KissanKulmasta

FED: Salaisia pankkitukia 16 biljoonalla dollarilla - myös Eurooppaan

Kauan odotettu Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserven (FED) tilintarkastus on julkaistu. Kyseessä on ensimmäinen tilintarkastus koko FED:n lähes satavuotisen historian aikana.

 

Aloitteen FED:in tilintarkastuksesta tekivät Ron Paul (Rep-Texas), Jim DeMint (Rep-Etelä-Carolina) sekä Bernie Sanders (sit-Vermont). Heitä tuki voimakkaasti kongressiedustaja Dennis Kucinich.

Keskuspankin johtaja Ben Bernanke, keskuspankin entinen johtaja Alan Greenspan sekä joukko muita pankkiireja vastusti tilintarkastusta kynsin ja hampain, sekä valehteli kongressille "tilintarkastuksella olevan epäedullinen vaikutus markkinoihin".

Vaikka tilintarkastus ei ollut täydellinen, sen paljastamat asiat ovat hätkähdyttäviä.

Tilintarkastus osoitti, että FED oli salaa antanut amerikkalaisille pankeille, amerikkalaisille korporaatioille ja ulkomaalaisille pankeille 16, 000 000 000 000 00 eli 16 biljoonaa dollaria joulukuun 2007 ja kesäkuun 2010 välisenä (lama-) aikana, nollakorolla. Yhdysvaltain bruttokansantuote on 14,12 biljoonaa dollaria, ja vuosibudjetti on noin 3,5 biljoonaa dollaria.

FED itse viittaa ulos lapioituihin rahoihin lainaohjelmana, mutta tilintarkastuksen perusteella lähes lanttiakaan 16 biljoonasta ei ole maksettu takaisin. FED antoi rahat pankeille ja korporaatioille neuvottelematta kenenkään kanssa.

Vuonna 2008 amerikkalaiset tukivat "pääoman puutteessa kituvia" pankkeja TARP-ohjelman kautta, jonka suuruus oli 800 miljardia dollaria. Näin ainakin mediassa kerrottiin.

Tilintarkastuksen jälkeen tiedetään, että Goldman Sachs - kukapa muukaan - sai yksinään 814 miljardia dollaria. Citigroupille FED lahjoitti 2,5 biljoonaa dollaria ja Morgan Stanleylle 2,04 biljoonaa. Royal Bank of Scotland (RBS) sekä Deutsche Bank jakoivat keskenään biljoonan, mutta vielä liikeni muille pankeille veronmaksajien kustannuksella - jos kohta heiltä kysymättä - 16 biljoonaa. Ketään ei varmaan yllätä, että esimerkiksi Morgan Stanleyn johtaja istui myös FED:in johtokunnassa päättämässä pankilleen jaettavasta "apurahasta".

Sivuvaikutuksena tällä rahanlapioimisella on talletuksien arvon aleneminen sekä dollarin arvon lasku.

GAO:n tilintarkastuksen lista jaetuista rahamääristä ja rahan saajista sivulla 131 (linkki lähdeviitteissä)

Citigroup: $2.5 biljoonaa ($2,500,000,000,000)
Morgan Stanley: $2.04 biljoonaa ($2,040,000,000,000)
Merrill Lynch: $1.949 biljoonaa ($1,949,000,000,000)
Bank of America: $1.344 biljoonaa ($1,344,000,000,000)
Barclays PLC (United Kingdom): $868 miljardia ($868,000,000,000)
Bear Sterns: $853 miljardia ($853,000,000,000)
Goldman Sachs: $814 miljardia ($814,000,000,000)
Royal Bank of Scotland (UK): $541 miljardia ($541,000,000,000)
JP Morgan Chase: $391 miljardia ($391,000,000,000)
Deutsche Bank (Germany): $354 miljardia ($354,000,000,000)
UBS (Switzerland): $287 miljardia ($287,000,000,000)
Credit Suisse (Switzerland): $262 miljardia ($262,000,000,000)
Lehman Brothers: $183 miljardia ($183,000,000,000)
Bank of Scotland (United Kingdom): $181 miljardia ($181,000,000,000)
BNP Paribas (France): $175 miljardia ($175,000,000,000)

ja lista jatkuu...

