*

KissanKulmasta

´Sisäinen kolonialismi´

  • Maailman velkaantuneimmat maat punaisella
    Maailman velkaantuneimmat maat punaisella
  • Rahan suunta: aina pankkiin
    Rahan suunta: aina pankkiin
  • QE2
    QE2

Kreikan hallitus avustajineen on tavannut Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroson sekä kansainvälisen rahoitusalan tarkastusryhmän keskustellakseen uudesta kierroksesta leikkauksia, arvoltaan 11.5 miljardia euroa vuosien 2013 - 2014 aikana.

 

"Leikkaukset ovat noin 5 prosenttia Kreikan bruttokansantuotteesta (GDP), ja ne tulevat tuhoamaan Kreikan talouden, jota on jo heikennetty jatkuvalla suoneniskennällä leikkaamalla toistuvasti sosiaaliturvaa viimeisten kolmen vuoden aikana", kirjoittavat John Vassilopoulos ja Alex Lantier Global Research´in artikkelissa ´Greek government, European officials plan billions in new social cuts´.

 

Lantier´in ja Vassilopoulosin mukaan Kreikan jo ennestään heikoissa kantimissa olevasta sairaalajärjestelmästä aiotaan leikata 300 miljoonaa euroa.

 

Kreikan kokoon nähden leikkaukset ovat massiivisia: suhteutettuna leikkaukset vastaisivat 802 miljardin dollarin leikkauksia Yhdysvaltain budjettiin, 82 miljardin punnan leikkauksia Isossa-Britanniassa tai 136 miljardin euron leikkauksia Saksassa.

 

Leikkausten vaikutuksia kasvattaa Kreikan palkkatyöläisten tilanne, joiden palkkoja ja etuuksia on leikattu 30-50 prosenttia. Noin 30 prosenttia kreikkalaisista käyttää avustusjärjestöjen ilmaisklinikoita terveydenhuoltoonsa. Julkiseen - saati yksityiseen - terveydenhuoltoon ei ole varaa.

 

Kreikalla on vaikeuksia maksaa velkojaan, koska EU:n, kansainvälisen valuuttajärjestö IMF:n ja Euroopan keskuspankki EKP:n vaatimukset talouskurista "ovat purreet", tosin omaan nilkkaan, sillä talouskurin seurauksena Kreikan talous on kutistumassa nopeammin kuin poliitikko ehtii sanoa ´vastuunkanto´.

 

Kreikan talouden odotetaan supistuvan tänä vuonna 7 prosenttia. Kreikka on kuolemanspiraalissa.

 

Joten miksi siis Euroopan komission varapuheenjohtaja Joaquin Almunia sanoi Wall Street Journalissa 25.heinäkuuta, juuri ennen Barroson Kreikan visiittiä, että Kreikka voi tarvita sovittua enemmän raha-apua, ja EU:n pitää olla valmis lisätukeen? "Kreikan ongelmat ovat valtavat, ja maata on tuettava sen ponnisteluissa", Kreikalle on annettava lisää rahaa, Almunia vetoaa.

Vastaus saattaa löytyä saksalaispankeista: luottoluokittaja Moody´s laski 17 saksalaispankin luottoluokituksia niiden heikon tilanteen takia. Aiemmat Kreikalle annetut tukipaketit ovat päätyneet Kreikan kautta kierrettyään saksalaispankeille. Pankkituki naamioitiin "kriisimaiden auttamiseksi" jotta vältyttäisiin ikäviltä sisäpoliittisilta selkkauksilta - ja toki Saksan kannattaakin maksattaa omien pankkiensa tukeminen muilla euromailla eikä kaivaa omaa kukkaroaan. Omalla rahapussilla käyminen vaarantaisi ikävästi Saksan oman luottoluokituksen.

 

 POLIITTINEN TILANNE KREIKASSA

Lantier´in ja Vassilopoulosin mukaan koalitiohallituspuolueet "Uusi demokratia" (ND), PASOK ja "Demokraattinen vasemmisto" (DIMAR) ovat kaikki jees-miehiä, jotka suostuvat mihin tahansa, mitä EU, IMF tai EKP käskee kun taas pseudovasemmistolainen SYRIZA edustaa näennäisoppositiota. SYRIZA on luvannut toimia "vastuullisesti" oppositiossa eli tukea EU:ta ja olemalla kehoittamatta lakkoihin.

