään helposti (karkki, jätski, telkkari, pleikkari, uinti jne.) ja tekee siitä myöhemmin vaikeasti muutettavan elämisenmallin. Toki haistatellaan, jos lapsen itse hyväksymää nautintoa tuottavaa toimintaa lähdetään keskeyttämään.

RS: kyllä! Minua usein ärsyttää kun esim. lapsi lyö toista, äiti käskee laimeasti pyytää anteeksi mutta ei vahdi, että niin myös tapahtuu. Pitävät minua varmaan karmeana natsina ja liian ankarana kun itse valvon, että lapseni pyytävät anteeksi jos ovat jotakuta menneet kolauttamaan tai tönimään -kuten lasten tapa on.

Tässä vain yksi kertomus miljoonista, eivätkä meidän kakarat ole sen kummempia kuin muidenkaan. Ja kaikki yhtä rakkaita kuin vain vanhemmilleen olla voivat.

RS: Kiitän sinua, että jaoit kokemuksesi kanssamme.

anonyymi (nimimerkki)

Eipä tällä Kalskeellakaan tunnu kaikki ihan kotona olevan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä antoi päätöksen asiassa, jossa isän epäiltiin raahanneen 5-vuotiaan poikansa kädestä sivummalle, kun poika oli ensin lyönyt veljeään. Lapsen raahaaminen kädestä oli pahoinpitelyä

RS: juuri tähän, ja vastaaviin tapauksiin, viittaan mainitsemalla Käräjäoikeuden sekä artikkelissani Kotiäidin romaani http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/27/kotiaidin-romaani/  kasvattajan vaikeuksilla. On hyvä, että laki kieltää lasten lyömisen ja riepottamisen, mutta kun vertaa tämän lain tulkintoja esim. pahoinpitely- ja raiskaustulkintoihin, alkaa hitusen ihmetyttää!

Lapseton (nimimerkki)

Hehe, väistämättä mieleeni tuli tämä mainos kuin luin tekstisi http://www.youtube.com/watch?v=luZ_-E0PlXs&videos=iBCEmVAIXAA&playnext_from=TL&playnext=1

RS: taitaa olla myöhäistä tässä vaiheessa... :D mutta jessus, miten hyvä mainos! :D :D

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Annappa kun tulevat ikään 13-16 niin nuo sanat, jotka 3 veeltä tulee ovat "lasten leikkiä". Voimaakin on jo pesässä ja tieto omista oikeuksista, että on siinä helisemässä.

Toivoon vain, että josko löytäisi jonkun eri sukupuolta olevan kaverin, joka ryhtyisi "valvomaan".

RS: 10 vuotta äkseerausta ja järjen puhumista niin ehkä, ehkä...

Jammu Saloniemi

Ainakin pojalla on mielenkiintoinen ja avara sanavarasto. Jos nyt jotain positiivista haluaa sanoa. Kaikki maan äidit ja isät sukupolvesta toiseen ovat kohdanneet omat lapsensa milloin hellästi huolta pitäen, milloin rajoja vedellen. Lasten kasvattaminen ei voi olla mitään muuta kuin mahdollisuuksien antamista. Silloinkin, kun se tuntuu synkimmältä.

RS: Sanavarasto karttuu joka uimareissulla ainakin. Kun on lämmintä, on rannalla paljon eri ikäistä väkeä. Keskustelun pätkät ovat usein tällaisia: - Vittu homo vittu saatana ett on kylmää vesi!     - Se on yks huora koko ämmä!    - Onneks alko loma! Muuten olisin saatana tappanu sen vitun nilkin. Koko ajan kyttäämässä vaikka meikä tekee työtä peräsuoli ulkona!   - No moi! Mitä jätkä, missä oot piileksiny, uittanu kyrpääs jossain hä?   jne    Toki muunkin laisia juttuja sivukorvalla kuulee, enemmistön, mutta varmaan arvaat MITKÄ sanat lapset oppivat ja mitä autossa hoettiin kotimatkalla. Lienee parasta liittää poikien uima-asuun pallokorvat, joissa on korkea db-taso :D

M.Heikka (nimimerkki)

Minua sanoi suutuspäissään sellainen, ehkä noin 5-vuotias pikku-poika joskus aikoinaan homoksi: Sää oot ihan homo!

