Italia aloitti pankkien tukemisen, EVM ja liittovaltio
Hyvin menee, mutta menköön! Uutistoimisto Reutersin mukaan Espanjan lainakulut ovat kolminkertaistuneet yhdessä kuukaudessa samalla kun sen pankkien luottoluokituksia laskettiin uudelleen. Italian valtionvelan lainakorot ovat kivunneet yli 6 prosentin, mikä kasvattaa valtion velkaantumista huomattavasti.
Samalla Italia on aloittanut omien pankkiensa tukemisen. Italian vanhin pankki, vuonna 1472 perustettu Banca Monte dei Paschi di Siena on saanut "valtion takauksen" kahdesta miljardista eurosta (($2.5bn; £1.6bn) voidakseen jatkaa toimintaansa.
Kaikkiaan pankin uskotaan tarvitsevan lähemmäs 4 miljardia euroa.
Banca Monte dei Paschi di Sienan markkina-arvo on taloussivusto Bloombergin mukaan noin 2.4 miljardia euroa.
Osasyitä sille, miksi pankki tarvitsee tukea, on se, että se kuuluu Italian valtion lainoittajiin, ja se joutuu hankkimaan pääomaa "osana Euroopan suunnitelmaa saada pitkään jatkunut kriisi loppumaan," kertoo Bloomberg.
Pankin vuonna 2009 saamasta valtionavusta 1.9 miljardia euroa on myös lankeamassa maksuun, pankki joutuu palauttamaan apuja.
Luottoluokittaja Moody´s laski 26:n italialaisen pankin luottoluokituksia viime kuussa.
Monikansallinen investointipankki Barclays pitää Italian selviytymistä ´matemaattisena mahdottomuutena´.
Euroopan Unionin hyväksyntää viimeisimmälle takaukselle odotetaan, jonka jälkeen Suomi pääsee taas kantamaan eurooppalaista yhteisvastuuta pankkitukirahastoissa.
Eräs tällainen pankkitukirahasto on Euroopan "vakausmekanismi" EVM, jonka Suomen eduskunta hyväksyi 21.6 2012.
EVM:n mielenkiintoisiin ominaisuuksiin kuuluu, että Suomen sinne lupaama raha annetaan pysyvästi, ja se on iäksi menetetty. Tällä hetkellä Suomen EVM:lle lupaamat rahat joudutaan ottamaan velaksi.
EVM on myös rakennettu niin, että sitä mukaa kuin siihen kuuluvia maita tippuu avunpyytäjiksi, jäljelle jääneet valtiot maksavat myös avunpyytäjien osuuden. Teoreettisesti on siis täysin mahdollista, että Suomi jäisi yksin vastuuseen EVM:n maksumiehenä, jos muut osalliset valtiot päättävät olevansa avun tarpeessa. Tällöin Suomi elättäisi Eurooppaa alkuun 700 miljardilla eurolla, ja EVM voisi halutessaan pyytää Suomelta lisää.
EVM:sta ei voi erota, eikä sen johdolla ole oikeudellista vastuuta toimistaan.
Kaiken EVM:aa koskevan tiedon voi lukea eduskunnan EVM-käsittelyistä. Jostain syystä EVM:n erilaiset ikävät puolet eivät ole ylittäneet suomalaisen valtamedian uutiskynnystä.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, vaaleilla valitsemattoman Herman van Rompuyn työryhmän raportin mukaan oikea lääke eurokriisiin on euromaiden yhteistyön syventäminen.
Yhteistyön syventäminen tarkoittaa yhteisen "valtiovarainministeriön" perustamista, talletussuojaa, pankkiunionia ja entistä tiiviimpää yhteistä talouspolitiikkaa, jossa tulonsiirtounionin kautta elätetään niitä Euroopan alueita, joilla menee heikosti.
Taloussanomat kirjoittaa: "Talous- ja rahaliiton toiminnalle on raportin mukaan keskeistä, että jäsenmaiden talouspolitiikkaa sovitetaan nykyistä paremmin yhteen. Kansallisissa talouspoliitikoissa tulee pyrkiä vahvaan ja kestävään kehitykseen, työllisyyteen ja huolehtia sosiaalisesta vastuusta. Konkretia jää näissä ehdotuksissa kuitenkin vähäiseksi."
Edelleen Taloussanomien mukaan "Rompuyn ryhmän neljäs kulmakivi on demokratian vahvistaminen. Kansanvallan toteutumista on vahvistettava Rompuyn mukaan sekä EU-tasolla että jäsenmaissa. Myös nämä ehdotukset jäävät vaille käytännön toteutusideoita," eikä sitä liene kukaan EU:lta ole odottanutkaan.
Kommentti:
Alan väsyä tähän "vastuunkantoon".
Miksi EVM:n oli pakko mennä mukaan, jos on muitakin EU-maita, jotka eivät mene siihen mukaan?
Miten Suomi olisi ongelmissa, jos ei menisi tähän huonoon kauppaan mukaan? Suomella on AAA-luokitus. EU tarvitsee Suomea maksumieheksi enemmän kuin Suomi tarvitsee EU:ta.