Tuloksena tällaisesta kokoonpanosta lienee aiheellista odottaa äärioikeiston vahvaa nousua Kreikassa.

Armeijan kenraali Constantinos Zizias, "henkilökuntapäällikkö", on eronnut virastaan. Selityksenä Zizias esitti: "Minulle soitettiin kello kaksi aamuyöllä ja pyydettiin noutamaan lista, joka sisälsi ylennettävien ja erotettavien upseerien nimet. En voi hyväksyä sellaista sekaantumista velvollisuuksiini."

Lantier ja Vassilopoulos arvelevat, että Ziziaksen tapaus on mahdollisesti jatkumoa armeijan sisäisille kiistoille, jotka alkoivat viime syksynä, kun silloisen PASOK-hallituksen pääministeri Giorgios Papandreou erotti koko armeijan ylimmän johdon huhuvyöryn kertoessa, että suunnitteilla oli vallankaappaus seurauksena uudesta ilmoituksesta lisättyä talouskuria ja leikkauksia.

 

Leikkausilmoitukset nostattivat vastarintaa niin sanotussa ND:n puolustusryhmässä, johon kuuluu entistä armeijan kantahenkilökuntaa. Armeija on hyvin tyytymätöntä nykyiseen taloustilanteeseen sekä siihen, että armeijan henkilökunnan ylennykset ja alennukset sekä erottamiset ovat riippuvaisia puolueiden voimasuhteista.

 

IDEOLOGIAN HINTA

Euro on säästettävä - hinnalla millä hyvänsä, kuuluu virallinen poliittinen dogmi. Oikeassa elämässä hinta on työtä tekevien oikeuksien kuten lakko-oikeuden peruuttaminen sekä palkkojen alentaminen ja irtisanomisten helpottaminen, ei ainoastaan Kreikassa vaan myös Espanjassa, Italiassa, Portugalissa ja Irlannissa - samoin kuin muissa EU-maissa.

 

Kreikka on luvattu pitää euroalueessa, jos se tekee vaaditut leikkaukset - ja ajaa sitä kautta taloutensa tuhoutumaan.

 

Toisena vaihtoehtona euroalueen pelastamiseen on tarjottu EKP:n suorittamaa, inflatoivaa "rahan painamista" eli rahakannan laajentamista; velan monetarisoinnilla. Tämä "ratkaisu" syö rahan ostovoiman sekä yksityisten säästöjen arvon, mutta hyödyttää valtioita hävittämällä valtionvelkaa inflaation kautta.

 

Molemmat "ratkaisumallit" ovat typeryyttä.

 

EKP on myös syytänyt pankeille LTRO:n kautta halpaa rahaa yli biljoona euroa "talouden elvyttämiseksi" mutta yhtään talouskasvua ei ole näkynyt, päinvastoin.

 

MAAHANMUUTTOKYSYMYKSIÄ 

Työperäistä maahanmuuttoa on tarjottu ratkaisuna milloin mihinkin ongelmaan, muun muassa talouskasvun kiihdyttämiseen palvelun tarvitsijoiden määrän kasvaessa.

 

National Academy of Sciences julkaisi vuonna 1997 tutkimuksen maahanmuuton vaikutuksista Yhdysvaltain talouteen. Tutkimus päätyi siihen, että tulijoille hallituksen toimesta tarjottujen palvelujen muodostama taloudellinen taakka oli suurempi kuin mikään maahanmuuton perusteluina käytetty, maahanmuuttoon edes etäisesti liitettävä taloudellinen hyöty.

 

Ainoa maahanmuuton hyöty, mikä voitiin todentaa, on amerikkalaisen ekonomisti George Borjaksen mukaan alemmat työvoimakustannukset. Toisin sanoen maahanmuuton merkittävin taloudellinen vaikutus on tuotteiden ja palvelun tuottamisen kulujen vähentyminen, mikä johtuu madaltuneesta palkkatasosta.

Maahnmuutto aiheuttaa, päättelee Borjas, varallisuuden uudelleenjakautumisen - pois työntekijöiltä työnantajien suuntaan sekä niille tahoille, jotka käyttävät maahanmuuttajatyövoimaa.