Sanoin hänelle, etteivät tytöt voi olla homoja. Ja että homo on sellainen mies, joka tykkää enemmän miehistä kuin naisista. Ymmärsi poika nolostua, eikä sitä sanaa enää kuulunut.

Kerro sinäkin, että ei äiti voi olla paska, että paska on sellainen, mikä vedetään vessanpöntöstä.

RS: Kun poikani nimitti minua tyhmäksi, huudahdin surkutellen -Mutta sehän on kamalaa! Voi lapsiraukkaa! ja kun hän tietenkin halusi tietää, miten niin, totesin kuivasti - Tyhmyyskin saattaa periytyä geneettisesti. Koska isi ja äiti ovat tyhmiä, sinustakin tulee suurella todennäköisyydellä tyhmä. Voi lapsiraukka!  Takapenkillä hiljeni.

Täytyy kehitellä joku "paska"juttukin, neuvosi mukaan, tarjoiltavaksi sopivassa tilanteessa.

M.Heikka (nimimerkki)

Joo, se on hyvä keino, jotenkin iskeä "julmasti" takaisin.

Joskus minullakin välähteli. Muistan kun poikaa ei millään saanut pesemään aina hiekkaista päänahkaansa. keksin sanoa, että Hattivatit (Muumit) tulevat ja istuttavat sinne perunoita. Kyllä poika säikähti. Pisti hirveästi shampoota päähän.

Ihania ne on pienet pojat, vaikka rasittavia.

RS: tänään herrat ovat olleet mahtavan kilttejä -jos ei lasketa kukkapenkissä juoksentelua. Ihania ovat, vaikka osaavatkin rassata hermot katkeamispisteeseen toisinaan.

Quién soy? (nimimerkki)

Poikia minulla ei ole, mutta olen kyllä töissä joutunut pistämään eräitäkin ojennukseen;)

Kerronpa nyt kuitenkin tyttärestäni. 3-vuotiaana hän oli vielä kuin enkeli, mutta annas olla kun tuli kymmenen lisää. Ei kai kauheampaa voi olla kuin 13-vuotias tyttö! Olin mm. hirviö kun en päästänyt liftaamaan poikaystävän luo keskiyöllä ja idiootti seuraavana iltana syystä tai toisesta. Tytär vannoi soittavansa sosiaalivirkailijoille ja uhkasi muuttavansa lastenkotiin.

RS: tuttu repliikki. Käytin sitä itse ja sittemmin poikani minuun, lastenkotilausetta. Äidit, pojat, isät ja tyttäret putoavat näemmä saman puun alle :D

Yhtenä päivänä tahtojen taisto yltyi niin rajuksi, että puraisin tyttöä sormesta kuin nurkkaan ahdistettu eläin. (Saisinkohan tästä vankeutta nykypäivänä?) Vaisuna tytär seuraavana päivänä meni lääkäriin ja kertoi, että koira oli puraissut. Lääkäri katsoi sormea, jossa selvästi näkyivät vampyyrinhampaiden jäljet, ja sanoi: Parasta antaa jäykkäkouristusrokote. Nuo KOIRANpuremat saattavat joskus ärtyä ilkeiksi.

RS: minulla on tuoreet arvet käsivarressa, PIENEN KOIRANpuremasta...pienet koirat saattavat äityä joskus ilkeiksi :D :D

Temperamenttisia olemme molemmat. Kerran tyttö heitti pöydässä astiasta päälleni hienot sokerit. Minä kaatamaan maitomukin sisällön hänen päähänsä. Tyttö viskaamaan loput maidot tölkistä. Tapahtuma päättyi hurjaan kikatteluun ja yhteiseen siivoussouviin. Maitoa löytyi pitkin vuotta sieltä ja täältä. Sitä oli tirsunut akvarellien lasien taakse ja pilannut työt, sitä oli ikkunalaseissa ja seinissä, patalapuissa, viherkasveissa, keittokirjoissa, kahvinkeittimessä, maustepurkeissa ja lusikkalaatikon sisällä.