 FED:n oma sisäinen tilintarkastus, sen käyttämä "riippumaton" tilintarkastusyritys tai FED:in ylitarkastaja eivät ole maininneet raporteissaan näistä "pikku poikkeamista" lainapolitiikassa, toteaa GAO.

 

Kommentti:

Mitä Yhdysvaltain keskuspankin tekemiset meille kuuluvat?

Saajissa on yksityisiä eurooppalaisia liikepankkeja. Samoja pankkeja, jotka kärähtivät Libor-koron manipuloimisesta, jolla manipuloinnilla aiheutettiin veronmaksajille miljarditappiot.

Samoja pankkeja, joita nyt uudelleenpääomitetaan niiden heikon tilanteen takia. Rahalla, jonka valtiot lainaavat pankeilta korollisena antaakseen sen pankeille pääomaksi.

Joukossa on myös Lehman-pankki, jonka vuonna 2008 tapahtuneella kaatumisella Suomen hallitus pelottelee eduskuntaa: Jos ette suostu tukipaketteihin niin Lehman-mörkö tulee ja aiheuttaa laman. Lehman sai 183 miljardia salaista apua FED:ilta ja kaatui silti.

Salaista apua saaneet pankit eivät investoineet reaalitalouteen vaan lainasivat nollakorolla saamaansa rahaa korkeammalla korolla eteenpäin suuryrityksille sekä pelasivat johdannaismarkkinoilla paisuttaen kuplaa, joka nyt on puhkeamaisillaan. Kupla syntyy siitä, mistä hallitus puhuu lisäarvona: tyhjästä rakennetuista rahoitusinstrumenteista, joiden arvo on nolla siinä vaiheessa kun kupla puhkeaa.

Eurooppaa tämä koskee myös sikäli, että Euroopan keskuspankki EKP tekee nyt käytännössä täsmälleen samaa kuin FED on tehnyt.

Ja arvatkaa mitä: EKP:n toiminnan riskeistä vastaavat sen "osakkaat", jäsenmaiden keskuspankit. Ja jäsenmaiden keskuspankkien riskeistä taas vastaavat jäsenmaiden veronmaksajat. Me maksamme EKP:n riskit. Summat eivät ole tiedossa, koska EKP salaa luvut.

Meillä ei ole varaa pysyä eurossa.

Meillä ei ole varaa nykyisenkaltaiseen rahajärjestelmään, jossa yksityiset liikepankit määräävät kierrossa olevan rahan määrästä, ja kenelle se menee. Se joka määrää rahan määrästä, määrää myös tahdin.

 

Lähteet:

Senaattori Bernie Saunders (sit - Vermont)

http://www.sanders.senate.gov/newsroom/news/?id=9e2a4ea8-6e73-4be2-a753-62060dcbb3c3

Government Accountability Office (GAO): GAO Audit of the Federal Reserve

http://www.scribd.com/doc/60553686/GAO-Fed-Investigation

Full text http://www.gao.gov/new.items/d11696.pdf

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Noh..siinäpä sitä on ihmettelemistä.

Joku kuvittelee jenkkien juuri pääsevän ahdingostaan,kun kasvu on lähtenyt käyntiin..

Samaa tietysti ajatellaan euroopassa..ehkä se ajattelu helpottaa sitä tunnetta,kun roikutaan hirressä. :)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Ei siellä kasvu ole lähtenyt käyntiin.

1,6 miljoonaa asunnotonta lasta, asunnottomien veteraanien määrää en muista.

Työttömyyskorvauksien ehtoja on tiukennettu niin että rakennetyöttömät jäävät korvausten ulkopuolelle.

Ruokakupongeilla elävien kotitalouksien määrä kasvaa noin sadantuhannen kuukausivauhtia.

jne jne Lohdutonta on elo Amerikan ihmemaassa nyt.

ShadowStat tekee virallisia tilastoja oikaisevia laskelmia.