 

Tätä voisi kutsua ´sisäiseksi kolonialismiksi´, jossa siirtolaisten avulla asutetaan maa työvoimalla ja pyritään siirtämään maan varallisuus toisaalle mahdollisimman nopeasti.

 

Maahanmuuttajia voisi verrata kuvaannollisesti lakkorikkureihin, joita muilutetaan paikalle tekemään lakkoilevien työläisten työ. Ainoa tapa, millä maahanmuuttajat ja työläiset hyötyvät molemmat, on voimien yhdistäminen.

Molemmilla on yhteinen vastustaja: se, joka ei halua maksaa palkkaa, joka elättää.

 

Pahempaa ´sisäistä kolonialismia´ harjoittavat pankit ja muut korporaatiot.

 

Varallisuus ei tihku alaspäin, sanoo teoria varallisuuden leviämistavoista mitä tahansa: varallisuus menee veroparatiiseihin.

 

VEROPARASIITIT

James Henry, McKinsey-konsulttiyrityksen entinen, veroparatiiseihin erikoistunut pääekonomisti on arvioinut maailman super-rikkaiden parhaillaan piilottavan veroparatiiseihin rahaa määrän, joka on 21 - 32 biljoonan dollarin välillä.

 

Henry perustaa laskelmansa Kansainvälisen järjestelypankki BIS:in (Bank of International Settlements), YK:n, kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n sekä useiden kansallisten keskuspankkien dataan.

 

Henryn raportista selviää myös, että maailman varallisuuden keskittyinen yhä harvempiin käsiin on kiihtynyt.

 

Vuonna 2005 arvioitiin veroparatiiseissa olevan noin 11,5 biljoonaa dollaria. Nyt luku on kolminkertaistunut. Tällä hetkellä 10 prosenttia maailman huippurikkaista kontrolloi 84 prosenttia maailman varallisuudesta, kun samaan aikaan alimmalla 50 prosentilla on pääsy 1 prosenttiin maailman varallisuudesta.

 

Ylin huippu, 92 000 henkilöä, on piilottanut varojaan yli 9 biljoonan dollarin edestä - keskimäärin 100 miljoonaa per nenä.

 

Henryn raportti osoittaa, että globaali finanssikriisi ei suinkaan ole ollut kannattamaton maailman rikkaille, päinvastoin. Seurauksena myös kehittyneissä talouksissa kuten Euroopassa väestön enemmistö kärsii hallituksien leikkausohjelmista ja kehitysmaiden miljoonat on tuomittu köyhyyteen.

 

Miksi siis puuhastellaan Kreikan "auttamisen" ja Espanjan pankkien uudelleenpääomittamisen kanssa, kun suunnattomat summat verottajalta piilotettua rahaa, joilla voisi paikata budjettia, lepää veroparatiisien pöytälaatikkopankeissa? Veroparatiiseissa piileksivä raha ei kierrä.

 

Tahoja, jotka auttavat super-rikkaita rahojen piilottamisessa ovat kirjanpitoyritykset, tilitoimistot, veroneuvojat ja pankit. Brittipankkien neljällä suurimmalla: HSBC, Barclays, Lloyds ja Royal Bank of Scotland, on yli 1200 "sivukonttoria" veroparatiiseissa.

Deutsche Bank sekä yhdeksän muuta maailman suurinta rahoitusalan yritystä ovat siirtäneet yli 6,25 biljoonaa dollaria veroparatiiseihin vuonna 2010, laskeskelee James Henry.

 

Kaikki mainitut brittipankit ovat myös sekaantuneet Libor-korkohuijaukseen, ja osaa tutkitaan osallisuudesta euribor-korkohuijauksesta yhdessä Deutsche Bankin kanssa.

HSBC on ollut Yhdysvaltain senaatin kuultavana huumerahojen pesusta sekä terroristien tukemisesta.

 

Mainitut pankit ovat Suomen valtion päämarkkinatakaajia.

Eikö valtioilla ole olemassa eettistä säännöstöä, joka kieltäisi roistopankkien kanssa asioimisen?

Miksi veronmaksajat pakotetaan toistuvasti "uudelleenpääomittamaan" näitä pankkeja?

