KissanKulmasta

Kotiäidin romaani

"En helposti unohda sitä outoa tunnelmaa, jonka vallassa vedin sivuun ikkunaverhot ja katselin ulos tuntemattomaan, vieraaseen maailmaan." lausuu Agnes Grey, kotiopettajatar Anne Brontën romaanissa Agnes, kotiopettajatar.

Monesta kotiäidistä varmaan tuntuu samalta.

Tämän sivuhuomautuksen, ja aasinsillan, jälkeen asiaani:

Romaani kertoo Agnesista, joka perheen varattomuuden takia lähtee kotiopettajattareksi Viktorian ajan Englannissa. Ajan- ja ihmiskuvauksena se on edelleen kiehtova. Kirja kuvailee mm. kasvattamisen ja kasvattajan vaikeuksia ristipaineissa, jossa esitetään tulosvaatimuksia (vanhempien, ympäröivän yhteisön, seurapiirin ja kirkon taholta) mutta samalla evätään keinot tulosvaatimusten toteuttamiseen. Rangaistuksia, minkäänlaisia, ei saa käyttää, lapsia ei saa rasittaa liialla tiedolla ja työllä mutta lopputuloksena on lapsen oltava tiedoissa ja taidoissa täydellinen jne.

Jotenkin, romaania lukiessani, tuli etsimättä mieleen vanhemmuus, opettajien asema kouluissa nykyään, poliisin työ rikollisten jahtaamisessa niin että KO voi antaa vapauttavan tuomion muotoseikkoihin ja lieventäviin asianhaaroihin nojaten sekä monet muut työyhteisöt. Kaikkinainen tekopyhyys ja, sanoisinko, muodollinen hyvyys vailla sydäntä tuntuivat nekin tutuille nykyajasta.

Onneksi on talonpoikaisjärki ja kuusessa naavaa korviin tungettavaksi kun kasvatustyöhön osallistumattomien neuvojien satapäinen hydra lähestyy :D

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Vaihtoehto byrokraattiselle sääntelylle suurissa valtiokokonaisuukissa, jossa pienyhteistöjä ei vallankäytön kannalta ole, on että mustapukuiset miehet ampuvat epämiellyttävät terroristmista epäiltyinä.

RS: minusta taas näyttää siltä, että byrokraattinen sääntely ja epämiellyttävien ampuminen on yhdistetty kautta linjan vähän joka puolella maailmaa jo pitkään

Sakke (nimimerkki)

Eipä ole aika tuosta paljoakaan muuttunut kuin siinä määrin, että nykyään tuo kaikki on niin monelle arkipäiväistä.

Toimituksen poiminnat