Olli Pusa

Ei tästä kovinkaan moni helpolla pääse. Lopputulos on 1930-luvun laman kaltainen ahdinko. Tai ehkäpä suurempikin, kun ongelmia on vuosikausia peitelty ja samalla kasvatettu.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Sepä tässä huolettaa, että moni kohtaa katastrofin täysin valmistautumattomana oltuaan vain päivittäismedian varassa. Mitä sitten tapahtuu, kun isku osuu?

EVA:n raporttia käsittelevä juttusi leviää Verkkomediassa hyvin, jo lähes 500 suositusta.

Ja EVA:n raportista tulee mieleeni riskit ja Kreikka-lainat. Esko Seppänen mainitsee kirjassaan Emumunaus (s. 91) että Suomen Kreikalle antamien lainojen vakuutena olisi ETF-johdannaisia tai vastaavia. Huhhei! Ne oli sitten menetettyjä rahoja ne.

Eli EVA:n arviot on hulluja, varsinkin kun (kertoo Der Spiegel ja Financial Times Deutschland) EVM:aa suunnitellaan kasvatettavan 2000 miljardiin JA että Kreikka (jälleen kerran), Espanja (toisen kerran) ja Kypros (uutena tulokkaana) pelastetaan samassa tukipaketissa "koska se on helpompi myydä ratkaisukeinona kansallisille parlamenteille niin".

EuObserver taas kertoi pari päivää sitten, että Kreikan vuoden 2010 tukipaketti aiotaan alaskirjata (= laskea tappioksi) koska Kreikalla on 20 miljardin euron aukko kukkarossa, eikä se selviä muuten.

Muistelen aivan, että talousviisaat poliitikkomme perustelivat Kreikan tukemista sillä, että "palon leviäminen pysähtyy".
Ja nyt on Italia tulossa syliin ja Ranskakin kohta persiillään.

Kävi Suomelle niin kuin suo-palossa: pinnalla mustaa karstaa mutta turpeessa kytee.

Halvemmaksi tulisi erota nyt heti!

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Hienoa juttua. Taidan joutua nöyrtymään ja peruuttelemaan omia "mutu" käsityksiäni, siitä, että 1920-1930 lama ei ole mahdollinen. Seuraava kysymys lieneekin. Mistä nuo rahat on lainattu? USAn valtion velkaahan ne käsittääkseni ovat. Tuskin niitä on käteiskassasta tempaistu.

Luulisin, että tietyissä aasian maissa ollaan jonkin verran huolissaan, josko jotain joskus saataisiin takaisinkin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Antti Brusi,

oppia ikä kaikki. Useimpien käsitykset muotoutuvat päivittäismedian perusteella, ja silloin niissä toki on "pimeitä kohtia" koska lehtitalot irtisanovat väkeä niin vauhdikkaasti, ettei ole toimittajia jotka toimittaisivat, ja ne vähät joita on jäljellä, eivät ehde tehdä muuta kuin leikkaa-liimaa -journalismia lehtiin tulevista tiedotteista.

Minusta on peräti kypsää päivittää käsityksiään, kun uutta tietoa saa. Kaikki eivät sitä tee, vaan torjuvat tiedon jos se ei sovi omaan maailmankuvaan. Eli sinulla menee hyvin: sinulla on aivot, ja käytät niitä.

--
Brasilian valtiovarainministeri ja presidentti jo ehättivät haukkumaan FED:in ja EKP:n keventämispolitiikan, joka aiheuttaa suurta vahinkoa kehittyville maille.

Tässä (blogitekstin yhteydessä) keskuspankkien nyt harjoittama kvantitatiivinen keventäminen (elektronisen rahan holtiton luominen) vaikuttaa vielä uhkaavammalle: Salaisten pankkitukien lisäksi kuplaa paisutetaan "setelirahoituksella" yhä suuremmaksi. Rahan arvo on sidoksissa sen määrään. Meillä saattaa pian olla käsissä World Wide Weimar, niin sanoakseni.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Kiitti vaan. Pakko keventää. Taitaa olla vaimoni, jolla ne aivot ovat. Tuli pari viikkoa sitten pikkutakin osto eteen. Vielä työelämässä ollessani ei tullut mieleenkään ostella käytettyjä kledjuja. No nyt mentiin kuitenkin kirpparille katsomaan. Löytyi takki heti ensisilmäyksellä. Hienoa vakosamettia, sellaista tosiohutta, vaalean lyijyn harmaa. Voi käyttää siistin T-paidan, farkkujen ja "kroksien" kanssa. Ihan uusi, kuin kaupan hyllyltä, ei venymiä tai kulumia.
Hinta 5€:a. Tottakait ostin.