 

Globasaation ja "kaupan vapauttamisen" myötä valtioilla ei enää ole varaa hoitaa valtion tehtäviä: huolehtia sosiaalisesta ja kulttuurisesta hyvinvoinnista, puolustuksesta ja perusinfrastruktuurista. Siihen tarvittavat varat menevät pankeille "pankkitukena" - tai valtionvelkojen korkoina.

Suomen valtion talousarvion mukaan velkojen korkoihin menee arviolta 2 093 miljoonaa euroa vuonna 2012.

 

ARVIOVIRHEET, PÄÄTÖKSET JA SEURAUKSET

James Henry päättelee, että kaikki tähänastiset arviot ja kotitalouden tuloihin perustuvat laskentamallit varallisuuden jakautumisesta antavat "dramaattisesti aliarvioidun" tuloksen rikkaita ja köyhiä erottavan kuilun koosta, myös kehittyneissä talouksissa.

 

Brittiekonomisti Stewart Lansley kirjoittaa kirjassaan ´The Cost of Inequality´("Eriarvoisuuden hinta"): "Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö tilastot, jotka arvioivat huipun tulojen ja varallisuuden määrää aliarvioisi ongelmaa." Sosiaalinen eriarvoisuus on globalisoitunut, ja sen mittakaava on ennennäketöntä kokoluokkaa.

 

Epätasaisella tulonjaolla on merkitystä köyhyyden lisääntymisessä sekä kotitalouksien, yrityksien ja valtioiden velkaantumisessa; ostovoiman heikentymisellä on vaikutusta talouskasvuun. Työttömyydellä, inflaatiolla, verojen korotuksilla on kaikilla merkitystä. Yksi seikka yhdistää niitä kaikkia: ne ovat seurauksia, eivät syitä.

 

Syy on tapa, jolla raha syntyy velasta liikepankeissa, sekä rahan hinta, korko.

 

Ainoa järkevä toimintamalli on kansallistaa pankit, jotka ovat "liian isoja säänneltäviksi" ja ottaa rahan liikkeelle laskun/luomisen oikeus yksityisiltä liikepankeilta takaisin valtioille.

Tällä hetkellä valtiot saavat rahat pankkitukiin ja -takauksiin lainaamalla sen pankeilta korollisena.

Seurauksena pankkituesta valtioiden velka kasvaa, ja samalla veronmaksajien taakka.

Pankit saavat ilmaista rahaa plus korkotuoton.

Miksi hitossa emme antaisi pankkien kaatua?

Se tulee ajan mittaan halvemmaksi yhteiskunnalle.

 

 

 

Pääasialliset lähteet:

Global Research - Alex Lantier, John Vassilopoulos: Greek government, European officials plan billions in new social cuts

http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=32090

The Fraser Institute, A. Aleksander Moens, Martin Collacott: Immigration Policy and The Terrorist Threat in Canada and The United States

EuObserver, George Irvin: Time to nationalise the big banks http://blogs.euobserver.com/irvin/2012/07/22/time-to-nationalise-the-big...

Global Research, Devon DB: America´s internal colonialism

http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=32074

The Guardian: Wealth doesn´t trickle down - it just floods offshore

http://www.guardian.co.uk/business/2012/jul/21/offshore-wealth-global-ec...

The New York Times: Banks that are too big to regulate should be nationalized
http://www.nytimes.com/2012/07/23/opinion/banks-that-are-too-big-to-regu...

Tiedonantaja: Kapitalismi romahti - Mitä nousee raunioista?

http://www.tiedonantaja.fi/vanha-arkisto/2009-3-4/muu-artikkeli-09

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Jessus kun tahmoo taas tämä esiinlaitto!

Kotisivut kaadettiin pari viikkoa sitten ja nyt sitten tätä riesaa vielä. Yäkkis!

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Pakkoruotsiakin voidaan tarkastella Suomen sisäisenä kolonisaationa jota Ruotsi toteuttaa omien bulvaaniensa kautta Suomessa.

Henry Hammar

Eihän tämä mikään pitkä ollut. Selvää ja helppotajuista tekstiä. Olisin lukenut vaikka tuplasti pidemmänkin.
Riikan kirjoitukset luen nykyjään kaikki. Anna vaan palaa !!
Meillä on erittäin mielenkiintoiset ajat edessä
€urosta eroon ja nopeasti.

Kari Laine

Haluan kysyä, mikä ajaa sinua tähän vaivannäköön, ja uskotko että olet oikeilla jäljillä / oikealla asialla?