Kuinka suureksi summa kasvaa jatkossa ja seuraavan 10 vuoden aikana. Mihin kaikenkaikkiaan sitoudutaan EVM:ssä? Mitä muita sitoumuksia EVM sisältää?
EVM:n puolesta on argumentoitu tyyliin "Jos rahaa ei anneta, talous kaatuu" ja "tämä on ainoa vaihtoehto," pääasiassa Kokoomuksen suulla.
Vipuvaikutus ei ole tehonnut tähänkään asti. Mikä on muuttunut, miksi se tehoaisi nyt, kun myös ylivelkaantuneet maat ottavat suuria lainoja tätä pakettia varten, jolloin taas heidän velkaongelmansa tulevat suuremmiksi?
Mitkä muut vaihtoehdot? Ei sellaisia ole edes esitetty verrattavaksi.
Tosiasiassa EVM:n kapasiteetti - vielä yhdessä ERVV:nkin kanssa - on niin pieni, että se tuskin riittää edes Espanjan ja Italian seuraavan parin vuoden rahoitustarpeisiin.
Myös EVM:n organisaatio on ongelma. Se on demokraattisen valvonnan yläpuolella.
Muita argumentteja ovat olleet "Jos nyt emme maksa, talous kaatuu" (näkyy kaatuvan myös tukipakettien seurauksena) "Jäämme ulkopuolelle" (uusista epäedullisista sitoumuksista?) sekä "Saamme tällä tilanteen tasapainoon" (Niinkö? Mitä opimme Kreikasta?).
Nämä ovat hokemia, eivät perusteltuja mielipiteitä.
ps. Irish Times kertoi 20. kesäkuuta, että Saksan perustuslakituomioistuimen päättäneen, että liittokansleri Angela Merkel "ei kertonut kansanedustajille EVM:sta kaikkea tarpeellista.
Kirjoitan toiste tästä EVM.sta pidemmälti.
--
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/organisaatio/taysistunto/...
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_69_2012_ke_p_3.shtml
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=E+90/2010+2.+VM+03.12....
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=E+90/2010+2.+VM+03.12....
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Miten tuohon täydellisesti koskemattomuudella suojattuun firmaan voi hakea töihin ?
Koittavatkohan meidän vastuunkantajamme sillä hokemisellaan päästä jonkinlaiseen transsitilaan - yhteyteen markkinoiden näkymättömän käden kanssa?
valtionvelka ei ole ongelma koska velkaa ei tarvitse maksaa takaisin. Luin internetistä.
Miten valtio voi olla velkaa sen itse valtuuttamalle rahalle.. Siten,että annetaan yksityisille pankeille monopoli rahaan ja lainataan se niiltä. Valtionvelan ongelma muuttuu siinä kohtaa.
Mikään valtio ei ole pärjännyt historiassa kovinkaan hyvin olemalla velkaa ulkomaille.Eikä pärjää nytkään kuin tekohengittämällä.
Ainoa syy mennä EVM:ään on se, että sillä taataan kylmän, tunteettoman ja narsistisen Kokoomuksen, SDP:n ja Keskustan (kyllä, keskusta tekisi aivan samoin, jos olisi vallassa) taustavaikuttajien rahapussien täyttyminen. EVM on lupaus siitä, että sama vanha meno jatkuu toistaiseksi ja osaavat keinottelijamme näkevät siinä iltalypsyn paikan. Se, että maksumiehiksi joutuvat lapsemme ja lapsenlapsemme, ei paljon näitä rohmukuoriaisia hätkäytä, koska he tietävät selviytyvänsä tulevaisuuden talousturbulenssilta, keskimääräistä paremmin. Vaikka lopputuloksena on ghettoutuminen, tuloerojen kasvu, taloudellinen ja henkinen kurjistuminen, yksityisten vartiointifirmojen työntekijöiden ja psyykenlääkkeiden käytön räjähdymäinen kasvu, eivät nämä ymmärtämättömät houkat sitä lyhytnäköisyydessään ymmärrä. Heidät on opetettu jo pienestä pitäen siihen, että tässä yhteiskunnassa ei muuten selviä kuin, valehtelemalla, kieroilemalla ja hyväksikäyttämällä toisia. Tämän takia EVM tulee, ei minkään euro-alueen pelastamiseksi, vaan eliitin pelastamiseksi.
Kyllä minullakin on vaikea pysyä rauhallisena. Katselen Suomen asioita pohjoismaisesta vinkkelistä kateellisena Tanskalle, Norjalle ja Ruotsille.
Onko Suomen kansa todellakin näin hölmö, että antaa johtaa itsensä yhteisvastuullisesti velkavankeuteen vai sanotaanko orjuteen?
Välimeren maiden kultturille emme voi mitään. Tässä tilanteessa lisärahan ja vastuiden antaminen on kuin laskisi pakkasella housuihinsa. Aluksi se lämmittää, mutta sitten...
Ei enää panoksia olisi pitänyt sanoa ja aikaa sitten!

Kommentoi 8 kommenttia