RS: akvarelleissa? Aaaaaarghhpitkätuskanhuuto!

Tänä päivänä olemme äärettömän läheiset ja toistemme parhaat ystävät. Meilailemme lähes joka päivä ja soittelemme monta kertaa viikossa. Ja arvatkaapa mitä tyttö nykyään sanoo? “On se vaan hyvä että pidit mulle niin kovaa kuria. Muuten olisi voinut sattua vaikka mitä.”

RS: tähänpä toivoni perustan minäkin. Joissain asioissa olen lepsu (nukkumaanmenoajoissa; jos on kivaa niin nukkumaanmeno suututtaa) ja joissain tiukka (ylösnousussa) kuin espanjalainen sananlasku: Ota mitä haluat, mutta maksa siitä, sanoo Herra.     Valinta on oma. Ylimääräisiä välipaloja ei myöskään heru, jos aamiainen/lounas/päivällinen on jätetty syömättä. Isi ja Mummi hitusen lipsuvat välipalasäännöstä -Pittäähän sitä lapsen...  mutta kun se lapsi ei sitten syö ruokaa!

Oma äitini on kaveri, on aina ollut. Hän kasvatti pyynnöin ja perusteluin, joita aina kuuntelin siinä kun perustelemattomattomat käskyt sulkivat korvani aivan ja johdattivat jalkani toisaalle. Temperamentti on minulla ja keskimmäisellä mallia Kiivas, molemmilla. Vanhin poika muistuttaa hänkin minua joissain asioissa paljon. Nuorimmainen on Onnellinen ja Iloinen jotenkin syntyjään.

Quién soy? (nimimerkki)

Minullakin on hyvä äiti ja häntä tietenkin olen pitänyt roolimallinani omassa äitiydentyössäni. Sekä tiedostamatta että tiedostaen.

Yhden pahan virheen äitini teki: Hän pakotti minut, joka olen aina ollut taipuvainen kasvissyöntiin, syömään maksapihvejä! Pöydästä ei saanut lähteä ennen kuin lautanen oli tyhjä. No, opin sitten tosi ovelaksi. Heti kun äidin selkä kääntyi, maksapala hujahti avoimesta ikkunasta ulos, kenkään tai väkisin tyhjentämääni maitopurkkiin. Maksansyöjää ei minusta tullut, ei.

Saman virheen, eli pakkosyöttämisen, tietysti toistin tyttäreni kohdalla! Yritin opettaa hänet syömään kalaa, huonolla menestyksellä. Oksennusta tuli pöydällekin ja pysyvä kalakammohan siitä seurasi. Tähän mennessä hän on suostunut vapaaehtoisesti maistamaan pikkulusikan kärjellä tonnikalaa. Ja meikä sentään käy itse kalassa... Sain vastikään hauen omin käsin veneeseen.

RS: jospa hän on allerginen kalalle? Minä en syönyt pienenä kalaa vapaaehtoisesti koska tulin kipeäksi siitä -vaikkei sitä silloin kukaan uskonut. Sama vanhimmalla pojallani. Minä uskoin. Myöhemmin todettiin molemmilla kala-allergia.

Mieheni on himokalastaja. Kerro heti hauen paino ja pituus, mikä lippa vai oliko pitkäsiima, iskukoukku, verkko ja jouduitko käymään homeerista taistelua ihmisen ja pedon välillä :D   Onnea kalastajalle saaliin johdosta.

Alan jo uskoa, että pakkosyötöllä saa aikaan juuri päinvastaisen tuloksen kuin mitä toivoo. Tulevien lastenlasten kanssa aion menetellä oikein.

Lapsenlapsia tulossa? No vau! ja onnea!!!