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Mikä minua ajaa tähän vaivannäköön?

Halu, ei, pikemminkin tarve, oikeudenmukaisuuteen.

Halu moninapaiseen maailmaan, jossa valta on hajautettu ja toimii mahdollisimman lähellä ihmistä.

Kokemusperäinen tieto siitä, että se kuuluisa Joku Muu ei tee asioita puolestani.

Älyllinen uteliaisuus, tarve hahmottaa kokonaisuutta, omat lapset, se, että keskustelemattomuus ärsyttää ja pelottaa (hallitusten vaihtoehtona tarjoama "Ei ole vaihtoehtoa!" -hokema)...syitä on monia.

Mitä tulee siihen, olenko oikeassa, voin vain sanoa, että sitä ei tiedä kukaan omalta kohdaltaan, en minä, ei muut. Kukaan ei ole niin omnipotentti, että voisi huomioida jokaisen yksityiskohdan, joilla kuitenkin on vaikutuksensa kokonaisuuteen.

Pääpiirteittäin - ihmisen kannalta ajateltuna - olen oikeassa :D

Käyttäjän hannutanskanen22600 kuva
Hannu Tanskanen
Markku Nieminen

" työtä tekevien oikeuksien kuten lakko-oikeuden peruuttaminen sekä palkkojen alentaminen ja irtisanomisten helpottaminen"

Ns. vasemmistoliittolaiset ja kaviaarisossut komppaavat tätä ihan kybällä, saatiinhan saramolle se veikkauspaikka ja mone sossullekin samanmoista..

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

" Turkki on kiinnostunut liittymään Shanghain yhteistyöjärjestöön (Shanghai Cooperation Organization, SCO). Erdogan lisäsi, että hän on puhunut asiasta Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa.

Turkilla on nyt keskustelukumppanin kumppanin status SCO:ssa. Asiantuntijat sanovat, että Ankaran pyrkimys liittyä euraasialaisen integraatioon on aivan loogista, koska tällä alueella on tärkeä merkitys maailmanpolitiikassa ja taloudessa.
Ankara on vahvistanut halukkuutensa liittyä SCO-järjestöön...EU:n tulevaisuuden ollessa edelleen epäselvä Turkki on päätynyt valita integraatiokumppanikseen SCO:n, Erdogan sanoi... Turkin talous on aina luottanut vientiin. Maan kauppavaihdon osuus EU-maiden kanssa oli 65%, mutta nyt se on vähentynyt EU:n sisäisen kriisin vuoksi..."

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=4545

Taitaa luottoluokittajat taas riehaantua. Ja Yhdysvallat, koska Turkki on Nato-maa.

Ja varsinkin, kun Turkissa on näitä lännen kustantamia "kapinallisten koulutusleirejä", jota kautta aseita virtaa Syyrian "vapautusarmeijalle".
Voisi ajatelle, että SCO-jäsenet Venäjä ja Kiina laittavat näiden "koulutusleirien" lakkauttamisen yhdeksi ehdoksi SCO-jäsenyydelle, ainakin niin kauan kuin vastustavat Syyrian miehitystä.

Mitä tämä käänne mahtaa tehdä Turkin rajanaapuri Kreikan tilanteelle? Hmm...

Käyttäjän mikamaailmaaliikuttaa kuva
Jari Jakonen

Kiitos tästä sisäisen kolonialismin ajatusmallista ja sen framille nostosta - - erottelua halajavat sisäiset kolonialistimme, wannabesiirtomaaherramme RKP & Kokoomus...

Käyttäjän jarir kuva
Jari Reinikka

Hyvä kirjoitus. Toit hyvin esille asioita joita olen itsekin yrittänyt tuoda esiin kommenteissani. Koko "kriisi" on täysin ohjailtu alusta loppuun. Se ei ole vahingossa tapahtunut taloudellinen kriisi, vaan täysin suunniteltu poliittinen projekti. Kyllä maailmassa rahaa on se ei vaan kierrä niin kuin pitäisi.
Eniten minua säälittää nämä suvaitsijat, varsinkin vasemmalla olevat "duunarit". Ressukat kun eivät tajua, että sahaavat vain omaa oksaansa kannattamalla nykyistä pelleilyä.