KissanKulmasta

EKP:n rahapoliitiikka pielessä - Ratkaisu: muutetaan tavoitetta!

Jaaha. Euroopassa on kaikki toisin. Eurooppalainen deflaatio on hyvää deflaatiota, muiden deflaatio on pahaa deflaatiota ja vahingollista taloudelle. Kuinka poikkeuksellisia me olemmekaan!
Näin ovat ehättäneet Euroopan valtiovarainministerit väittää. 

Euroopan keskuspankki EKP sen sijaan ilmoittaa korjausliikkeestä. EKP ei aio muuttaa politiikkaa, sen sijaan se muuttaa päämäärää.

Aiempi inflaatiotavoite oli 2% tai hieman alle  keskipitkällä aikavälillä. Nyt EKP suunnittelee korjaavansa tavoitetta niin että inflaatio on 2% tai hieman alle pitkällä aikavälillä.

Kaikki käy, kunhan ei tarvitse myöntää olleensa väärässä ja sössineensä sen, mikä EKP:n tehtäväksi oli määritetty.

Talouskurin seurauksena Euroopassa on purettu työntekijöiden suojaa ja heikennetty työntekijöiden neuvotteluasemaa. Kuitenkin työntekijäjärjestöjen neuvotteluvoima on ollut tekijä, joka on estänyt palkkoja ja hintoja putoamasta liian alas.Nyt, kun nuo jarrut ovat heikenneet, Eurooppa on huomattavasti haavoittuvaisempi disinflaatio-shokille (deflaatio) . Jopa siinä määrin, että liian matala inflaatioaste vetää Euroopan talouden alas. Alemmas. Pohjaan.

Siinähän se velkakuorma taas pääsee joutuisaan kasvuun.

Komissio, jonka näköhavaintoihin talouskasvusta en luota - ovat huutaneet näkevänsä talouskasvua liian monta kertaa, liian monta vuotta - on sekin havainnut tämän ongelman.

Lähde:

Social Europe Journal - Ronald Janssen: The danger of deflation: Eyes wide shuthttp://www.social-europe.eu/2014/02/deflation/

Lue myös:

Ranska rompsahtamassa deflaatioonhttp://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161678-ranska-rompsahtamassa-deflaatioon    EDIT: Lue myös Juhani Huopaisen "Mikään ei koskaan muutu" http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153868-mikaan-ei-koskaan-muutu 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Laitampa aiheesta linkin omaan kirjoitukseen. Ekp:n toimet palvelevat jotain tavoitetta, mutta onko se tavoite sama mitä ilmoitetaan virallisesti.
http://pasipulkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1136...

Käyttäjän JuhaJuoni kuva
Juha Juoni

Sen lisäksi, että sama levy pyörii lautasella nyt tuosta talouskaskuvasta, on pidemmällä aikajanalla sama levy pyörinyt lautasella talousongelmien syistä ja ratkaisuvaihtoehdoista (vai pitäisikö sanoa siitä yhdestä ainoasta keinosta eli vaihtoehdottomuudesta). Ellet ole vielä lukenut niin vahva lukusuositus Juhani Huopaisen tiivistelmään VATT:n "Laman opetukset" -julkaisusta:
http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153868-...

"Minua alkoi ärsyttää se, että tässä oli selvästi yksioikoinen linja. Kaikki muu mielipide oli kiellettyä paitsi vahvan markan politiikka ja lehdistö oli täysin aivopesty tässä suhteessa." (S, Holmström)

"Työttömyyden uhka on mekanismi, joka pakottaa palkkasopeutumiseen, jos kustannusremonttia ei tulopolitiikalla saada aikaan...Elvyttävä finanssipolitiikka on ristiriidassa sen linjan kanssa, jota ecu-sidonnaisuus edustaa." (Korkman 1991)

"Kustannustasoa alentamalla ja tiukalla finanssipolitiikalla on mahdollista päästä kehitykseen, jossa kasvu ja työllisyys elpyvät samalla kun inflaatiokehitys ja ulkoinen tasapaino paranevat." (Suomen Pankki 1991)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Follow the money. Niinpä, mikäli EKP:n tarkoituksena on velkaannuttaa valtiot ja pääosa yksityisistä kansalaisista, niin tavoite on asetettu oikein ja pääomien uusjako tulee kiihtymään kuten 90-luvullakin. Umpikujalla tarpominen jatkuu mikäli todelliset korjausehdotukset tyrmätään jatkossakin.

Seppo Paasikallio

Kreikka kehitti kaikki ongelmansa hyvässä yhteistyässä Goldman Sachsin kanssa ja siitähän vallitsee suuri yhteisymmärrys, että juuri tämä suhde vääristi maan talouden kelvolliseksi euroon. Siis Glodman Sachs tähtäsi Kreikan ylivelkaantumiseen ja turmioksi siten koko euroryhmälle.

Draghi on samasta Goldman Sachsin porukasta ja pitäisi olla kaikille päivänselvää, että keskuspankkiirien tarkoituas on saattaa kaikki maat ylivelkaisiksi.

Sitten kun Suomi on saatettu tukipalkkiohommilla ylivelkaiseksi alkaa Suomessakin sama austerity homma kuin Kreikassa, ja kaikki yksityistettävissä olevat toiminnot tulevat ulkomaiden rahamiesten pelikentäksi. Ainoa syy suurkuntien muodostamiseen on tarkoitus tehdä esim. terveyspalvelujen ulkomaalaishallinta helpommaksi. Kyllä Katainen tietää täsmälleen miten palvella saksalaisia esimiehiään.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Kyllä kun ikää karttuu, tulee yhä useammin déja vu -olo kun poliitikkoja ja talousasiantuntijoita kuuntelee :D

IMF näyttää julkaisseen tutkimuksen, jonka mukaan tuloerojen kasvu ja rikkaiden liian keveä verotus suorastaan hidastaa talouskasvua.

Redistribution, Inequality and Growth (Ostry, Berg, Tsangarides)
http://www.imf.org/external/pubs/ft/sdn/2014/sdn14...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Iltalehtien lööpit raikuivat tänään, että ruoan hinta on roimassa nousussa. Jos samaan aikaan ollaan huolestuneita myös deflaatiosta, niin aika sisään rakennettua se huolestuneisuus on, oli tilanne sitten mikä hyvänsä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Eu:n yhteismarkina-alueella kaikki on mahdollista ;)

Osa maista on deflaatiossa, osa stagnaatiossa, osa kärsii korkeasta inflaatiosta. Osa on kuoliossa. Kaikissa työttömyys kasvaa.

Sellaista tapahtuu joka kvartaali optimaalisella markkina-alueella :D
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1616...

Toimituksen poiminnat