Quién soy? (nimimerkki)

Ei, ei, ymmärsit väärin, ei vielä ole lapsenlapsia tulossa, mutta jonakin päivänä toivon mukaan!

Tuosta kalastuksesta... Nyt en saa juuri tähän hätään miehistä apua termeihin, eikä ole tainnut tulla edes puheeksi mitä ja minkä nimisillä vehkeillä vedessä puuhastelemme. Oisko uistelemista? Ajelemme soutuveneellä, jossa on erittäin hiljainen, ladattavalla akulla toimiva perämoottori. Vauhti on verkkaisa. Heitän siiman koukkuineen ja toisen virittämine vieheineen veteen ja vetelen siimaa vähän kerrallaan pitemmälle ja pitemmälle, kunnes se on jäänyt kohtalaisen kauas veneestä. Sitten kelailen vedestä yleensä kaislatupsuja ja - hyvin harvakseen - myös haukia. Yksitoikkoisesti haukia, edes ahvenia ei näy. Kala tällätään haaviin, joskus paremmalla, joskus huonommalla onnella. Joskus olen joutunut paniikkiin :-) Yleensä väkäleuat ovat keskikokoisia, nuorehkoja. Painolla ja koolla ei ole väliä, ei edes sillä, tuleeko saalista ylipäätään. Tärkeintä on se veden päällä ja luonnossa oleminen, siitä saa uskomattoman rauhan ja nautinnon tunteen.

Lähdemme joelle yleensä jo klo 5 aamulla. Käymme pariin otteeseen saarissa syömässä eväät ja piipillä. Joskus uimassakin. Tauon jälkeen matkaa jatketaan verkkaisesti, verkkaisesti, siima vedessä, ja samalla ihastellaan vesilintuja, lumpeita, rannoilla laiduntavia hevosia, ankkoja ja lampaita sekä veteen kuvastuvia pilviä ja kasvillisuutta (kaunista, kaunista!). Aina tulee vastaan jotain uutta ja ihanaa. Nyt kun ajattelen, niin kalastus onkin vain tekosyy päästä sinne joelle! Se kaikki muu on 95% koko jutusta!

RS: kuulostaa ihanalle! Varsinkin se rauhallisuus... :D

Tämä eksyi totisesti kauas äititeemasta, mutta itsehän kysyit! Kiitos tuosta allergiavinkistä, täytyy ottaa kala-allergiatesti puheeksi tytön kanssa.

Jouko A Koskinen (nimimerkki)

Tasapuolisesti epäkiitollista tuo lapsenkasvatus. Poika jäi erossa äidilleen tapaamislieltoinee kaikineen. Otti kolmekymppisenä yhteyttä lääkärinsä neuvosta kun pääsi avohoitoon. Liian myöhään tosin.

Uusperheessä otin koiraskotirouvan roolin "mitäs sitä poikaas kaiherrat, onhan tässä . . . " puolison suostumuksella. Koulutin kaksi tyttöä ammattimuusikoiksi - ei tarvinnut assalta haeskella.

17 vuoden jälkeen rouva löysi nuoremman, velat ja verot jäi minulle yrittäjänä.
Mutta tytöt - kohta nelikymppisinä pärjäävät hienosti toiveammatissaan. Nuorempi muistaa joulukortilla.

RS: vaikeita asioita, mistä kerrot. Itse en ole aivan vakuuttunut siitä, että lasten tuomitseminen erossa äidille on aina ainoa ja automaattisesti oikea ratkaisu. Jaksamista sinulle!

FI (nimimerkki)

Riikka, tuossa Sinun tarinassasi on jotain omakohtaisestikin koettua. Tosin minun lapseni on tyttö ja hänen kanssaan kamppaili yleensä äitinsä. Varhaislapsuuden ylivilkkaus menee onneksi aikanaan ohi. Hyvää kesän jatkoa Sinulle!

RS: kiitän. Lapsia on sivullisten aina helpompi kasvattaa :D eikö totta? Herrat 2v ja 3v ovat hyvin hienoja herroja, mutta vilkkaita tosiaan.

Toimituksen poiminnat