Kotona tsekkasin tarkemmin. Takana luki "bxxxxxi" luultavasti merkkivaate. Netistä löytyi uusi samanlainen tarjouksessa hinta 299 eli euron vaille kolmesataa. Mahtaako tuo meidän yhteinen valuuttammekin kohta olla kirpparikamaa?

Olli Pusa

"Seuraava kysymys lieneekin. Mistä nuo rahat on lainattu? USAn valtion velkaahan ne käsittääkseni ovat. Tuskin niitä on käteiskassasta tempaistu."

USA:n keskuspankista, joka on tehnyt "seteleitä" urakalla

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Ja kaikki tämä toiminta on saannut BRIIGS maat epäilemään
dollariin perustuvaa taloutta, eikä ihmekään.

Tästä kuviosta varmaan löytyy ne syyt, miksi muut
haluavat ostaa öljynsä toisella valuutalla, jonka
tekevätkin. Eivät enää halua jatkaa mahdotonta
pyramidin kasvattamissta. Eli kaikki eivät halua
olla toisistaan riippuvaisia, vaan itsenäisiä, ja
haluavat monenlaista mahdollisuutta.
Ainahan on parempi hajauttaa toimintaa, kuin laittaa
kaikki hedelmät samaan koriin. Kiinalaisetkin sen tietävät,
vaan nyt eivät eurooppalaiset tässä EMU hurmassaan.

Kuntapolitiikassa on sama kuvio. Mitä enemmän omia kuntia,
ja omanlaisia ratkaisuja, sen parempi suomen tulevaisuudelle.
Suurhankkeet, kuten yhdysvaltojenkin valtioiden yhteinen
kriisi osoittaa, että suuressa yhteisössä voidaan aina huonommin.

Muutama hyvä poikkeus amerikassakin. Ne valtiot, jotka ovat
pitäneet dollarin, mutta käyttäneet eri systeemiä rahan luontiin.
Heillä on siis omanlaisensa dollari, eikä näin taloudellisesti mitään
hätää. Ei kriisiä, eikä velkoja. Mutta siitä ei muu maailma tiedäkään.

Käyttäjän Hermits kuva
Tomi Virtovuo

"Poliitikko on vaihtotavaraa, pankkiirit käskyttää isompiakin herroja" Hyvin sanottu, itse kutsun heitä "Orjiksi" kun ovat suostuneet fanittamaan ökyrikkaitten etuja omiaan. Tämän takia ei ole pahemmin huvittanut edes äänestää. EU- komissiot ja mepit samaa kulissia kaikki tyynni.

Pertti Jarla

Myönnettäköön heti alkuun että suhtaudun tähän uutiseen epäilevästi, koska tästä puhutaan ainoastaan vaihtoehtomedioissa. MUTTA hämmentävää tässä on se, että lähde tosiaan löytyy senaattori Bernie Saundersin omalta sivulta. Se on ollut siellä jo monta päivää. Luulisi että sanomalehdet ja uutistoimistot edes mainitsisivat tästä, vaikkeivät uskoisikaan? Täytyypä seurata tätä, harvinaisen kiintoisa juttu.

Pertti Jarla

UUps, katsoin päivämäärän Sandersin sivulta väärin. Se juttuhan on viime vuoden heinäkuulta. Vuonna 2011 asiasta on puhuttu kyllä, tosin ei paljoa.
http://www.forbes.com/sites/traceygreenstein/2011/...
Mitä itse pankkitukiin tulee, niistä on keskustelua mm. täällä. http://message.snopes.com/showthread.php?t=81999

Käyttäjän tamminen kuva
Jukka Tamminen

Uskomattoman hyvä kirjoitus ja keskustelu !! Kiitos Riikka ! Jatka samaan tapaan ja pidät meitä ajan tasalla :-)

Toimituksen poiminnat